Alkoholi on aina ollut parisuhteemme ongelma. Mieheni juo joka viikonloppu. Onglma se on minulle, sillä en voi sietää miestäni humalassa ja elään inhon vallassa pari päivää mieheni kännien jälkeen ja pari päivää ennen viikonloppua alkaa tuleva ahdistaa. Valtaosa ajastani menee siis viinan varjossa. Väkivaltaa ei mieheni alkoholin käyttöön kuulu, mutta henkinen on jossain määrin mukana. Kuitenkin eniten on kyse minun tuntemuksistani ja siitä kuinka jään lapsen kanssa aina viinan varjoon.
Asiasta on keskusteltu monet kerrat ja muutosta on aina luvannut. Nyt pari kuukautta sitten halusi itse hakea apua ongelmaansa. Lääkärin kanssa kuitenkin keskusteli ja uskoi itsekin selviävänsä ilman antabusta. Nyt on alkoholi hiipinyt taas muutamassa viikossa mukaan. Alkoi yhdestä kaljasta, seuraavana viikonloppuna muutamasta, sitten oltiinkin jo humalassa parina viikonloppuna ja tänään oli pakko lähteä baariin.
Nyt en enää halua uskoa ikuisiin valheisiin. Alkoholismi on jo tuhonnut tunteet väliltämme. Mies kokee, että kiellän häneltä hänen ystävänsä silloin kun ei juo, ja minä en taas siedä häntä silmissäni juodessaan. Hän kokee, että pompottelen ja hallitsen häntä, kun teen juomisesta niin ison numeron.
Esikoisemme on nyt 4-vuotta. Ero on käynyt mielessä aina tasaisin väliajoin jo esikoisen odotuksesta lähtien. En vain ole saanut itseäni irti. Olen halunnut uskoa muutokseen. Iso urakka on nytkin edessä. Olen kuitenkin jäämässä äitiyslomalle helmikuussa, joten muuton yhteydessä minun ei tarvitse miettiä työpaikkaa, lapsen hoitopaikkaa, eikä mitään muitakaan käytännön järjestelyitä. Uskon, että saavutan suuremman onnen yksin lasteni kanssa, kuin ikuisessa viinan varjossa. En halua lasteni tottuvan isin ja äidin ikuisiin viikonloppuriitoihin. Muutan lähelle perhettäni, jolloin saan heiltä käytännön apua pienen vauvan hoitoon. Tuleva urakka tuntuu vain niin valtavalta asunnon myynnin ym. kanssa. Tiedän, että erosta tulee mieheni kanssa tappelu tavaroineen kaikkineen. Ahdistun jo muutoinkin valmiiksi, sillä tiedän mihin hänen tiensä johtaa eron jälkeen. En vain jaksa enää yrittää häntä kannatella. Emmehän me taida toisiamme enää edes rakastaa. Jostain vain tarvitsisin voimia jaksaa laittaa pyörän liikkeelle.
Asiasta on keskusteltu monet kerrat ja muutosta on aina luvannut. Nyt pari kuukautta sitten halusi itse hakea apua ongelmaansa. Lääkärin kanssa kuitenkin keskusteli ja uskoi itsekin selviävänsä ilman antabusta. Nyt on alkoholi hiipinyt taas muutamassa viikossa mukaan. Alkoi yhdestä kaljasta, seuraavana viikonloppuna muutamasta, sitten oltiinkin jo humalassa parina viikonloppuna ja tänään oli pakko lähteä baariin.
Nyt en enää halua uskoa ikuisiin valheisiin. Alkoholismi on jo tuhonnut tunteet väliltämme. Mies kokee, että kiellän häneltä hänen ystävänsä silloin kun ei juo, ja minä en taas siedä häntä silmissäni juodessaan. Hän kokee, että pompottelen ja hallitsen häntä, kun teen juomisesta niin ison numeron.
Esikoisemme on nyt 4-vuotta. Ero on käynyt mielessä aina tasaisin väliajoin jo esikoisen odotuksesta lähtien. En vain ole saanut itseäni irti. Olen halunnut uskoa muutokseen. Iso urakka on nytkin edessä. Olen kuitenkin jäämässä äitiyslomalle helmikuussa, joten muuton yhteydessä minun ei tarvitse miettiä työpaikkaa, lapsen hoitopaikkaa, eikä mitään muitakaan käytännön järjestelyitä. Uskon, että saavutan suuremman onnen yksin lasteni kanssa, kuin ikuisessa viinan varjossa. En halua lasteni tottuvan isin ja äidin ikuisiin viikonloppuriitoihin. Muutan lähelle perhettäni, jolloin saan heiltä käytännön apua pienen vauvan hoitoon. Tuleva urakka tuntuu vain niin valtavalta asunnon myynnin ym. kanssa. Tiedän, että erosta tulee mieheni kanssa tappelu tavaroineen kaikkineen. Ahdistun jo muutoinkin valmiiksi, sillä tiedän mihin hänen tiensä johtaa eron jälkeen. En vain jaksa enää yrittää häntä kannatella. Emmehän me taida toisiamme enää edes rakastaa. Jostain vain tarvitsisin voimia jaksaa laittaa pyörän liikkeelle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et todellakaan menetä paljon muuttamalla elämääsi.Kukaan sitä ei tee puolestasi.Vain sinä pystyt siihen. Jokainen päättää omasta elämästään ja valitsee suuntansa.Et voi auttaa miestäsi.Elä lastesi kanssa.Onnea uudelle elämällesi...!
