Tornio sai taas häpeäpalkinnon kirjastorahoistaan
Julkaistu: 19:14
Helsingin Sanomat
Tornion kaupunki hoiti viime vuonna kehnoimmin kirjastovarojaan ja hankki itselleen täten jo toisen kerran Noormarkku-palkinnon.
Kirjakilta myöntää vuosittain Noormarkku-palkinnon kaupungille, joka on käyttänyt vähiten rahaa per asukas kirjastonsa kirjahankintoihin. Palkinto perustuu opetusministeriön kirjatilastoihin.
Tornio käytti viime vuonna kirjastonsa kirjahankintoihin 1,76 euroa kaupunkilaista kohti eli vähemmän kuin mikään muu kaupunki tai kunta Suomessa.
Vuonna 2000 ensimmäisen kerran jaettu palkinto sai tuolloin nimensä Noormarkun kunnan mukaan. Palkinnon nimi säilyy Noormarkkuna kunnes Noormarkun kirjaston kirjaostot ovat ylittäneet kirjatilaston mediaanin, joka oli viime vuonna 5,57 euroa.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tornio sai taas häpeäpalkinnon kirjastorahoistaan/1135231596544?ref=rss

Vastaukset 11
Vanhimmat
Häpeän työnantajani puolesta syvästi. Oisko näin että kaupunki on peili asukkaistaan ja sen sivistystasosta? Vai oisko uskottavampaa todeta kaupungin insinöörijohdon olevan vain kulttuuri- ja sivistysvastainen? Mestari taitaa, insinööri tietää, diplomi-insinööri taitaa tietää...
Nimenomaan!!!! Surkea tilanne tässä kylässä!
Tornion kirjasto on ala-arvoinen kun katsotaan asiaa monipuolisuuden kannalta. Kierrelkää ja kyselkää, jos kiinnostaa, mitä teoksia on viime vuosina hankittu. Herää kysymys kenen maun mukaan ne hankinnat on tehty! Eivät kaikki ole kiinnostuneet kulttuureista, omaelämäkerroista yms. Jännitys-, kauhu-, scifihyllyt ovat säälittävän surkeat! Ja toisaalta tilattujen lehtien skaala ja määrä on HUH HUH. Käsityö ym akkojen lehtiä kyllä riittää mutta montako luontoon/retkeilyyn liittyvää lehteä siellä on?? Että kenenkö maun mukaan..
Kirjaston tytöt kylläkin ovat huippuja! Lämpimät kiitokset heille miellyttävästä asiakaspalvelusta!
niin on menny surkiaksi kulttuuripuoli tällä perällä. Joskus vielä 10 vuotta sitten tuntu, että Tornion kirjasto oli varsin hyvä.
No ny ne kuiten on vissiin päättäneet nostaa kirjastomäärärahoja kymmenellä rosentilla, että pääsevät mukkaan kirjatalkoisiin ja saavat sitä kautta vielä enempi rahhaa kirjahankintoihin joltain kulttuurirahastolta.
on tuo kyllä hirviän vähän tuo pari euroa per asukas kirjastolle.
Kyllä se niin on, että katsoppas vaan moniako "akkojen" käsityölehtiä siellä on! Kyllä siellä löytyy auto-, nikkarointi- ja ties mitä "ukkojen" lehtiä paljon enemmän, niissä on valikoimaa!
Kirjaston henkilökunta on kyllä aina todella palvelualttiita ja avuliaita, lämpimät kiitokset heille siitä.
Eli Tornion oppimiskeskus, sieltä löytyy vaikka mitä luettavaa ja lainattavaa.
Sääliksi käy Tornion kaupunginkirjaston työntekijöitä, ei ole kiva tarjota asiakkaille eioota. Tornion päättäjät ei arvosta muuta kuin jalkapalloa. Kulttuuri ei täällä kiinnosta eikä esim lasten lukutaito. Kaipa täällä halutaan kaikista palloa potkivia maalaisjuntteja. Liikunta on ihan ookoo mutta muutakin pitää olla. Ja kirjasto on lakisääteinen palvelu ja ainoa maksuton ja ainoa paikka mihin jokainen pääsee varallisuuteen ja pärstäkertoimeen katsomatta. No onneksi tosiaan Oppimiskeskuksesta saa uutuuksiakin lainaan.
ettei kunta tosiaan haluakaan kuntalaisistaan muuta, kuin seuroissa uskollisesti käyviä, jääpallosta ja divarijalkapallosta innostuvia uskovaisjuntteja. Heidän äänestämiäänhän nykyinen kunnanjohto on.
Ennen jalkapalloa oli hiihto! Ei täällä muuta...
Mistä tulee tuo usein palstoilla näkynyt tieto että Tornion johto on täynnä uskovaisia?
se on, mutta enpä usko, että on kovinkaan väärä tuntuma. Perinteisestihän Torniossa valtaapitävät ovat kunnan raamattuvyöhykkeeltä kotoisin olevia tai sinnepäin erittäin hyvät suhteet omaavia kepulaisia. Näitä isojen talojen poikia ja pojanpoikia mettäperiltä.
Ja ainahan voi vilkuilla kirkkovaltuustojen jäsenistöä ja heidän sukulaisuus- ja naapurisuhteitaan, sieltäkin löytyy vaikka mitä, joka kyllä tukee väitettä. Sitäpaitsi Tornio nyt on tunnetusti lestadiolais/helluntailaista seutua. Sikäläisillehän kulttuuri tarkoittaa lähinnä tanhuja ja raamattupiirejä.
em mie tiiä, emmietiiä emmietiiä