Eksyin tänne "Suhteet & tunteet" keskusteluun noin viikko sitten ja olen aika ahkerasti lukenut useita otsikon alla olevia palstoja, joihinkin sanonut sanottavanikin.
Olen aika järkyttynyt ja surullinenkin siitä ESINEELLISTÄVÄSTÄ SUHTEESTA MAAILMAAN JA MUIHIN IHMISIIN, mikä ihmisillä täällä on. Suurimpia vihan kohteita tuntuvat olevan omat avo- tai aviopuolisot ja lapset ylipäätään. En ole väittämässä, että ihmis- ja parisuhteet ovat helppoja nakkeja, mutta päällimmäiseksi jää kyllä sellainen käsitys, että kukaan ei oikein halua kasvaa aikuiseksi. "Heti mulle kaikki nyt", ja mieluiten paljon sitä muodokasta bebaa, jotta saa rahoilleen vastinetta (niin kuin eräskin mies tuolla puolisostaan "runoili"), ja sitten käydään "keskustelua" 50:ten vosujen rumuudesta, retostellaan huorissa käynnillä ja itketään äijien patologisesta pornon tiiraamisesta. Naiset tuntuvat olevan parisuhteissa hädissään ja miehet ovat tukehtua omaan pilkallisuuteensa ja ylimielisyyteensä. Kukaan ei tietystikään halua lapsia, eikä ainakaan kykene rakastamaan puolisonsa edellisestä liitosta olevia lapsia, ne kun estävät kaljalla käymisen ja ovat muutenkin rasittavia. Huonossa parisuhteessa roikutaan vaikka maailman tappiin asti; sekin on yhdenlaista lapseksi heittäytymistä.
Täällä siis räitään mielipiteitä ja paskotaan toistensa nettinurkkiin. Tottahan on sekin, ettei kukaan minua näitä kirjoituksia pakota lukemaan, vaan teen sen vapaaehtoisesti. Ajattelin kai oppivani jotain, ja olenkin - jos nyt en ihan oppinut - niin ainakin saanut ajattelemisen aihetta... eniten kylläkin kylmyydestä, laskelmoivuudesta ja lapsellisuudesta. Välillä on todella vaikeata uskoa elävänsä vuotta 2007, niin sovinistisia (ja vihantäyteisiä) mielipiteitä täällä saa lukea sekä miesten että naisten suusta. Sekoillaan käsitteissä (erityisesti puhuttaessa tasa-arvosta ja samankaltaisuudesta) eikä osata sitten edes ilmaista niitä mielipiteitä mitenkään perustellusti. Tuntuu kuin suurimmalta osalta ihmisistä puuttuisi niin yleissivistystä kuin sydämen sivistystä.
Kukaan ei halua luopua mistään, vaikka loppujen lopuksi elämä ei ole mitään muuta kuin luopumista... kaikkihan me kuollaan... Kannattaisiko ennen multiin menoa opetella vaikka rakastamaan jotain muutakin kuin itseään?
Olen aika järkyttynyt ja surullinenkin siitä ESINEELLISTÄVÄSTÄ SUHTEESTA MAAILMAAN JA MUIHIN IHMISIIN, mikä ihmisillä täällä on. Suurimpia vihan kohteita tuntuvat olevan omat avo- tai aviopuolisot ja lapset ylipäätään. En ole väittämässä, että ihmis- ja parisuhteet ovat helppoja nakkeja, mutta päällimmäiseksi jää kyllä sellainen käsitys, että kukaan ei oikein halua kasvaa aikuiseksi. "Heti mulle kaikki nyt", ja mieluiten paljon sitä muodokasta bebaa, jotta saa rahoilleen vastinetta (niin kuin eräskin mies tuolla puolisostaan "runoili"), ja sitten käydään "keskustelua" 50:ten vosujen rumuudesta, retostellaan huorissa käynnillä ja itketään äijien patologisesta pornon tiiraamisesta. Naiset tuntuvat olevan parisuhteissa hädissään ja miehet ovat tukehtua omaan pilkallisuuteensa ja ylimielisyyteensä. Kukaan ei tietystikään halua lapsia, eikä ainakaan kykene rakastamaan puolisonsa edellisestä liitosta olevia lapsia, ne kun estävät kaljalla käymisen ja ovat muutenkin rasittavia. Huonossa parisuhteessa roikutaan vaikka maailman tappiin asti; sekin on yhdenlaista lapseksi heittäytymistä.
