Miksi juuri ikinä naiset eivät vastaa viesteihin, vaikka viestin sisältö on täysin asiallinen ja sisältää enemmän kuin pari sanaa? Tosin harvemmin sitä silti aloitetaan kertomalla elämäntarinaa ensimmäisessä viestissä ja samoin kysytä toiselta samaa. Eikä viestit ole massapostiviestejä, huh huh :D
Mistä se on kiinni? Viestin lähettäjän komeudesta, jota ei hänessä ole tarpeeksi? tai verbaalisen lahjakkuuden puutteesta? tai epätoivo paistaa läpi? Tai nainen saa liikaa viestejä, ja poimii parhaat päältä...aika helppoa naisilla, etten sanoisi, varsinkin nettideiteissä heillä on varaa olla ranttu, ellei olemus ole kuin perseestä repäisty. No, ehkä vähän yleistän, mutta tottakin on osa, aika iso osa.
Tuntuu olevan suomi24 treffeissäkin yleistä naisilla (miesten profiileista en tiedä), että heitä vihastuttaa kuvattomat profiilit, tai eivät vastaa kuvattomiin. Ihan aikuisilla naisilla jopa huutomerkein korostettu asiaa.
Mutta joo, kukapa sitä toiseksi parhaan kumppanin haluaa, en minä itse ainakaan. Haluan sellaisen joka sytyttää, ihastuttaa ja miellyttää, toki olen pikkuasioista valmis joustamaan, ja monenlainen sopusuhtainen ulkoinen olemuskin miellyttää, ei ole vain yhtä "kaavaa". Luonnetta ei voi korvata edes täydellisellä ulkonäöllä myöskään =)
Jep, jep, ettei vain tulisi vittuilua tälläisestä viestistä, tai "tosiasioiden" kertomista ;) Antaa palaa vaan jos tekee mieli arvostella, se ei minua haittaa paskaakaan.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Itseänikin tämä asia suunnattomasti harmistuttaa. Olen 22 ja kirjoittanut vain asiallisia viestejä ja pääosin kuvattomille. Lauseen tai parin pituisia ja kysynyt mitä osaan.
Olisi kieltämättä mielenkiintoista saada vastaus naiselta joka ei edes asilallisiin viesteihin vastaa. Vaan eipä taida meille vastata kun ei siellä treffi-paltallakaan vaivaudu. Oli syy vastamattomuuten mikä tahansa.
Ei mielestäni mikään ole hyvä syy jättää asialliseen viestiin edes ikävää ei kiinosta vastausta jättää laittamatta. On sekin mielestäni tyhjää parempi. Ovat ainakin kaikki viestini nähneet kun ovat jälkeenpäin sivullani käyneet paljon muuta ei ole sitten monelta ironnutkaan. Poikeuksia toki on.
Hakisin kyllä mielummin seuraa vaikka baarista, jos vain en olisi näin ujo ja vähä sanainen ja kaverinen.
että jotkut profiilit senssipalstoilla ovat feikkien tekemiä.Tekijä voi olla alaikäinen.Tapauksia on.Ja äidit ja isät helisemässä niitten "erikoistarjousten" vuoksi.Olehan varovainen kuvattomien profiilien kanssa!
Nyt, laskevan kuun aikana naiset ovat erittäin passiivisia. Tuntuu todella, ettei mitään tapahdu. Parisuhteessakin laskevan kuun aikana täytyy tyytyä vähempään...
Odotahan pari viikkoa, täyden kuun alla ja sen aikana naiset käyvät tosi kuumina....
Oikeestaan minusta on parempi, ettei naiset vastaiskaan jos ei kiinnosta. Kyllähän sitä nyt tajuaa helposti, että jos viikkossa ei kuulu mitään, naista ei kiinnosta, piste.
Eilen tuli viesti yhdeltä naiselta että "ei kiinnosta". Olin jo unohtanut koko tapauksen, mutta kyllä minua vaan alkoi kyrpimään, että no miks? Mikäs vika minussa on? Kohta sitä jo yöllä rupes hautomaan menneitä aikoja ja suhteita, että mitä vittua, mikäs vika minussa on? Että mieluiten olisin kuulematta, jos ei naista kiinnosta.
Muutama kommentti/ väite:
1) Naiset odottavat että heidät hurmataan kirjoitustaidolla, siellä se unelmieni prinssi on.
2) Miten helvetissä muka voidaan todeta pelkän kirjoitusasun perusteella, millaisesta persoonasta on kyse? ei mitenkään! Jotkut siis katsovat jopa kirjoitusasua, ovatko kaikki pilkut ja pisteet kohdillaan.
3) Taloudellisen edun tavoittelijat - ryhmä = Mitä isompi tilipussi sitä suurempi kiinnostus (mahdollistaa jenkkiläistyylisen pintaliitoelämän ja siipeilyn)
4) Eivät tiedä vielä itsekään mitä oikein etsivät, arvot vielä hukassa. Jännityksen etsijät, jopa varatut sitä etsivät.
5) Kuvattomat profiilit eivät kiinnosta- tyypit. Sitäpä ei monet naikkoset tunnu ottavan huomioon, että myöskään miehet eivät välttämättä kuvaansa julkiseen esittelyyn kaipaa. (Paskan jauhantaa, muka ulkonäölläkö ei muka väliä.. puuh anna mun kaikki kestää)
loppukaneetti: Keskity Alex itsetuntosi nostamiseen, eivät sellaiset naiset ole sinulle tarkoitettuja. Harrastukset ja mennä ihmisten ilmoille, livenä tapaaminen ovat 99% suurempi todennäköisyys löytää se "oikea" tai sitten se vähiten väärä ihminen rinnalleen.
Tsemppiä hyvät kohtalotoverit tai kohtalotoverittaret
Minä olen ainakin vastannut useimmille, jotka ovat kirjoittaneet, heitä lienee joku kolmisen sataa. Ihan pari tosi törkeää viestiä on jäänyt vastaamatta. Aika monet miehet kyllä lopettaa viestittelyn parin viestin jälkeen.
Itselleni on käynyt pari kertaa niin,että kun olen vaihtanut nimimerkkiä ja mennyt kokeilemaan tauon jälkeen uudelleen onneani treffifoorumille niin minuun on ottanut yhteyttä samat miehet joiden kanssa olen jo ollut treffeillä ja jotka itse eivät halunneet jatkaa tutustumista treffien jälkeen.
Heille en ole viitsinyt vastata mitään.
Eli tällainenkin voi olla syynä vastaamattomuuteen...
Muuten olen vastannut kohteliaasti kaikille muille yhteydenottaneille.
Johtuisko siitä?
Aattelit kirjoittaa joka kuukausi samasta asiasta?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001507&posting=22000000028727899
Huh huh :D. Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset, että monet tulee vaan kokeilemaan ja haluavat pientä jännitystä elämään, eivät ole edes tositarkoituksella liikkeellä. Älkää ottako liian vakavasti. Kyllä niitä helmiäkin löytyy jos jaksaa etsiä.
Etsivä löytää=)
Voi kuule, yleensä vastaan jotain viesteihin, jos saan!
mutta jos viesti on tyylii: '''anna mulle pillua'' tai vastaava niin sitten jätän vastaamatta!