Näin on siis asiat, että mieheni on ilmoittanut ettei halua lapsia. Tuosta noin vaan. Se on hänen päätöksensä eikä hän suostu siitä keskustelemaan. Siis tämäkö nyt pitää sitten vain nielaista?
Olemme olleet kohta viisi vuotta naimisissa. Naimisiin mennessä olimme kyllä toki tästä asiasta keskustelleet ja olleet yhtämielisiä siitä, että haluamme perustaa perheen. Sehän on ollut yksi syy miksi naimisiin menin. Nyt on vuodet menneet, asia ei ole ollut ajankohtainen koska olen opiskellut, mutta nyt kun asia on tullut aiheelliseksi monestakin syystä, on mieheni mielivaltaisesti ilmottanut että hän ei halua lapsia. Että mieli on muuttunut, piste, eikä tästä asiasta keskustella.
Miten toinen voi tehdä noin mielivaltaisen päätöksen? Sehän vaikuttaa ratkaisevasti minunkin elämääni! Olen räjähtämis ja kiehumispisteessä tämän asian takia. Ympärillä ystäväni ja siskoni saavat vauvoja miehiensä kanssa, ja miehet ovat itse näitä tulokkaita toivoneet, ehdottaneet ehkäisyn pois jättämistä jne. Olen niin kateellinen ja niin katkera, voin sanoa suoraan! Miten minun mieheni voi riistää minulta edes mahdollisuuden YRITTÄÄ TULLA ÄIDIKSI, täysin mielivaltaisella päätöksellä?
En haluaisi joutua siihen, että pitäisi vaihtaa miestä mukamas. Sen olen nähnyt,että siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää. Päinvastoin. Toisaalta ehkä joitakuita voi onnistaa. Miehessäni on kuitenkin paljon hyviä puolia. En vain ymmärrä tätä ollenkaan. Eikä tämä siis nyt ole mikään uusi tilanne, vaan ilmoitettu asia minulle jo jokin aika sitten. En vain pysty pureksimaan tätä ja nielemään, että minun pitää hyväksyä se että oma puolisoni riistää minulta mahdollisuuden edes yrittää tulla äidiksi. Eri asia olisi jos olisimme alunperin sopineet ettei mitään lapsia hankita, mutta lähtökohdat olivat päinvastaiset. Jotenkin minusta tuntuu ettei tämä ole mikään ohimenevä vaihe. Mieheni ei koskaan tule haluamaan lapsia.
Onko täällä kohtalotovereita? mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Hyväksyä, ja jatkaa elämää ja hautoa katkeruutta omaa puolisoaan kohtaan? vai ottaa avioero ja etsiä toinen mies, joka haluaa kanssani lapsia? Olen niin onneton, vihainen, kadehtin ystävieni puolisoita, joiden mies on heidän rinnallaan. Tai ehkä vaan pitää hyväksyä se että lapset on lahja mut sitä lahjaa ei ole mulle tarkoitettu.
Olemme olleet kohta viisi vuotta naimisissa. Naimisiin mennessä olimme kyllä toki tästä asiasta keskustelleet ja olleet yhtämielisiä siitä, että haluamme perustaa perheen. Sehän on ollut yksi syy miksi naimisiin menin. Nyt on vuodet menneet, asia ei ole ollut ajankohtainen koska olen opiskellut, mutta nyt kun asia on tullut aiheelliseksi monestakin syystä, on mieheni mielivaltaisesti ilmottanut että hän ei halua lapsia. Että mieli on muuttunut, piste, eikä tästä asiasta keskustella.
Miten toinen voi tehdä noin mielivaltaisen päätöksen? Sehän vaikuttaa ratkaisevasti minunkin elämääni! Olen räjähtämis ja kiehumispisteessä tämän asian takia. Ympärillä ystäväni ja siskoni saavat vauvoja miehiensä kanssa, ja miehet ovat itse näitä tulokkaita toivoneet, ehdottaneet ehkäisyn pois jättämistä jne. Olen niin kateellinen ja niin katkera, voin sanoa suoraan! Miten minun mieheni voi riistää minulta edes mahdollisuuden YRITTÄÄ TULLA ÄIDIKSI, täysin mielivaltaisella päätöksellä?
En haluaisi joutua siihen, että pitäisi vaihtaa miestä mukamas. Sen olen nähnyt,että siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää. Päinvastoin. Toisaalta ehkä joitakuita voi onnistaa. Miehessäni on kuitenkin paljon hyviä puolia. En vain ymmärrä tätä ollenkaan. Eikä tämä siis nyt ole mikään uusi tilanne, vaan ilmoitettu asia minulle jo jokin aika sitten. En vain pysty pureksimaan tätä ja nielemään, että minun pitää hyväksyä se että oma puolisoni riistää minulta mahdollisuuden edes yrittää tulla äidiksi. Eri asia olisi jos olisimme alunperin sopineet ettei mitään lapsia hankita, mutta lähtökohdat olivat päinvastaiset. Jotenkin minusta tuntuu ettei tämä ole mikään ohimenevä vaihe. Mieheni ei koskaan tule haluamaan lapsia.
Onko täällä kohtalotovereita? mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä? Hyväksyä, ja jatkaa elämää ja hautoa katkeruutta omaa puolisoaan kohtaan? vai ottaa avioero ja etsiä toinen mies, joka haluaa kanssani lapsia? Olen niin onneton, vihainen, kadehtin ystävieni puolisoita, joiden mies on heidän rinnallaan. Tai ehkä vaan pitää hyväksyä se että lapset on lahja mut sitä lahjaa ei ole mulle tarkoitettu.
Vastaukset 62
Vanhimmat
Asuimme yhdessä yli kymmenen vuotta ja minulla alkoi biologinen kello tikittää. Lopulta sanoin, että jos et halua lapsia, niin erotaan sitten, koska asia on minulle tärkeä.
Kun sitten asiasta päästiin keskustelun alkuun tuli esille, että mies oli sairaalloisen piilomustasukkainen. Eli hän ajatteli jossain sisimmässään, että kuitenkin pidän muita miehiä parempana ja jätän hänet, heti kun paremman löydän. Sain tosissani vakuuttaa hänelle, että haluan elää juuri hänen kanssaan ja saaada lapsia hänen kanssaan. Suhde oli aikamoisessa kriisissä, mutta lopulta mies taipui - kai pelätessään muuten todella menettävänsä minut, eikä vain kuvitelmissaan kuten siihen asti.
Nyt meillä on kaksi lasta, mutta ero tuli kuitenkin. Olen tosi-iloinen siitä, että lapset saatiin ja myös lasten isä pitää lapsiin säännöllisesti yhteyttä ja meillä on kaikilla hyvät välit. Olin valinnut lapsilleni parhaan mahdollisen isän, vaikka aviomiehekseni hänestä ei ollut, koska mustasukkaisuus vain paheni lasten synnyttyä.
Eli veikkaanpa, että jotain piileviä syitä on miehelläsikin takana, mitä lie, jos ei sitten vain pelkää lasten tuomaa sitoutumista ja vastuuta.
ihmiset kasvavat eri suuntiin.
Miten ratkaisevaa sinulle lasten saanti on? Vain sinä itse tiedät, kannattaisiko suhteesta lähteä. Jokaisella -myös avioliitossa elävällä- kun on oikeus muuttaa mielipidettään asioista, kunhan ei toista loukkaa. Lasten hankinta on niin suuri asia, että kyllä sitä kannattaakin tosissaan miettiä.
Rehellinen ainakin miehesi tuntuu olevan. Monessa tapauksessa toinen osapuoli ei sano tuohon asiaan juuta eikä jaata, ja antaa vaan vuosien kulua, kunnes on myöhäistä (naiselle).
Eli tilanteessasi on hyvätkin puolensa.
Minusta tuntuu että miehelläsi on jotain sisällään minkä kanssa hän ei ole "sinut" itsensä kanssa. Aivan kuin hän ei laske suhdettanne elämänikäiseksi tai sitten hän ei halua ottaa vastuuta. Jos hänellä olisi toinen nainen ja hän hautoo itse eroamista ettei sitten jää elätysmaksuja jälkeen....
tämä kuulostaa rankalle..
Mutta minusta avioliitosta on tehty "laitos" jossa tulee olla vaikka kuinka itse riutuisi.