Täällä siis räitään mielipiteitä ja paskotaan toistensa nettinurkkiin. Tottahan on sekin, ettei kukaan minua näitä kirjoituksia pakota lukemaan, vaan teen sen vapaaehtoisesti. Ajattelin kai oppivani jotain, ja olenkin - jos nyt en ihan oppinut - niin ainakin saanut ajattelemisen aihetta... eniten kylläkin kylmyydestä, laskelmoivuudesta ja lapsellisuudesta. Välillä on todella vaikeata uskoa elävänsä vuotta 2007, niin sovinistisia (ja vihantäyteisiä) mielipiteitä täällä saa lukea sekä miesten että naisten suusta. Sekoillaan käsitteissä (erityisesti puhuttaessa tasa-arvosta ja samankaltaisuudesta) eikä osata sitten edes ilmaista niitä mielipiteitä mitenkään perustellusti. Tuntuu kuin suurimmalta osalta ihmisistä puuttuisi niin yleissivistystä kuin sydämen sivistystä.
Kukaan ei halua luopua mistään, vaikka loppujen lopuksi elämä ei ole mitään muuta kuin luopumista... kaikkihan me kuollaan... Kannattaisiko ennen multiin menoa opetella vaikka rakastamaan jotain muutakin kuin itseään?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Haloo, et kai sentään ota näitä kirjoituksia vakavasti?
Ota huumorin kannalta, ei kukaan nettiin kirjoittele oikeita ajatuksiaan...
Kunhan luet enemmän näitä, huomaat että kuvailemasi ilmiöt vain kuuluvat näiden palstojen tyyliin...
No, olipa "yllättävä" vastaus: netti on siis vain silkka opportunistien leikkikenttä, hoh-hoijakkaa!
Näin nokkelalla kommentoinnilla voit aina pyyhkäistä kaikki vähänkin vakavammat keskustelunaloitukset häiritsemästä huumorintäytteistä elämääsi. Ajatellakaan ei tarvitse.
Kenen mielipiteitä ihmiset sitten tänne kirjoittelevat, jos eivät omiaan (enkä viittaa nyt joihinkin keskenkasvuisten provoihin)?
Myönnän, että joukossa on aivan vakavassa mielessä tehtyjä aloituksiakin, mutta kyllä ne katoavat yleisen ajanvietteeksi tarkoitetun hömpän joukkoon...
Tämä sinun tekemäsi ei ollut tarkoittamai vakavasti otettava keskustelunaloitus, siksi vastasinkin "yllättävästi"...
Olet oikeassa, en ollut vakavissani. Kiitos oikaisusta.
Olen kanssasi aika pitkälle samaa mieltä.
Itseäni ihmetyttää eniten mustavalkoinen, kaavamainen ajattelutapa, johon täällä törmää jatkuvasti:
Erossa ihmisestä leivotaan "katkera" automaattisesti, jos hän vähänkin "syyttää" puolisoaan jostakin. Ketään kun ei nykyään saa syyttää mistään, "syyllistämisestä" puhumattakaan.
Ja jos ei olla katkeria, niin sitten ollaan exän kanssa "parhaita ystäviä". Annetaan hänelle kaikki anteeksi, koska niin kuuluu tehdä, ettei vain tule leimatuksi katkeraksi.
Puolisosta voi erota aivan toisinkin. Ei ruveta katkeraksi, mutta ei myöskään exän ystäväksi. Elämää voi jatkaa myös antamatta anteeksi. Sillä mihin anteeksiantoa tarvitaan, jos ei ole tarkoitus jatkaa suhdetta?
Näissä palstan kirjotuksissa pistää silmään mainitsemasi "lapsellisuus", jota minä kutsuisin pikemminkin oman itsenäisen ajattelun puuttumiseksi. Toistetaan muiden kaavamaisia fraaseja, joita on luettu naistenlehdistä ja iltiksistä, imitoidaan toisten palstalaisten tapaa kirjoittaa ja käsitellä ongelmia jne.
Monet ketjut kyllä muuttuvat hyvin kiintoisiski, jos niissä päästään kunnolla vauhtiin, eli mielipiteiden vaihto synnyttää kunnon älyllisen keskustelun.
