miksi naiset yhtäkkiä kiinnostuivat?

Pullo valkkaria nautittu pohjiksi ja..noh,

Okei, päälle (ja alle) 2-kymppisenä sain miehenä olla ihan yksin, rauhassa. Naiset
loivat minuun kaikkialla pääsääntöisesti säälinmyönteisiä tai jopa halveksivia,
nauravia katseita. Nyt 3-kymppisenä naisasiani ovat sit heittäneet melko lailla
häränpyllyä. Naiset ovat nykyään jopa yllättävän aloitteellisia, eikä pelkästään
yöelämässä. Muutama lähituttavapiirissäni oleva nainen on sanonut minun olevan
aikas tavallinen, rehellinen, kaikinpuolin kunnollinen mies.

Nyt sitten näitä naisten tekemiä iskuyrityksiä, tai vähintään pitkiä katseita
(tulisit juttelemaan) ja merkitseviä hymyjä (olet kiinnostava) saan osakseni:

Yökerhossa
Kuntosalilla
Työpaikalla ja
eilen jopa käydessäni kirjakaupassa

Mitähän I-H-M-E-T-T-Ä naisen ajattelumaailmassa oikein tapahtuu kun kiinnostus
minuakin kohtaan heillä heräsi vasta kun tossa just äsken ylitin 3-kympin rajapyykin?!

Naisen biologisen kellon tikitys ei ole se ainut järkeenkäypä selitys sillä nyt
minua saattaa ravintolassa lähestyä jopa nainen, joka on tuskin 20-vuotias.

Onko muka lähes kaikki lainausmerkeissä ’hyvät’ vapaat 3-kymppiset miehet
jo varattuja ja elelevät parisuhteissa?

Voin rehellisesti sanoa sen kummemmin asiaa pullistelematta (ja pahoittelen jos
nyt annan tässä viestissä aivan väärän, narsistisen, itserakkaan kuvan itsestäni)
että siis ensimmäisen kerran elämässäni ympärilläni pyörii naisia ja jos olen
vielä itsekin aloitteellinen, olisi varaa mistä valita.

Itse tahtoisin nyt nauttia täysinrinnoin sinkkuudestani ja elää huoletonta,
taloudellisesti turvattua poikamieselämääni, kun kysyntää tuntuu vihdoin
olevan, mutta ikävää jälkeä ja harmillista ihmissuhdesotkua saattaa joskus
syntyä, kun varsinkin oman ikäiseni naiset haaveilevat joskus ensimmäisen
yhteisen vietetyn yön jälkeen parisuhteesta, vaikka ravintolassa me vasta
muutama tunti sitten tavattiin.

Vastatkaas mulle te paljon viisaammat kysymykseeni..

miksi naiset yhtäkkiä kiinnostuivat minusta?
312156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Se on se perinteinen kuvio, että kun yksi kiinnostuu, kaikki muutkin kiinnostuvat. Naiset tekevät toisilleen kiusaa sillä tavalla. Sun pitäisi nyt vain löytää itsellesi se, joka tarjoaa aitoja tunteita.

Äänestä

No lakkasit itse olemasta ärsyttävä, yliaktiivinen, runkkaileva pikkupoika/nuorimies...;)

Lisäksi olet töissä eli sulla on tod.näk. säännölliset tulot. (Naiset kaipaa perusturvaa.)

Monasti ikä tuo miehiin aivan tietynlaista charmia, kun tosiaan se nuorimies-machoilu-yliaktiivisuus-vaihe on jäänyt jo taakse ja mies osaa jo tarvittaessa ottaa NAISENKIN huomioon.

Tässä ainakin joitakin syitä.

Äänestä

naisia kakskymppisenä, niin miksi minun nyt kolmekymppisenä pitäisi olla kiinnostunut naisista, jotka ovat minusta nyt kiinnostuneita? Ne naiset, jotka minua nyt katselee, ovat suurimmaksi osaksi niitä keille en nuorena kelvannut ja he valitsivat räväkänpenan, joka sittemmin on mennyt menojaan.

Aattelin passata koko homman, ja elää turvallista sekä helppoa vanhan pojan elämää loppuun asti.

Äänestä
  • Ei helvetti näitä inisijöitä.

    Mikä sitten on kiinnostunut? Se aikuistunut ihminen, joka voisi keskustella sun kanssasi ihan normaalisti? Taidat kehitellä ihmisten normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä itsellesi jonkun ongelman.

    Jos joku hymyilee sulle ja puhuu mukavia, se ei tarkoita että kaikki naiset haluaisivat sut aviomieheksesi.

