Miete/herja: Onko sattumaa, että vasta Pyhäin(Miesten)päivän jälkeen vietetään Isänpäivää? Ensin juhlistetaan pyhiä, sitten isäpahoja...Siinä ajatusleikissä on toisaalta jotain lohdullistakin. Kaikista meistä ei tule isiä, sukupuolisista tai muista syistä johtuvasti. Kaikilla meistä kuitenkin on/oli isä, joku jossakin, toivottavasti sellainen, jonka ajatteleminen on mukavaa. Isiä on monenlaisia ja lähtökohtaisesti jokainen isä on ihan hyvä, pahaisenakin.
Maistelin sanaa välinpitämätön. Välinpitämättömyyttä pidetään rakkauden vastakohtana enemmänkin, kuin vihaa. Sanaa käytetään tavallisesti siinä merkityksessä, ettei ole kiinnostunut, ei piittaa, ei pidä yhteyttä...Mietin, että välinpitämättömyys voi ihmissuhteessa olla myös sitä, ettei anna toisen olla oma erillinen olentonsa. Tulee liian lähelle. Ei näe eikä kuule toista. Ei pidä mitään väliä. Ja varsinkin, jos toinen (kumma kyllä!) ahdistuu ja pullikoi, niin kontrolloi ja nujertaa.
Molempiin näistä välinpitämättömyyden muodoista esim. vanhemmat, esim. isät voivat syyllistyä. Kumpaankin on syynsä, kumpikaan ei liene hyvä. Kumpaankin käyttäytymiseen lienee käyttäytyjällä selityksiä, enemmän tai vähemmän selityksenmakuisia.
Kulttuurinen konteksti säätelee aika paljon sitä, mikä on sopiva väli. Suomalaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa yksilö oppii, että ihanne on, että tilaa on kohtuullisen paljon. Ei meillä geneettisesti melko yhtenäisellä kansallakaan tietenkään niin yhdessä kulttuurissa eletä, etteikö joukkoon mahtuisi hurja kirjo hyvinkin erilaisia alakulttuureja.
Haluaisin haastaa meidät kaikki isäkkäät pohtimaan omaa suhdetta isäänsä ja sen vaikutusta ja merkitystä omaan elämään tässä ja nyt. Jos isä on hengissä, on hyvä ihan varta vasten muistaa häntä. Jos tuntuu siltä, ettei ole hyvä muistaa, on hyvä miettiä, miksei mielle ole mieleinen. Itse joudun Halloween-henkisesti hakeutumaan hautuumaalle, jos haluan päästä isääni fyysisesti mahdollisimman lähelle.
Haluaisin haastaa teidät kaikki isähyväkkäät pohtimaan omaa suhdetta isyyteenne ja sen vaikutusta ja merkitystä omaan elämään tässä ja nyt."Kellä vaiva sellainen kuin ihmisellä
sama sarka isien eessä poikien."
Haluaisin haastaa jokaisen ihmisen pohtimaan, millä tavoin minä voisin omalla kohdallani huomata ja edistää isyyden olemassaoloa, arvostusta ja hyvinvointia.
Isyystutkija-tiedemiehen auktoriteetilla isyydestä sanottua:
"Läheinen isä–lapsi –suhde on miehelle kullanarvoinen asia mm. oman aikuistumisen ja elämänlaadun kannalta.
Tänäkin päivänä vielä, isänä onnistua lapsen silmissä puhumattakaan ympäristön silmissä, on helpompaa kuin äidillä onnistua.
Kilpailu ei vielä ole niin kovaa. Se mihinkä verrataan. Jos vertaa miehiä toisiinsa, me ollaan oltu aika lojaaleja toisillemme. Ei ole hirveän paljon rynnistyksiä huippusuorituksiin isien kesken.
On helppo päästä keskitasolle ja ylittää se. Tarkoitan ihan tämmöistä arkista osallistumista ja nimenomaan sen suhteen luomista lapseen.
Todella monet tutkimukset ovat tuoneet sitä esille, että lapset ovat suhteelliseen vähään tyytyväisiä."