On väärin yrittää muuttaa aikuista ihmistä, ihmisellä on oikeus muuttaa vain itseään....mutta mitä iloa miehelläsi on katkerasta naisesta jonka kunnioitus häntä kohtaan rapistuu päivä päivältä...
Koetko rakastavasi miestäsi niin paljon että hyväksyt hänen päätöksensä? Merkitseekö äidiksi tuleminen enemmän kuin hän? Eräs tuttavapiirini nainen teki lapsen miehensä kanssa ( jätti pillerin väliin-tai kaksi ja tuli raskaaksi) . mies on sanonut lapsensa kuullen:" pahin virheeni elämässäni on lapsi". Tällä lapsella on vaikeuksia koulussa ja on hyvin onneton ja uhannut ottaa itseltään hengen 11-vuotiaana.
Eli lasta ei kannata tehdä tuolla konstilla, sillä lapsi joka tuntee olevansa ei-toivottu, tuskin säilyy eheänä henkilönä itsetuntonsa suhteen.
Hyväksy juuri nyt että asia on noin, rentoudu, jotta voit selvittää itsellesi mitkä tunteet ja ajatukset ovat Sinulle tärkeimpiä. Kirjoita vaikka paperille kaikki positiiviset ja negatiiviset asiat suhteessanne ja katso kumpi vaaán kulho kallistuu enemmän.
Katkeruus ei ole hyvä keino kanavoida tunteensa, sillä se myrkyttää itsesi ja lähiympäristösi ja voi jopa johtaa fyysisiin sairauksiin.
viisautta Sinulle tehdä parhaiten !
Oletko muuttunut avioliittosi aikana? Oletko lihonnut. Tylsistynyt. Vietättekö hyvää seksielämää. Miten vapaa-aikanne sujuu. Itse seurailen vierestä kun naimisissa olevat kanssasisareni rupsahtavat ulkoisesti, kuulemma ei enää ole seksihalujakaan (kerran viikossa riittää, hehe), viikonloput ollaan tv:n edessä ja lihotaan.Ei mitään keskustelemista. Siis helv...tylsää... Ehkäpä mies haluaa lapsia, muttei enää sinun kanssasi, mieti tätä.
...siis sekä tää vastaus, että se ukko?
Eihän se lasten saanti nyt hittovie siitä kiinni ole, miltä eukko näyttää? Tä?
JOS naimisiin mennään, niin elämän perustarkoitus on elämä itse ja se tarkoittaa nim.om. lapsia.
PISTE.
Jos joku muuta puhuu, niin ajattelis eres kerran. mitä puhuu. MINÄ olen ajatellut tätä asiaa hieman pidemmälle, kuin kukaan, tai mikään toinen koko maailmassa. Nimim. 'Näyttöä on'.
Toinen piste.
Tv: Vihtori Pönttö The great.
Kyllähän sitä VOI ODOTTAA toisen huolehtivan ulkonäöstään, jos kerran ITSEKIN HUOLEHTII. Mikä helv* pakkolaitos se avioliitto on, jossa nalkkiin jääneen miehen tulisi kärsiä.
Tekstistäsi päätellen olet tainnut ajatella vähän liikaa ;D
Kyllä miehelläsi on oikeus muuttaa mielensä. Ehkäpä hän on nyt päässyt sivusta seuraamaan millaista riemua se lasten hankinta on ja todennut ettei hän sitä halua. Monella miehellä on epärealistiset ja jopa ruuruiset kuvitelmat siitä, miten perheen kanssa toimitaan. Ehkäpä hänen kuvitelmansa ovat vaihtuneet realismiin. Samoin kuvitelmat ovat ruusuiset naisillakin ja varsinkin taloudellisten seikkojen suhteen. Mies joutuu pahimmillaan tekemään kahta työtä elättääkseen kotijoukot ja kuitenkin kotona motkotetaan siitä, ettei mies ole kotona ja osallistu kotitöihin tarpeeksi.
Minä ja vaimoni olemme jo seurustelun alussa sopineet, ettei lapsia tule. Ja joka kerta kun vierailemme lapsi perheessä huokaisemmme kotimatkalla, että onneksi meillä ei ole lapsia.
Iso osa suomalaisten avioliitoista ei kestä lapsen hankintaa. Eniten eroja tapahtuu silloin kun lapset ovat pieniä. Ehkäpä miehesi ei halua menettää sinua?
Lueskelin tässä sivussa ja oli ihan pakko kommentoida tähän, se on aivan eri asia kun käyt vierailulla ystäväperheessä kuin että sinulla olisi oma lapsi ja perhe. Oma lapsi on kuitenkin aina oma ja se on ihan eri asia kuin ystävien lapset!En itsekään pidä ystävieni lapsista aika riiviöitä :),vaikka minulla on omakin lapsi mutta vierailujen jälkeen osaan olla aina kiitollinen omasta lapsesta :)! Mitä sitten kun olette ylittäneet jo iän ettette voi saada enää lapsia? siinä vaiheessa voi tulla tyhjä olo..ja luultavasti tuleekin! Istutte kahden jossain kolkossa asunnossa kaikki juhlapyhät ja joulut yms..tai voittehan matkustellakin mutta se ei ole verrattavissa perheen tuomaan kodikkuuteen ja lämpöön. En tarkoita mitenkään arvostella teidän päätöstä mutta kannattaa kuitenkin miettiä vielä, se oma lapsi tuo kuitenkin niin paljon enenmmän onnea ja hyviä hetkiä kuin uskotkaan. Onhan huonojakin päiviä, ihmisiähän lapsetkin vain on. Mutta kuitenkin niin paljon enemmän ne antaa kuin ottaa! Kannattaa vielä kuitenkin miettiä..ennenkuin on liian myöhäistä!
Ymmärrän, että puhut oman kokemuksesi pohjalta. On kuitenkin hyvä muistaa, että ihmiset ovat yksilöllisiä mieltymyksineen päivineen. Eli on hyvä tiedostaa, että tässäkin asiassa on ihmisiä jotka eivät tunne elämäänsä missään vaiheessa tyhjäksi ilman lapsia. Kaikki eivät koe, että lapset tuovat kotiin kodikkuutta ja lämpöä. Saman asian voivat tuoda oma rauha ja hiljaisuus. Eivät kaikki koe sitä, että lapset antavat enemmän kuin ottavat. Siksihän ihmiset tekevät erillaisia valintoja kaikessa, koska jokainen punnitsee itse mitkä asiat ovat itselle positiivisia ja negatiivisia. Se mikä on yhden taivas voi olla toisen helvetti pätee myös tässä asiassa. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Hyvähän se on aina miettiä huolella kaikkia valintoja. Ja on hyvä, että itse olet tehnyt oman näköisesi ratkaisun ja olet siihen tyytyväinen.
Minun serkkuni teki kaksi lasta ja antoi ne adoptioon. Hän tuli siihen tulokseen, ettei lapsiperheen elämä ollutkaan häntä varten.
Se mikä toiselle sopii, ei sovikaan kaikille.
"Mitä sitten kun olette ylittäneet jo iän ettette voi saada enää lapsia?
siinä vaiheessa voi tulla tyhjä olo..ja luultavasti tuleekin!
Istutte kahden jossain kolkossa asunnossa kaikki juhlapyhät ja joulut
yms..tai voittehan matkustellakin mutta se ei ole verrattavissa perheen
tuomaan kodikkuuteen ja lämpöön."
Millä perusteella sinä noin sanot? Niinpä niin... omien kokemustesi
pohjalta. Sinun täytyisi nyt ymmärtää se, että kaikki ihmiset
eivät ajattele tai koe asioita samalla tavalla. Älä yritä yleistää
omia ajatuksiasi kaikkia koskeviksi.
Jos ihminen ei aidosti halua lapsia, ei hän silloin tunne
mitään menettäneensä, jos ei niitä tee. Miksi siitä tyhjä olo
tulisi? Tietysti sille lapsia toivovalle naiselle voi tulla,
mutta ei sille, joka ei lapsia halua. Eikä se kaikkien perheonni ja lämpö
mistään lapsista ole kiinni, vaikka sinä asian niin kokisitkin.
Et sinä voi toisten ajatuksia lukea ai päätellä heidän onneaan vain
omien kokemuksiesi pohjalta.
Se juuri on hiukan rasittava piirre ihmisissä, että aina ollaan tunkemassa
kaikkia samaan muotiin ja elintyyliin missä itse ollaan.
