Ihan muuta asiaa

Jyrkihän se ...

"Nykyisä on mies, joka yli 30-vuotiaana on liian hämmästynyt biologian perusasioista, kuten siitä että siittiön kohdatessa munasolun saattaa syntyä lapsi."

Tuntuuks teistäkin, että nuoret luulevat keksineensä monet asiat?

5

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luule

      ..vaan kuulen nuorien luulevan että he olisivat ekoja tässä elämässä. ;O

      • seuraava sukupolvi.

        no ei ole näin ainakaan joita minä tunnen. suurin osa nuorista on kunnollisia vastuunsa tuntevia nuoria. osa toimii jo vastuullisessa tehtävässäkin jo tässä yhteiskunnassame. mikä ihme kilpailu vanhempien ja nuorten välillä pitäisi olla.


      • seuraava sukupolvi. kirjoitti:

        no ei ole näin ainakaan joita minä tunnen. suurin osa nuorista on kunnollisia vastuunsa tuntevia nuoria. osa toimii jo vastuullisessa tehtävässäkin jo tässä yhteiskunnassame. mikä ihme kilpailu vanhempien ja nuorten välillä pitäisi olla.

        Ei väistytä mihinkään samaa yhteiskuntaa eletään.


    • kertoi viime vuonna olleensa jopa kaksi viikkoa lapsensa ja vaimonsa kanssa lomalla.;)

      "Lapsi aivan selvästi tutustui ja oppi tuntemaan isäänsä sen seurauksena"!
      Joku viikko sitten "kertoi" kolmosen aamu teeveen vieraana ollessaan.
      Tunsin syvää myötähäpeää hänen puolestaan.
      Myös aika harvinaisen reaktioon törmäsin.
      En ylensä sorru 'edes poliitikon persoonaa' arvioimaan, mutta sinä aamuna niin tein.
      Jopa erääseen ketjuun kirjoitin hänen rippikoulu aikaisen puvun istuvuudesta(lahkeet eivät yltäneet edes puolisääreen) ja siitä epäbalanssista jonka hänen ulkoinen olemus ja ilmaisu, sekä sisällön, että esitystavan ristiriita sai aikaan.

      No aikoinaan nuori pääministeri antoi laatuaikaa kännykällä perheelleen, valtonvarainministeri sentää tutustui pieneen lapseensa kokonaista kaksi viikkoa vuosilomalla.


      Siitä on hyvä vetää johtopäätöksiä, kuinka maa makaa ja mikä on päättäjille tärkeää!!!

      Valtion velan lyhennys on tärkeämpää, kuin sijoittaminen hyvinvointiin, ihmisten jaksamiseen, turvallisuuteen tai todella köyhien maiden nälkäänäkevien auttamiseen.

      • Siis tärkeämpää ylimääräinen valtion velan lyhennys, budjetoidun lyhennyksen lisäksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      872
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      811
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      667
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      9
      646
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      57
      629
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe