Olen naimisissa, kaikki on hyvin..muttei sittenkään. Olen yksinäinen ilman sielunkumppania..mutta olen kahden pienen äiti, ja valintani tehnyt..liian nuorena. En halua pettää, enkä uskalla erota,´suhdetta takana 11vuotta. Nuorempana halveksin vanhempieni tapaa elää, nyt huomaan tekeväni samanlailla, keräämme ulkoista omaisuutta..hieno talo, auto, vene..ihan paskaa..olen niin hemmetin köyhä rikas!
kuka rakastais mua..ihan vaan mua kaikkine vikoineni?
niina
271796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ken leikkiin lähtee, sen leikin kestäköön.
Kiitokset vaan:(
Oma avioliitto päättyi samanlaiseen ongelmaan, tai yksi tärkein syy eroon (omasta aloitteestani )oli nimenomaan yksinäisyys suhteessa.Ei tapeltu, riidelty...kulissit siis ok ulospäin.
Lapsen vuoksi vaan joudun yhä olemaan tekemisissä ex-miehen kanssa, mikä ei ole mitenkään mieluisa asia minulle.Olemme ihan eri planeetoilta. Sitäpaitsi avio oli tuhoon tuomittu jo alunperin (kun nyt ajattelee). Menin naimisiin lapsen vuoksi.
Yksinäinen voi olla, vaikka ihmisiä olisi ympärillä kuinka paljon( aviomies, miesystävä/miesystäviä, sukulaisia, lapsia, ystäviä &tuttuja ).
Ei ole " kirkossa kuulutettu ", että avioliitto toisi sielunkumppanuuden mukanaan.
Itselläni ei ole tällaista " sielunsiskoa " /- veljeä, joten yksin olen huolimatta lukuisista puolitutuista / miesystävistä jne jne.
Kenellekään ei voi puhua eikä kenenkään kanssa keskustella asioista niiden " oikeilla nimillä ", koska tiedän, etten tule oikein ymmärretyksi ja yksinäisyyden tunne vaan kasvaa.
Uskon sun tekevän ratkaisusi omassa suhteessasi. Jossain vaiheessa. Yksinäinen ja onneton liitto / suhde ei pidemmän päälle tuo kuin katkeruutta. Ja ratkaisujahan kaikki teemme joka ikinen päivä.
Aurinkoista kesää sinulle ja muista, ettei koskaan voi tietää mitä tulevaisuudella on tarjottavana : ). t. babeN
Hei sinä,kosketti kun luin sinun rivit,olen itse ollut yli kaksikymmentä vuotta naimisissa kolme melkein aikuista lasta,ihan niin kun sinullakin olen yksin ei ole ketään kenelle voisi jutella haaveistaan.Olen monta vuotta miettinyt lähtöä avioliitosta mutta olin monta vuotta kotona hoitamassa lapsia ja kotia.Sitten menin meidän omaan firmaan töihin,näen siis mieheni päivin ja öin.
Mietin aina että en pärjää jos lähden mutta luulen että en enään tunne miestäni kohtaan muuta kun ystävyyttä.En halua hänen hyväilyjä enään oikestaan pitkään aikaan,minä olisin kaivanut hyväilyjä ja hellyyttä,mutta se johti aina sänkyyn ja lopuksi alkoi inhottaa ,tunsi että minuun voi vaan koskea kun haluaa sänkyyn.
No näin kului monta vuotta rakenettiin hieno talo ja stressi oli kova.
Töissä oli vähän luppoaikaa niinpä menin huvikseen chattailemaan enpä ehtinyt montakaan päivää höpöttää siellä kun aloin juttelemaan yhden miehen kanssa.Hän on asunut suomessa parikymmentä vuotta ja eronnut.
Niinpä päivät kului ja lopuksi tavattiin,tunne kun nähtiin oli kun olisin vihdoin kotona,syli sopi minulle kun palapelinpala.
Siitä on nyt puolitoista vuotta ja tunne on vielä vahvempi.Ei nähdä kun ehkä kerran kuussa sillä hän asuu kaukana ja tekee keikka hommia ympäri suomen.
No mieheni kanssa menee niinkun ennen hän on alkanut chattailemaan netissä ja varmaan tavannut jotain naisia,myönnän että se satuttaa olisin haluanut että tämä liitto olisi kestänyt loppuun asti.
