"X pitäisi hävittää" on rasistinen ja samalla kriminalisoitu väite, jos X on ihmisistä koostuva etninen ryhmä tai rotu tms.
Mutta jos sanoo, että
"A pitäisi hävittää", ja A sisältää myös X:n, väite ei olekaan kriminalisoitu. Siis ihmiskunnan hävittämistä saanee edelleen julistaa?
Mielestäni olisi ihan loogista kriminalisoida ihmisviha samalla tavalla kuin rasismi.
Mutta jos sanoo, että
"A pitäisi hävittää", ja A sisältää myös X:n, väite ei olekaan kriminalisoitu. Siis ihmiskunnan hävittämistä saanee edelleen julistaa?
Mielestäni olisi ihan loogista kriminalisoida ihmisviha samalla tavalla kuin rasismi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mutta ehkä intuitio tekee tavoitteen ihmiskunnan hävittämisestä esittämisen hieman vähemmän tuomittavaksi, jos tavoitteen esittäjä on itse myös ihminen. Mutta jos ulkoavaruuden olento tai kone esittää ajatuksen, on se paljon kauhistuttavampi ja tuomittavampi!
Siksi esim Linkolaa siedetään, jopa ymmärretään (minäkin ymmärrän, osittain).
Viestisi osoitti kohtalaista ajatustenlukutaitoa. Koska ihmisvihaa ei ole toistaiseksi kriminalisoitu, se tosiaan tuntuu jotenkin vaarattomammalta kuin ehkä yleisempi ja jo pitempään kriminalisoitu rasismi. Tässä siis samaa mieltä kanssasi olen. Mutta eihän pahoinpitelyäkään jätetä rankaisematta sillä perusteella, että murha on pahempi rikos?
Mutta jos vaikka itsemurhapommi olisi laillinen tapa tappaa itsensä, ei kuitenkaan ole laillista tappaa muita samalla pommilla. "Maailmanpommi" tappaisi kaikki, mutta eipä tuo nyt ole mielestäni mitenkään suotavaa. Enkä edes tiedä, olisiko tuo ihmisen laukaisemana edes mitenkään erityisen paljon lempeämpi kuin "marssilaisen" posauttmana.
Ei maailma sillä tietenkään mitenkään täydelliseksi tulisi, että ihmisvihan (itseinhoisen lajivihan?) kylvö kriminalisoitaisiin, ainoastaan vähän loogisemmaksi. Luultavasti monet ihmisvihaajat ovat oikeasti lääketieteellisiä eikä sinänsä oikeustieteellisiä tapauksia. Mutta eipä kait hullujenkaan anneta kulkea vapaalla huutelemassa "Tappakaa x" tms?
Taanehtivastihan ketään ei voisi tuomita, vaan katsottaisiin eteenpäin, jatkuuko sama vihan lietsonta.
et vihaa ihmisiä vaan niitä muslimeja.
Niinkuin entinen renki sanoi (vai oliko se Nätti-Jussi) että "En vihaa mitään. Paitsi rotusortoa ja mustalaisia". Laitetaan tähän vielä varmuuden vuoksi ;)
ettei ole rasisti ja seuraavassa jutussa keskittyy osoittamaan tiettyä ihmisryhmää muita huonommaksi.
Kyseessä voi tietysti olla ns. vilpitön hölmöys mutta se on silti rasistista käytöstä.
Oletetaan, että joku koko ihmiskuntaan kohdistuvassa vihassaan painaa sitä kuuluisaa punaista nappia, joka tuhoaa koko ihmiskunnan, napin painaja mukaan lukien, totaalisesti ja peruuttamattomasti. Kysymys kuuluu: Kuka rankaisee ja ketä ja mistä? Kriminalisointiin ja lainlaadintaan kun oleellisesti kuuluu, että lainrikkojaa on voitava rikkomuksesta rankaista, muutoin lainlaadinnalla ei ole mitään merkitystä. Jos ihmiskunta syystä tai toisesta tuhoutuu täysin, niin sen enempää rankaisijaa kuin rangaistavaakaan ei ole enää olemassa missään olomuodossa, eikä missään merkityksessä.
Viha itsessään on pelkkä tunnetila, joka varsinkin peiteltynä on lain ulottumattomissa. Sen sijaan vihan seurauksia ja ilmentymiä voidaan ainakin rajoitetussa mielessä kriminalisoida. Mutta kuten sanottu, se edellyttää niin rankaisijan kuin rangaistavan olemassaoloa.