Jos on sinkku, kaikkien muidenkin pitäisi olla. Jos seurustelee, kaikkien
muidenkin pitäisi. Jos saa lapsia, kaikkien muidenkin pitäisi
niitä hankkia. Antakaa ihmisten päättää itse elämästään!
Näin on! Tunnen ihmisiä, jotka ovat jo 50-60 vuotiaita ja ovat ihan tyytyväisiä elämäänsä vaikka heillä ei ole lapsia. He eivät ole halunneet lapsia eivätkä ole päätöstään katuneet.
Et varmaan tarkoita "neuvoillasi" mitään pahaa, mutta et myöskään selvästi ymmärrä, että on olemassa OIKEASTI ihmisiä, jotka eivät halua lasta eivätkä ole halunneet lasta: eli ovat päätöksen tehneet ja siinä pysyneet.
Olen itse tällainen tapaus. Suhteeni asiaan on muuttunut vuosien myötä helpommaksi. Tunnen oloni entistä vapaammaksi ja voin tehdä halutessani radikaaleja ratkaisuja elämäni suhteen - esim. muuttaa ulkomaille.
Näkökulmasi on hyvin kapea, ja kuvittelet ilmeiseti, että lapseton pariskunta kökkii sisällä ja surkuttelee kohtaloaan. (Näet siis asiat vain omasta näkövinkkelistäsi).
Ehei, ei todellakaan. Elämä on tarkoitettu elettäväksi, ja elämssä on valtavasti mahdollisuuksia, joita voi kokeilla nimenomaan silloin kun ei ole perhettä elätettävänä ja huollettavana. Eläköön vapaus ja valinnan vapaus, se meillä onneksi nykyään on!
Minäkin tunnen useamman lapsettoman parin, myös vanhemmasta polvesta. Koskaan ei ole tullut vaikutelmaa, että jotain olisi jäänyt heiltä puuttumaan. Päinvastoin, ovat tyytyväisiä, aktiivisia ihmisiä.
Kuvitelma, että nämä ihmiset kärsisivät lapsettomuudestaan on nimenomaan lapsia haluavan ihmisen subjektiivien kuvitelma. Taustalla on usein pelko erilaisuutta kohtaan, kokemuksen puute jne. Ei ymmärretä mitään muuta kuin se, mitä itse koetaan.
Tällaiselle ihmiselle haluaisin sanoa: Vaikka et ymmärräkään vapaaehtoista lapsettomuutta, yritä ymmärtää, että nämä ihmiset ovat erilaisia kuin sinä. Yritä hyväksyä tämä tosiasia ja unohda "hyväätarkoittavat neuvosi" siitä, miten kunkin tulee elää. Kyllä jokainen ihminen tietää itse, mikä on paras tapa elää.
pihlajanmarjoista........
Nooh..tulipa kiukkusia vastauksia :) !? En hyvät ihmiset tarkoittanut mitenkään arvostella ja tuomita toisten valintoja. Sitä ajoin takaa että jos on tehnyt näinkin isoon päätökseensä varmuuden vierailemalla ystäväperheessä,niin se on todellakin ihan eri asia kuin oma perhe, siis sitä kautta ei kannata päätökseensä ryhtyä.
Mutta mielipiteitä on monia, ja niin myös valintoja. Itse olen valintaani erittäin tyytyväinen ja toivon myös todella että tekin olette, joku kirjoitti samaan muottiin menemisestä niin siitä olen kyllä ihan eri mieltä,eiköhän jokainen kuitenkin itse osaa tehdä mitä tahtoo??. Nykyään tuo "lapsia en hanki" on hyvinkin yleistä muottia,ja se ei minua mitenkään häiritse.
Ja vapauden menettämisestä voidaan olla eri mieltä, lapsethan ovat lapsia kuitenkin hyvin pienen ajan ja siitä ajasta voin ottaa kaiken irti,ja tiedän että minulla tulee olemaan vielä "vapautta" vaikka kiertää maapallo ympäri useaan otteeseen jos sitä haluan.
Kahden istumisesta kolkossa asunnossa tyhjän olon kanssa tarkoitin lähinnä sitä että kun on tullut ikää jo sen verran ettei enää jaksa/huvita matkustella ja juhlia,niin olisihan se mukavaa jos omat lapset lastenlapsien kanssa pitäisi yhteyttä..soitellen ja kyläillen,vai? luultavasti olen tässäkin asiassa väärässä, mutta tämä on vain minun mielipide.
Minä en kutsuisi pariskuntaa perheeksi se on enemmänkin pariskunta/aviopari/avopari, mielestäni termi perhe sisältää juuri aikuisia ja lapsia saman katon alla. Tästä tulee varmasti myös kiukkusia vastauksia mutta tämäkin on vain minun mielipide, olen itsekin asunut ilman lapsia enkä silloinkaan kutsunut itseäni ja miestäni perheeksi.
Se on kyllä tosi että toisen taivas voi olla toisen helvetti, te ette pitäisi minun elämästäni ja minä en sitten taas teidän. Olenhan minäkin elänyt ilman lasta ja tiedän hyvin mitä se on, voin myös myöntää että silloin ajatukseni oli lähes sama kuin teidän,enkä edes pitänyt lapsista en osannut olla luontevasti lasten seurassa..sitten tapahtuikin jotain odottamatonta enkä ole päivääkään katunut. Siksi tässä kirjoittelen että käsitykset ja periaatteet voi todellakin muuttua ja että olette nyt ihan varma päätöksissänne...no sehän ei minulle silti kuulu!
Mutta onnea teille kaikille hyvään elämään :)!
Koska ilmeiseti olet liikkeellä ilman sarvia ja hampaita sekä aiheesta keskustelu ei ole sinulle hankalaa niin ajattelimpa tuoda hieman toista näkökulmaa peliin.
Itse siis elelen samassa parisuhteessa kuin 11 vuotta sitten ja olemme lapsettomia ihan omasta päätöksestämme. Itellänikin on ikää jo 36 v.
yleinen kuvitelma on, että lapsettomat matkustelevat ja bilettävät paljon. Ne kyllä onnistuvat helpommin ilman hirveitä järjestelyjä ja suunnittelua jos niin haluaa tehdä.
Ainoa vain, että me emme viihdy baareissa ja minut saa sinne kerran vuodessa tyttöjen illassa kun sinne puoliväkisin raahaavat. Sitten se matkustelu, jota emme myöskään tee kovin paljon. Sillä se on väsyttävää hommaa eikä sitä kovin usein viitsi vapaaehtoisesti tehdä.
Tiedän myös, että on muitakin lapsettomia pariskuntia jotka viettävät todella rauhallista elämää suurimman osan kotona tai sen läheisyydessä oleillen.
Joskus tuntuu, että elämässä on joko matkustelu ja biletys tai sitten pelkät lapset.
Vaikka eihän nyt kenenkään elämä voi olla niin yksitoikkoista.
Sitten siitä ratkaisun tekemisestä.
Minkä perusteella sinä valitsit tekeväsi lapsia? Mistä tiesit, että se on sinun juttusi eikä se olisi kohdallasi paha virhe. Tiedän, että useimmiten teki kummin tahansa niin kyse on ihan siitä, mikä tuntuu hyvältä. Eikä sitä välttämättä tarkempaa tule mietittyä miten siihen on päädytty.
Todellisuudessahan jokainen ammentaa sen omista kokemuksistaan. Mitä on kuullut, lukenut, nähnyt ja itse kokenut. Tiedosti sitä tai ei. Sillä eihän sitä muuten voi tietää mitä mihinkin pakettiin kuuluu ja vaikuttaako ne asiat sellaisilta joista ei pidä tai pitää. Itse olet sitä mieltä, että sen pohjalta ei voi päätöstä tehdä. Jos niin on, niin miltä pohjalta sen sitten voi tehdä? pitääkö vain kokeilla, että onko se oma juttu ja antaa se lapsi adoptoitavaksi jos se ei sitten ollutkaan oma juttu?
Eikä kyse ole kovinkaan usein vapauden menettämisestä tai vastuun pelosta tms. mitä usein lapsia hankkineiden suusta kuulee. Eihän naapurikaan hanki koiraa vain siksi, että meilläkin on vaikka eivät pidä koirista. Tai suunnittele muuttua maalle jos me niin tekisimme, koska viihtyvät vain kerrostalossa.
