Rypsiöljyn terveellisyys ja muut öljyt

terveelliset ravintoöljyt

Olen sitä mieltä että kalaöljy on terveellistä. Sen sijaan kritisoin voimakkaasti väitettäsi, että rypsiöljystä ei saisi olennaisesti omega-3 rasvahappoja, vaan huimasti ylimäärin omega-6:tta.

Tämän harhakäsityksen on synnyttänyt muuan tri Tolonen kirjoituksissaan. Hän lähtee siitä, että ihmiskeho kykenee muuttamaan vain pienen osan alfalinoleenihaposta (rypsiöljyn omega-3) elimistölle käyttökelpoiseksi dihomogammalinoleenihapoksi (DHA). Ennen tätä muodostuu myös EPA:aa. Tämäkin pitää paikkansa.

Sen sijaan Tolonen ei kerro, että rypsiöljyn omega-6 ei myöskään ole biologisesti aktiivisessa muodossa, vaan sen muuttuminen aktiiviseksi VAATII TÄSMÄLLEEN SAMAN REAKTIOSARJAN, KUN OMEGA-3:nkin. Siksi ihmiselimistö kykenee käyttämään vain pienen osan rypsiöljyn omega-6:sta. Tämä osuus on kutakuinkin sama, kuin omega-3:nkin kohdalla.

Koska rypsiöljy sisältää omega-6:tta noin tuplasti enemmän omega-3:een verrattuna, tämä suhde säilyy sellaisenaan myös biologisesti aktiivisissa muodoissa. Kyseessä ei siis ole lähellekään 1:20, kuten Tolonen väittää, vaan kutakuinkin 1:2, joka on elimistölle lähestulkoon ihanteellinen.

Myönnän kyllä, että suhteen normalisoiminen pelkkää rypsiöljyä nauttimalla on vaikeaa, koska yleensä luonnollista öljyistä saadaan omega-6:tta paljon enemmän. Esimerkiksi auringonkukkaöljy on lähes valtaosin sitä, mutta omega-3:sta siinä ei ole juuri lainkaan. Siksi omega-3:n saaminen esimerkiksi kalasta on hyvin suositeltavaa. Kalassa se on myös sopivassa muodossa (EPA, tai siitä muodostuva DHA), joten jos elimistössä on jotain vaikeuksia muuttaa rypsiöljyn omegat halutuiksi, kalansyönti korvaa sen.

Rypsiöljy ei siis missään tapauksessa ole haitallista, kuten aloittaja antoi ymmärtää. Se on erittäin terveellistä, ja yhdessä kalaöljyjen kanssa auttaa saavuttamaan ihanteellisen rasvahappotasapainon ja ylläpitämään sen. Vaihtakaa siis ruokaöljynne rypsiöljyyn, ja nimenomaan kylmäpuristettuun sellaiseen. Kuumentaminen muuttaa rasvahappojen kaksoissidoksen cis-muodosta trans-muotoon, joita elimistö ei osaa käyttää hyväksi. Näin syntyy juuri niitä pelättyjä trans-rasvoja, joita ei joidenkin "ravitsemusasiantuntijoiden" mukaan esiinny suomalaisissa öljyissä, mutta joita suurin osa ns. halpisöljyistä on pullollaan.

PS.

Vaikka tuossa ylistinkin rypsiä, en silti tuomitse kaikkia muita öljyjä. Pellavansiemenöljy on vielä terveellisempää, joskin helposti pilaantuvaa (Tosin kylmäpuristettu vehnänalkioöljy-pellavansiemenöljy yhdistelmävalmiste sisältää paljon E-vitamiinia suojaamassa pellavaöljyä). Oliiviöljyn rasvahapot ovat lähes täysin Omega-9:aa, eli sen käyttö ei sotke em. suhteita. Koska myös omega-9:aa tarvitaan, oliiviöljyäkin olisi syytä ainakin aika-ajoin käyttää. Varsinkin kun extra virgin neitsytoliiviöljyn (kylmäpuristettu tietenkin) on todettu olevan erittäin terveellistä (Lue: Perinteinen Kreetalainen ruokavalio tai Välimeren ruokavalio). Tutuista öljyistä ainoastaan auringonkukkaöljy on sellaista, josta kehotan suoralta kädeltä luopumaan.