Mutta kun se jokin puuttuu niin tuntuu niin tyhjälle en tiedä onko sitä olemassakaan.
Mutta rohkeutta lähteä minulla ei näköjään ole,en voi satuttaa lapsia ja hirveä selvittely omaisuuden kanssa.
Ymmärrän sinua elämä on tosi vaikeata.
Mies on tyytyväinen niin kauan kun nainen pysyy kotona mutta jos hän alkaa likkumaan ulkona tai ystävien luona niin silloin mökötys alkaa.
Kirjoitin tän jutun siksi että huomaat että et ole yksin.Hyvää kesää sinulle ja yritä keksiä hyvän ratkaisún sinun elämään.
En uskalla erota, koska pelkään että elän vain jotain varhaista 30v kriisiä (olen 26v). Osaltaan vaikuttaa sekin, että olen 14vuotiaasta ollut tämän mieheni kanssa, kaikki nuoruuden hulluttelut jäivät kokematta. Talokin rakennettiin ollessani 21vuotias..Kun periaatteessa kaikki olisikin hyvin,miehelläni on vaan niin ärsyttävä tarve holhota minua. Minulla ei ole omaa rahaa, en ole koskaan maksanut yhtään laskua jne.. Mieheni tienaa hyvin, minä taas pienipalkkainen, ja tästä saan sitten aika-ajoin saan kuulla
tiedän niin tarkkaan sinun tunne,ajatus jos eroot niin pärjäätkö,sitä olen itsekin miettinyt ehkä liian monta vuotta.Minun mieheni on tosi kiltti ajattelee aina meidän parasta.En minäkään ole koskaan maksanut mitään laskuja ja kaikki muu paperihomma mieheni hoitaa.Siinäpä se miksi ei uskalla kun toinen aina tekee kaikki.Tulee tunne että ei pärjää yksin.
Se olisi helppoa jos olisi kristallipallo mistä voisi aina katsoa elämää eteenpäin.
Minä en rakasta miestäni enään niin kun vaimon kuuluu rakastaa mutta kun on niin monta vuotta olltu,on vaikeata lähteä.
Meidän pitäisi varmaan perustaa seikkailukerho ja aina kerran kuussa tavattaisiin ja tehtäis kaikkea hullua.Luulen että meitä on aika paljon tällaisa yksinäisiä.
Suurin syy miksi ei nainen uskalla lähteä on varmaan raha , huoli että ei selviää pelko jäädä yksin.Olen Niina melkein puolet vanhempi kun sinä mutta silti en tiedä mitä haluan elämästä.
Sen vaan tiedän että jos on paha olla pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttaa elämää.
Kerran me vaan täällä ollaan,ja silloin pitäisi elää ja nauttia.
Jos suhteen eteen ei tee työtä puolin ja toisin, on varmaa että JOKAINEN suhde lässähtää. Ihmiset antavat asioiden luisua ohi paluuttoman pisteen ennenkuin alkavat miettiä, että ehkä olisi silloin 10 vuotta sitten pitänyt jo jotain tehdä. Sekään ei ole mikään selitys, että on aloittanut suhteen nuorena. Toimii se nuorenakin aloitettu suhde, jos sen eteen tekee työtä. Jos omaa tyhmyyttään jämähtää paikalleen ja samoihin kaavoihin, saa syyttää itseään.
Miksi miehesi ei voisi olla sielunkumppanisi? Oletko tuntenut aina noin? Jos joskus rakastit häntä, voit löytää sen rakkauden uudelleen, se vaatii vain työtä. Älä anna periksi arjelle ja leipiintymiselle, älä lähde etsimään seikkailua vaan pidä se mitä olet luvannut. Tee päätös ja tee kaikkesi avioliittosi pelastamiseksi, se on jo askel eteenpäin. Älä suggeroi itseäsi uskomaan, että et ole liitossasi onnellinen. Hitto, jos se joskus toimi sen saa toimimaan taas.
Ei se hyvä pysy suhteessa itsestään. Jotkut ihmiset eivät tajua millään tuota työn tekemistä suhteen eteen. Kaiken muun eteen kyllä puurretaan kuten talon ja auton, mutta suhteen oletetaan säilyvän kunnossa jotenkin ihmeellisesti aivan itsekseen. Herääminen tulee sitten liian myöhään ja silloinkin asiaa yritetään "korjata" vain käymällä vieraissa, mikä onkin vain vastuun ja ratkaisujen tekemisen pakoilua.
Monta kertaa saa lukea perusteluja, että pettäminen auttaa jaksamaan nykyisessä suhteessa. Minusta nuo perustelut ovat kyllä typerintä, mitä olen kuullut. Mikä hemmetin pakko suhteessa on roikkua edes pettämisen avulla, jos se ei toimi? Omituista kerrassaan.
Jos suhde ei toimi jostain / joistain syistä, se ei vain toimi. Usein nuorina avioituneet jäävät siihen suhteeseen kiinni ja kun lapsia vielä alkaa pukkaamaan, niin kuvitellaan sitten, että tätähän tämä perheidylli on. Ja siihen jämähdetään.
Hyvin yleistä.
Ja mielestäni fraasi " puhumalla asiat ratkaistaan " on jo loppuunkulunut. Puhumalla ei pyyhitä pois esim. suhteessa syntyneitä lapsia, mahdollisia pettämisiä,eikä (nuorella iällä solm. liitossa) " elämättömäksi jäänyttä nuoruutta ".
Sitäpaitsi, useimmiten on helppoa sanoa:"puhukaa, keskustelkaa ", kuin toteuttaa keskustelu käytännössä.
Pitkässä suhteessa varsinkin on vaikeaa pohdiskella yhdessä kumppanin kanssa - alusta alkaen -, mitkä asiat suhteessa vaativat petraamista ja mistä mahd. ongelmat aiheutuvat.
Vaikeaa on keskustella etenkin, kun / jos kumppani ei ole ns. samalla aaltopituudella eikä siis voi käsittää ongelmiksi asioita, joita toinen osapuoli taas ongelmina pitää.
Ikävä tunnustaa, olen alan koulutuksen saanut ja minun juuri pitäISI kehottaa : puhukaa...
Oman elämänkokemuksen myötä ja sen vuoksi EN niin tee. Jokainen tehköön päätöksensä itse. Jokainen etsii onnea, ei yksinäisyyttä parisuhteessa eikä ns. kulissiliittoa.
Parisuhteessa, joka ei jatkuvasti kehity ja jossa toinen osapuoli ei ole tyytyväinen / onnellinen, ei tarvitse kenenkään elää koko elämäänsä. Huonoon eli ongelmaiseen suhteeseen ei tarvitse olla tyytyväinen, kenenkään.
...oli harvinaisen asiallista tekstiä näillä palstoilla ;-)
suhteen eteen. Plääh. Minkä takia pitäisi turhaan puurtaa?
Päivääkään en ole töitä suhteen eteen tehnyt ja suhde senkuin kukoistaa.
Epäilenpä niin, että jos molemmat ovat suhteessa sinut itsensä kanssa, myös parisuhde toimii. Jos toinen tai jompikumpi on tyytymätön, niin sitä ollaan aina suhteen TOISEEN osapuoleen, vaikka itseasiassa pitäisi olla itseensä. Toista ei voi muuttaa mitenkään muuten kuin muuttumalla itse.
Ketään ei voi ( todella ) muuttaa.
Ei itseäänkään, - todella. Asenteita voi yrittää muuttaa, arvojaan tarkistaa, mutta " muuttaa " toista tai itseään - mahdotonta. Ihmisen perusluonne ja persoonallisuus ovat ne, mitkä ovat syntymästä asti muovautuneet.
ts. parisuhde toimii, jos nämäkin elementit ovat kohdallaan eli kumpikaan ei yritäkään toista osapuolta muuttaa. Se kun ei vain onnistu, toisen muovaaminen toisenlaiseksi.
Kyllä hyviä parisuhteitakin on, uskon.
Mutta kullakin on omat merkityksensä sille, millainen on hyvä parisuhde, mitä halutaan, miten yhteiset " pelisäännöt " alunalkaen luodaan jne.
Mutta vaikka ns. ammattiapua on tarjolla vaikka kuinka paljon - myös suhteessa oleville, eroa harkitseville jne -, viimekädessä ihmiset itse tekevät päätöksensä suhteessa ja sen " säännöistä", jatkamisesta tai erosta.
