farmaseutit vs. proviisorit

eccu

Proviisorit tekivät todella hienon päätöksen, kun alkoivat vastustamaan farmaseuttien lakkoa. He ovat kuulemma apteekkareiden oikeita käsiä, eivätkä näin ollen voi olla tyhmien työläisten eli farmaseuttien puolella. Hieman ristiriidassa on kuitenkin se, että kyllähän proviisoritkin haluavat lisää palkkaa. Ja he olivat hyvin suuttuneita siitä, että he saisivat saman euromääräisen korotuksen kuin farmaseutitkin. Onneksi kyse oli kuitenkin väärinkäsityksestä ja korotukset tulevat prosenttimuotoisina. Eli rikkaat rikastuvat ja saahan ne köyhätkin pienen korotuksen. Nyt pitäisi sitten pistää neuvottelut täysin uusiksi ja sopia vain farmaseuttien palkankorotuksista. Elleivät proviisorit ole valmiita työtaisteluun parempien palkkojen puolesta, eivät he ole korotuksia ansainneet. Mitähän mieltä siinä vaiheessa proviisoriyhdistyksessa oltaisiin, kun proviisoreiden ja farmaseuttien palkat alkaisivatkin olla lähellä toisiaan?

Kaiken kaikkiaan farmaseuttiliiton toiminta on ollut palkkaneuvotteluissa kyseenalaista. Avopuolen farmaseutit yrittävät pitää pintansa ja saada 17 prosentin korotukset. Kuntapuoli sopi ensimmäisissä neuvotteluissa ja sai 12,1 prosentin korotuksen. Myös valtion farmaseutit saivat 11,5 prosenttia lyhyiden neuvotteluiden tuloksena. Miksi liitto ajautuu tälla tavalla useaan sektoriin? Kyse on saman koulutuksen saaneista ihmisistä. Yritetäänkö tällä viestittää, ettei kunta- tai valtiopuolen farmaseutit ole yhtä ammattitaitoisia kuin avoapteekeissa työskentelevät? Onko vika Farmasialiiton johdossa vai ovatko farmaseutitkin tällaisen jaon takana? Jos tällainen suuntaus jatkuu, kohta ei ole enää farmaseutteja sairaala-apteekeissa. Kukaan ei viitsi tehdä työtä koulutukseen nähden naurettavan pienellä palkalla, jos avopuoleltakin saa parempaa palkkaa. Eikä työ siellä ole ainakaan vastuullisempaa kuin sairaalassa.

Olen erittäin pettynyt tällaisiin palkkaneuvotteluihin ja yleiseen suhtautumiseen kunnan ja valtion farmaseutteihin. Heitä on suhteessa niin vähän, että heidät on helppo unohtaa. Itse aion erota Farmasialiitosta ensi viikolla. Tällaisesta liitosta ei ole minulle mitään hyötyä. Jäsenmaksu (30 e/kk) sille kyllä kelpaa.

3

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aisantuntija

      se ainoa proviisori on yleensä apteekkari itse.

    • No more!

      Itse aion myös erota farmasialiitosta ensi viikolla. Neuvottelutavoite on jokseenkin järjetön, ei sitä tässä maailmassa ikinä saavuteta. Olisin hyvin tyytyväinen tuohon 10-12 % linjaan, mitä kuntapuoli ja muut alat on saaneet.

      Liiton tiedotus on käsittämättömän salamyhkäistä, ei kukaan edes tunnu tietävän mitä lakolla ajetaan takaa. Liiton puolelta vastaus kaikkeen on "kaikki on tarkkaan mietittyä ja strategian mukaan toimitaan". Eivät edes uskalla rehellisesti kertoa paljonko lakkoavustus olisi!

      On tosi typerää olla kovasti vouhottamassa tavoitteiden puolesta, vaikka vain pieni sisäpiiri tietää ne todelliset tavoitteet. Esim. mediuutisissa paljastui puheenjohtajan haastattelusta, että ikälisät pois ja palkka koulutuksen mukaan, koska liitto haluaa pois tulosperusteisesta palkkauksesta! On oikeudenmukaista, että palkka sille joka tuloksen tekee! Jos yksi palvelee joka päivä 3 kertaa enemmän asiakkaita, kuin juoruileva ja laiskotteleva työkaveri, kyllä hänen on oikeudenmukaista saada oma osansa tehdystä tuloksesta!

      Puheenjohtaja vielä osoittaa typeryytensä vertaamalla apteekkeja terveydenhuollon alan palveluyrityksiin! Kyllähän apteekki pohjimmiltaan on vähittäiskauppaa, asiakkaat maksavat tuotteista, eivät suoritetuista palveluista. On tosi idioottia verrata apteekin palkkakustannuksia yritykseen, jossa maksetaan suoritettavasta palvelusta, jonka tuottamiseen ei sisälly tuotteen sisäänostohintaa.

      Lakossa ei ole koskaan voittajia!

    • Anonyymi

      Farmasianliitto on todella huono avustamaan asioissa jos työnantaja on maksanut liikaa palkkaa. Ensin pitäisi olla uudelleen yhteydessä apteekkariin joka kirjoittaa vihaisia viestejä sähköpostitse ja lisäksi palkanlaskentaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2082
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      168
      1618
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1547
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1302
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      286
      1168
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      134
      1048
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1013
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      882
    Aihe