Minä halusin erota, kaksi vuotta keskustelimme asiasta ja aina uudelleen yritin, yritin oppia rakastamaan ja kunnioittamaan miestäni. Mutta jollei toinen sisimmissään usko, ei siitä voi mitään tulla.
Lähsin suhteeseen miehen kanssa liian heppoisin perustein, hain turvallisuutta...olin silloin eronnut liitosta, joka päättyi miehen alkoholismiin ja tuskan kyyneliin. En olisi halunnut lähteä, koska rakastin häntä.. mutta oli pakko.
Nyt kannan syyllisyyden taakkaa sisälläni, haluaisin vastata mieheni rakkauteen ja hän on kuitenkin kunnollinen vaikkakin usein todella vaikea mies. Meidän arvomaailmamme eivät mene tarpeeksi yksiin, siksi meillä on niin vaikeaa. Mies tekisi mitä vaan, jos suostuisin vielä yrittämään. Istun ensimmäistä perjantai-iltaa yksin kotona, olo on NIIn yksinäinen ja kamala...hillun netissä, tulen hulluksi! kuinka tästä ahdingosta pääsee yli?
Haluaisin niin jo lapsia, mutten uskalla ryhtyä siihen hommaan kun en ole varma miehestä...itkettää, miksi elämä menee näin? Jos jään lapsettomaksi, pelkään ettei elämässäni ole enää mitään sisältöä...mutta eivät ne varmasti sisältöä tuo suhteeseen, jossa on vain yksipuolinen rakkaus? Kaipaan viisaampien sanoja, seuraa...jos ero tulee nyt lopullisesti, miten pystyn pysymään yksin, etten taas rikkinäisenä etsi turvaa väärän miehen sylistä? tuntuu, että alitajuisesti kaipaan vieläkin exää, sitä elämää mitä en hänen kanssaan koskaan saanut.
Lähsin suhteeseen miehen kanssa liian heppoisin perustein, hain turvallisuutta...olin silloin eronnut liitosta, joka päättyi miehen alkoholismiin ja tuskan kyyneliin. En olisi halunnut lähteä, koska rakastin häntä.. mutta oli pakko.
Nyt kannan syyllisyyden taakkaa sisälläni, haluaisin vastata mieheni rakkauteen ja hän on kuitenkin kunnollinen vaikkakin usein todella vaikea mies. Meidän arvomaailmamme eivät mene tarpeeksi yksiin, siksi meillä on niin vaikeaa. Mies tekisi mitä vaan, jos suostuisin vielä yrittämään. Istun ensimmäistä perjantai-iltaa yksin kotona, olo on NIIn yksinäinen ja kamala...hillun netissä, tulen hulluksi! kuinka tästä ahdingosta pääsee yli?
Haluaisin niin jo lapsia, mutten uskalla ryhtyä siihen hommaan kun en ole varma miehestä...itkettää, miksi elämä menee näin? Jos jään lapsettomaksi, pelkään ettei elämässäni ole enää mitään sisältöä...mutta eivät ne varmasti sisältöä tuo suhteeseen, jossa on vain yksipuolinen rakkaus? Kaipaan viisaampien sanoja, seuraa...jos ero tulee nyt lopullisesti, miten pystyn pysymään yksin, etten taas rikkinäisenä etsi turvaa väärän miehen sylistä? tuntuu, että alitajuisesti kaipaan vieläkin exää, sitä elämää mitä en hänen kanssaan koskaan saanut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin uutta putkeen. Tukka putkeen ja baanalle. Kotona ja netistä ketään löydä. Mee johonkin tanssipaikkaan ja hae tanssimaan jotain selvää ja fiksunnäköistä.
sure aikasi kotona yksin..ja kun viihdyt itekses..lähde katseleen muita. Maailma on täynnä mukavia miehiä... päivä kerrallaan ..kyllä se aurinko sulle vielä paistaa.. kaipaa aikasi ..mutta älä jää sureen.. olet arvokas ja älä siksi tyydy kuin parhaaseen. suhde onnistuu vain ja ainoastaan jos molemmat olette tasavertaisia..toinen ei voi olla riippuvainen..ja roikkua.. Ota elämäsi omiin käsiin niin silloin se onnikin löytyy..
Vähän sama tilanne on minulla mutta olen mies
Nyt kaipaan seuraa ihmisestä jolle voin kertoa asioita mitä vaimo ei ymmärrä Oletko se sinä?
[email protected]
Eri arvot ja aatteet nousevat ajan myötä suureksi asiaksi suhteessa. Vastapuolet vetävät puoleensa, mutta onko se toimiva ratkaisu? Todellisuudessa en tiedä yhtäkään toimivaa vastakkaissuhdetta. Pitkässä suhteessa, vaikka kuinka rakkaudentäyteinen, tulee aallokkoja. Jos intohimo hiipuu, yhteisiä harrastuksia ei ole, toisen työ ei kiinnosta ja lapset on kasvatettava, mitä jää jäljelle ilman yhteisiä arvoja ja aatteita? Toinen dominoi, toinen myöntyy? Ystävyyssuhteessa tämä voi toimia paremmin. Kyllä minä kaipaan ympärilleni monen laisia ihmisiä.
Pahoinpelkään, että jos tyytyy toiseen, se tyytyminen ei muutu haluksi. Uskon intuition voimaan.