Eronneiden vanhempien - ja aikuisten lapsien mielipiteitä kaivataan tässä asiassa:
Mieheni vanhemmat ovat eronneet ja eivät ole puheväleissä (erosta reilusti yli 10vuotta). Miehen isää e.v.v.k. ex-vaimon asiat, kun taas anoppi suorastaan kyttää sen tekemisiä: mihin menee, mistä tulee jne Molemmat ovat (omalla tavalla) mukavia aikuisia ihmisiä. En tiedä, miksi he erosivat, enkä haluaisi tietää enemmän, koska ei se minulle kuulu.
Minä olen yrittänyt olla kertomatta kummankaan asioista eteenpäin ja pysyä neutraalina, uskon, että olen onnistunut siinä.
Viime aikana olen kuitenkin miettinyt pitääkö minun jotenkin puuttua asiaan, koska aikuinen mieheni on vieläkin heidän "välissä". Anoppi tenttaa siitä isän asioista aina kun näkee ja hän kovasti yrittää olla sanomatta mitään ylimääräistä. Mieheni aikuinen veli asuu vielä kotona ja jos se on käymässä isällä ja esim. ei vastaa puhelimeen, niin anoppi soittaa meille ja sitten minun miehen pitää soittaa lankapuhelimeen - valitettavasti niin - vaikka mitään varsinaista hätää tai asiaa ei ole.
Mieheni yrittää kohteliaasti kieltäytyä mutta anoppi painostaa ja näinhan se menee.
Yritetään käydä lasten kanssa kylässä aika usein.
Sekin on hankalaa, koska anoppi ei saa kuulla siitä, että olemme käyneet ukilla koska hänelle tulee siitä paha olo. Hän myös laskee käynnit ja suuttuu jos luvut eivät täsmää.
Vähän aikaa sitten anoppi on eronnut miesystävästä joka jostain syystä rupesi lähettelemään miehelleni viesteja siitä (ja sen äidistä). Tämä ex-miesystävä on myös meidän hyvä tuttu, muuten oikein mukava ihminen. Joten kiltti mieheni oli ihan maassa kun piti jotain sille vastata, lohduttaa ja samalla olla puuttumatta asiaan.
Näen, että tilanne on miehelleni aika raskas ja se on ollut sellaista kuulemma hyvin pitkään. Hän
ei rohkene sanomaan mitään siitä, koska luonnollisesti ei halua aiheuttaa kenellekään harmeja ja mitä jos välit menevät poikki. (Minä kyllä olen jotenkin aika varma, että anoppi pääsee sen yli.)
No minä kysyn saanko minä puuttua asiaan? Tai sanoa mitä ajattelen? En haluaisi laskea käyntejä, piilottaa valokuvia, enkä todellakaan haluaisi, että lapset joutuu tähän. Minun on kai helpompi sen sanoa suoraan, koska hän ei ole äitini.
Mutta miten sanon sen ystävällisesti? En todellakaan halua sanoa, että anoppi on huono äiti tai arvostella vaan toivoa että tulevaisuudessa tilanne muuttuu.
Vai kuuluuko se minulle ollenkaan? Pitääkö odottaa että mieheni joskus itse sanoo jotain? Se olisi tietysti parasta.
Saanko sanoa, että jos anoppi haluaa tietää ukin asioista, hän voi itse kysyä? Ja että välissä oleminen ei tunnu mieheltäni mukavalta?
Anoppi on muuten ihan mukava ihminen, enkä haluaisi hänen kanssa riidellä. Olen myös huolissani siitä, että minun puheet kostautuu - ja anoppi puhuttelee miestäni, suuttuua ja purkaa siihen pahaa oloaan, joten kaikille tulee vain pahempi olo siitä.
Olen kuullut ystävältäni, että eronneet vanhemmat usein pistävät pienet lapset väliin. Milloin tämä välissä oleminen loppuu?
Mieheni vanhemmat ovat eronneet ja eivät ole puheväleissä (erosta reilusti yli 10vuotta). Miehen isää e.v.v.k. ex-vaimon asiat, kun taas anoppi suorastaan kyttää sen tekemisiä: mihin menee, mistä tulee jne Molemmat ovat (omalla tavalla) mukavia aikuisia ihmisiä. En tiedä, miksi he erosivat, enkä haluaisi tietää enemmän, koska ei se minulle kuulu.
Minä olen yrittänyt olla kertomatta kummankaan asioista eteenpäin ja pysyä neutraalina, uskon, että olen onnistunut siinä.
Viime aikana olen kuitenkin miettinyt pitääkö minun jotenkin puuttua asiaan, koska aikuinen mieheni on vieläkin heidän "välissä". Anoppi tenttaa siitä isän asioista aina kun näkee ja hän kovasti yrittää olla sanomatta mitään ylimääräistä. Mieheni aikuinen veli asuu vielä kotona ja jos se on käymässä isällä ja esim. ei vastaa puhelimeen, niin anoppi soittaa meille ja sitten minun miehen pitää soittaa lankapuhelimeen - valitettavasti niin - vaikka mitään varsinaista hätää tai asiaa ei ole.
Mieheni yrittää kohteliaasti kieltäytyä mutta anoppi painostaa ja näinhan se menee.
Yritetään käydä lasten kanssa kylässä aika usein.
Sekin on hankalaa, koska anoppi ei saa kuulla siitä, että olemme käyneet ukilla koska hänelle tulee siitä paha olo. Hän myös laskee käynnit ja suuttuu jos luvut eivät täsmää.
Vähän aikaa sitten anoppi on eronnut miesystävästä joka jostain syystä rupesi lähettelemään miehelleni viesteja siitä (ja sen äidistä). Tämä ex-miesystävä on myös meidän hyvä tuttu, muuten oikein mukava ihminen. Joten kiltti mieheni oli ihan maassa kun piti jotain sille vastata, lohduttaa ja samalla olla puuttumatta asiaan.
Näen, että tilanne on miehelleni aika raskas ja se on ollut sellaista kuulemma hyvin pitkään. Hän
ei rohkene sanomaan mitään siitä, koska luonnollisesti ei halua aiheuttaa kenellekään harmeja ja mitä jos välit menevät poikki. (Minä kyllä olen jotenkin aika varma, että anoppi pääsee sen yli.)
No minä kysyn saanko minä puuttua asiaan? Tai sanoa mitä ajattelen? En haluaisi laskea käyntejä, piilottaa valokuvia, enkä todellakaan haluaisi, että lapset joutuu tähän. Minun on kai helpompi sen sanoa suoraan, koska hän ei ole äitini.
Mutta miten sanon sen ystävällisesti? En todellakaan halua sanoa, että anoppi on huono äiti tai arvostella vaan toivoa että tulevaisuudessa tilanne muuttuu.
Vai kuuluuko se minulle ollenkaan? Pitääkö odottaa että mieheni joskus itse sanoo jotain? Se olisi tietysti parasta.
Saanko sanoa, että jos anoppi haluaa tietää ukin asioista, hän voi itse kysyä? Ja että välissä oleminen ei tunnu mieheltäni mukavalta?
Anoppi on muuten ihan mukava ihminen, enkä haluaisi hänen kanssa riidellä. Olen myös huolissani siitä, että minun puheet kostautuu - ja anoppi puhuttelee miestäni, suuttuua ja purkaa siihen pahaa oloaan, joten kaikille tulee vain pahempi olo siitä.
Olen kuullut ystävältäni, että eronneet vanhemmat usein pistävät pienet lapset väliin. Milloin tämä välissä oleminen loppuu?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saat sanoa mielipiteesi. Miehesi kuitenkin itse ratkaisee miten välitilassa roikkuu. Jos ei tykkää, hän voi sanoa asiat suoraan. Miksi muutes jotkut ihmiset ei joko kuuntele/ymmärrä/välitä kun joku pyytää heitä olemaan puhumatta jostain aiheesta? Minusta se on ylimielistä ja ikään kuin pitäisi toiveen esittäjää niin mitättömänä ettei hänen toiveestaan tarvitse välittää.
Niin, miehesi on kai siis aikuinen?
Jatkuu. Jotkut ihmiset ei vaan välitä vaikka ovat vastaavassa tilanteessa kuin miehesi. Miksi siis heidän puolestaan pitäisi ahdistua?
Tekee miehesi niin tai näin voi tolla hänen olkapäänsä. Ja kuuluukin olla.
Jos joku laskee toisten käyntejä jonkun toisen luona, mitä sitten ??? Antakaa sen laskea!
(varsinkin sukulais-) Suhteet ovat monimutkaisia, ei se tarkoita sitä, että välissä olisi kivaa olla. Mutta näen nyt kyllä, ettei minun tarvitse opetella eronneiden lasten tavoille, koitan ainakin omista ajatuksista sanoa suoraan ensi kerralla.
Puuttumalla et saa mitään hyvää aikaseksi. Vaikeutat vain entisestään.