Kertokaapa hieman oletteko valinneet kumppaninne enemmän järjellä vai tunteella ja hieman kokemuksia siitä, kumpaa pidätte tärkeämpänä.
Itselläni on kokemuksia molemmista ja väittäisin parisuhteen olevan antoisampaa, mikäli ongelmat ovat päivittäisten rutiinien puolella, entä makkarin puolella.
Ensimmäinen parisuhteeni lähti liikkeelle täysin tunnepohjalta ja kaatui sitten siihen, ettei sitä yhteistä arkea saatu sujumaan oikein sitten millään. Rahankäyttö yms. pikkujutut (näin jälkikäteen ajatellen) kasautuivat liikaa, joten päätimme lähteä omille teillemme. Seksielämämme oli kuitenkin niin antoisa, että yhteisiä hetkiä oli vielä useamman kerran suhteen loppumisen jälkeenkin. Hänestä tunsin myös mustasukkaisuutta, mikä ei mielestäni ole huono asia, kun se pysyy terveellä tasolla.
Toinen parisuhde lähti liikkeelle enemmän järkisyin, vaikka toki sitä fyysistäkin vetoa jonkun verran ainakin alkuvaiheessa oli. Kumppanillani ei ole kuitenkaan mitään tarvetta huolehtia ulkonäöstään ja seksielämäkin kiinnosti vain suhteen alussa pari vuotta. Mustasukkaisuus on tässä suhteessa täysin vierasta, koska sekin on tunne, joita suhteessa ei taida enää olla. Järkisyin ajatellen kaikki on kuitenkin hyvin, molemmilla hyvät tulot, velkaa ei juuri nimeksikään ja voimme matkustella ja tehdä mitä haluamme.
Ongelma vain on, että elämä on pirun tylsää ja tapaan aina välillä (kuten nyt olen tavannut) ihmisen, johon tunnen selvästi fyysistä vetovoimaa. Näissä tilanteissa sitä kelaa aina parisuhdetta uudelleen ja uudelleen, miettien haluanko tappavan tylsän vai virikkeellisen parisuhteen.
Itselläni on kokemuksia molemmista ja väittäisin parisuhteen olevan antoisampaa, mikäli ongelmat ovat päivittäisten rutiinien puolella, entä makkarin puolella.
Ensimmäinen parisuhteeni lähti liikkeelle täysin tunnepohjalta ja kaatui sitten siihen, ettei sitä yhteistä arkea saatu sujumaan oikein sitten millään. Rahankäyttö yms. pikkujutut (näin jälkikäteen ajatellen) kasautuivat liikaa, joten päätimme lähteä omille teillemme. Seksielämämme oli kuitenkin niin antoisa, että yhteisiä hetkiä oli vielä useamman kerran suhteen loppumisen jälkeenkin. Hänestä tunsin myös mustasukkaisuutta, mikä ei mielestäni ole huono asia, kun se pysyy terveellä tasolla.
Toinen parisuhde lähti liikkeelle enemmän järkisyin, vaikka toki sitä fyysistäkin vetoa jonkun verran ainakin alkuvaiheessa oli. Kumppanillani ei ole kuitenkaan mitään tarvetta huolehtia ulkonäöstään ja seksielämäkin kiinnosti vain suhteen alussa pari vuotta. Mustasukkaisuus on tässä suhteessa täysin vierasta, koska sekin on tunne, joita suhteessa ei taida enää olla. Järkisyin ajatellen kaikki on kuitenkin hyvin, molemmilla hyvät tulot, velkaa ei juuri nimeksikään ja voimme matkustella ja tehdä mitä haluamme.
