Erosta kaksi vuotta ja mikään ei vieläkään tunnu missään. Tuska ei ole ikinä lähtenyt tai pienentynyt, sen kanssa on vaan oppinut elämään. Kukaan ei ymmärrä miten en vaan voi jatkaa eteenpäin, vaikka itse sitä niin haluaisin!
Elämässäni on tapahtunut ihania asioita eron jälkeen,mutta mikään ei tunnu, kiinnosta, hetkauta.Kaikki on turhaa ilman sitä toista jakamasta arkea.
Olimme viisi vuotta yhdessä, ihan paita ja peppu :). Sielunkumppaneita, enemmän kuin samalla aaltopituudella. Suhteemme perustui luottamukseen siitä, ettei se toinen mihinkään katoa vaikka mitä tapahtuu. Kumpikin olemme ihan mielettömiä persoonia ja tavarat (ja me kumpikin..) lenteli kerran viikossa, mutta sellainen se meidän suhde oli: pirun kuluttava, riipivä, ahdistava, mutta niin paljon antava. Vielä vuosienkin jälkeen tapaamisestamme saatoimme puhua ja väitellä koko yön milloin mistäkin. MÄ olin niin onnellinen!!
Sitten alkoi mennä alamäkeen ja riitoja ei sovittukaan samana yöna sovintoseksillä ja yhtenä aamuna mut vaan jätettiin, tosin ystävinä erottiin. Sen jälkeen sain tietää, että tämä paras ystäväni, luotetuin ihminen maailmassani oli pettänyt mua useamman kuukauden. Siitä hetkestä tähän päivään en ole jaloilleni päässyt.
Kaikki orastavat parisuhteet olen varmasti onnistunut pilaamaan milloin mitenkin. En vaan pysty luottamaan kehenkään millään tasolla, eikä kukaan ole muutenkaan tuntunut oikealta. Kun tietää, että maailmassa on joku sellainen joka on (ollut) kanssasi yhtä, niin miksi tyytyä vähempään?
MÄ en halua olla loppuelämääni yksin, nuori kun vielä olen, enkä jaksa enää kantaa tällasta helvetinmoista katkeruutta sisälläni!
Mä haluan, että tää loppuu. Puhtaan pöydän mille ruveta rakentamaan uutta ihmissuhdetta! Pää täynnä mörköjä sen takia miten mua on kohdeltu, mutta koska se elämä jatkuu..
Vertaistukea keltään :)?
Elämässäni on tapahtunut ihania asioita eron jälkeen,mutta mikään ei tunnu, kiinnosta, hetkauta.Kaikki on turhaa ilman sitä toista jakamasta arkea.
Olimme viisi vuotta yhdessä, ihan paita ja peppu :). Sielunkumppaneita, enemmän kuin samalla aaltopituudella. Suhteemme perustui luottamukseen siitä, ettei se toinen mihinkään katoa vaikka mitä tapahtuu. Kumpikin olemme ihan mielettömiä persoonia ja tavarat (ja me kumpikin..) lenteli kerran viikossa, mutta sellainen se meidän suhde oli: pirun kuluttava, riipivä, ahdistava, mutta niin paljon antava. Vielä vuosienkin jälkeen tapaamisestamme saatoimme puhua ja väitellä koko yön milloin mistäkin. MÄ olin niin onnellinen!!
Sitten alkoi mennä alamäkeen ja riitoja ei sovittukaan samana yöna sovintoseksillä ja yhtenä aamuna mut vaan jätettiin, tosin ystävinä erottiin. Sen jälkeen sain tietää, että tämä paras ystäväni, luotetuin ihminen maailmassani oli pettänyt mua useamman kuukauden. Siitä hetkestä tähän päivään en ole jaloilleni päässyt.
Kaikki orastavat parisuhteet olen varmasti onnistunut pilaamaan milloin mitenkin. En vaan pysty luottamaan kehenkään millään tasolla, eikä kukaan ole muutenkaan tuntunut oikealta. Kun tietää, että maailmassa on joku sellainen joka on (ollut) kanssasi yhtä, niin miksi tyytyä vähempään?