    Sitä paitsi sun kirjoitustyylisi tunnistaa. Olet se yli 45 v ääliö joka ajaa kirkonkylällä Volvolla ja luulee olevansa kovinkin nuorekas... HUOH....

    Äänestä

  • ihmeessä pitäisi?! kirjoitti:

    Ei helvetti näitä inisijöitä.

    Mikä sitten on kiinnostunut? Se aikuistunut ihminen, joka voisi keskustella sun kanssasi ihan normaalisti? Taidat kehitellä ihmisten normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä itsellesi jonkun ongelman.

    Jos joku hymyilee sulle ja puhuu mukavia, se ei tarkoita että kaikki naiset haluaisivat sut aviomieheksesi.

    Sitä paitsi sun kirjoitustyylisi tunnistaa. Olet se yli 45 v ääliö joka ajaa kirkonkylällä Volvolla ja luulee olevansa kovinkin nuorekas... HUOH....

    Volvoa, ikää tosiaan 31v, ja tässä kaupungissa ei oikein ole sellaista kirkonkylää. Lähinnä on tuo keskusta ja sitten on erinäköisiä kaupunginosia. Joissakin kaupunginosissa on oma kirkko, ei kaikissa.

    Ei pidäkään. Enkä sitä teekään.

    Normaali sosiaalinen kanssakäyminen ei tuota ongelmia kenenkään kanssa, enkä rakenna harhaisia mielikuvia, jos kaupan kassa moikkaa ja hymyilee.

    Äänestä

  • Erehdyin kirjoittamaan, että olet miehistynyt, ennen kuin luin toisenkin tekstisi. Ulkoisesti voit olla miehekkäämpi, henkisesti vaikutat tyhmältä ja kouluja käymättömältä juntilta tekstiesi mukaan. Toki naisetin muuttuu ja muuttaa ajattelutapaa aikuistuttuaan, sillä parikympinen on vielä aika lapsi. Jos sitä et tajua, ole yksin. Hauskaa elämää sinulle ja pullolle, jolle omistat lauantai-iltasi ja ehkä useammankin.

    Äänestä

  • Eli olet katkera..?

    Äänestä

  • rauhassa kirjoitti:

    Erehdyin kirjoittamaan, että olet miehistynyt, ennen kuin luin toisenkin tekstisi. Ulkoisesti voit olla miehekkäämpi, henkisesti vaikutat tyhmältä ja kouluja käymättömältä juntilta tekstiesi mukaan. Toki naisetin muuttuu ja muuttaa ajattelutapaa aikuistuttuaan, sillä parikympinen on vielä aika lapsi. Jos sitä et tajua, ole yksin. Hauskaa elämää sinulle ja pullolle, jolle omistat lauantai-iltasi ja ehkä useammankin.

    En siis ollut aloittaja niin kuin jo tuolle toiselle jo vastasinkin. Kouluja on käyty sen verran, että ylempi korkeakoulututkinto on taskussa. Tyhmyyteen en ota kantaa, olen melko jäävi sitä arvioimaan.

    Miksi naiset muuttuu? Itse olin rauhallinen ja kypsä jo kakskymmpisenä. Silloin en sellaisena kelvannut. Menevämmät pojat olivat silloin kysyttyjä. Nyt jotkut noista naisista ovat jättäneet entiset räväkävätpenansa tai tulleet itse jätetyiksi. Nyt niille kelpais meikäläinenkin. Miksi minä kelpuuttaisin jonkun heistä? Minä en juurikaan muutu. Olin tällainen kakskymppisenä, olen sitä nyt ja hyvin todennäköisesti olen sitä kuuskymppisenäkin. Millaisia nuo naiset ovat kymmenen vuoden kuluttua ja mitä he haluavat silloin, kun he kymmenen vuotta sitten halusivat niin kovin erilaisia asioita?

    Niin joo. Koskaan en ole juonut viinaa. En silloin kakskymppisenä enkä nykyään.

    Äänestä

  • oona. kirjoitti:

    Eli olet katkera..?

    todennut itselleni parhaimmaksi vaihtoehdoksi elää yksin.

    Äänestä

  • sekaisin. kirjoitti:

    En siis ollut aloittaja niin kuin jo tuolle toiselle jo vastasinkin. Kouluja on käyty sen verran, että ylempi korkeakoulututkinto on taskussa. Tyhmyyteen en ota kantaa, olen melko jäävi sitä arvioimaan.