Minua inspiroi myös se raivo, jonka valtaan joutuvat erityisesti esim. juuri nämä mainitsemasi suomalaista naista halveeraavat kirjoittajat, kun pistää heille kunnolla kampoihin - sieltä paljastuu aina keskenkasvuinen pikkupoika, jonka itsetunto ja elämänkokemus on puutteellinen.
elämänkokemusta tarvita, kun suominaikkosista näkyy, mitä huoria ne on.
Panopatjoja, huorintekijöitä, yhdenyönsuhteita,
vakipanoja etc
Pelkkiä avioeroja ja avoeroja ja lapsista viis.
Turhaa puhetta tuollainen hölötys, kyllä minä ainakin olen tehnyt omat johtopäätökseni ja olen ollut vuosikymmeniä nuoresta asti naimisissa ja tiedän tasan tarkkaan, miten avioliitto kestää, se ei kestä minulle-heti-kaikki-nyt-periaatetta.
Se ei kestä esineellistämistä eikä huoraamista.
Se ei siedä prinsessasyndroomaa eikä lutkailua.
Kuten edellä on sanottu, todellinen ihminen ei
voi elää nykypissiksen kanssa, joka esineellistää toisen ja lisäksi on rahoja koko ajan kärkkymässä ja jotain renttua metsästämässä.
No, fiksut miehet eivät tuollaisia roskaläjoä ja seksitautisia korjaisikaan.
Naisia ei enää tarvita mihinkään, sekoilkoon renttujen kanssa, ei ne kuitenkaan mistään mitään vastuuta ota, pultin ne ottavat ja akat jää yh-naisiksi ja lapset täysin retuperälle.
Kuule, mulla on tästä elämästä tietoa, koska osaan lukea.
Oma elämäni on mennyt loistavasti, koska en ole huolinut renttua, omahyväistä, rikollista, patologista valehtelijaa, älykkyysosamäärältään nollaa, vaan todella fiksun ja empaattisen ja pitkälle opiskelleen miehen.
VAU!
Sun kirjoituksestas ei käy ilmi, oletko mies vai nainen. Eli lähinnä tuli huvittunut olo.
Toisekseen, jos jollain on tollanen raivokas, aggressiivinen tapa tuoda mielipide esiin, aina on jotain vialla. Se siitä sun loistavsta elämästä... opettele käyttäytymään kun sivistynyt ihminen, kyllä se siitä sitten... heh heh
Täällähän on liikkeellä tosi psykoja tapauksia :-C
Varsinkin kun kirjoittajan sukupuoli tuntuu vaihtuvan moneen kertaan kesken kirjoituksen...
Onko vielä joku, joka ei ole tavannut Pokkista ja Pokkiksen poikia? Sukupuoli vaihtuu viesteissä taajaan, mutta todellinen haamukirjoittaja on aina Pokaalimamma.
"Kannattaisiko ennen multiin menoa opetella vaikka rakastamaan jotain muutakin kuin itseään?"
Itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä alkaa myös toisten rakastaminen. Kukin arvojensa ja halujensa mukaan...
Sanoisin päinvastoin, että jos ihmiset todella rakastaisivat itseään, he eivät alentuisi moiseen sapenoksenteluun täällä. Jos hyväksyy, kunnioitta ja rakastaa itseään ainotlaatuisena yksilönä, ymmärtää silloin toisten ainutlaatuisuuden. Silloin ei todellakaan ole tarvetta keskittyä toisten alentamiseen, sillä alentaminen ja verbaalinenkin alistaminen on vain huonon itsetunnon merkki...että katseet kääntyvät siihen mitä tällainen syöstää suustaan sensijaan että kiinnostus kääntyisi häneen itseensä. Huono tapa peittää oma raajarikkoisuus....
Eipä ole kysymys aikuisuudesta sen koommin kuin lapsuudesta tai nuoruudestakaan vaan itsensä tuntemisesta, tasapainosta ja vuorovaikutuksesta toisen ihmisen kanssa.
Jos väität, että kyse ei ole aikuisuudesta (tai siis sen puuttumisesta), niin mistä sitten on kyse?
Sun viestisi logiikka ei oikein avaudu: eli väität siis, että tasapaino, itsensä tuntemus jne. ei liity millään tavalla aikuisuuteen.
Musta ne nimenomaan liittyy.
Ja vastaavasti tollanen kypsymätön käytös johon ap:kin viittaa, on nimenomaan aikuisuuden puutetta, eli sitä että ollaan tunne-elämässä vielä lapsen kengissä.