Eikä ole vähemmän tärkeää miettiä sitä, mitä kumpikin osapuoli elämältään - todella - haluaa.
Tätäkin kannattaisi miettiä ennenkuin mitään radikaalia päätöstä tehdään.
Itse en - ( erosta kulunut n. 2 vuotta ) - vieläkään osaa määritellä mitä todella haluan ja millaiseksi haluan elämäni lopulta muodostuvan enkä tiedä mitä minusta tulee " isona ",,,,,,,,
Sen tiedän, että eroa en kadu. Avioliitto kahlitsi kaiken mitä minussa oli sitä ennen. Valitsin mieluummin yksinäisyyden ystävien keskellä kuin sen älyttömän vankilan avioliitossa, joka ei onnea tuonut ja joka vääriltä perusteilta solmittiin.
Haluan vain olla oma itseni. Minua ei voi muuttaa. Suhtet eron jälkeen ovat olleet hetken hurmaa ( ns ), mutta tuioneet aina väriä elämään, samoin uusia kontakteja uusiin ihmisiin.
- yhden illan jutuista en nyt siis puhu ainoastaan - .
Ps. tämä on ollut erittäin kiinnostava " ketju",,,mietin vain miten toimisin, jos olisin työssäni todella tällaisten parisuhdeasioiden kanssa tekemisissä päivittäin.( tuskin onnistuisin pitämään ihmisiä yhdessä )
Ihmissuhteet- olivat ne millaisia tahansa - eivät ole helppoja. Pitäisikö olla ? no ei. Missä se elämän suuri haaste sitten olisi ? : )
Kai elämässä suurin haaste on oppia löytämään itse itsensä ja ensin rakastamaan itseään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on , ennenkuin vaatii toiselta ihmiseltä rakkautta ja luottamusta ja hyväksymistä.
Kun parisuhde on lujalla pohjalla, ei sen eteen tarvitse väen vängällä työtä tehdä. Hyvä parisuhde muotoutuu ajan myötä. Jos ei, silloin kannattaa miettiä onko parisuhde ainoa vaihtoehto. Voidaanko olla yhdessä muuten kuin esim. aviossa/ avoliitossa? Vai ollaanko sinkkuja lopun elämän- - - ?
Tsemppiä kuitenkin sinullekin, aloittaja.
Löydät varmasti tien eteenpäin kunhan maltat odottaa ja miettiä, mikä on paras ratkaisu juuri sinulle.
Kaikille lämmintä kesää: ) t. babeN
Et oikein tajunnut.
"Jos suhde ei toimi jostain / joistain syistä, se ei vain toimi. Usein nuorina avioituneet jäävät siihen suhteeseen kiinni ja kun lapsia vielä alkaa pukkaamaan, niin kuvitellaan sitten, että tätähän tämä perheidylli on. Ja siihen jämähdetään."
-Omaa tyhmyyttä aivan puhtaasti! Jos tekisi asialle jotain, ei jämähtäisi. Ja jos ei toimi, niin hittojako sitten roikkua itsepintaisesti suhteessa, valittaa ja pettää? Omaa tyhmyyttä! Erotkaa!
"Ja mielestäni fraasi " puhumalla asiat ratkaistaan " on jo loppuunkulunut. Puhumalla ei pyyhitä pois esim. suhteessa syntyneitä lapsia, mahdollisia pettämisiä,eikä (nuorella iällä solm. liitossa) " elämättömäksi jäänyttä nuoruutta "."
- Ei todellakaan ole kulunut. Ehkä se on loppuunkulut niille, jotka eivät osaa/uskalla leipäläpeään avata. Jos asiat puhuu halki, selviää moni juttu suuntaan tai toiseen. Jos suhde ei toimi, voi asiasta keskustelemalla päätyä vaikka eroon, eikä tarvitse pettää ja kitkutella edelleen suhteessa. Ja mitäs hemmettiä menee lapsia tekemään, jos niitä ei halua? Omaa tyhmyyttä taas. "Elämättömästä nuoruudestakin" saa puhtaasti syyttää itseään, jos ei ole asialle ITSE tehnyt ajallaan jotain!