    Miksi naiset muuttuu? Itse olin rauhallinen ja kypsä jo kakskymmpisenä. Silloin en sellaisena kelvannut. Menevämmät pojat olivat silloin kysyttyjä. Nyt jotkut noista naisista ovat jättäneet entiset räväkävätpenansa tai tulleet itse jätetyiksi. Nyt niille kelpais meikäläinenkin. Miksi minä kelpuuttaisin jonkun heistä? Minä en juurikaan muutu. Olin tällainen kakskymppisenä, olen sitä nyt ja hyvin todennäköisesti olen sitä kuuskymppisenäkin. Millaisia nuo naiset ovat kymmenen vuoden kuluttua ja mitä he haluavat silloin, kun he kymmenen vuotta sitten halusivat niin kovin erilaisia asioita?

    Niin joo. Koskaan en ole juonut viinaa. En silloin kakskymppisenä enkä nykyään.

    Senkus olet yksinäsi. Mikä oikein on ongelmasi?

    Äänestä

  • pakko. kirjoitti:

    Senkus olet yksinäsi. Mikä oikein on ongelmasi?

    ongelmaa. Mitä nyt hetkellinen tylsyys joskus, mutta nettikeskustelut ovat mainioita tylsyydenkarkoittajia. Kiitos osallistumisestanne.

    Äänestä

helppoa saada elatusta naisen tai teidän yhteisille lapsille..

Äänestä

olisitkohan komistunut vuosien vieriessä? Itselleni ainakin kävi niin.

Äänestä

Olet miehistynyt, saanut itsevarmuutta, käyttäydyt eri lailla kuin nuorena ja ehkä pukeudut tyylikkäämmin eli olet löytänyt oman itsesi ja tyylisi. Ja se näkyy koko olemuksessa! Samoin naiset ympärilläsi ovat varmaan "aikuístuneet" ja arvostavat eri asioita kuin parikymppisenä. Luulisi tuon olevan itsestään selvää, että nuo asiat vaikuttaa. Ei mikään hölon pölö, mitä joku tuossa ehdotti.

Äänestä

Pojasta on kasvanut mies. Parikymppisellä on kyllä virtaa, mutta se naisiin vetoava "todellinen miehisyys" puuttuu. Siinä todennäköisin syy. Pidä itsesi miehenä, niin me naiset teemme aloitteita vielä kun olet viisikymppinenkin.

Äänestä
  • ei riipu iästä, vaan..

    Äänestä

  • heeh kirjoitti:

    ei riipu iästä, vaan..

    Minä puhun nyt siitä "todellisesta miehisyydestä", enkä... Sen verran tarkennan, että kaikilta vanhemmiltakaan miehiltä sitä ei löydy, mutta parikymppisiltä tuskin koskaan.

    Äänestä

on sama perstuntuma. Kun mies lähestyy kolmea kymppiä niin se on yhtä pillutaivasta :-) En mä tiiä mistä se tarkalleen ottaen johtuu mut mullakaan ei ollu oikeastaan juuri minkäänlaista flaksia ennenkuin täytin 25v. Oisko se sit se et sä kelpaat periaatteessa kaikille, teinipillut näkee sussa miehen isolla ämmällä ja milffit muuten vaan käypän mut siti miehen näköisen munan :-)

Äänestä

3-kymppiset naiset hiljalleen rupsahtavat ja kaipaavat toista
tulonlähdettä että voisivat mm. jatkaa shoppailuaan!

MOT

Äänestä
  • mutta unohti lukea aloituksen. Myös nuoremmat katselevat ap:tä nyt. Sitä paitsi kolmekymmppinen nainen ei ole vielä mihinkään rupsahtanut. Voinpa sanoa vähän samaan tyyliin kuin ap, että minua eivät miehet katselleet parikymppinen ollessani läheskään niin paljon kuin nyt, kun olen en kolmi- vaan nelikymppinen. Ei tosin johdu ulkokuoresta, vaan siitä miten sen kantaa, elämän tuomasta varmuudesta ja kokemuksesta.

    Äänestä

tekstin jälkeen, etten taida hymyillä enää julkisilla paikoilla ja en varsinkaan vieraille miehille, jos hymyileminen tarkoittaa jotain pokailua päälle kolmekymppisten miesten mielestä.

Voihan hitto, kun mulla tapana hymyillä linja-autoon noustessa kuskille, kaupan kassalle, naapureille, kuntosalilla kaikille, vastaan kävelijälle jos hänkin hymyilee, duunissa varsinkin...jne...Huono mäihä kun miehet jutustelee jälkikäteen et yrittää pokaa, jos on ystävällinen tai iloinen. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan kovin moni mies oikeesti sillee luule?