Mua ihmettyttää jotkut tän ketjun viestit, kuten tää sunkin, just siinä, ettei osata edes ilmasta kunnolla, mitä tarkotetaan. Tuolla yks väittää mm. että ap ei ole tosissaan viestinsä kanssa. Ihan käsittämätöntä suhtautumista: tulee tunne, että kun ei oo mitään tähdellistä sanottavaa, niin reagointi on just toi, eli että asia kielletään, pistetään asia leikiksi tms. Sen sijaan että ihan oikeesti mietittäis, mitä ap kirjotuksellaan tarkottaa.
hmmmm, ihmisen persoonallisuudesta, ei aikuisuudesta tai siis oikeastaan iästä. Persoonallisuus taas muovautuu ihan lapsuudesta lähtien. Ensimmäisten kolmen ikävuoden aikana lapselle kehittyy perusturvallisuus, tai huonommassa tapauksessa perusturvattomuus. Tästä perusturvattomuudesta kehittyy erilaisia tunne-elämän häiriöitä, jotka jäävät ihmiseen erittäin todennäköisesti läpi aikuisuuden.
Jotkut tunne-elämän häiriöt (mm. ns. kypsymätön käytös)saattavat vieläpä korostua ja paheta ajan saatossa - . Eli ihminen on kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Tasapainoinen ihminen pystyy empatiaan, hyvään, toiset huomioivaan käytökseen, pystyy aitoon vuorovaikutukseen eli vastaanottamaan toisen viestejä ymmärrettävästi ja lähettämään niitä toisille ymmärrettävästi.
Sanoit, että "tunne-elämä on lapsenkengissä". Taidat tarkoittaa sillä kuitenkin samaa kuin "kehittymätöntä tai puutteellista" tunne-elämää. Sillä jo hyvin pienikin lapsi osaa ottaa toiset ihmiset huomioon - jos hänen perusturvallisuutensa ja kasvuympäristönsä on ok. Sepä onkin ihmeellistä, kun moni alle kouluikäinen on tunne-elämältään ja sosiaalisilta taidoiltaan paljon kehittyneempi kuin jotkut kahdeksankymppiset.
Mutta kasvaminen aikuiseksi tarkoittaa juuri sitä, että korjaa niitä tunne-elämänsä vaurioita, joita me kaikki olemme saaneet elämämme varrella.
Sekin, että saa kirjoitettua omia patoumiaan muiden tarkasteltavaksi voi auttaa tässä kasvun prosessissa. Uskoisin monen ääripään kirjoituksen pitävän sisällään enempi raivoa sen hetkisen elämäntilanteen takia, kuin varsinaista oikeaa mielipidettä. ...ainakin toivottavasti!
järkevältä. Aikuinen, joka kuvittelee, että 6-vuotias lapsi on tunne-elämältään kehittyneempi kuin 80-vuotias mummo, on itse tunne-elämältään häiriintynyt. Esimerkkinä tästä käy esim. alkoholisti-äiti, joka vuodattaa 6-vuotiaalle koko elämänsä ja odottaa, että 6-vuotias ymmärtää, kun on "niin fiksu ja kiva" (lue: kivempi kuin oma siippa).
Kirjoituksia on täällä laidasta laitaan ja on itsestä kiinni se, mikä kirjoitus tai kommentti jää mieleen ja mille antaa painoaarvoa.
Itsekin paljon palstaa lukeneena ole´n kyllä toista mieltä kanssasi tästä esineellistävästä suhteesta maailmaan ja muihin ihmisiin. Hyvin moni kirjoittaja on onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä mutta kirjoittaa jostakin hankalasta tilanteesta tai mieltä vaivaavasta asiasta, josta haluaa siis joko puhua tai haluaa neuvoja.
Me jokainen näemme asiat omassa viitekehyksessämme ja meille jokainen asia ja ilmiö merkitsee yksilöllisesti. Sinä näet ympärilläsi ja kirjoituksissa vain negatiivisuutta etkä ymmärrä, että ongelmista puhuminen tai määrittleminen ei ole negatiivistuutta vaan usein huolta ja välittämistä.
Asenne elämään ja esim. parisuhteeseen muokkaa myös meidän jokaisen tulkintaamme toisista ihmistä ja kommenteista; sinä yleistät liikaa ja otat aika ison oikeuden vetää johtopäätöksiä ilmeisesti suhteellisen pienellä substanssilla.