Prof. Jouko Huttunen , Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylä
Maistelin sanaa välinpitämätön. Välinpitämättömyyttä pidetään rakkauden vastakohtana enemmänkin, kuin vihaa. Sanaa käytetään tavallisesti siinä merkityksessä, ettei ole kiinnostunut, ei piittaa, ei pidä yhteyttä...Mietin, että välinpitämättömyys voi ihmissuhteessa olla myös sitä, ettei anna toisen olla oma erillinen olentonsa. Tulee liian lähelle. Ei näe eikä kuule toista. Ei pidä mitään väliä. Ja varsinkin, jos toinen (kumma kyllä!) ahdistuu ja pullikoi, niin kontrolloi ja nujertaa.
Molempiin näistä välinpitämättömyyden muodoista esim. vanhemmat, esim. isät voivat syyllistyä. Kumpaankin on syynsä, kumpikaan ei liene hyvä. Kumpaankin käyttäytymiseen lienee käyttäytyjällä selityksiä, enemmän tai vähemmän selityksenmakuisia.
Kulttuurinen konteksti säätelee aika paljon sitä, mikä on sopiva väli. Suomalaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa yksilö oppii, että ihanne on, että tilaa on kohtuullisen paljon. Ei meillä geneettisesti melko yhtenäisellä kansallakaan tietenkään niin yhdessä kulttuurissa eletä, etteikö joukkoon mahtuisi hurja kirjo hyvinkin erilaisia alakulttuureja.
Haluaisin haastaa meidät kaikki isäkkäät pohtimaan omaa suhdetta isäänsä ja sen vaikutusta ja merkitystä omaan elämään tässä ja nyt. Jos isä on hengissä, on hyvä ihan varta vasten muistaa häntä. Jos tuntuu siltä, ettei ole hyvä muistaa, on hyvä miettiä, miksei mielle ole mieleinen. Itse joudun Halloween-henkisesti hakeutumaan hautuumaalle, jos haluan päästä isääni fyysisesti mahdollisimman lähelle.
Haluaisin haastaa teidät kaikki isähyväkkäät pohtimaan omaa suhdetta isyyteenne ja sen vaikutusta ja merkitystä omaan elämään tässä ja nyt."Kellä vaiva sellainen kuin ihmisellä
sama sarka isien eessä poikien."
Haluaisin haastaa jokaisen ihmisen pohtimaan, millä tavoin minä voisin omalla kohdallani huomata ja edistää isyyden olemassaoloa, arvostusta ja hyvinvointia.
Isyystutkija-tiedemiehen auktoriteetilla isyydestä sanottua:
"Läheinen isä–lapsi –suhde on miehelle kullanarvoinen asia mm. oman aikuistumisen ja elämänlaadun kannalta.
Tänäkin päivänä vielä, isänä onnistua lapsen silmissä puhumattakaan ympäristön silmissä, on helpompaa kuin äidillä onnistua.
Kilpailu ei vielä ole niin kovaa. Se mihinkä verrataan. Jos vertaa miehiä toisiinsa, me ollaan oltu aika lojaaleja toisillemme. Ei ole hirveän paljon rynnistyksiä huippusuorituksiin isien kesken.
On helppo päästä keskitasolle ja ylittää se. Tarkoitan ihan tämmöistä arkista osallistumista ja nimenomaan sen suhteen luomista lapseen.
Todella monet tutkimukset ovat tuoneet sitä esille, että lapset ovat suhteelliseen vähään tyytyväisiä."
Prof. Jouko Huttunen , Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylä
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Haluaisin haastaa jokaisen ihmisen pohtimaan, millä tavoin minä voisin omalla kohdallani huomata ja edistää isyyden olemassaoloa, arvostusta ja hyvinvointia."
Tässä 'minä' tarkoittaa tietenkin jokaista ihmistä, ei ap. kirjoittajaa...
Välinpitämättömyyksien väliin mahtuu tietysti koko kirjo välinpitämisen muotoja. Tarkoitus ei ollut olla negatiivinen.
Stereotyyppisesti ajatellen romanttisuutta ja naiiviutta, tosikkoudesta puhumattakaan pidetään tyypillisenä naisten juttuna ihmissuhteista puhuttaessa. Samoin ajateltuna perusmiehelle nämä samat tunteet lienevät aivan yhtä tuttuja esim urheilun yhteydessä!
Isän malli on periytynyt omalta isältä; yhtä etäinen olen suhteessa omaan isääni kuin lapsiinikin.
Välinpitämättömyys ei ole läheisyyden vastakohta.