Olen todella pettynyt, 15v avioliitto katkolla. Tilanne on kärjistynyt pari viimeistä vuotta, ja nyt ratkaistiin sillä , että mies muutti kotoa pois, sillä, halusi olla yksin, itsenäinen, päättää itse omista asioistaan, eikä riidellä jatkuvasti.
Hän kuitenkin valehteli jatkuvasti, petti minua useita kertoja, ja minun piti aina vaan niellä kaikki, ei edes pyytänyt koskaan anteeksi.Lupasi vaan parantaa tapansa, mitä ei tapahtunut kuitenkaan.
Riidat tietysti tuli siitä, että en enää pystynyt luottamaan häneen, ja tietysti kyselin ja epäilin kaikkea. Puhumaan hän ei ikinä oikein ole ruvennut asioista, pakenee vaan paikalta. Sitenpä minulla on mukana yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden "paskakuorma" selvittämättömiä asioita. Se ahdistaa välillä kovasti.
Erota hän ei nyt vielä halunnut, sanoi että ei kai sillä ole kiire, kun kysyin laitetaanko paperit menemään.
Viikon hän eli yksin, kunnes oli ruvennut tapailemaan toista naista, jolla samanlainen tilanne omassa elämässään. Minulle ei mies kertonut asiaa, vaikka kysyinkin. Valehteli vaan , ettei ketään ole. Kuulin asian muualta, sitten myönsi. Sanoi ettei saanut vaan sanottua. Tämä viimmeinen teko loukkasi minua ehkä kaikista eniten, tuntuu, että olen ihan toimintakyvytön. On paha olo ja oksettaa. Lapsista saan kuitenkin voimaa jatkaa päivästä toiseen, mutta kyllä ahdistaa.
Mies menee vihkisormus sormessa tapaamaan toista naista joka hänkin on vielä naimisissa tahollaan, irvokasta.
Kaiken huippu on, että meillä oli hyvät, nyt kun asuttiin erillään, puheyhteyskin löytyi,ja hän tapasi lapsia melkein useammin , kuin kotona asuessaan. Nyt kaikki on toisin, Hänen piti vielä tässä vaiheessa ilmeisesti näyttää minulle paikkani,kynnysmattona pitää edelleen.
Sitten kehtaa vielä sanoa, ettei ollut tarkoitus loukata ja tehdä näin. Vaikka samaan hengenvetoon sanoo olleensa aloitteen tekijä toisen naisen suhteen.
Siis ollaan vielä naimisissa ja mieheni kulkee vieraissa ihan kirkkain silmin, vielä sormus sormessa.
Minua tämä loukkasi todella. Eri asia olisi, jos olisi erosta jo sovittu ja paperi asiasta tehty, mutta kun ei.
En oikein tiedä mitä tekisin, maailmani on tällähetkellä ihan rikki.
Hän kuitenkin valehteli jatkuvasti, petti minua useita kertoja, ja minun piti aina vaan niellä kaikki, ei edes pyytänyt koskaan anteeksi.Lupasi vaan parantaa tapansa, mitä ei tapahtunut kuitenkaan.
Riidat tietysti tuli siitä, että en enää pystynyt luottamaan häneen, ja tietysti kyselin ja epäilin kaikkea. Puhumaan hän ei ikinä oikein ole ruvennut asioista, pakenee vaan paikalta. Sitenpä minulla on mukana yli kahdenkymmenen yhteisen vuoden "paskakuorma" selvittämättömiä asioita. Se ahdistaa välillä kovasti.
Erota hän ei nyt vielä halunnut, sanoi että ei kai sillä ole kiire, kun kysyin laitetaanko paperit menemään.
Viikon hän eli yksin, kunnes oli ruvennut tapailemaan toista naista, jolla samanlainen tilanne omassa elämässään. Minulle ei mies kertonut asiaa, vaikka kysyinkin. Valehteli vaan , ettei ketään ole. Kuulin asian muualta, sitten myönsi. Sanoi ettei saanut vaan sanottua. Tämä viimmeinen teko loukkasi minua ehkä kaikista eniten, tuntuu, että olen ihan toimintakyvytön. On paha olo ja oksettaa. Lapsista saan kuitenkin voimaa jatkaa päivästä toiseen, mutta kyllä ahdistaa.