Jokainen ihminen on joskus elänyt aikaa ilman lapsia. Ei välttämättä ole niitä suunnitellut eikä ole osannut olla niiden kanssa luontevasti. Totta kai se menee niin. Jokaisella ihmisellä on se kehitysvaihe elämässään ennen kuin tulee se aika tehdä ratkaisuja lasten hankkimisen suhteen. Siitä on silti pitkä matka vapaaehtoiseen lapsettomuuteen eikä sitä elämän vaihetta voi verrata "elämäntapaan".
sai pihlajanmarjat.
Ei kukaan tee päätöstä lasten hankkimattomuudesta sen perusteella, että on käynyt vieraisilla lapsiperheessä. Et näytä ymmärtävän jutun juonta: esimerkin antanut kirjoittaja on jo päätöksensä tehnyt aikoja sitten, ja lapsiperheessä vierailu vain vahvistaa tämän tunteen.
Minullakaan ei ole vapaasta tahdostani lapsia. Sisarellani on, ja vaikka hänen lapsensa ovat minullekin tärkeitä, en koe, että haluaisin siskoni kenkiin mennä.
Ei ole totta, että ihminen voi tuosta vain asumaan ulkomaille, jos hän kasvattaa lapsia. Teoriassa se on mahdollista, mutta käytännössä harvinaista. Kun nykyihminen on saanut lapsensa kasvatettua, hän on hyvinkin jopa 60-vuotias. Ei siinä iässä toteuteta valttämättä nuoruuden unelmia enää. Tämä on vain raaka fakta.
Työikäinen lapseton henkilö voi sen sijaan lähteä helposti ulkomaille työkomennukselle. Eli lapsettomuus antaa tietyn vapauden, joka ei olisi mahllinen, jos olisi perhe. Valinnan mahdollisuuksia rajoittavat paitsi lapset, myös puoliso; ei perheellinen voi tuosta vain päättää, että MINÄ teen näin. Kaikesta pitää neuvotella.
Kun katson perheellisiä tuttuviani, tiedän, että he ovat sidotut tiettyyn elämään pitkäksi aikaa. Itselleni en tällaista tahdo.
Tunnut ajattelevan myös, että tietyssä iässä ihmiset ovat tietynlaisia. Monet 60-90-vuotiaat ihmiset ovat nykyaikana pirteitä eläkeläisiä, jotka matkustavat ja elävät täysillä, he eivät välttämättä istu keinutuolissa odottamassa jälkikasvua kylään.
Sanot, että vastaukset ovat "kiukkuisia".
Luin läpi, en huomannut kiukkua missään. Lähinnä ärtymystä, että joku näkee asiat vain omalta kannaltaan.
Sinun on hyvä oppia elämästä yksi asia: vaikka et voi ymmärtää muita, yritä hyväksyä, että kaikki eivät ole kuten sinä. Elämäsi on tämän jälkeen helpompaa.
se ikävää jos ei asiasta päästä yhteisymmärrykseen.Onko kyseessä sitten todellakin perustavaa laatua oleva näkemysero on teidän kahden ratkaistava.
Täytyy kuitenkin muistaa, että vuodet ovat vierineet niinkuin itse totesit ja mieli voi ihmisellä muuttua.Ei ihmissuhteessakaan kaikki ole suinkaan kiveen hakattu.Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin ja tsemppiä!
Itse en voi tietää mitä nyt tunnet, mutta toivottavasti voin antaa sinulle hieman lisäeväitä päätöksen tekemiseen.
Itse elän mieheni kanssa lapsettomassa suhteessa omasta päätöksestämme ja voin kuvitella miltä tuntuisi jos mieheni yllättäen haluaisikin lapsia. Varmasti tuntisin, että minua on huijattu vaikka kaikillahan on oikeus muuttaa mielipiteitään. Ei se silti tuntuisi reilulta.
Tilanteessasi on sentään se hyvä puoli, että miehesi toi mielipiteensä julki eikä yritä tehdä vasten tahtoaan.
Parasta olisi, että voisitte nyt keskustella asiasta jotta molemmat tietävät missä mennään. Ei siis siinä mielessä, että jompi kumpi tauvutetaan toisen tahtoon vaan ihan siksi, että molemmat tietävät toisen ajatukset asiasta ja voivat tehdä siltä pohjalta omat ratkaisunsa tulevaisuuden suhteen. Koska jos molemmat oikeasti ovat asiasta varmoja niin yhteiselon jatkaminen ei olisi kummankaan kannalta reilua. Se on ihan yhtä raakaa pakottaa toinen vastoin tahtoaan vanhemmaksi/vanhemmuus kokematta. Elämä on siihen ihan liian lyhyt.
Ja vielä varmuuden varalta varoitan. (vaikka en tiedä oletko taipuvainen sellaiseen) Älä tee lasta yksin omin lupinesi siinä toivossa, että miehesi mieli muuttaa kun kuulee raskaudestasi. Siitä ei seuraa mitään hyvää ja viaton lapsi joutuu osalliseksi.
lainkaan, se on vanhanaikaista ajattelua että tarvitsisi. Parempi ilman huonoa isää. Nyky yhteiskunnassa tulee kyllä hyvin toimeen ihan ilmankin. Miestä ei tarvita kuin sillä hyvin pienellä hetkellä. Sen verran on aina saatavissa, joka naiselle.
Paljon enemmän lapset kärsivät avioliitoissa ja parisuhteissa kun on kumminkin riitaa.
Itellinen nainen jolla on lapsia, ei riitele yksin. Ja päätökset saa tehdä itse, niissä ei kukaan hämmennä vastavirtaan.
Miksi pitää hankkia lapsi ilman toisen osapuolen suostumusta? Todella itsekästä. Lapsella on oikeus saada sekä isä sekä äiti eikä heti alusta riistää sitä mahdollisuutta. Tuollaisessa tilanteessa äidin ja isän välit eivät ole hyvät ja lapsi kärsii siinä välissä ihan omaa syyttään, koska äiti on ollut itsekäs. Mutta mitäs väliä sillä on, kunhan on saanut sen oman lapsen. Olisiko sinun aika aikuistua ja ajatella muitakin kuin vain itseäsi.
Itsekkyyden voit työntää pers***seesi ihan henkilökohtaisesti. (Ja siellähän se tietenkin jo on.) Ainoa joka on itsekäs esimerkki tapauksessa on mies joka ei isäksi halua, miksi siis naisen pitäisi pilata elämänsä aikuisen miehen takia? Mielestäni ei pitäisikään. Vitut miehestä. Ei hän ole maailman napa. Tollaset Pikku Hitlerit pitää osata panna järjestykseen.
Ps, vinkkinä voin kertoa että minä todellakin ajattelen itseäni, (ei sitä muut tee) ja lapseni ovat jo aikuisia (isättömiä, mutta onnellisia)
Erityisesti tytölle on tärkeää, että isä hyväksyy tai muuten naiselle kehittyy huono itsetunto. Tästä on monia esimerkkejä kuten Lola Odusoga, jonka piti hankkia silikonit tai Jasmin Mäntylä, joka haki miessuhteistaan isähahmoa ja kaipasi hyväksyntää. Myös Martina Aitolahdella on hyvin heikko itsetunto, ei kestä mitään itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, eikä pysty arvostamaan toisia ihmisiä. Nämä ovat kaikki kauniita naisia, mutta isää heillä ei ole, eikä itsetuntoa, vaikka luulisi, että kauniilla ihmisellä olisi hyvä itsetunto.
Lapsia ei kannata hankkia kenen tahansa kanssa. Jos isä ei halua lapsia, niin hän ei pysty silloin myöhemminkään tukemaan lapsia tarvittavalla tavalla. Lapsi tuntee, että isä on hyljännyt hänet. Avioliiton ei tarvitse olla riitaisa, mutta riitaisasta avioliitosta kannattaa erota ja olla hankkimatta niitä lapsia.
Lasten hankkimisen ei pitäisi olla jokaiselle kuuluva subjektiivinen oikeus. Pitäisi ajatella, mitä annettavaa itsellä on lapselle. Jos esim. itse ei ole kovin älykäs, hyväkäytöksinen tai kaunis, on parempi jättää lapsen teko sellaisille, jotka pystyvät antamaan lapselle jotain, josta lapsi voi olla kiitollinen. Huonoilla geeneillä varustetun lapsen elämä ei ole niin ruusuinen, joten lapsia ei tule hankkia vain koska äiti niin haluaa.
sitten ole lapsia. Järjelläsi et loista, kun kehtaat julkisesti herjata ihmisiä netissä. Kirjoituksesi täyttää kunnianloukkauksen kaikki osat.