Äänestä
  • hiukan ristiriitaista. Eikös yksi - ja ainoa, oikeasti - tapa, miten naiset miehiä iskee ole juuri silmiin katsominen ja hymyileminen? Mistä hitosta sitä pitäisi tietää milloin hymyileminen tarkoittaa kiinnostusta mahdollisen vaakamambon parissa ja milloin ihan vain puhdasta kohteliaisuutta?

    Itse en ole koskaan ajatellut tuota muuna kuin kohteliaisuutena, koska jos juoksisin jokaisen hametta kantavan perässä joka katsoo minua silmiin ja hymyilee, en päivän aikana muuta ehtisikään tehdä. Pukeudun hyvin klassisen huolitellusti ja olen käytökseltäni varmaotteinen ja kohtelias ja tämän takia saan aina hyvää kohtelua naisilta. Vastaankävelevät naiset usein katsovat silmiin ja hymyilevät. Mutta sitä tapahtuu koko ajan ja on aina tapahtunut, joten olen jo tottunut siihen.

    Mutta ymmärrän hyvin asian ristiriitaisuuden ja välillä tulee mietittyä, kun oikein hyvin pukeutunut ja tyylikäs nainen katsoo minua silmiin ja hymyilee, että onkohan tuo mielenkiintoa vai ihan vain kohteliaisuutta? Tämän takia en tee aloitteita, koska en koskaan osaa erottaa kohteliaisuutta kiinnostuksesta ja noh, aina tulee uusia mahdollisuuksia.

    Äänestä

vastata että miksi olet nyt suosittu. Oletko itsevarmempi, varakkaampi, lihaksikkaampi kuin nuorempana. Jos sä nuorempana kävelit seiniä pitkin. ;)

No niin, nythän sä voitkin herkutella naisilla oikein olan takaa ja kostaa naisille, jotka ylenkatsoivat sua silloin kun olit nuori kohtelemalla tunteettomasti niitä naisia, jotka nyt ovat kiinnostuneita susta. Ota nyt kaikki korkoja myöten takaisin. Rupee pleijeriksi, voi miten somaa!

Äänestä
  • parempi?

    Kymmenien naisten hyväksikäyttö vai antaako pelkästään ymmärtää, mutta loppupeleissä ei anna kenellekään?

    Äänestä

  • kosto.. kirjoitti:

    parempi?

    Kymmenien naisten hyväksikäyttö vai antaako pelkästään ymmärtää, mutta loppupeleissä ei anna kenellekään?

    sitten vielä kolmas vaihtoehto. Tyrmää joka naisen heti kättelyssä ja tekee selväksi, ettei nainen ole haluttava?

    Äänestä

  • Tai.. kirjoitti:

    sitten vielä kolmas vaihtoehto. Tyrmää joka naisen heti kättelyssä ja tekee selväksi, ettei nainen ole haluttava?

    kunhan vain saat hyvitystä hukkaan menneistä vuosista! Sehän tässä on niin tärkeää ja keskeistä. Pönkitä egoasi nyt kun siihen on kerran mahdollisuus ja nauti seksistä, jonka epäreilut naiset niin ilkeällä tavalla sinulta, ressukalta, epäsivät silloin, kun elit herkkää nuoruuttasi ja elämä oli kutsuvana ja avoimena edessäsi. Kunnes naiset pilasivat sen!

    =)

    Äänestä

  • Mangusti. kirjoitti:

    Taidan pidättäytyä kanssakäymisestä loppuelämäkseni.

    Mikäs sitte on tärkeää ja keskeistä, ellei kosto?

    Äänestä

  • Täytyy kyllä nyt todeta että sinä luet minua melkein kuin avointa kirjaa.
    Aloituksestani sai varmaan sellaisen hieman väärän ensivaikutelman
    että minulla olisi nyt sit joka ainut viikonloppu uusi nainen kierossa.
    Näin ei suinkaan ole.

    Eli fyysisessä olemuksessani on tapahtunut vuosien aikana selvää muutosta
    parempaan, miehisempään suuntaan. Olen nyt vihdoin tyytyväinen omaan
    ulkoiseen olemukseeni, mikä varmaan näkyy myös tyyneytenä ja itsevarmuutena.

    Tämä naisilta saatu huomio on kuitenkin ollut aika huumaavaa, välillä
    on ollut hieman epätodellinen olo, mitä tässä nyt oikein on minulle tapahtunut?!