Ongelma vain on, että elämä on pirun tylsää ja tapaan aina välillä (kuten nyt olen tavannut) ihmisen, johon tunnen selvästi fyysistä vetovoimaa. Näissä tilanteissa sitä kelaa aina parisuhdetta uudelleen ja uudelleen, miettien haluanko tappavan tylsän vai virikkeellisen parisuhteen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Arjen rutiinit pitää sujua,muuten se alkaa syödä huolineen parisuhdetta.Myös harmoniaa haluan tunteen ja järjen suhteen,siten että vaikka seksiä olisikin vähemmän olisi se ainakin tyydyttävää ja hyvää.Turvallisuuden luo se että on yhteiset pelisäännöt.EKSTREEMEJÄ saa tekemällä yhdes sellaista mitä kumpikaan ei ole ennen tehnyt tai kokeillut.Hienoja hetkiä juttelemalla ja yhteisien asioiden suunnittelulla.Tavataan muitakin yhdes ja omikseen,siis kavereita.Kannattaa miettiä joskus ,miltä tuntuisi menettää se toinen,siitä saa aika hyviä vastauksia siihen elämänsä järjestämisessä.Olen myös kokeillut molempia,intohimoista seksiä sisätävän suhteen ja arki sit tylsää,vähemmän intohimoista seksiä mutta hyvin romanttista ja hellää ja huomaavaista arkea jännittävineeen yhdessä tekemisineen ja henkevää keskustelua asiasta kuin asiasta.Valitsin jälkimmäisen.
En ole valinnut ketään, suhde on vain syntynyt, alkuaikojen epäröinnistä huolimatta...
Jos tarvitsee miettiä valintaa, se ei ole oikea.
jos ei suhteessa ole ikinä ollut kunnolla kemiaa se hyytyy ennemmin tai myöhemmin siihen, että toinen löytää sitä kemiaa vihdoin muualta ja se on menoa sitten!
Kyllä minun mielestäni parisuhteeseen mennään vain ja ainoastaan tunteilla. Olisi aika vaikeaa kuvitella itseäni parisuhteeseen, missä kemiat eivät kolahda... aivan varmasti kaipaisin hellyyden ja läheisyyden (mitkä ovat minulle erittäin tärkeitä) lisäksi myös intohimoa. Onneksi kaikkea näitä löytyy vielä ja uskoakseni jatkossakin oman kultani kanssa, jonka kanssa yhteistä taivalta takana jo 11 vuotta.
Kyllä se tunne on pakko olla. Ilman sitä ei ole mitään mistä ainakaan mun tarvis - ja haluaisin - pitää kiinni. Olkoot kuinka hieno ja toimiva tahansa... mulla vaan ei riitä motiivi.
Tää on kantapään kautta todettu... tai oikeastaan todistettu, aina olen ton tiennyt mutta kun järkitilaisuus tarjoutui niin pakkohan siihenkin ansaan oli sitten kävellä...
Mut ihan tunteideni orjaksi en ryhdy. Järki on mukana, se on sellainen työkalu jolla erotan tunteideni joukosta sen mikä on pakko raastaa irti vaikka kuinka sattuis... ja toisaalta antaa luvan edetä täydellä sydämellä kun sellainen hyvä tilaisuus tulee. Ehkä se on jotain sellaista itsetuntoa joka sanoo että vaikka toi olis kuinka ihanaa niin lopputulos on paska, ei kannata. Luottamusta siihen että jotain vastaavaa voi odottaa nurkan takana paremmassa muodossa.
Tunteella ja järjellä. Siinä nimenomaisessa järjestyksessä.
Se, että hommat toimii on ainakin ollut perinteisesti mulle tärkeämpää. En nyt ottaisi vaivoikseni mitään kyvytöntä luuseria, vaan sen takia, että on rakastunut. Arki kun rupeaa tökkimään, niin siinä pikkuhiljaa hiipuu rakkaudetkin. Pitää ajatella pidemmän päälle.
Ois se rakkauskin ihan kivaa siihen päälle sitten ja hyvä ulkonäkö. Mutta ehkä mä kuitenkin perustan jotenkin käytönnön asioiden pohjalle ja muiden sellaisten asioiden.