Voin vastata puolestasi. Et edes tiedä mikä on kunnianloukkaus. Jos jonkun mielipide loukkaa sinua, koska olet eri mieltä ei tee siitä kunnianloukkausta. Tietty, voithan tikaduttaa poliisit nauruun ja yrittää nostaa kommentoimastasi tekstistä syytettä.
Kamalaa, että kaltaisesti ihmiset ovat hankkineet lapsia. Kielenkäyttösikin on todella hirveää luettavaa.
Itse taidat olla se pikku hitleri joka ei piittaa kenenkään oikeuksista ja tunteista ja sortaa kaikkia lällään olevia. Säälin läheisiäsi, jos olet tuollainen oikeassakin elämässä. Lapsi tai mies ei ole tässä maailmassa vain sinua varten onnellisuutesi välineinä.
p.s. En yhtään ihmettele miksi lapsesi ovat isättömiä. Telaketjufeministit ovat feminismin häpeä pilkkuja ja romutatte sen tasa-arvon jota muut ovat saaneet rakennettua.
ei kannata siistiä kieltä tuhlata. Helmiä sioille.
Tasa-arvosta ymmärrät yhtä vähän kuin lehmä punaisesta portista.
ihmisiä netissä. Kertoo jotain älykkyysosamäärästä.
Ei se ole vaikeaa, eikä siinä tarvita ukkoasi paikalle samaan aikaan. Kyllä hän jatkaa avioliittoa sinun kanssasi, jos rakastaa sinua samoin kun sinä häntä. Se on Sinun oikeutesi.
Sitäpaitsi tämä on ihan tasapuolinen ehdotus. Molemmat saavat sen mitä haluavat, eikä synny mitään katkeruutta toistaan kohtaan jatkossa.
No eipä minusta muuta ole tehtävissä, jos mies ei muuta mieltään kuin hyväksyä tilanne tai erota. Hyväähän tässä on toisaalta se, että mies kertoo rehellisesti asian. Ja onhan se täysin yksipuolinen päätös - miten miehesi sitten olisi sinusta pitänyt toimia? Antaa sinulle mahdollisuus tulla äidiksi eli tehdä lapsi kanssasi - lapsi jota hän itse ei halua?!
vastaavanlaisessa tilanteessa. Tosin meillä on yksi 2-vuotias (vahinko)lapsi, jonka myötä minulle äitinä on tullut ihan hirveä vauvakuume ja olen huomannut, että lapsi on maaiman tärkein asia ja haluaisin niitä vielä ainakin yhden tai kaksi lisää. Sanoin miehelleni jo aikoinaan seurustelun alussa, että haaveilen suuresta perheestä ja lasten hankinta jossain vaiheessa on minulle itsestään selvyys jos vaan luoja niitä minulle suo. Hän myönteli asiaa ja sanoi, että sempä näkee sitten.
Nyt kun minullakin alkaa ikää olla yli 30 ja lasten teko olisi tosiaankin ajankohtaista niin miespä ei niitä haluakkaan. Yksi on tarpeeksi ja siinäkin ihan liikaa, onhan hänkin ainoa lapsi eikä ole ikinä sisaruksia kaivannut. Mulla on samanlaiset tuntee kun ap:lla, ärsyttää suunnattomasti ja ahdistaa kun ei tiedä pitääkö tästä suhteesta oikeesti lähteä kun kerran lisää lapsia haluan?!! Ymmärrän että tämä on hankala asia molemmilla on oikeus haluta tai olla haluamatta lapsia mutta onko tähän sitten mitään kompromissia olemassa vai onko kyse liian suurista asioista (kuten naimisiinmenokin tms. jossa ei oikein voi tulla puolitiehen vastaan)??
Vaikea tilanne. Ihmisen mieli voi muuttua. Ja hän voi tottakai tehdä tuollaisen päätöksen. Ei hän voi hankkia lapsia, koska sinä haluat. Mitä siitäkin tulisi... Mutta olisi reilua mielestäni, että hän keskustelisi kanssasi asiasta. Ja kertoisi syyt miksi ei halua. Tietysti, jos olet räjähtämispisteessä niin voitko keskustella asiasta asiallisesti tällä hetkellä?
Miehesi saa toki muuttaa mielensä, mutta hänellä EI OLE OIKEUTTA viedä sinulta mahdollisuutta tulla äidiksi. On ikävää tarjota neuvoksi aina samaa "eroa, jätä se, ei kannata" -mantraa, mutta kun niinhän se on. Itse seurustelin aikanaan 8 vuotta miehen kanssa, joka kategorisesti kieltäytyi lapsista... viisi vuotta jaksoin ajatella, että "jos vaan tarpeeksi tästä puhun ja annan hänelle aikaa kypsyä ajatukseen, niin ja näin, ja blaablaablaa..." Seksielämäkin muuttui tietysti kummalliseksi varautuneeksi puurtamiseksi. Erohan siinä tuli, onneksi, mutta olin tuolloin jo 35. Ei helvetti olisi kannattanut tuhlata elämästään viittä vuotta tuollaiseen jankkaamiseen, ei. Muista, ettei sinulla ole aikaa loputtomasti (biologinen tosiasia). Ansaitset äitiyden ja ansaitsisit myös miehen joka sitoutuu perheeseen ja isyyteen (sellaisia on kyllä todella harvassa). Minuakin vielä "onnisti", eli sain parisuhteen ja lapsia, mutta entäpä jos olisin odottanut 4-kymppiseksi??? Avioliitossa pitää toki tehdä kompromisseja, mutta sieluaan ei pidä myydä hernerokasta, niinku tapana on sanoa. Jos ei halua lapsia, niin pitää pariutua samoilla linjoilla olevan ihmisen kanssa.
Olen nainen ja olen ollut vastaavassa tilanteessa, mutta niin, että minä olen ollut se, joka ei ole halunnut lapsia.
Kun menimme ex-miehen kanssa yhteen, en ollut ollenkaan varma, että haluan lapsia. En ollut oikein koskaan oikeasti toivonut lasta. No, kun suhde oli nuori, niin tästäkin puhuttiin, ja mietimme kyllä, että lapsi olisi ehkä mahdollinen.
Suhteen edetessä minulle tuli kuitenkin selväksi, etten halua lasta, ja en etenkään tämän miehen kanssa. Suhteemme alkoi viilentyä muista syistä ja lopulta päädyimme eroon.
Mies oli katkera minulle tästä lapsi-asiasta, vaikka se ei siis ollut edes mikään eromme syy.
Hän piikitteli minua aiheesta ja käyttäytyi, kuin olisin ollut syypää siihen, että hänellä ei ole lasta. Tosiasia kuitenkin oli, että koska mies oli minua huomattavasti vanhempi, hän olisi voinut hankkia lapsen jo useissa aikaisemmissa suhteissaan. Mutta näin ei ollut käynyt.
Tämän kokemuksen perusteella haluaisin sanoa sinulle, että koska lapsi on sinulle tärkeä tavoite ja se ei tule toteutumaan miehesi kanssa, sinun on syytä miettiä, voitko jatkaa miehesi kanssa suhdetta. Kyse on kuitenkin hyvin olennaisesta asiasta, ja jos jo nyt tunnet katkeruutta miehesi ratkaisusta, asia ei ainakaan helpotu vuosien myötä.
Tulet varmasti löytämään kumppanin, jonka kanssa voit jakaa tämän toiveesi. Tämä ei mielestäni ole se ongelma. Vaan se, että sinun tulee ottaa vastuu omasta tilanteestasi ja arvioida, voitko oikeasti hyväksyä lapsettomuuden. Ja jos et voi, kerrot miehellesi tämän asian; hän ymmärtää sinua aivan varmasti ja voitte tehdä päätöksen tulevaisuudestanne yhdessä.
Olkaa siis avoimia toisillenne ja puhukaa asiasta.
Ja sinun jatkaa elämääsi omaan tahtomaasi suuntaan.
Lapset ovat ihania, sellaisia asioita, joita en ikinä tässä elämässä ole katunut. Miehiä olen katunut.
Näin se vain menee. Omaa lastaan ei kadu. Miehellä ei oikeastaan tee juuri mitään. Miehen virka on aikasen mitätön, ei juurikaan ole asiaa johon miehen tarvitsisin tekemään. Jos on voin aina ostaa palveluja siitä.
Kyllä jokaisella on oikeus tehdä itsekkäitä ja "mielivaltaisia" päätöksiä avioliitossakin. Ihan yhtä mielivaltainen ja itsekäs on sinun päätöksesi haluta lapsia. Kyllä mieltään saa muuttaa.
Nyt olet tosiasian edessä ja teet ITSE valintasi. Olet itse vastuussa vain itsellesi. Et voi sälyttää sinun tunteitasi ja halujasi miehesi kannettavaksi.
Itse menin vajaa kymmenen vuotta sitten naimisiin sillä mielillä, että sitä perheen lisäystäkin tulisi. Muutaman ensimmäisen vuoden aikana emme kuitenkaan pitäneet asialla hoppua, mutta kun ikääkin kuitenkin alkoi olla, niin aloin sitten puhua lasten teosta ja sain vastaukseksi, ettei vaimoni jaksa enää lapsia.
Meillä ei paljon auttanut asiasta puhua, sillä toinen oli kantansa kääntänyt ja itseasiassa alkoi puhua, ettei ollut niin tosissaan koskaan asian suhteen. En tiedä olisinko ottanut jopa pettämisen helpommin, sillä yhtä pahalta tuo tuntui ja rehellisesti sanoen suhteemme nykytila on paljolti tuosta kiinni.
Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt erota, mutta koska tunteet ovat kuihtuneet, eikä uuttakaan kohdetta tunteille ole kohdalle sattunut, niin tässä vielä ollaan ja kärsitään.
Ongelmasi on ehkä se, ettet itse itedä mitä haluat.
Olin itse suhteessa jossa mies halusi lapsen, minä en. Tilanne muuttui todella hankalaksi, kun lapsesta tuli suhteen "kulmakivi". Mies katkeroitui ja alkoi haukkua. Päätin lopettaa suhteen.
Ei kukaan ole velvollinen "tekemään" toiselle lasta. Mieti, mitä haluat, ja jos todella haluat erilaisen elämän, lähde suhteesta. Olet itse vastuussa elämäsi onnellisuudesta.
Olisiko mies vielä asteen verran liian nuori? Luulempa että voisi olla. Miksi liian nuorena väkisin lapsia pitäisi? Turha olla katkera ja kateellinen. Elämässä voi olla ensin muuta kivaa?
Muita vaihtoehtoja: Tai mies ei vaan jaksaisi arjen keskellä pyörittää lapsiperhettä, ja on paljon vastuuta lapsista yleensä. Tai haluaa pitää kahden ihmisen perheen? Myös jokin ihminen voi haluta kokea itsensä tärkeäksi, huomioiduksi ja lapsenmieliseksi... mihin tarvii sitten lisää "lapsia".
Yksi vaihtoehto olisi se että odottaa sinun lopettavan suhteen, kun ilmoitti noin. Mutta en minä tähän usko.
Niin. Sinulla on asiassa pohdittavaa, vaikka joskus parempi pohtia jotain muuta. On tärkeää että saavutat elämässä mitä haluat ja että voisit olla tyytyväinen. Toistakin voi kuunnella. Mitä mies sanoi syyksi? Mikä on miehen ikä ?? Haluaako hän sitten jonkun muun kanssa lapsia lopulta -ihan kuin olisi jotain salattavaa miehellä ettei ole tyytyväinen. Voi toki olla ettei ole salattavaa! Itsellä nyt tulee vaan mieleen ihan turhiakin juttuja, joista ei kannata välittää.
Harmittaa varmasti. Ja sitten koittaa hillitä varmaan kiukkua, ettei sanoisi mitään väärää. Ole välillä positiivinenkin tuon asian lisäksi, ettei liikaa elämäsi kulu murehtimiseen. Ja pohdi ,joskus, asioita. Mutta alussa voi miettiä enemmän, että tietää mitä haluaa itse ja pääsee johonkin lopputulokseen ehkä aikanaan.
Minä en saanut edes haluamaani miestä. Ja elän vaan sinkkuna, lähestyn jo kolmeakymmentä. Voi olla että jääkin yksin, kuka tietää. Ja ilman lapsia.
Toisaalta se on niinkin että ajatusprosessi voi kestää. Koska jos joku asia ns. "puuttuu" jota haluaa tai ei ole saanut lopputulosta -niin pohtii ratkaisuja. Mutta ei se katastrofi ole jos ei ole heti lapsia.
Itsellä taas vuosien myötä meni halukin saada lapsia jotenkin, kun mies ei pitänytkään minusta. Mutta miksi tähän ilmastonmuutos ym. maapallolle edes pitäisi tehdä lapsia, siis minun.
Minsuta ei kannata ainakaan tuudittautua siihen uskomukseen, että
kyllä se mies aikanaan lapsiakin alkaa haluamaan. Ei ole mitään
takuita että alkaisi. Eivät kaikki halua lapsia. Eivät koskaan, ikinä.
Minusta asiasta täytyisi keskustella huolellisesti ja tehdä
sen jälkeen niitä vaikeita päätöksiä. Jos mies ei halua lapsia,
sitten täytyy miettiä haluaako niitä itse välttämättä.
Jos haluaa, niin ainut järkevä vaihtoehto taitaa olla ero.
Naisella on oikeus äitiyteen, mutta yhdelläkään naisella ei
silti ole oikeutta pakottaa tai painostaa miestä isäksi.
Jos mies ei lasta halua, häneltä ei sitä saa väkisin vaatia.
Haluaako lapsi isän, joka pakotettiin hänen isäkseen? Haluaako
mies olla naisen kanssa, joka pakotti hänet niin suureen päätökseen
vaikka hän ei sitä halunnut?
Se suurin virhe on hankkiutua "vahingossa" raskaaksi, eli jättää
ehkäisy pois salaa. Minä en ainakaan olisi hetkeäkään sellaisen
naisen kanssa, joka tekisi niin suuren petoksen minua kohtaan.
Tunnen myös entisen parin, joille tuli ero kun äiti "vahingossa"
tuli raskaaksi ja jäi siitä kiinni. Isä on yhteydessä lapseensa,
mutta jätti naisen koska luottamus meni täysin.
Vanhemmuus on molempien päätös, ei vain isän tai äidin. Jos toiveet
ovat liian erilaiset, kannattaa ehkä lopettaa koko suhde ja
etsiä mies joka sen lapsen haluaa.
Jos nainen erehtyisi raskauttamaan itsensä "vahingossa" jättäisin hänet silmää räpäyttämättä.
Sen jälkeen olisimme tekemisissä vain ja ainoastaan juristin välityksellä. Sama koskee "jälkikasvua". Kummankaan kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä. Ikinä. Isyyttäkään en tunnustaisi ilman testejä.
On tapauksia joissa naisella ollut ehkäisy ja lisänä kondomia käytetty. Ja on tullut raskaaksi.
Kannattaisi sinunkin tutkia sitten asiaa tarkemmin, ennen "kaikkivoipaa" tuomiotasi -jonka esität silmää räpäyttämättä.
Voi joku hankkiutua raskaaksi, mutta joskus voi kondomi ja se ehkäisy pettää.
Kondomin yli voi vuotaa, tai jos kumi rikkoutuu tai käsistä siirtyä miehen nesteitä. Siihen ei tarvita kuin sitten huono tuuri ja se pilleri tai muu ehkäisy voi ohessa pettää. Harvemmin, mutta se on mahdollista!
ja se on erittäin validi vaihtoehto.
Toki on olemassa. Sehän siinä sitten. Se on myös vaikea asia naiselle mennä sairaalaan aborttiin, ehkä yksin. Varsinkin jos mies ei tue, vaan pakoilee tai painostaa vaikka asia olisi jo selvä. Joillakin on ystäviä. Aborttiin ehkä jopa tietoisena siitä että ei ehkä myöhemmin tule lapsia, jos aika menee ohi tms. Miehellä ei ole samaa ongelmaa kai.
Sekin kuinka ajoissa raskauden huomaa jokin nainen, joillakin se vatsa ei näy ja jos eivät itse tiedä. Mutta taitaa olla harvassa. On tullut jotain yllätys vauvojakin, vaikka vatsa ei ole ollut kovin iso. Mutta tämä vähän poikkesi jo aiheesta.
Mutta siinä on rajat että millä ajalla voi saada abortin. Mahdollisimman ajoissa siis. Olisi kamalaa jos olisi nainen joka haluaisi ko. miehen kanssa lapsia ja joutuisi sen sijaan tekemään abortin. Tai koittaisi välttää eettisistä syistä aborttia. Mutta joo, valintansa kullakin.