    Eli psyykkinen minäkuvani ei ole muuttunut samassa suhteessa kuin ulkoinen,
    fyysinen olemukseni.

    Näitä yhdenyön juttuja on tullut muutamia nyt harrastettua, kun jopa naisetkin
    ovat vonkuneet minulta seksiä.

    Mutta ei minusta mainitsemaasi ”pleijeriä” enää taida saada tekemälläkään
    tehtyä, vaikka sellaiseen olisi nyt kaikki tarvittavat *elementit*
    ehkä olemassa.

    Pitää kuitenkin yrittää olla rehellinen itseä kohtaan ja tehdä ja kokeilla
    niitä asioita jotka itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta. Irtosuhteet eivät
    ole se minun juttu, siihen päätelmään olen pikkuhiljaa tässä kypsymässä.

    Olen päinvastoin tullut siihen tulokseen, että olisi ihan oikeasti kova juttu
    jos rakastuisin johonkin naiseen niin kovasti että järki kokonaan menisi,
    sillai ööh, positiivisessa mielessä.

    Äänestä

  • ::AP:: kirjoitti:

    Täytyy kyllä nyt todeta että sinä luet minua melkein kuin avointa kirjaa.

    Ehkä toivo ei ole menetetty sun kohdallasi.

    Äänestä

Charmi puhkeaa kukkaan, jos on ylipäätään puhjetakseen. Jos on sitten nyt puhjennut. Hyvää on odotettavissakin, lehdestäkin luin että laadukkaat (vapaat) nelikymppiset on kuumaa kamaa parisuhdemarkkinoilla. Siis jos haluaa olla parisuhdemarkkinoilla, parempaakin on odotettavissa.

Ihaileva katse päivässä pitää miehen tiellä ;)

Äänestä

hätä, jos ei saa ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mies jokseenkin ymmällään kirjoitti:

Pullo valkkaria nautittu pohjiksi ja..noh,

Okei, päälle (ja alle) 2-kymppisenä sain miehenä olla ihan yksin, rauhassa. Naiset
loivat minuun kaikkialla pääsääntöisesti säälinmyönteisiä tai jopa halveksivia,
nauravia katseita. Nyt 3-kymppisenä naisasiani ovat sit heittäneet melko lailla
häränpyllyä. Naiset ovat nykyään jopa yllättävän aloitteellisia, eikä pelkästään
yöelämässä. Muutama lähituttavapiirissäni oleva nainen on sanonut minun olevan
aikas tavallinen, rehellinen, kaikinpuolin kunnollinen mies.

Nyt sitten näitä naisten tekemiä iskuyrityksiä, tai vähintään pitkiä katseita
(tulisit juttelemaan) ja merkitseviä hymyjä (olet kiinnostava) saan osakseni:

Yökerhossa
Kuntosalilla
Työpaikalla ja
eilen jopa käydessäni kirjakaupassa

Mitähän I-H-M-E-T-T-Ä naisen ajattelumaailmassa oikein tapahtuu kun kiinnostus
minuakin kohtaan heillä heräsi vasta kun tossa just äsken ylitin 3-kympin rajapyykin?!

Naisen biologisen kellon tikitys ei ole se ainut järkeenkäypä selitys sillä nyt
minua saattaa ravintolassa lähestyä jopa nainen, joka on tuskin 20-vuotias.

Onko muka lähes kaikki lainausmerkeissä ’hyvät’ vapaat 3-kymppiset miehet
jo varattuja ja elelevät parisuhteissa?

Voin rehellisesti sanoa sen kummemmin asiaa pullistelematta (ja pahoittelen jos
nyt annan tässä viestissä aivan väärän, narsistisen, itserakkaan kuvan itsestäni)
että siis ensimmäisen kerran elämässäni ympärilläni pyörii naisia ja jos olen
vielä itsekin aloitteellinen, olisi varaa mistä valita.

Itse tahtoisin nyt nauttia täysinrinnoin sinkkuudestani ja elää huoletonta,
taloudellisesti turvattua poikamieselämääni, kun kysyntää tuntuu vihdoin
olevan, mutta ikävää jälkeä ja harmillista ihmissuhdesotkua saattaa joskus
syntyä, kun varsinkin oman ikäiseni naiset haaveilevat joskus ensimmäisen
yhteisen vietetyn yön jälkeen parisuhteesta, vaikka ravintolassa me vasta
muutama tunti sitten tavattiin.

Vastatkaas mulle te paljon viisaammat kysymykseeni..

miksi naiset yhtäkkiä kiinnostuivat minusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu