Oon 17- vuotias ja oon seurustellu pari vuotta poikaystäväni kanssa. Tähän asti kaikki on ollu aivan ihanaa. Ollaan suunniteltu tulevaisuutta ja vannottu ikuista rakkautta. Kaikki on ollut aivan päivänselvää ja varmaa että olemme koko loppuelämä yhdessä. Olosuhteiden pakosta muutimme yhteiseen asuntoon ja olemme jo alkaneet suunnitella yhteistä tulevaisuutta.
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettimään...onko tässä kaikki mitä haluan kokea? olin vasta 14 vuotias kun aloimme seurustelemaan. en ole kerennyt kokemaan juuri mitään. Olen miettinyt, että haluan vielä nauttia nuoruudestani ja olla vapaa ja ennen kaikkea haluan kokemuksia enemmän.
Mielestäni minulla ja poikaystävälläni ei edes mene kovin hyvin( ainakaan omasta mielestäni).Tuntuu että kaikki on vain jotain näytelmää ja sitten itsekseni vain mietin näitä asioita. En ole edes onnellinen ja aika ajoin aika masentunut.Koko suhde jotenkin ahdistaa.Mutta aina on se toinenkin puoli;kuitenkin rakastan poikaystävääni ja välitän hänestä. Olen kuitenkin miettinyt, onko hän sittenkään se oikea? mitä jos ja mitä jos...
Asiaa ei auta sekään, että olen ihastunut toiseen. Mutta olen vain ajatellut, että ihastuahan voi vaikka joka päivä.
Olen miettinyt näitä asioita jo kuukausia, enkä tiedä mitä tehdä. Ajattelen vain, että annan asioitten mennä omalla painollaan.
Auttakaa, en tiedä mitä tekisin.
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettimään...onko tässä kaikki mitä haluan kokea? olin vasta 14 vuotias kun aloimme seurustelemaan. en ole kerennyt kokemaan juuri mitään. Olen miettinyt, että haluan vielä nauttia nuoruudestani ja olla vapaa ja ennen kaikkea haluan kokemuksia enemmän.
Mielestäni minulla ja poikaystävälläni ei edes mene kovin hyvin( ainakaan omasta mielestäni).Tuntuu että kaikki on vain jotain näytelmää ja sitten itsekseni vain mietin näitä asioita. En ole edes onnellinen ja aika ajoin aika masentunut.Koko suhde jotenkin ahdistaa.Mutta aina on se toinenkin puoli;kuitenkin rakastan poikaystävääni ja välitän hänestä. Olen kuitenkin miettinyt, onko hän sittenkään se oikea? mitä jos ja mitä jos...
Asiaa ei auta sekään, että olen ihastunut toiseen. Mutta olen vain ajatellut, että ihastuahan voi vaikka joka päivä.
Olen miettinyt näitä asioita jo kuukausia, enkä tiedä mitä tehdä. Ajattelen vain, että annan asioitten mennä omalla painollaan.
Auttakaa, en tiedä mitä tekisin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihan kuullostaa tilanteesi omaltani noin 10 vuotta sitten ;) Erona se, että silloin yritin itse jopa erottautua pois suhteesta, koska juttu alkoi todella tuntumaan mainitselmaltasi näytelmältä. Mutta silloinen poikakaverini omasi todella huono itsetunnon ja uhkaili minua vaikka millä (siis ettei pärjää eron jälkeen jne). Annoin asoiden vaan mennä eteenpäin...kunnes sitten eräänä päivänä hän itse ilmoitti, että parempi lopettaa (myöhemmin selvisi että hän oli itse mennyt ihastumaan johonkin tyttöön). Oma maailmani hajosi vähäksi aikaa täysin, koska hän yllätti tempullaan minut. Noh, uutta matoa koukkuun vaan. Näin jälkeenpäin (oikeastaan melko nopeasti sen jälkeen kun olin toipunut) ajateltuna olin vaan tyytyväinen, että näin kävi. Nyt ei tarvitse ajatella, että jotain on jäänyt kokematta: on tullut oltua sen jälkeen sinkku, kihloissa, sinkku ja nyt onnellisesti parisuhteessa. Mieti mitä teet, mutta nuorena se kannattaa elää elämäänsä, kyllä vanhempana ehtii sitten 'rauhoittua' ja elää sitä 'parisuhde-elämää'. Hyvää kesää sinulle!