Vaikkakaan inhimillinen laki ei yllä rankaisemaan koko ihmiskunnan onnistunutta tuhoajaa, sellaiseen yllyttämisen voi kuitenkin kriminalisoida eikä rangaistuksen täytäntöönpanossakaan liene ongelmaa?
Liedon arvokuljetusrosvojen pidätyksen jälkeen haastateltu poliisimies totesi että rikoksen suunnittelua ei ole Suomessa lailla kielletty. Ryöstöä tai vaikkapa murhaa saa siis suunnitella rauhassa. Vain sen lopullinen toteutus on kiellettyä. Em. poliisimies sanoi suoraan että jos poliisisetä olisi käynyt sanomassa rosmoille päivää niin nämä tuskin olisivat paljoa suunnitelmiaan muuttaneet.
Tässä maassa on pitkä rikollisten paapomisen perinne, eikä kansanmurhiin yllyttämistä pidetä rikoksena niin kauan kuin se ei kohdistu mihinkään nimeltä mainittuun vähemmistöön.
Vihan tai muiden ajatusten kriminalisointihan tarkoittaa, että voitte tunkeutua toisen "pään" sisään tutkimaan tämän ajatuksia, ja rangaista niistä jos eivät sinua miellytä.
Tämähän on käytännössä mahdotonta muille kuin "jumalille" tai ihmistä kunnioittamattomalle "aivopesijälle"
Säilytetträköön ajatuksen ja mielen vapaus.
Nykyaikainen juridiikka ja lainsäädäntö, tai ainakin sen filosofia, lähtee siitä, että mahdollisesta rikoksesta, motiivista ja itse tekijästä on oltava konkreettista näyttöä. Pelkät luulot, ennakkoasenteet, hatarat uskomukset, okkultismi, skientismi, jne. eivät sovi rangaistuksien perusteeksi. Koska mentaaliset tilat, kuten esim. juuri viha (ja usein vihan ilmentymätkin) eivät ole läheskään aina observoitavissa, on niiden kriminalisoiminenkin vaikeaa ja usein mahdotonta. Toisekseen, miksi kaikki pitäisi kriminalisoida? Saattaahan löytyä parempiakin vaihtoehtoja varsinkin, jos kyseessä on rikoksen ennaltaehkäisy.
Ihmiskunnan ja maailmanlopun kriminalisointi on ääritapaus tuosta filosofiasta. Jos ihmiskunta tuhoutuu ja maailmanloppu tulee, ei ole enää ketään kuka rankaisee, ei ole ketään, jota rankaista ja lopuksi, ei ole enää edes rikosta, josta rankaista. Mikään kriminalisointi, lainlaadinta, tms. ei estä ihmiskunnan- ja maailmanloppua, tapahtuipa se sitten ihmisten tai luonnonmullistusten taholta. On siis etsittävä ja kehiteltävä muita konsteja tuollaisten uhkien torjumiseksi. Ja niitähän löytyy, mutta se on toinen juttu.
Rinnastin ihmisvihan rasismiin. Eihän rasistin tarvitse lyödä eriväristä, vaan riittää, kun toteaa julkisesti "X pitää hävittää".
En tarkoittanut, että rasistisista päänsisäisistä ajatuksista rangaistaisiin ketään.
jossa ihminen vaatii sensuuria, kieltämällä kaikki ajatukset, jotka voivat olla vaarallisia...
tietyistä asioista ei saa siis keskustella, ei edes mainita sanallakaan - peittää kytevä tuli on sama kuin antaa sille lisää sytykkeitä.
Neuvostoliitossa oli sallittua olla vain samaa mieltä puolueen kanssa, jos oli eri mieltä, koitti yksisuuntainen matka Siperiaan.
NL:ssa kaikki olivat onnellisia ja kukaan ei vihannut toisiaan, vain kauheita kapitalisteja NL:n onnen ulkopuolella.
Raja taitaa tosiaan olla häilyvä ja enemmän poliittinen kuin looginen. Minusta kyse on siitä, että periaatteessa ihminellä on ajattelun vapaus, mutta toiminta on sidottu lainsäädäntöön. Kukaan ei rankaise siitä, jos et pidä jostain ihmisryhmästä tai edes siitä, jos käy keskustelua pakolaiskiintiöistä. Sen sijaan toiminta, joka tähtää ajatusten toteuttamiseen, on kiellettyä.