Ehkä mulla ei ole varaa rakkauteen, kun muista asioista on suurempi puute...
En pystyisi kiinnostumaan henkilöstä vakavassina, ellei hänellä olisi samanlaista arvomaailmaa kuin minulla. Tämän jälkeen tulee heti kakkosena ulkonäkö. Itse olen kunnianhimoinen koulutusta, työtä ja suorituksia arvostava ja jossain määrin jopa materialisti. En voisi kuvitellakaan, että eläisin superhyvännäköisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei olisi yhteistä kieltä eikää pintaa syvällisempiä keskusteluja. Mielestäni jos valitsee "väärän" kumppanin, voi se olla este korkeiden tavoitteiden saavuttamiseen. Rakkaus, luotettavuus ja toisesta huolehtiminen kuuluu luonnollisesti parisuhteeseen. Mustasukkaisuuden osoittaminen on mielestäni keskinkertaista, ja siinä ei ole mitään hyväksyttävää. Negatiiviset tunteet pitää ainakin yrittää hallita.
"Negatiiviset tunteet pitää ainakin yrittää hallita."
Tulee ongelmia. Kuinka monta vuotta sä ajattelit niitä hallita? Sydänkohtaus tulee tota menoa.
Sydänkohtauskin on siistimpi, kuin kontrollin menetys.
Mun mielestä tunteet ohjaa, ainakin mulle on parempi niin..
En halua sitte vanhempana katkeroitua ja miettiä mitä oon menettäny, ku asiat näyttää hyvältä vain ulkopuolisille..
Ei elämä ole oikeasti noin mustavalkoista:)
Tosiallisesti et pysty kertomaan faktaa kuin omasta elämästäsi muu on vain sitä miltä se sinusta näyttää:)
niinkuin otsikkoni jo kertookin, tämä juttu pisti kyllä miettimään että kummin päin se on..Luulen että valitsin ukkelini tunteella enemmän kuin järjellä. Koska nyt kun oikein mietin niin alatessani seurustelemaan hänen kanssaan, en suunnitellut elämäämme monen vuoden päähän vaan olin vain onnellinen että hän on vierelläni. Nyt kun mietin niin tunnesyyt on vielä tosi vahvat mut sit nykyään on järkisyytkin tulleet mukaan, että miksi olla yhdessä. Itsellänikin on ollut hieman vaikeuksia tottua rahankäytön suunnitteluun mutta mitäpä en rakkauteni tähden tekisi. Oon oppinu tosi paljon yhteiselosta ja parisuhteesta tän puolentoista vuoden aikana.
Meidän arki on myös hieman tylsää, mutta minä olen siihen tyytyväinen. itselläni ei ole mikään mielttömän suuri libido ja ennen olimme makuuhuoneen puolella joskus kaksi kertaakin per päivä, nykyään n. kaksi kertaa per viikko, mutta minua se ei haittaa. Miestäni kyllä vähän mutta se tekee vain hyvää hänelle, ainakin halut kasvavat :P ollaan muutenkin kokeiltu aina välissä selibaattia ihan sen makkari innon kasvun takia.
usein itsekin mietin että pitäisikö minun lähteä tästä suhteesta, mieheni ei nimittäin ole mikään enkeli, joskus hän on töykeä mutta kun mietin, niin olen minäkin, olemme molemmat hirveän temperamenttisiä luonteita, mutta ei se niin kovasti haittaa, en haluaisikkaan että hän olisi tossun alla tai liian rauhallinen. omasta mielestäni miehen pitää olla se joka määrää, mutta se on vain oma mielipide. Kun mietin yksin oloa ja miltä se tuntuisi, täytyy sanoa ettei se houkuttele hirvittävän paljon, minullahan on kaikki hyvin ja olen tyytyväinen vaikka meillä vähän tylsä arki onkin.