jotenkin mulla pisti silmään toi sun teksti ja aattelin vastata sulle jotain. mulla oli itelläni toi sama tilanne. oltiin ex-poikaystävän kanssa yli puolitoista vuotta yhessä. välillä mua ahisti koko ukko ja halusin omaa vapautta, että voisin tehdä asiat itsekseni jne. mutta toisaalta välitin pojustani mielettömästi. mä en tiiä, mun mielihalut kai sit sai vallan ja yhtenä iltana mä jätin sen. mä heitin sen puolentoista vuoden yhdessäolon taakseni. sillon se tuntu oikealta ratkasulta, mä sain elää omaa nuoruuttani.
mutta ny mä en enää ajattele muuta ku sitä jätkää ja haluan sen takasin, mut se ei enää huoli mua. siinä se kauneus pähkinänkuoressa.
joten, jos aiot jättää sen ja elää vapaata nuoruuttas, mieti ainakin kaks kertaa, tuukko sit katumaan sitä ja kui pahasti. jos mä voisin muuttaa jotain menneisyydessä, mä en ois ikään sanonu sanonu sanoja, " meiän pitää erota, haluan elää nuoruuttani "
mutta onnea sulle, mitä sitte ikinä päätäkkin tehhä..
Tollasen kuvion mukaansahan se aina menee kun nuoret seurustelee, lopettaa seurustelun ja vaihtaa kaveria. Monet vaihtavat tuossa vaiheessa useaan kertaan kun on tarviskin kokeilla minkälaisen kanssa sopii yhteen. Yleensä alle parikymppisenä jokainen muuttuukin koko ajan niin että suhdekaan ei enää ole sama kuin ennen. jos nyt ei tunnu hyvältä niin miten kymmenen vuoden kuluttua? Jokaiselle on olemassa monia sopivia, ja minusta sun kannattaa katsella vielä niitä muitakin vaihtoehtoja, onhan sulla aikaa vakiintua myöhemminkin.
Yksi keino on sopia määräaikainen ero, "miettimisaika" sinä aikana näkee kuinka kovasti toista kaipaa ja miltä vapaus tuntuu.
Lopettaminen ei ole koskaan helppoa, mutta aina siitä toipuu.
Itsellä meni aikoinaan hommat juuri näin.
Olin 14.v aloittanut kunnon seurustelun,jota kesti reilut kaksi vuotta.Eron syynä oli juuri vakaa päätökseni päästä hetkeksi nauttimaan nuoruudesta.Enkä katunut.En olisi voinut kuvitellakaan eläväni siitä suoraan hautaan asti siinä suhteessa.
Elin muutaman vuoden sinkkuna ja menin ja näin paljon.Sitten tapasin nykyisen aivan ihanan poikaystävän,kiitos siitä tuonne ylös.
Mutta eroni tuolloisesta suhteesta oli väistämätön silloin,vaikka suhde olikin hyvin vakaa ja terve,eikä rakkautta puuttunut.
Nyt kumminkin haluan korostaa,että mieti rauhassa mitä teet.Älä hätiköi,joskus voikin tulla katumus ja sitä ei aina saa korjattua.tsemppiä,ja mukavaa kesää!
Älä tee sitä virhettä, mitä monet näillä palstoilla valittavat ovat tehneet. Eli katkaise suhde ja käy kokemassa nyt se, mitä haluat. Ethän halua olla samanlainen katkera vätys kuin monet muut, jotka talot ja autot kalliilla velkarahalla ostettuaan ja lapset väkisin tehtyään alkavat haaveilla sen perään, mitä eivät tyhmyyttään nuorempana tehneet. Nämä ihmiset eivät silloin kuunnelleet itseään, kun olisi pitänyt. Nyt he riutuvat suhteessaan, eivätkä osaa edelleenkään erota, vaan pettävät toisiaan, kun eivät muutakaan osaa asialle tehdä.