Kuulostaa hyvältä ratkaisulta itsesi ja lastesi kannalta:). Itse entisenä yksinhuoltajana tiedän, että on paljon henkisesti helpompaa olla yksin lasten kanssa kun huonossa parisuhteessa... Ja myös lapsia ajatellen se on parempi vaihtoehto. Itse erosin ex-miehestäni poikani ollessa 1-vuotias, enkä ole ikinä katunut tuota ratkaisua. Ex-miehelläni oli myös ongelmia juomisensa kanssa ja baari kutsui joka viikonloppu... Käytännön asioita on paljon järjestettävänä, mutta selviät varmasti, nyt vaan laitat toimeksi:). Onnea ja jaksamista, sinua odottaa uusi alku:)!
Voimia todella sinulle. Itse olen tehnyt eron kertarutinalla, tosin ajatus muhi mielessä jo pidempään. Olin kertonut miehelleni, että jos olet väkivaltainen, niin se on siinä. Näinhän siinä kävi. Muutama vuosi oli aika hakusessa elämä, mutta lapset pitivät realiteeteissä. Seurustellut olen sen jälkeenkin, ottanut takkiin ja pettynyt. Viime kesänä kuitenkin kihlauduin ja rakastan tätä miestäni. Ehkä aikuiseksi naiseksi kasvaminen on myös tuonut perspektiiviä parisuhteisiin ja miesten aivokoukeroiden ymmärtämiseen. Lapset on hyvä kuitenkin laittaa etusijalle elämässä, heidän hyvinvointi tuo myös sinulle äitinä hyvinvointia. Elämä ei lopu eroon, se voi alkaa siitä. Niitäkin ihmeitä on nähty että erovirittely herättää toisen osapuolen muuttumaan, väkisin sitä ei voi tehdä. Toivon sinulle voimia ja yläkerran siunausta päätöksillesi. Kyllä se siitä, ihan todella - usko pois.
Hei, on todella tärkeää miettiä, miksi oikeastaan päädyit miehen kanssa yhteen? Onko sinulla huono itsetunto ja tunsit tarpeellisena oloa (ja hankit siihen lisäksi lapsen)? Tämä prosessi on kipeä, mutta auttaa sinut valitsemaan seuraavan miehesi oikein..
Alkoholistimiehen valinta on aina naisen virhe.
Lukiessani tekstiäsi,menin ihan kananlihalle ja liikutuin. Se oli kuin omasta elämästäni. Itselläni on myös samantapaista kuin sinulla. Meillä on vuoden vanha lapsi ja luulin/uskoin että lapsemme syntymän jälkeen tulisi muutosta mieheni alkoholinkäyttöön mutta ei.. Uskoin siihen kun hän itse sanoi myös ja vakuutti että hän alkaa "hillitsee"alkoholin käyttöään nyt kun on sitten perheellinen. Viina vie häntä joka viikonloppu..Arkipäivät menee työssä mutta viikonlopun koittaessa hän muuttuu siksi "sinkkuelämää" eläväksi mieheksi unohtaen tavallaan olevansa isä.Sunnuntai iltana sitten selvittyään hän pyytelee kovasti anteeksi menojaan ja sanoo olevansa tyhmä jne..ja sitten taas koittaa arki..Ihmettelen itsekkin kuinka olen näin pitkään jaksanu uskoa mieheni muuttumiseen. Asiahan on niin ettei ihmistä voi muuttaa. Olen miettinyt myös jo hyvin pitkän aikaa eroa, ja että se olisi parempi myös tyttäremme kannalta. Nimittäin riitelemme usein lapsemme kuullen. En ole enää ollut onnellinen pitkiin aikoihin. Emme tee mitään yhdessä perheenä. Hän viettää aikaansa kavereittensa luona ennemmin kuin haluaisi olla kotona. Luulen että syy siihen että olen näinkin kauan "jaksanut" on siinä ku hän saa tyttärelleni hymyn aikaan ku tulee töistä kotiin..sen vähäisen ajan kun hän viettää tyttärensä kanssa tyttö viihtyy isänsä kanssa. En ehkä raaski riistää tyttäreltäni sitä hetkeä..mutta ku se on vain se yksi hetki kun isä on kiinnostunut. Itse en enää ole jaksanut olla edes iloinen niistä pienistä hetkistä. Olen jo sisimmässäni luovuttanut ja odotan vaan enää itseltäni sitä rohkeutta sanoa se ääneen ja pysyä siinä.Luulen että mieheni ja minä olisimme onnellisimpia erikseen. Ei olisi mitään järkeä jatkaa tätä parisuhdetta omasta mielestäni kun luulen että olen ainoastaan mieheni kanssa tyttäremme vuoksi.Tunteet ovat kuihtuneet jo pois aikoja sitten.
Mutta miksi en pysty sanomaan tätä kaikkea miehelleni.Ehkä kuitenkin syvällä sisimmässäni toivon muutosta...