Mies menee vihkisormus sormessa tapaamaan toista naista joka hänkin on vielä naimisissa tahollaan, irvokasta.
Kaiken huippu on, että meillä oli hyvät, nyt kun asuttiin erillään, puheyhteyskin löytyi,ja hän tapasi lapsia melkein useammin , kuin kotona asuessaan. Nyt kaikki on toisin, Hänen piti vielä tässä vaiheessa ilmeisesti näyttää minulle paikkani,kynnysmattona pitää edelleen.
Sitten kehtaa vielä sanoa, ettei ollut tarkoitus loukata ja tehdä näin. Vaikka samaan hengenvetoon sanoo olleensa aloitteen tekijä toisen naisen suhteen.
Siis ollaan vielä naimisissa ja mieheni kulkee vieraissa ihan kirkkain silmin, vielä sormus sormessa.
Minua tämä loukkasi todella. Eri asia olisi, jos olisi erosta jo sovittu ja paperi asiasta tehty, mutta kun ei.
En oikein tiedä mitä tekisin, maailmani on tällähetkellä ihan rikki.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tilanteessa olisi päivän selvää mitä tekisin.
Laita hyvä ihminen se eroprosessi vireille. Kynnysmattona olemisen voit samantien lopettaa.
Tuumasta toimeen ja tsemppiä sinulle.
Koska tilanteesi on ollut hankala jo pitkään, tee itsellesi palvelus ja tee päätös avioliittosi päättämisestä. Et tee mitään miehellä, joka kohtelee sinua jatkuvasti huonosti. Et tarvitse tällaista miestä elämääsi. Se mitä tarvitset, on tasapaino ja rauha. Kun löydät taas tasapainon elämääsi, voit alkaa rauhassa miettiä tulevaa - ilman miestä.
Minulla on naispuolinen ystävä, joka erosi miehestään vedoten samoihin syihin; halusi muuttaa pois kotoa, halusi itsenäisemmän elämän jne. Tämä nainen ei kuitenkaan ole pitemmän päälle löytänyt tästä uudesta tilanteestaan tasapainoa, päinvastoin. Hän on mustasukkainen entiselle miehelleen ja tämän uudelle avovaimolle, ja pitää jatkuvasti yhteyttä exäänsä.
Minusta hän ei ollut kypsä eroamaan, koska hän ei oikeasti osaakaan olla yksin, itsenäsyydestä puhumattakaan.
Tämä esimerkki siksi, että riippumatta siitä, mitä miehesi aikoo, tee sinä omaa elämääsi koskevat päätökset ja pysy niissä. On tärkeää, että vedät nyt rajan siihen, mitä voit sietää, mitä et.
En ymmärrä miksi vielä olet hänen kanssaan naimisissa? Kun jo erilleenkin pääsit hänestä.
Oletko riippuvainen vai mitä?
Mies ei siitä muutu mihinkään. Hän tulee aina olemaan samanlainen jahkailija. Jos haluat jahkailua katsoa, älä valita. Jos et, eroa.
Jätä se molopää ja laita eropaperit vireille. Ei se ukko siitä miksikään muutu ja pilaat vain loppu elämäsi. Koitahan pärjäillä.
ja käy tänään tekemässä avioerohakemus käräjäoikeuteen.
Ja luuletko todellakin, että uusi nainen löytyi pois muuttamisen jälkeen? Tuskin, todennäköisesti se nainen oli syykin pois muuttamiseen. Mutta se molopää ei vaan saanut sitä sanottua, usko pois (kokemusta on).
Ja ihan vittuilun vuoksi menisin ja vaihtaisin vielä sukunimenikin, tänään.
Omasta kokemukseta voin sanoa että mene ammattiauttajan luo ja hoida itsesi kuntoon.