"Sitäpaitsi, useimmiten on helppoa sanoa:"puhukaa, keskustelkaa ", kuin toteuttaa keskustelu käytännössä.
Pitkässä suhteessa varsinkin on vaikeaa pohdiskella yhdessä kumppanin kanssa - alusta alkaen -, mitkä asiat suhteessa vaativat petraamista ja mistä mahd. ongelmat aiheutuvat."
-Jälleen puhtaasti omaa tyhmyyttä. Jos ei saa kakaistua sanaa suustaan, kannattaa hakeutua puheterapeutille.
"Vaikeaa on keskustella etenkin, kun / jos kumppani ei ole ns. samalla aaltopituudella eikä siis voi käsittää ongelmiksi asioita, joita toinen osapuoli taas ongelmina pitää."
-Mitäs hemmettiä sellaisen kanssa on yleensä yksiin mennyt? Omaa tyhmyyttä jälleen kerran.
Asian ydin on se, että puhumalla asioihin löytyy ratkaisu suuntaan tai toiseen; joko eroon tai ongelmien ratkaisuyritykseen. Ja ratkaisuyrityksessä tarvitaan sitä työn tekemistä suhteen eteen.
Et näköjään ymmärrä, mitä se työ parisuhteen eteen on. Se on pelkästään toisen huomioimista ja yhdessä tekemistä ja rentoutumista ym.
Eihän suhteen eteen töiden tekeminen ole mitään turhaan puurtamista vaan yhdessä olemista, ilojen ja surujen jakamista, jokapäiväisiä valintoja yhteiseksi hyväksi, antamista ja saamista, elämää!
Sinäkin teet koko ajan töitä suhteesi eteen, kun rakastat ja vaalit kumppaniasi ja arvostat ja kunnioitat suhdettanne. Sitä et voi kieltää, ja jos kiellät suhteesi ei voi kukoistaa niinkuin väität.
Nuppu ymmärtää asian niinkuin se on. Ei se parisuhteen eteen tehty työ ole mitään ojan kaivamista pienellä lapiolla routaiseen maahan, vaan juuri sitä, mitä Nuppu sanoi. Myös se puhuminen liittyy tähän "työhön". Hyvässä parisuhteessa ihmiset puhuvat toisilleen koko ajan, eikä vasta silloin, kun jostain on kenkä puristanut jo 10 vuotta. Sellaisia 10 vuoden patoutumia ei pääse edes tulemaan, jos ihmiset ovat avoimia toisilleen koko ajan. Kai se on suomalaista jörttiniskaisuutta, ettei uskalleta puhua, vaan kaikki haudotaan omassa mielessä siihen asti kunnes kaikki on peruuttamattomasti tunaroitu.
Just samalla hetkellä kun mä luin noita aiempia sun vastauksia ja ajattelin mielessäni, että siinäpä on fiksuja kannanottoja ja näkemyksiä niin sä laitoit ton "Nuppu ymmärtää" -jutun.
Ei aito rakkaus ole jatkuvaa onnen vaalimista ja yhteisen suhteen hoitamista - JOS se olisi sitä, koko suhde ja rakkaus on kuin suorittamista.
Parisuhteeseen ei kannata " hakeutua " eikä siihen jäädä, jos suhde vaatii todella jokainen päivä jotain erityistä nimenomaan " suhteen ja rakkauden vaalimiseksi ".
Tässä pari kirjoittajaa on puhunut työstä, mutta työ on suorittamista.
Suorittaminen kuuluu muihin kuin rakkauden / parisuhteen tehtäväkenttään.
Suorittaminen = annetun työn / tehtävän tekemistä. ( tavallisesti suoritettua työtä seuraa vieläpä palkka/ palkkio ).
Taidatte olla nuoria ihmisiä, mutta onneksi elämä opettaa parhaiten ns. kantapään kautta.
Rakkaus ei ole tehtävä, josta seuraa automaattisesti jokin palkkio.
Jos näin on, ei kyseessä ole rakastaminen ja kunnioitus toista kohtaan, vaan jotain aivan muuta.
Aidossa rakkaudessa ei sitouduta alitajuisesti pakonomaiseen suhteen / kumppanin hellimiseen ja kunnioittamiseen(teki kumppani mitä tahansa, olipa suhde millainen tahansa ).
Parisuhdeoppaita toki löytyy.
Löytyy paljon opuksia myös läheisriippuvuudesta.
Tämän ALKUP. kirjoittajan tekstissä saattoi olla jotain ko. asiaan liittyvää.
Et tiedä mitään suhteestamme, siitä kuinka olemme yhteen päätyneet jne. Ihmiset muuttuvat, oletko kuullut.. minä olen suhteemme aikana muuttunut, tavatessamme olin 13v nyt 26vuotias.. Ja lastenkin takia kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin mitä luulet. Katsos kun kyse ei ole vain minusta..sen opit, kunhan itse saat lapsia:) Mukavaa jatkoa sinulle kuitenkin!
...
Kirjoituksesi kosketti minua, sillä erosin kolme vuotta sitten tällaisesta "nuoruuden suhteesta" samoin tuntein mitä sinä nyt tunnet. Lähdin etsimään itseäni, seikkailua, katsomaan elämää... Vaihtelevin menestyksin...
Olisi mukava vaihtaa ajatuksia sähköpostitse, sillä tähän ei juuri paljoa ajatuksia mahdu. Jos haluat, kirjoita: [email protected]
tunnut jääneen liitossasi sielunkumppanuutta paitsi etkä siltikään halua erota. Tarvitsisitkohan vaihtelua arkirutiiniin ja jotain uutta, mikä ei kuitenkaan rikkoisi suhdettanne. vaihtaisin ajatuksia mielellään sinun tai vastaavassa tilanteessa olevien kanssa, jotka haluavat jatkaa liittoansa. kipinä voi hyvinkin löytyä vielä! Kussakin liitossa on vaiheensa ja kaikki tarvitsevat kipinää pitkässä liitossa. se vain löytyy eri tavalla eri ihmisille. jos haluat, vastaa ilmoitukseeni "vain sinua varten" deitti.net:issä kunhan se sinne ilmaantuu.
Mieti miksi ylipäänsä menit naimisiin miehesi kanssa. Talon, veneen...takia? Tuskin.
Jos itsellä menee huonosti niin kannattaa katsella ympärille, sinuna aloittaisin miehestäsi. Kuvittele olevasi hänen housuissaan. Onko hänen elämänsä ratkiriemukasta ja vain sinun tylsää? Oletko rakastanut häntä hänen kaikkine vikoineen niin että hän todella tuntee sen?
Kukaan ei voi täyttää kenenkään odotuksia ja toiveita täysin, jostain on pakko tinkiä. Samalla kannattaa ajatella elämää jonkin toisen miehen kanssa, sen hyviä ja huonoja puolia. Ainakin itse olen pannut merkille, että täydellisten sielunkumppanien on usein mahdotonta asua yhdessä.
Rikkaudesta et tiedä mitään. Maksa velkasi pankkiin, niin siihen menee loppuelämäsi.
Mun velkojen maksuun todellakin menee vielä 14vuotta, olenkin silloin varsinainen vanhus, jopa 40-vuotias.. Kommenttisi oli muuten piristävä, te miehet;)
itselläni on sellainen, mutta ei omanani. Ja tiedän, ettei siitä yhteiselosta hänen kanssaan tulisi yhtään mitään. Joten älä haikaile sielunkumppania, ei se sen parempi vaihtoehto ole. Ongelmia on joka suhteessa. Luepa vaikka avioliittokirjoja (kirjastoista löytyy) ja mieti, voisiko niiden vinkeillä parantaa omaa suhdetta. Älä tyydy huonoon suhteeseen, vaan vaikuta sen paranemiseen. Ei se tosin käy viikossa eikä kahdessa, mutta pitkäjänteisyydellä voi löytää onnen kumppaninsa kanssa uudestaan.
Toinen juttu on se, että me helposti toistamme vanhempiemme virheitä. Voisit miettiä, että miksi näin on käynnyt omalla kohdallasi eli mitkä tavat ja tottumukset ja asenteet ja käyttäytymismallit ovat lähtöisin lapsuudenkodistasi. Toista ei voi muuttaa suoraan vaan muutos on lähdettävä ensin itsestä.
Tsemppiä sinulle, toivon, että ajallaan miehesikin havahtuu taas rakkauden ilmaisuihin.