4

3810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • b&s

      Rypsiöljyn ja pellavansiemenöljyn ALA (alfalinoleenihappo) muuttuu elimistössä huonosti EPA- ja DHA-rasvahapoiksi. ALA:lla on tärkeitä tehtäviä, mutta sen määrän ei tarvitse ja pidä olla suuri, vaan suurimman osan Omega-3:sta pitää olla EPA- ja DHA-rasvahappoja, joita saa vain kalasta tai kalaöljyistä.

      Rypsiöljystä tulee sen sijaan liikaa omega-6 rasvahappoja, ja sen käyttöä tulisi rajoittaa. Mieluummin kylmäpuristettua vehnänalkioöljyä 1tl joka toinen päivä, ja joka toinen päivä kylmäpuristettua vehnänalkio-pellavansiemenöljyä 2tl, jota löytyy yhdistelmävalmisteena.
      Extra virgin oliiviöljyä ruuanlaittoon rypsärin sijaan ilman muuta. Muutamia ruokalusikallisia voi oliiviöljyä käyttää päivässä.

      Oliiviöljy ja nimenomaan kylmäpuristettu neitsyt-oliiviöljy on erittäin, lisäksi sen sisältämät omega-9-rasvahapot eivät kilpaile omega-3 (EPA/DHA) -rasvahappojen kanssa, kuten omega-6 rasvahapot tekevät. Saamme omega-6 rasvahappoja yleensä muutenkin liikaa, joten rypsiöljyn sijaan otan vehnänalkioöljyä ja soijalesitiiniä ja vahvaa nestemäistä Vitamar omega-3 kalaöljyä.

      Pöytärasva sisältää raffinoituja rasvoja ja kylmäpuristetut taas "puhtaita" rasvalähteitä, lisäksi pöytälevitteet sisältävät yleensä juuri rypsiöljyä, joka lisää omega-6 määrää entisestään. Margariinitehtailijat suosittelevat pöytälevitteitä, terveellisesti syövä käyttää perusravintorasvoja, eli kylmäpuristettuja kasvisöljyjä, eikä teollisia valmisteita.
      Muut rasvanlähteet ovat ravinnosta, mutta lesitiiniä ja kalaöljyjä ei niistä saa tarpeellisia määriä vaikka ruokavalioon kala ja mahdollisesti soijakin kuuluvat. Näin fitness-bodaajana lesitiini vähentää rasvaa (joka voi tuntua oudolta) ja lisäksi estää huonon kolesterolin kerääntymistä, ja sillä on muitakin merkittäviä tehtäviä kuten myös omega-3 kalaöljyillä. Pellavansiemenöljy ei korvaa laadullaan ja omega-3 määrillään kalaöljyä millään.

      Itse käytän vähärasvaisia tai rasvattomia maitotaloustuotteita (maito/Gefilus-piimä, rasvaton maustamaton jogurtti, maitorahka, kevytjuustot) ja lihakin on mahdollisimman rasvatonta; broilerinrinta/filee, alle 7 % naudanliha, alle 3 % täyslihaleikkeet (broileri/kalkkuna/nauta), kala, sekä kanamuna (muutama päivässä keltuaisineen proteiinin ja lesitiinin takia). Eli rasvaa on saatava, mutta en MISSÄÄN NIMESSÄ ota sitä pöytälevitteistä, joissa on huonolaatuista rasvaa, leivän päällä käytän munaa, täyslihaleikkeitä ja vihanneksia, ne riittävät.