Älä missään nimessä tee mitään hätiköityjä ratkaisuja. Kaikki toitottavat että tietävät mitä sinun tilanteessa tekisivät ja helppoahan se on kun ei tuota ratkaisua tarvitse itse tehdä. Sinä ja vain sinä tiedät mitä on panoksena ja minkälainen suhde teillä on ja mitkä tunteesi ovat.
Ei se ole läheisriippuvaisuutta että ei toisesta ihmisestä halua luopua ja itsekin tiedän monta tapausta jossa toinen osapuoli kriisin yhteydessä tekee mitä ihmeellisimpiä poukkoiluja, etsii itseään ja peilaa omaa suhdetta toisten naisten/miesten kautta. Kuitenkin tuo vaihe on ohimenevää ja kun se päivä tulee on parempi että siltoja ei ole polttanut.
Syy siihen että aivoero ei voi saada kuin vasta puolen vuoden harkinnan jälkeen on se että siinäajassa moni asia ehtii muuttua - ja jos muutto on pysyvämpi on 2 vuoden jälkeen mahdollisuus hakea ero ilman harkintaa.
Olet rikki mutta jälleenrakenus alkaa siitä kun on käynnyt pohjalla. Tsemppiä siihen ja muista että et ole ollenkaan ainut joka kokee tälläisiä asioita parisuhteessa. Ja kuten huomaat vastaukset tällä palstalla pohjautuvat omiin kokemuksiin ja haluun samaistaa toisia omaan kohtaloon.
Paistaa se päivä vielä risukasaankin
Eipä ole halua samaistaa ketään samaan kohtaloon kuin mitä itse koin. Ikävä todeta että joku sellaisessa kuitenkin on.
Kokemuksesta tiedän myös ettei edes takas jahkailu, "luottaminen muutokseen puolisossa", ei tosiasiassa muuta mitään paremmaksi vaan pahemmaksi, ja että erilleen muutto konkreettisesti muutti asiat hyväksi.
Siksi ihmettelen miksi joku noinkin monta kertaa tuudittaa itsensä käsitykseen "mies muuttuu".
Entä jos kokeilisi muuttua itse sellaiseksi kuin joku toinen määrittää? Ei varmasti ole helppoa. Ehkei edes mahdollista.
Avioliton tarkoitus ei ole muuttaa ihmistä mihinkään. Avioliitossa voi puolisosta oppia tuntemaan puolia joista ei pidäkään. Ne voi oikeasti hyväksyä, opetella elämän niiden tosiasioiden kanssa. Mutta jos oma pää ei sitä kestä, miksi ihmeessä kiduttaa itseään? Jollei ole masokisti.
Mieheni siis ex mieheni ei muuttunut eron jälkeenkään mihinkään. Minun silmissäni. Jos hän vielä joskus lyö hammasharjat samaan mukiin jonkun toisen naisen kanssa, jota kohtaan onkin luotettava, hyvä niin. Minä en ollut hänen luottamuksen arvoinen-
Kiitos paljon kommenteista, ja kannustuksesta. Suurinosa vastauksista olisi voinut olla minun itseni kirjoittamia, sillä samaa mieltä olen asiasta. Mutta mikä ihme se meillä naisilla on, että olemme valmiita katsomaan ja katsomaan, josko tilanne korjautuisi. Vaikka vuosien kokemuksella tietää jo, ettei ihmeitä oikeasti tapahdu.
Tänä aamuna kaivoin eropaperit esiin ja pyysin miestäni täyttämään ne kanssani. Ei olisi valmis ollut vieläkään täyttämään niitä, mutta en jättänyt enää vaihtoehtoja. Paperit täytettiin ja sillä selvä.
Luulin että se tuntuu pahemmaltakin, mutta päätöksen tekeminen helpotti. Olinhan työstänyt asiaa kuitenkin viikkoja. Ja netistä tulostin hakemuksenkin valmiiksi.
Eikä minun tarvitse potea huonoa omaatuntoa mistään. Kaikkeni tein , että avioliitto olisi onnistunut, mutta siihen ei riitä vain toisen tahto.