Laajasti tulkittuna kirjoitus tai julkinen puhe jotain vähemmistöä vastaan voidaan katsoa olevan toimintaa, jolla valmistellaan ajatusten toteuttamista. Siksi Linkolakin voi kukea vapaalla jalalla, koska hän ei ole perustanut ryhmää, joka ajaisi oikeasti ihmisten tappamista, vaan hänen katsotaan puhuvan yleisellä tasolla.
Omasta mielestä hän kyllä yrittää pelastaa sillä vain maailman ja edes osan ihmiskunnasta, joten siinä mielessä häntä ei voi sanoa ihmisvihaajaksi.
Jos minä vaikka alkaisin sitten tosissan puhumaan, että suomalaiset pitää hävittää ihmiskunnan häppeatahrana ja tilalle tuoda uudet ja uljaat venäläiset, niin eipä sitä kukaan taitaisi tosissaan ottaa. Mikäli se kuitenkin saisi kannatusta ja näyttäisi johtavan jopa toimintaan, niin kyllä siihen puututtaisiin. Kysymys on siis enemmän käytännöllisyydestä. Historian valossa tiedetään, että etninen vihanlietsonta voi johtaa helpostikin lopputuloksiin.
Viestisi oli asiallinen ja jopa minä kuvittelen ymmärtäneeni sen. Kiitosta vaan.
jyrkempi:[...Mikäli se kuitenkin saisi kannatusta ja näyttäisi johtavan jopa toimintaan,...]
Tämän suuntaisia epäilyksiähän tässä on herätelty kaiken hälinän keskellä.
Hyviä syitähän ihmisten vähentämiseen ovat keksineet niin Stalin, Hitler kuin vaikkpa PolPot. Jälkimmäiselle kait silmälasit riitivät syyllisyyden osoittamiseen. Siis se, että jollakin on esittää useiden mielestä hyvä syy ihmisten hävittämiseen täyttää jonkinlaisen yllytyksen merkit.
[ Omasta mielestä hän kyllä yrittää pelastaa sillä vain maailman ja edes osan ihmiskunnasta, joten siinä mielessä häntä ei voi sanoa ihmisvihaajaksi. ]
Tämä nyt ei ole ehkä laajempaa kannatusta, mutta kannatusta kuitenkin. Hitlerillä oli oma mielipiteensä, kenelle lebensraum kuuluu, jollakin muulla on eri osa ihmiskuntaa sitä "valittua" joukkoa.
[Jos minä vaikka alkaisin sitten tosissan puhumaan, että suomalaiset pitää hävittää ihmiskunnan häppeatahrana ja tilalle tuoda uudet ja uljaat venäläiset, niin eipä sitä kukaan taitaisi tosissaan ottaa. ]
Se, ettei joidenkin puheita ole otettu ajoissa tosissaan on monessa eri tapauksessa osoittautunut kohtalokkaaksi. Palokuntakin käy tarkistamassa aina automaattiset hälytykset, vaikka 97% niistä on virhehälytyksiä.
Jos saisit sakot tuonkaltaisista puheistasi 1. kerralla, ehkä toista kertaa ei tulisikaan? Näinhän nykyään suhtaudutaan pommivitseihin lentokentillä, kuulemma.
Ajattelun vapaus lienee jonkinlainen arvo sekin. Kaipa noissa lentokenttävitseissä on katsottu, että raja on tällä erää hyvä vetää noin, vaikka sillä rajataankin ajatusten ilmauksia.
outoa.
G. Adams saattoi teoksessa "Linnunradan käsikirja liftareille" esittää varteenottavan seikan. Ennen Maan räjäyttämistä tutkitiin, olisiko siellä jotain säilyttämiskelpoista. Raportin mukaan ei ollut edellytyksiä kehittyneelle elämälle, saati sivilisaatiolle.
Me maalaiset olemme tietysti toista mieltä.
"G. Adams saattoi teoksessa "Linnunradan käsikirja liftareille" esittää varteenottavan seikan. Ennen Maan räjäyttämistä tutkitiin, olisiko siellä jotain säilyttämiskelpoista. Raportin mukaan ei ollut edellytyksiä kehittyneelle elämälle, saati sivilisaatiolle.
Me maalaiset olemme tietysti toista mieltä."
Mikäli maapallon hävittää, kuolee samalla myös kristinuskon Jumala(t).