Kertokaapa hieman oletteko valinneet kumppaninne enemmän järjellä vai tunteella ja hieman kokemuksia siitä, kumpaa pidätte tärkeämpänä.
Itselläni on kokemuksia molemmista ja väittäisin parisuhteen olevan antoisampaa, mikäli ongelmat ovat päivittäisten rutiinien puolella, entä makkarin puolella.
Ensimmäinen parisuhteeni lähti liikkeelle täysin tunnepohjalta ja kaatui sitten siihen, ettei sitä yhteistä arkea saatu sujumaan oikein sitten millään. Rahankäyttö yms. pikkujutut (näin jälkikäteen ajatellen) kasautuivat liikaa, joten päätimme lähteä omille teillemme. Seksielämämme oli kuitenkin niin antoisa, että yhteisiä hetkiä oli vielä useamman kerran suhteen loppumisen jälkeenkin. Hänestä tunsin myös mustasukkaisuutta, mikä ei mielestäni ole huono asia, kun se pysyy terveellä tasolla.
Toinen parisuhde lähti liikkeelle enemmän järkisyin, vaikka toki sitä fyysistäkin vetoa jonkun verran ainakin alkuvaiheessa oli. Kumppanillani ei ole kuitenkaan mitään tarvetta huolehtia ulkonäöstään ja seksielämäkin kiinnosti vain suhteen alussa pari vuotta. Mustasukkaisuus on tässä suhteessa täysin vierasta, koska sekin on tunne, joita suhteessa ei taida enää olla. Järkisyin ajatellen kaikki on kuitenkin hyvin, molemmilla hyvät tulot, velkaa ei juuri nimeksikään ja voimme matkustella ja tehdä mitä haluamme.
Ongelma vain on, että elämä on pirun tylsää ja tapaan aina välillä (kuten nyt olen tavannut) ihmisen, johon tunnen selvästi fyysistä vetovoimaa. Näissä tilanteissa sitä kelaa aina parisuhdetta uudelleen ja uudelleen, miettien haluanko tappavan tylsän vai virikkeellisen parisuhteen.
Itselläni on kokemuksia molemmista ja väittäisin parisuhteen olevan antoisampaa, mikäli ongelmat ovat päivittäisten rutiinien puolella, entä makkarin puolella.
Ensimmäinen parisuhteeni lähti liikkeelle täysin tunnepohjalta ja kaatui sitten siihen, ettei sitä yhteistä arkea saatu sujumaan oikein sitten millään. Rahankäyttö yms. pikkujutut (näin jälkikäteen ajatellen) kasautuivat liikaa, joten päätimme lähteä omille teillemme. Seksielämämme oli kuitenkin niin antoisa, että yhteisiä hetkiä oli vielä useamman kerran suhteen loppumisen jälkeenkin. Hänestä tunsin myös mustasukkaisuutta, mikä ei mielestäni ole huono asia, kun se pysyy terveellä tasolla.
Toinen parisuhde lähti liikkeelle enemmän järkisyin, vaikka toki sitä fyysistäkin vetoa jonkun verran ainakin alkuvaiheessa oli. Kumppanillani ei ole kuitenkaan mitään tarvetta huolehtia ulkonäöstään ja seksielämäkin kiinnosti vain suhteen alussa pari vuotta. Mustasukkaisuus on tässä suhteessa täysin vierasta, koska sekin on tunne, joita suhteessa ei taida enää olla. Järkisyin ajatellen kaikki on kuitenkin hyvin, molemmilla hyvät tulot, velkaa ei juuri nimeksikään ja voimme matkustella ja tehdä mitä haluamme.
Ongelma vain on, että elämä on pirun tylsää ja tapaan aina välillä (kuten nyt olen tavannut) ihmisen, johon tunnen selvästi fyysistä vetovoimaa. Näissä tilanteissa sitä kelaa aina parisuhdetta uudelleen ja uudelleen, miettien haluanko tappavan tylsän vai virikkeellisen parisuhteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja nyt 7-vuoden jälkeen järkeilen arkiaskareiden yms. kanssa, jotka saan yksin hoitaa.
Puoliso kun sattui olemaan perheestä, missä äiti on passannut pojat pystyyn" ja laittanut kaiken valmiiksi, niin järkeilyä se arjenpyöritys vaatii.
Toisaalata tunteet jyllää edelleen ja hänen seurassa viihdyn. Niinpä kahdesta vaihtoehdosta on valittava vähemmän huono!
Ensimäinen avioliittoni oli varmaan sitten se järki liitto, ja siitä kaksi lasta. Onneksi oli älyä lähteä siitä pois. (kesti 12v)
Pari kuukautta eron astuttua voimaan tapasin seuraavan puolisoni jonka kanssa kuukauden päästä jo kihlat ostettiin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. (nyt siitä on 14 vuotta, ja tämän suhteen esikoinen on 4 kk vanha)
Kadehdin sinua, joka 12 vuoden jälkeen teit päätöksen lähteä pois liitostasi, jos siinä oli ylitsepääsemättömiä ongelmia.
Olen ollut vaimoni kanssa 14 vuotta ja hän petti luottamukseni keski-iän kriisin aiheuttamana ??
Olemme käyneet parisuhderisteilyllä ja avioliittoleirillä, mutta niistä ei ole ollut apua.
Vaimoni haluaa jatkaa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siis puhtaalta pöydältä. Minä taas haluaisin käydä parisuhdeterapeutilla keskustelemassa liittomme tilasta ja siitä mitkä asiat johtivat luottamuksen pettämiseen. Minusta vanhat tapahtumat on käytävä läpi ennenkuin voi jatkaa.
Vaimoni ei kuitenkaan halua tavata parisuhdeterapeuttia, eikä ole antanut kieltäytymiseen kunnon syytäkään.
En tiedä tällä hetkellä mitä tehdä. Haluaisin vain olla onnellinen. Haluaisin antaa hellyyttä ja huomiota mutta joudun arvioimaan ahdistaako se vaimoani. Minussa taas huomioiminen on sisään rakennettu. Enkä tarkoita sitä että koko ajan pitää pusutella tai olla lähekkäin vaan että se tapahtuu luonnollisesti.
Haluaisin myös saada hellyyttä ja läheisyyttä mutta sekin on todellakin kortilla.
Olen koko liittomme ajan ollut uskollinen, enkä kyseenalaista sitä arvoa itsessäni.
Olen vain alkanut ajattelemaan, josko minut huolisi joku toinen ihminen, joka on oikeasti sinut itsensä kanssa ja joka osaisi arvostaa ongelmien ratkaisemista keskustelemalla, toisen kunnioittamista ja huomioimista.
En haluaisi kenenkään muun olevan rakkauteni kohde, mutta kohteeni ei näytä välittävän rakkaudestani.
Ketju lähti kysymyksestä että 'järjellä vai tunteella'.
Oman elämänkokemukseni pohjaten sanon, että suhteen alussa on varsin nopeasti synnyttävä sähkö, liima ja kemia! Usein tuon kaiken synnyttävä tapahtuma on nopea "muutoksen momentum".
Eräs runo kuvaa sen hyvin:
- "Sano heti, jos häiritsen sinua", sanoi hän astuessaan huoneeseeni, "niin menen pois enkä ikinä enää palaa"
- "Sinä et ainoastaan häiritse", minä vastasin, "sinä järkytät koko olemassaoloani. Tervetuloa"
Sinun tilanteesi kuulostaa toivottomalta parisuhteessasi. Luultavasti et uskalla ajatella eroa sen vuoksi, että tutut rutiinit ja pelko tulevasta pitää sinut paikoillasi. Rakkautta et tule ilmeisesti puolisoltasi enää saamaan; jos sitä janoat, on sinulla vain toimenpiteiden aika.
Tein valintani näin:
Tein itselleni minimikriteerit:
Hänellä tulee olla samankaltaiset elämänarvot
(suunnilleen samassa tärkeysjärjestyksessä kuin minulla)
Se tarkoittaa toisin sanoen yhtäläiset "tarpeet"
kommunikoimisen, yhteisen / oman ajan käytön suhteen, hellyyden tärkeyden, toisen kunnioittamisen (huolimatta erilaisista mielipiteistä)suhteen,
sosiaalisen kanssakäymisen suhteen. Lisäksi minulle oli tärkeää että tuleva mieheni arvostaa minua naisena, tasavertaisena kumppanina ja että suhteen tarkoitus on kehittää molempia yksilöinä, ei rajoittaa. Myös toistensa harrastusten tärkeyden kunnioittaisena samoin että löytää myös yhdessä mielekästä tekemistä.
Ja yksi tärkeimmistä oli: Tulevan mieheni täytyy olla "Sinut" itsensä kanssa, eli tasapainossa oleva ilman itsetunto-ongelmia.Tällöin hän automaattisesti on toisia kunnioittava ja huomioon ottava henkilö.Hänen tuli myös olla selvillä siitä, että suhteen tasapainossa pito on sen hoitamista, alituista "antaa ja ottaa-vuorovaikutusta".Sitten kun löysin sopivalta tuntuvan jolla oli samanlaiset odotukset , en voinut kuin onnitella itseäni ja häntä!
Minusta on liian suppea nähdä asia pelkistettynä "järjellä tai tunteella", sillä ihmiset ovat niin moniulotteisia että mitä useampi asia "natsaa" sitä tyydyttävämpi suhde. Ja silloin on itse onnellinen ja vielä halutumpi puolisolleen.
Ja viimeiseksi elämänkokemuksesta tullut asia:
Hänen oli oltava tiettyä tähtimerkkiä, sillä tiesin ennalta, että minulla aina synkkaa heidän kanssa....
Olen käyttänyt varmaankin kumpaakin aikoinaan kun suhdetta halusin. Nyt sitä on takana 22 vuotta.
Minule ei ole mitään väliä minkä vuoksi ajauduimme yhteen, vaan keskeisempää on mikä meitä tänään yhdistää ja kuinka arjen askareet hoidetaan.
Tuollainen dualistinen näkemys taitaa olla vanhanaikaista ja anyylyyttisestikin arveluttavaa....kannattaa käyttää molempia koska se on luonnollisempaa.