Nyt ajattelen elämää eteenpäin, tulee varmasti vaikeitakin paikkoja, mutta juuri nyt koen helpotusta, että sain asian ratkaistua. Nyt voin keskittyä elämään itselleni ja lapsilleni, ja jatkuva epävarmuus, ahdistus ja riitely on poissa. Toivottavasti.
Kiitti kaikille, saa kommentoida. Tämä on aika terapeuttista kuitenkin lukea tuntemattomien ihmisten ajatuksia.
päätöksen oman elämäsi suhteen! Muutos on aina hirveän vaikeaa, mutta sinä teit sen! Ja huomaat pian, että elämästä pystyy jopa nauttimaan nyt, kun pettäjä-mies on pois kuvioista. Onnea sinulle, sinä rohkea nainen! terv. "nainen, onnellisesti naimisissa jo 25v"
Teit ainoan oikean ratkaisun ja tiedän, että vielä vuosien jälkeen olet päätökseesi tyytyväinen. Ihmisen ei tarvitse sirtää tuollaista käytöstä, jos suostuu kynnysmattona olemaan niin sellainenhan saa olla. Miehellehän on kaikki helpompaa kun saa kakun sekä syödä että säästää.
Siihen voit varautua, että kun miehesi tajuaa tapahtuneen tulet vielä monta kertaa kuulemaan, että "sinähän sitä eroa halusit". Totta...niin halusitkin. Omaan valintaasi sinulla on täysi oikeus kun se avioliitto, mitä miehesi sinulle tarjosi ei ollut mikään oikea avioliitto ja olisi sairastuttanut sinut. Uusi elämä on nyt edessäsi, tee siitä lapsillesi ja itsellesi mahdollisimman hyvä. Olette sen ansainneet.
Minä tein samanlaisen ratkaisun kolme vuotta sitten, enkä ole todellakaan katunut. Vaikeaa ja raskasta on välillä ollut, olen potenut ikävää ja haikeutta, olen vihannut, surrut ja murehtinut. Kaikki tunteet on vaan työstettävä. Tunteita pakenemalla saatat olla niiden vankina vuosikymmenet. Minun exäni siirtyi suoraan uuteen parisuhteeseen ja käänsi minulle täydellisesti selkänsä. Vähän aikaa sitten hän kertoi, miten hän edelleen tuntee lämpöä minua kohtaan, on ollut ikävä ja haikea olo. Sanoin, että niiden tunteiden aika on nyt ohi, minulla on oma elämäni ja viihdyn siinä oikein hyvin. Haikeutta menneistä hyvistä ajoista minäkin joskus tunnen, mutta mennyt on mennyttä eikä tule takaisin. On keskityttävä tähän päivään ja huomiseen. Luulen, että exälläni on eroon liittyvät tunteet jääneet työstämättä kun hän pakeni suoraan uuteen suhteeseen. Siitä ei vastuu ole minun vaan hänen.
suhtaudutaan meillä ihan liian kevyesti, ihan kuin uskottomuus voisi olla jokin parisuhteen "piristys". Sitä se ei voi ikinä olla jos parisuhteeseen on todella sitoutunut. Uskottomuus satuttaa niin pettäjää kuin petettyä. Jos uskottomuuden jälkeen halutaan liittoa jatkaa, on kummallakin oltava siihen voimakas halu eikä homma siitä huolimatta aina onnistu.
Toistuva uskottomuus on asia, josta petetyn osapuolen pitäisi vetää yksi ainoa johtopäätös: hakea avioeroa.
Olen se petetty, joka antoi yhden kerran anteeksi mutta ei enää sitä toista kertaa. Nyt voin kulkea pystypäin tyytyväisenä siihen, etä tein oman elämäni kannalta ainoan oikean ratkaisun.
Mikset voisi hakea eroa? Sen kun voi tehdä yksinkin..
Anteeksi, en lukenut kaikkia aikaisempia viestejä. Onnittelut päätöksestä! :)