      Rasvan otan sen sijaan KYLMÄPURISTETUISTA kasvisöljyistä, joista parhaat ovat neitsyt oliiviöljy (n. 2rkl/pvä) ja vehnänalkioöljy(1tl/joka toinen pvä) ja vehnänalkio-pellavansiemenöljy(2tl/joka toinen pvä). Lisäksi käytän soijalesitiinirakeita (2tl-1rkl(5-10g)/pvä) ja omega-3 kalaöljyä (10ml eli 2tl/pvä) vahva nestemäinen Vitamar omega-3 ADE (EPA 1300mg DHA 1000mg/10ml).
      Rypsiöljyä en käytä koska se vääristää omega-3/6 suhdetta. Sen sijaan oliiviöljy sisältää omega-9 rasvahappoja jotka eivät kilpaile omega-3:n kanssa.

      Juon lisäksi useamman litran puhdasta vettä päivässä ja käytän lisäravinteita. Lähinnä seuraavia olen käyttänyt viimeisen vuoden ajan kuuriluontoisesti tai vuorotellen tuotteiden välillä: Mivitotal Plus/Flex, Bio-Strath, Gerimax Extreme (Ginseng & Ruusunjuuri & Guarana), Tonalin CLA, Kreatiini, laadukas heraproteiini malto palkkarissa.

      Juon myös vihreää teetä jauhemuodossa, ja syön 2-4 valkosipulinkynttä päivässä paloina nieltynä, etteivät haise hengityksessä.

      Ulkoilen, kuntoilen ja lepään hyvin ja olo on erinomainen ja energinen.

    • rypsiöljyn

      sisältämän omega-3:n elikä ALA-nimisen rasvahapon biologiseen tehokkuuteen löytyy täältä
      http://www.ias.ac.in/currsci/jun252006/1590.pdf

      Siitä ilmenee, että vain noin 10 % ALAsta muuntuu ihmiskehossa biologisesti toimivaan muotoon EPAksi (6 %) ja DHA:ksi (noin 4 %). Kun ruuassa on paljon linolihappoa (omega-6), niin muuntokyky vähenee puoleen, eli ei se rypsiöljy näytä olevan mikään hyvä omega-3:n lähde. Sitä vaan on lobbattu ja mainostettu niin valtavasti, laittamalla leviterasioiden kanteen isoilla kirjaimilla OMEGA-3, että ihmiset on aivopesty uskomaan tähän harhaanjohtavaan väitteeseen.

      • Pirtelöhuuli

        Mistä kalaöljy tulee?
        Turskasta.
        Mistä osasta turskaa?
        Maksasta.
        Mihin Turskan ravinnon kautta saamat ympäristömyrkyt kerääntyy?
        Maksaan.
        Käytetäänkö kalaöljyissa Suomalaista turvallista Turskaa?
        Ei, Suomessa ei ole Turskaa.
        Vaan mistä se Turska tulee?
        Sieltä kuka myy halvimmalla....
        Eikö kalaöljy olekaan laadukasta tuotetta?
        ??????kukaan ei tidä?????????
        Kuka syö kalaöljyä?
        Ei ainakaan Pirtelöhuuli.....

        Tolonen on ihan ok lounasseuraa, mutta alkaa olemaan vähän ehtoo puolella, niinkuin herran kanssa tekemisessä olevat tietävät...
        Tolonen vaikuttaa muuten Espanjassa ja poika hoitaa bisneksiä....


    • leo anttila

      Auringonkukkaöljy sisältää eniten täysin imeytyvää GAMMA- E-vitamiinia , jonka on todettu viimeisimmissä tutkimuksissa estävän verisuonten tukkeutumista parhaalla mahdollisella tavalla ! Linolihappoa Ei tarvitse siinä pelätä, sillä se toimii samoin kolesterolia ehkäisevästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2234
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      24
      889
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      831
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      118
      819
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      753
    9. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe