Eksyin tänne "Suhteet & tunteet" keskusteluun noin viikko sitten ja olen aika ahkerasti lukenut useita otsikon alla olevia palstoja, joihinkin sanonut sanottavanikin.
Olen aika järkyttynyt ja surullinenkin siitä ESINEELLISTÄVÄSTÄ SUHTEESTA MAAILMAAN JA MUIHIN IHMISIIN, mikä ihmisillä täällä on. Suurimpia vihan kohteita tuntuvat olevan omat avo- tai aviopuolisot ja lapset ylipäätään. En ole väittämässä, että ihmis- ja parisuhteet ovat helppoja nakkeja, mutta päällimmäiseksi jää kyllä sellainen käsitys, että kukaan ei oikein halua kasvaa aikuiseksi. "Heti mulle kaikki nyt", ja mieluiten paljon sitä muodokasta bebaa, jotta saa rahoilleen vastinetta (niin kuin eräskin mies tuolla puolisostaan "runoili"), ja sitten käydään "keskustelua" 50:ten vosujen rumuudesta, retostellaan huorissa käynnillä ja itketään äijien patologisesta pornon tiiraamisesta. Naiset tuntuvat olevan parisuhteissa hädissään ja miehet ovat tukehtua omaan pilkallisuuteensa ja ylimielisyyteensä. Kukaan ei tietystikään halua lapsia, eikä ainakaan kykene rakastamaan puolisonsa edellisestä liitosta olevia lapsia, ne kun estävät kaljalla käymisen ja ovat muutenkin rasittavia. Huonossa parisuhteessa roikutaan vaikka maailman tappiin asti; sekin on yhdenlaista lapseksi heittäytymistä.
Täällä siis räitään mielipiteitä ja paskotaan toistensa nettinurkkiin. Tottahan on sekin, ettei kukaan minua näitä kirjoituksia pakota lukemaan, vaan teen sen vapaaehtoisesti. Ajattelin kai oppivani jotain, ja olenkin - jos nyt en ihan oppinut - niin ainakin saanut ajattelemisen aihetta... eniten kylläkin kylmyydestä, laskelmoivuudesta ja lapsellisuudesta. Välillä on todella vaikeata uskoa elävänsä vuotta 2007, niin sovinistisia (ja vihantäyteisiä) mielipiteitä täällä saa lukea sekä miesten että naisten suusta. Sekoillaan käsitteissä (erityisesti puhuttaessa tasa-arvosta ja samankaltaisuudesta) eikä osata sitten edes ilmaista niitä mielipiteitä mitenkään perustellusti. Tuntuu kuin suurimmalta osalta ihmisistä puuttuisi niin yleissivistystä kuin sydämen sivistystä.
Kukaan ei halua luopua mistään, vaikka loppujen lopuksi elämä ei ole mitään muuta kuin luopumista... kaikkihan me kuollaan... Kannattaisiko ennen multiin menoa opetella vaikka rakastamaan jotain muutakin kuin itseään?
Olen aika järkyttynyt ja surullinenkin siitä ESINEELLISTÄVÄSTÄ SUHTEESTA MAAILMAAN JA MUIHIN IHMISIIN, mikä ihmisillä täällä on. Suurimpia vihan kohteita tuntuvat olevan omat avo- tai aviopuolisot ja lapset ylipäätään. En ole väittämässä, että ihmis- ja parisuhteet ovat helppoja nakkeja, mutta päällimmäiseksi jää kyllä sellainen käsitys, että kukaan ei oikein halua kasvaa aikuiseksi. "Heti mulle kaikki nyt", ja mieluiten paljon sitä muodokasta bebaa, jotta saa rahoilleen vastinetta (niin kuin eräskin mies tuolla puolisostaan "runoili"), ja sitten käydään "keskustelua" 50:ten vosujen rumuudesta, retostellaan huorissa käynnillä ja itketään äijien patologisesta pornon tiiraamisesta. Naiset tuntuvat olevan parisuhteissa hädissään ja miehet ovat tukehtua omaan pilkallisuuteensa ja ylimielisyyteensä. Kukaan ei tietystikään halua lapsia, eikä ainakaan kykene rakastamaan puolisonsa edellisestä liitosta olevia lapsia, ne kun estävät kaljalla käymisen ja ovat muutenkin rasittavia. Huonossa parisuhteessa roikutaan vaikka maailman tappiin asti; sekin on yhdenlaista lapseksi heittäytymistä.
Täällä siis räitään mielipiteitä ja paskotaan toistensa nettinurkkiin. Tottahan on sekin, ettei kukaan minua näitä kirjoituksia pakota lukemaan, vaan teen sen vapaaehtoisesti. Ajattelin kai oppivani jotain, ja olenkin - jos nyt en ihan oppinut - niin ainakin saanut ajattelemisen aihetta... eniten kylläkin kylmyydestä, laskelmoivuudesta ja lapsellisuudesta. Välillä on todella vaikeata uskoa elävänsä vuotta 2007, niin sovinistisia (ja vihantäyteisiä) mielipiteitä täällä saa lukea sekä miesten että naisten suusta. Sekoillaan käsitteissä (erityisesti puhuttaessa tasa-arvosta ja samankaltaisuudesta) eikä osata sitten edes ilmaista niitä mielipiteitä mitenkään perustellusti. Tuntuu kuin suurimmalta osalta ihmisistä puuttuisi niin yleissivistystä kuin sydämen sivistystä.
Kukaan ei halua luopua mistään, vaikka loppujen lopuksi elämä ei ole mitään muuta kuin luopumista... kaikkihan me kuollaan... Kannattaisiko ennen multiin menoa opetella vaikka rakastamaan jotain muutakin kuin itseään?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muilta osin olen kanssasi samaa mieltä, MUTTA lasten haluaminen tai haluamatta jättäminen on jokaisen henkilökohtainen valinta.
Minä en halua lapsia varsin monesta syystä, joista yksi on että en usko kykeneväni tarjoamaan lapselle lapsen arvoista elämäntilannetta.
Toisekseen en usko olevani hyvä roolimalli tai onnistunut ihminen muutenkaan. Miksi siis olisin hyvä lasten kasvattaja?
Kolmanneksi, maailmassa on ihan liikaa ihmisiä jo nyt. Tämä kehitys ei kestä, ja minä en halua enää sitä taakkaa omalletunnolleni.
kyrpää vanhaan yh-huoraan.