MÄ en halua olla loppuelämääni yksin, nuori kun vielä olen, enkä jaksa enää kantaa tällasta helvetinmoista katkeruutta sisälläni!
Mä haluan, että tää loppuu. Puhtaan pöydän mille ruveta rakentamaan uutta ihmissuhdetta! Pää täynnä mörköjä sen takia miten mua on kohdeltu, mutta koska se elämä jatkuu..
Vertaistukea keltään :)?
Vastaukset 5
Vanhimmat
haavansa, siihen paranteluun menee aikaa,mutta lopulta vaan täytyy ottaa askel ja laskea irti.
Luottamuksessa on aina oma riskinsä mutta silti pitää luotaa siihen että luottaa vaikka välillä tulee maailmalta nokkaan.
itselläni tulee 7v kohta ja nykyisessä suhteessa menee mukavasti,luottamus toimii molempiin suuntiin jos joku mättää niin siitä puhutaan.
Joskus olis sinisilmäinen ja lokaa sain niskaani
mutta nyt tyytyväinen elämään.
Pitää sulkea vaan silmät ja ottaa ensimmäinen askel kohti parempaa huomista.ja laskea irti itse syytökset yms. ja uskaltaa
menneelle mitä on ollut.Sait elää sen ja se on mennyttä eikä tule takaisin haikailemalla.Silloin kun unohdat mennet niin pöytä on puhdas.Älä ole katkera se ei tuo mitään.Löydät uusia hyviä suhteita.Älä myrkytä niitä muisteluillas.Elämä on edessä.!Ei menneessä.!
Hiukan oudolta kuulostaa kun sanot että olet ollut yhtä toisen kanssa, mutta toisaalta et voi enää luottaa keneenkään sen takia, että sinua on kohdeltu niin huonosti.
Elät romanttisissa kuvitelmissasi, et todellisuudessa. Et ole ollut yhtä poikaystäväsi kanssa, etkä koskaan tule kenenkään kanssa olemaankaan. Sinä olet sinä ja ihan kokonainen sellaisenaan.
Jos et pääse jaloillesi omin neuvoin, mene ihmeessä juttelemaan ammattilaiselle.
Kuulostat katkeralta.
Nimenomaan SINÄ olit onnellinen hänen kanssaan, mies taas ei ollut sinun kanssasi onnellinen. Ihan selvää.
Tätä mieltä olen siksi, että poikaystäväni (tai oikeastaan minä) voisi olla tuo katkeruutesi kohde, kaikki täsmäisi niin hyvin..
Tuo katkera ihminen on saanut minutkin ahdistumaan, koska ei jätä meitä rauhaan.. Tahtoo olla kaveria poikaystäväni kanssa, eikä ymmärrä että hän on nyt onnellinen minun kanssani. Ei kaveruus ole sitä, mitä tuo ihminen haluaa. Hän haluaa vain todistella olevansa yhä tärkeä minun poikaystävälleni, vaikka.. ei ole.
Ei tiedä olevansa vaikea ihminen.
Ikävä,että sinulla on asiat noin hassusti poikaystäväsi entisen kanssa.
Minun mieleeni ei tulisi sotkeutua entiseni naisasioihin, päinvastoin toivon hänelle kaikkea hyvää ja sellaista ihmistä rinnalleen, joka hänet tekisi onnelliseksi.
Eikä minulla, katkeralla ihmisellä :), ole tarvetta yrittää väkisin kenenkään kaveriksi: exäni se minuun yhteyttä pitää, tosin aikanaan jätin vastaamatta yhteydenottoihin..mitä sitä itseään kiusaamaan.
Exäni ei ollut kanssani onnellinen, koska minut petti ja jätti, mutta ei ole oman pääni tuotosta yhteinen, auvoinen oloni; siitä puhumme edelleen yhdessä, kuinka ei toista samanlaista löydy, eikä tässä asiassa ole mitään romanttista puolta enää.
Toivottavasti sinun asiasi ovat jo paremmin ja vaikka omat kokemukset vahvimpana pässä ovatkin, niin muista, että suurimman osan meistä ihmisistä toimintamallit eivät ole samoja joita sinun lähipiirisi edustaa.