Jos nainen rakastaa, ja mies ei halua lapsia ja nainen on miehen kanssa edelleen... Jos tulisi joskus ero monen vuoden jälkeen ja naisella jo ikää eikä saisi lapsia. Jäisi lapsettomaksi. Mies taas kykenisi tekemään edelleen lapsia, jos mieli muuttuisi. Kaikki olisi mennyt hukkaan silloin naisella lasten suhteen?
Mutta kerroppa kommentoija ikäsi? :) Kiinnostaa.
Mutta jokaisella valinta, lapsia tai ei. Kummassakin on hyvät perustelut varmaan. :)
Abortti on todellakin vaihtoehto silloin, ehkäisystä huolimatta tullaan raskaaksi. Tuttavani tuli raskaaksi, vaikka kumppani oli steriloitu. Eli kaikki on mahdollista.
Tämäkin on asia, josta usein saadaan tunnepitoinen kiista aikaiseksi. Ei ajatella, että tässäkin suhteessa ihmiset ovat erilaisia.
Jos nainen on todellakin sitä mieltä, että hän ei missään tilanteessa halua lapsia, hän valitsee abortin. Abortti ei silti ole mikään helppo asia kenellekään. Moni lasta haluava nainen voi silti pitää abortin tekevää naista kylmänä ja välinpitämättömänä, eikä yritäkään ymmärtää, että nainen on joutunut pakon edessä valitsemaan abortin. Nainen on aina nainen tunteineen kaikkineen, haluaa hän lasta tai ei, tekee abortin tai ei.
Olisi hyvä, että kaikki voisivat kunnioittaa toistensa ratkaisuja ja yrittää ymmärtää, että olemme erilaisia.
edessä on 20 vuoden urakka. elämä ei ole sitä
mitä lehdet kertovat. alku on keltaista nestettä
unettomia öitä,paskaisia vaippoja oksennusta
ikuista valvomista vuosikaupalla.rikkinäisiä
tavaroita,talo sekaisin vuoskaupalla,kouluun kuskaamista,harastuksia.eikä siinä vielä kaikki
teiniikä,poliisit ovella,olutta,hankaluuksia
mopolla nurin,eka humala.rahaa ,rahaa.poika lainaa autoa ,ojaan.kaiken tämän jälkeen olen
onnellinen,että vaimoni synnytti minulle kaksi
komeaa poikaa.joku kantaa minut vanhana saunaan
vaihtoehtoisesti saunan taakse.vaihtoehto riippuu
siitä kuika olet laapsiasi kohdellut .
Meillä on aika lailla samanlainen tilanne kuin alkuperäisen viestin kirjoittajalla.
Olen tehnyt kantani miehelleni selväksi ja ymmärrän myös miestäni. Olen sanonut, että tämä ei ole sellainen asia josta voisin tinkiä, mutta en halua painostaa miestäni tai missään nimessä hankkiutua "vahingossa" raskaaksi. Tilanne on todella hankala meille molemmille.
Parisuhde on muuten kunnossa, en ole rupsahtanut, seksielämä luistaa, harrastetaan yhdessä, on omakotitalo, tila-auto, koira jne. Minun näkökulmastani vain lapset puuttuvat. Elämä tuntuu kaikesta huolimatta tyhjältä ja tarkoituksettomalta. Olen todella yrittänyt nauttia lapsettomasta elämästäni, mutta nyt huomaan katkeruuden alkavan kerääntymään. Olen kateellinen ystävilleni, joilla on lapsia.
Mieheni taas nauttii vapaudestaan. Hän sanoo, että mahdollisesti haluaa lapsia tulevaisuudessa, mutta ei vielä (on sanonut näin jo 5 vuotta). Biologinen kelloni kuitenkin tikittää armottomasti. Olen sanonut miehelleni, että ero on mahdollinen vaihtoehto. Nyt ongelmana onkin, että kuinka kauan vielä odotan mieheni "vauvakuumetta"? Olen 30-vuotias.
haluat lapsia, niin ota ero. Olet lopun elämäsi katkera, jos et tee niin. Mies, joka ilmoittaa, ettei halua lapsia, niin se on totta eikä vain joku "läppä", jonka voi pyörtää.
Olen itse sanonut miehelleni, että jos ei muutosta tapahdu, niin otan eron. Aika kuluu, eikä sitä saa tuhlata. Olet jo nyt tuhlannut viisi vuotta. Minulla sama juttu. Tosi olen avoliitossa ja minulla ei ole juridisia sitoumuksia, mutta silti.
Puolisohan on ollut itsekäs, kun hän on tavallaan halunnut pitää toisen, mutta ei halua kunnolla sitoutua lapsen kautta ja ajatella tulevaisuutta.
Minä ainakin olen kohta saanut tarpeeksi tästä vetkuttelusta. Toimintaa kehiin.
"Puolisohan on ollut itsekäs, kun hän on tavallaan halunnut pitää toisen, mutta ei halua kunnolla sitoutua lapsen kautta ja ajatella tulevaisuutta."
Ei hän ole yhtään itsekkäämpi kuin sinäkään joka lapsia haluat. Sillä molemmathan pitävät yhtä sinnikkäästi kiinni omista unelmistaan. Sitoutumista on monenlaista eikä sitoutuminen ilma lasta ole yhtään vähäpätöisempää kuin lasten kanssa. Eikä todellakaan kerro siitä, että ei ole tulevaisuutta ajatellut.
Jos tässä asiassa ollaan eri mieltä niin sitä yhteistä tulevaisuutta ei ole eikä sitä loppua kannata pitkittää. Asiat eivät siitä muuksi muutu.
Vauvakuumeen sumentamanakin olisi hyvä kyetä ajattelemaan ja ymmärtämään asioita toisestakin vinkkelistä. Etenkin jos sattuu elämään toisin ajattelevan puolison kanssa. Jos niin on päässyt käymään, niin siitäkin voi oppia. Tietty sillehän ei voi mitään jos toinen ei ole itseään tuntenut kunnolla eikä ole heti alussa tiennyt, että lapsia ei haluakaan. Mutta osa näistä tilanteista kyllä pitkälti johtuu siitä, että asioista ei olla puhuttu kunnolla tai ei olla kuunneltu tai uskottu mitä toinen on sanonut.
Silloin on mielestäni ihan turha kiukutella, että "mä haluun ja mulla on oikeus ja sun täytyy tehdä niin kuin mä haluan". Ei kummallakaan ole velvollisuutta tehdä niin kuin toinen haluaa, silloin lähdetään omille teilleen. Kompromissiä ei ole olemassa tässä asiassa.
Etkö sinä sitten ole halunnut "pitää" puolisosi, kun hänet kerran olet valinnut? Riippumatta siitä, haluatko lasta tai et.
Jokainen sitoutuu suhteeseen tavalla tai toisella, riippumatta siitä, onko tarkoitus myös lisääntyä. Yhtä hyvin lapsia haluava osapuoli on voinut haluta kumppanin pelkäksi siittäjäksi tai kohduksi - kunhan saadaan jälkeläinen.
Se, joka avoimesti ilmaisee oman kantansa tässä asiassa eikä pidä asioita itsestäänselvyyksinä, on rehellinen ja realisti. Juuri sellainen kuin ihmisen tuleekin olla.
Ja kuten ketjun kirjoittaja "realisti*" toteaa: kompromisseja ei välttämättä ole. Sekin on tosiasia. Realistinen ihminen tajuaa tämän ja hyväksyy sen yhtenä elämään kuuluvista asioista.
Sitoutumisella ei välttämättä ole tekemistä lasten kanssa. Jos ei halua lapsia, ei välttämättä ole kyse siitä ettei halua sitoutua kumppaniinsa. Ehkä joillekin on hyvin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät vaan yksinkertaisesti halua lapsia. Eikä se johdu puolisosta.
Ja jos joku haluaa lapsia, en usko että hän vain haluaa niitä siksi, että sitoutuisi kunnolla kumppaniinsa? Se ei mielestäni ole ainakaan järkevä syy!
Me olimme juuri tuossa tilanteessa kaksi vuotta sitten. Mieheni ei halunnut lapsia ja minä halusin ehdottomasti. Tilanne tuli uutena, koska sitä ennen oli ollut selvää, että lapsia edes yritetään. Tilanne eteni siihen pisteeseen, että minä olin viimein jäämässä avioliittoon, vaikkei lasta saataisikaan ja mieheni puolestaan alkoi taipua lapsen kannalle.
Lopulta hän sai suostutella MINUA yrittämään, koska olin epäluuloinen: mistä voisin tietää, että mies ei saa samanlaista kohtausta sitten, kun lapsi jo on?? Ei, ei toki. Mies sai minut vakuutettua varmuudestaan, ja niin sitten tulin raskaaksi melkein heti.
Lapsi on nyt vuoden ja mieheni haluaa eron. Ei tämä ollutkaan hänestä helppoa tai kivaa. En missään tapauksessa kadu lasta - hän on elämäni paras asia - mutta kyllä aika hatara fiilis on. Että pitikin elää tuommoisen ihmisen kanssa vuosikaudet...
täysin sama tilanne.
Avioon menimme siitä syystä, että hankimme lapsen tai kaksi.
Sitten mieheni ilmoittikin, että ei halua lapsia. Vaikka se oli ollut pääsyy siihen miksi menimme naimisiin. Muuten olisimme hyvin voineet elää avoliitossakin.
Nyt meillä on tilanne siinä pisteessä, että erolta tuskin voimme välttyä. Tunnen itseni petetyksi ja minut on huijattu naimisiin.
Mieheni vähät välittää siitä mitä minä haluan. Hän on yksipuolisesti päättänyt että ME emme hanki lapsia.
Mutta tähän päätökseen en aio tyytyä. Minulla on jo ikää sen verran, että kohta on asian eteen jotain tehtävä.
Antaisin kokemuksesta vain yhden neuvon = älä jää odottamaan! Jos SINÄ haluat lapsia, hanki ne ettet sitten kadu vanhempana. Etsi uusi mies ja perusta se perhe hänen kanssaan. näin se vaan menee, koska jos teet lapsen miehen tahdon vastaisesti, seuraa vain riitaa ja se on epäreilua miestä kohtaan. Mutta koska kyse on myös SINUN elämästäsi, päätä mitä haluat.
Sanon tämän vain kokemuksesta, koska itse jäin roikkumaan suhteeseen, jossa mies ei halunnutkaan lapsia. Lopulta 36v päätin erota ja tapasin uuden miehen. Nyt (olen 39) emme enää voikkaan saada lapsia vaan odotamme adoptiopäätöstä. Toivottavasti pian talossamme on pieniä asukkaita. Älä siis odota liian pitkään vaan tee päätös. Hyviä miehiä on oikeasti PALJON, ketkä aidosti haluavat kanssasi perheen.
Onpas täällä virinnyt pitkät keskustelurimpsut. Aloitin siis tämän ketjun...
Niille kaikille, jotka ovat osallistuneet tiedoksi,
1) en ole lihonut avioliiton aikana ja muutenkin olen melkoisen kiltti pieni vaimo, joka ei kiduta miestään painostamalla tai kyttäämällä sekä valittamalla
2) en aio hankkiutua salaa raskaaksi. Nainen voisi helposti tehdä niin mutta se on erittäin ala-arvoista toimintaa, eikä ole käynyt koskaan mielessäkään.
3) en painosta miestäni lastenhankintaan.
Mutta oli mukava lukea.. ja erityisen lohduttavaa oli lukea teidän naisten, ja myös jokunen mieskin siellä oli;), niiden kommentteja jotka ovat samassa veneessä kanssani ja tietävät nämä fiilikseni. Tämä on vaikea juttu.
Olen vain miettinyt, että elämässä on niin että kaikkea ei voi saada. Eikä lapset muutenkaan ole jokin juttu mikä vain päätetään hankkia, vaan lapsethan on lahja. Minulla on kuitenkin kaikesta huolimatta ihana ja hyvä mies, olisi vain ihana jos saisin sekä hänet että vaikkapa yhden lapsen. Mutta jos se on täysin poissuljettua saada nämä molemmat, on valittava; joko nostettava kytkintä tai sitten jäädä, ja olla iloinen edes tästä mitä on.
Jos nostaa kytkintä, voi olla että päätyy ojasta allikkoon, ei ehkä saa koskaan lapsia muttei koskaan ehkä saa näin hyvää miestäkään.
Lapsenhankinta-asiassa kompromissit on mahdottomia. Toinen antaa periksi. Mutta se vain, mikä minusta tuntuu epäreilulta on se, että jos on yhdessä ensin sovittu että yritetään, ja sitten toinen vain pyörtää päätöksensä.
Niinpä siis on että hän haluaa riistää minulta mahdollisuuden tulla äidiksi ja minä haluan riistää häneltä mahdollisuuden elää lapsetonta elämää.
Tässä tilanteessa ainoa päteväksi ja pysyväksi jäävä ratkaisu on ensimmäinen, koska sillä tavalla ei voi elää, että hankitaan lapsi jos toinen ei halua. Mutta sillä tavalla voi kuitenkin elää, että lasta ei hankita vaikka toinen haluaisi.
Siis sen päätös, joka sanoo ettei lasta tule, on määräävä. Koska lastenhankintaan ei voi ryhtyä ilman kahden sopimusta mutta lapsettomaan elämään riittää yhden ihmisen päätös.
Näin. Jään edelleen miettimään. Minulla on vielä monta vuotta. Toivottavasti.
Ajattelinpa vielä toivottaa sinulle tsemppiä tämän asian kanssa. Kirjoitit asiasta aika lailla samalla tavalla kuin itsekin ajattelen.
Olen pohtinut asiaa nyt jo muutamia kuukausia todella aktiivisesti ja jotkut osat ovat selkiytyneet...
Minä en halua pelkästään lasta vaan perheen ja se käytännössä tarkoittaa, että miehen on haluttava tätä samaa asiaa eli mies ei voi taipua vain, koska ei halua menettää minua.
Faktat vain pöytään ja molemmille reilusti aikaa miettiä mitä elämältään todella haluaa. Yritän suhtautua asiaan mahdollisimman realistisesti, enkä enää selittele asioita itselleni parhainpäin. Eiköhän se puoliso toivottavasti sano juuri sitä mitä tarkoittaakin. Ei enää ympäripyöreitä, tulkinnan varaisia vastauksia, joita on annettu puolin ja toisin.
En edelläänkään tunne voivani luopua tästä unelmastani ja luulen olevani valmis ottamaan sen riskin, että eroan ja päädyn (niinkuin sanoit) ojasta allikkoon. Helppo päätös se ei kyllä olisi, mutta olisinpahan yrittänyt.
Tällä hetkellä koitan kuitenkin elää elämääni mahdollisimman normaalisti, yritän keskustella mieheni kanssa asiasta rauhallisesti ja rakentavasti, ilman painostusta. Ehkä kaikki ei ole sitä miltä se juuri nyt näyttää. Meillä ihmisillä on onneksi oikeus muuttaa mielipiteitämme niin hyvässä kuin pahassakin.
Vielä kerran oikein paljon voimia sinulle, sitä tarvitaan...niin ja koita nauttia kuitenkin elämän muista mukavista asioista, ettei kaikki ajatukset ala pyöriä ainoastaan tämän yhden osa-alueen ympärillä ;)
EN VOI MUUTA TÄHÄN VASTATA,KUIN TEE KUIN ITE TAHOT. TOIVON,ETTÄ OOT JO SAANU RAUHAN JA MIELIHALUN.
OMASTA KOKEMUKSESTA.
EROSIN NOIN 12 V. JA LUOVUTIN TOIVEENI LAPSESTA KUN LÄÄKÄRI SANOI,ETTEN SAA LAPSIA KOSKAAN,
SIT VAHDOIN MIESTÄ JNE.
OMASTA MMIELESTÄNI VAIHDOIN MIEHEN RAKKAAMPAANSENI JA SEKSI OL AINUT KERTAISTA KUIN 10V. SITTEN.SE OL SITÄ KUIN MÄNNÄ VUOSINA. TULIN RASKAAKSI JA NIINHÄN EI PITÄNÄ KÄYVÄ.
ELÄMÄ HEITTELI JA NYT YRITETTÄÄN MENNÄ ETIÄ PÄIN.
NYT OLEN 2V JA 4KK LAPSEN ÄIPPÄ JA ELÄMÄ VOITTAA........ TOSIN ISIN ELÄMÄÄ PITTÄÄ HOITOOO...