Jos rakastat poikaystävääsi, teet hänellekin palveluksen, jos et jatka epätyydyttävää suhdetta (jota ilmeisesti ette saa toimimaan) hänen kanssaan. Puhu asiat selviksi ja selitä tilanne. Silloin ei jää kenellekään mitään hampaankoloon.
Eikö se nyt ole ihan normaalia että kun ollaan oltu jonkin aikaa yhdessä, alkaa ensihuuma haihtua ja silloin vasta alkaa järjelläkin havainnoida suhdetta?
Ihan sama aloittaako sen 17, vai 23-vuotiaana jolloin vasta itse ekan kerran aloin seurustella.
Ei mennyt kauaakaan kun aloin pohtia, mitä kaikkea menetän kun olen jättänyt nuoruuteni muka "käyttämättä".
Vähän väliä tällaiset ajatukset ovat vyöryneet mieleeni, mutta olen kysellyt kavereiltani ja heillä on ihan samanlaisia ajatuksia välillä!
Ihminen ei vaan ole koskaan tyytyväinen nykyiseen olotilaansa, ihmiselle on luotu ajattelun kirous joka mahdollistaa juuri tämän "jossittelun".
Naurettavaa miten nykyään erotaan heti, kun suhteesta on nultu kermat päältä ja alkaa tajuta ettei se olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista.
Ei se vaihtamalla parane, seuraavassa suhteessa huomaa taas samat asiat, taas se sama seikkailun halu alkaa tulla pinnalle..
Olet sen verran nuori, että kannattaa elää omaa elämäänsä. Tulet vaan katkeraks ja vihaseks sitten vanhempana ku huomaat et elämä on menny menojaan jossitellessa.Ei se elämä yhteen suhteeseen kaadu.Kokemusta on, rakennettiin sillosen poikaystävän kanssa talokin kun olin kahdeksantoista, mut homma ei vaan pitemmän päälle toiminu.Nyt olen 24-vuotias ja tunnen eläväni.
On parisuhdeterapeuttienkin mukaan ihan "normaalia", tosin se kertoo aina jonkin sorttisesta tyytymättömyydestä omaan suhteeseensa.
Toisaalta, voiko kukaan olla 100% tyytyväinen suhteeseensa?
Näin ollen me kaikki varmasti ihastumme montakin kertaa johonkin toiseen.
Olen itsekin vähän väliä ihastunut toisiin miehiin, mutta kun en anna mitään sen enempää tapahtua, ne ihastukset unohtuvat.
Siitä juuri tiedänkin että niillä tunteilla ei ole merkitystä.
Vasta sitten voi asiaa alkaa tosissaan miettiä, jos toista miestä ei saa mielestä vaikkei olisi häntä nähnyt tai hänestä kuullut mitään kolmeen kuukauteen.
Tämän ajan olen todennut ratkaisevaksi.
Syvempikin ihastus haihtuu 3 kuukaudessa, jos kyseessä todella on pelkkä viaton ihastus.
Mutta tokihan se vaivaa mieltä, ettei pysty olemaan ihastunut vain siihen omaan kultaan, uudestaan ja uudestaan, vuodesta toiseen.
Se vain ei valitettavasti mene näin. Tosiasiassa ihastumisen tunne laimenee vuosi vuodelta ja pitää ikäänkuin kehitellä itsellensä syitä pysyä yhdessä.
Ei se ollutkaan sellaista kuin äidin lukemissa iltasaduissa.. :(
Jos et ole vielä valmis hyväksymään tätä tosi-asiaa, et ole valmis vakavaan suhteeseen.
Mutta muista että ei se kukasta kukkaan hyppelykään ole ruusuista kun seksistä puuttuu luottamus ja toisen tuntemus, pannaan ja sanotaan heippa, saatoit ihastua sänkykumppaniisi mutta tiedät hänen jo paneskelevan muita..
Tunnet olosi käytetyksi ja yksinäiseksi..
Ei se vapauskaan ollut sen ihmeellisempää. Mikään ei ole.
Lopulta.