Kauan odotettu tapaaminen meni päin persettä, tapeltiin 9 päivää putkeen. Toivotusta romantiikasta ei näkynyt vilaustakaan, aluksi oli sentään intohimoista seksiä, joka vähitellen pävien mittaan hyytyi kun riitely vaan jatkui ja jatkui.
Miten tästä yli? Onko kellään kokemuksia? Vinkkejä?
Miten tästä yli? Onko kellään kokemuksia? Vinkkejä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
kai tuo olikin sitten vain sellainen intohimoinen -seksisuhde..? jos muuta ei tapahtunut.
Hei, tuopa oli ikävää. Ehkä koko tapaaminen oli liian täynnä odotuksia. Niistä pitää puhua jo ennen tapaamista. On tehtävä selväksi molemmin puolin etäsuhteen säännöt, joita molemmat noudattavat. Vähäistä aikaa ei kumpikaan halua käyttää riitelyyn, mutta oikeassa elämässä myös ns. ikävistä asioista on puhuttava. Jos toinen ei sitä kestä, niin hän ei ole oikea ihminen parisuhteeseen. Mun kaveri oli toista tuhannen kilometrin päässä ja teki aina sen, että kun mesessä kyselin asioita jotka mun mieltä askarrutti (kun halusin tutustua häneen paremmin) niin hän meni kuoreensa ja vastasi minulle vasta sitten kun pyysin häneltä anteeksi, jos loukkasin ja ettei ollut tarkoitus. Eli hän näytti minulle paikkani: mun kuulu myötäillä ja tukea häntä. Ei hän ollut kiinnostunut mun tarpeista. Kun toiselta puuttuu empatia, niin usein toinen sitten roikkuu ja kinuaa tunnepalautetta kun elää vain murusilla. MOLEMMAN velvollisuus on ruokkia suhdetta ja osallistua sen rakentamiseen. Ei ole väärin jos itsestä tuntuu pahalta. Se on merkki siitä, että kaikki ei ole ok. Nämä komennusmiehet on usein hyvin itsekkäitä..ei siis tarvitse ihmetellä, että he ovat yksin. Heille naiset ovat usein vain esineitä, jotka otetaan käyttöön kun tarvitaan hyötyä: ylläpitoa ja seksiä kotimaassa.
Jaksamista sinulle. Avaa sinä keskustelu mikäli haluat teidän suhteestanne vielä tulevan jotain. Keskustelun sävyn pitää olla suotuisa tyyliin: minusta tuntuu.. ei: 'Aina sä sitä ja tätä..' Kun toinen tietää, miltä sinusta tuntuu niin hän EHKÄ pystyy samaistumaan ja EHKÄ tuntee empatiaa. Mutta on näissäkin miehissä myös nykyään niin yleisiä narsisteja, jotka vähät välittää toisen tunteista. Kun huomaavat, että homma muuttuu tikkuseksi, niin vaihtavat vain seuraa. Se on helpompaa ja sillä varmistaa, että saa sitä mitä haluaa.
tv. kanssasisar..nyttemmin jo kaukosuhteesta vapautunut ja kokemuksestaan oppinut
Yleensä tapaamiset ovat menneet hyvin, nyt oli kyse yhteisestä lomasta, ei arjesta. En tiedä kummalla oli enemmän odotuksia, koitin toppuutella toista kun hän kovasti hehkutti ennakkoon; itse suhtaudun aika varautuneesti yhteisiin lomiin, joissa kaikeni pitäisi olla niin naminamipusipusi ja söööööt.
Yritin puhua viimeisenä yhteisenä päivänä, toinen kieltäytyi puhumasta, eikä vaikuta kovin halukkaalta selvityksiin nytkään.
Mietin, onko joku meidän naisten tapa aina haluta puhumistä ja selvittämistä. Ehkä toinen kokee ahdistavana, jos oikein prässää seinää vasten ja vaatii puhumaan.
Mutta oli niin tai näin, nykytilanne jossa tahoillamme mietimme, kannattaako suhdetta enää edes jatkaa, ei oo hyvä sekään.
Muita kokemuksia?
kertoa sinulle kokemuksia kahden viikon päästä :D
Meillä kanssa reissu edessä ja toisella on niin pumpulikuvitelmat, ja minä maalaan piruja seinille uhkailemalla kahden viikon putkitappelua ;) Tapellaan mun kuvitelmissa siis kaikesta.
Mutta, aika näyttää, voin siis kertoa parin viikon päästä loman tunnelmista :D
Miten ihmeessä te kaukosuhteiset lähdette lomalle riitelemään? Mielestäni silloin on jo lähtiessä olemassa riidan ainekset. Asita pitäisi selvittää ENNEN lomaa. Meillä on kaukosuhde kestänyt kolme vuotta ja yhteisiä lomia on ollut jo aika monta. Kaikki mahdolliset lomat on yhdessä vietetty. Pääosin matkustaen jonnekin. Eikä yhtään riitaa ole vielä lomilla ollut. Ei sen puoleen muuallakaan... Me kyllä puhutaan kauheasti. Ja lomat suunnitellaan yhdessä hyvin tarkkaan. Ja hyvin on onnistuneet.
En minä ainakaan haluaisi kallisarvoisia yhteisiä hetkiä tuhlata riitelyyn. Me pidämme yhteyttä päivittäin ja keskustelemme kaikenlaisista asioista. Ehkä mitään ei näin pääse patoutumaan. Ja turhia odotuksia ei tule kun niistäkin puhutaan. Tai sovitaan, etteipäs nyt odotella liikoja vaan katsotaan miten menee ja joustetaan tarpeen tullen.
Mutta ollaanko nykyisin sitten liian tarkkoja siitä mitä MINÄ haluan eikä ajatella, että kaukosuhteessakin pitäsi olla ME? Olemme jo lähes viisikymppisiä, joten elämää on takana ja realismi mielessä, joten suhteemme ei ole mitään pusipusi-halihali kaiken aikaa. Mutta sitäkin on ihan tarpeeksi :) Ja minusta on hyvä, että vaikka ollaan kaukosuhteessa, osataan elää tavallaan myös arkea eli ei koko ajan tarvitse olla se oleminen niin pilviä hipovaa. Meidän suhteessa mies on enemmänkin sellainen, että haluaisi järjestää minulle koko ajan jotain ekstraa tapaamisilla. Ja olen sanonut monesti, että minulle riittää kun saamme olla yhdessä. Nykyisin hän jo ottaa sitten rennommin.
Emme varta vasten lähteneet lomalle riitelemään - sen enempää kuin kukaan muukaan lähtee nimenomaan reissulle tappelemaan.
Yleensä tapaamiset ovat menneet hyvin, kuten jo yllä kirjoitin. En edes tiedostanut että olisi jotain selvitettävää, ennakkoon. Nyt kyllä olisi :(
Olemme aikuisia kumpikin, mä reilusti yli neljäkymppinen. Ja tottakai tajuaa, ettei kallisarvoista yhdessäoloaikaa pitäisi käyttää riitelyyn. Nyt onkin kysymys siitä, miten tästä pääsisi yli - ettemme juuttuisi tähän huonoon kokemukseen.
Ja mitä tehdä, kun toinen kieltäytyy puhumasta? En koe, että asiaa auttaa, jos painostan puhumaan, koska juuri MINÄ sitä haluan. Ei siitäkään hyvää fiilistä synny.
Jaa... En osaa päivääsi piristää, pahoittelut.
Oma tapaamiseni johti parempiin, ollaan oltu nyt yhdessä siitä lähtien. Netissä tunnettu ennen tapaamistamme sen puoli vuotta.
Vaikuttaa siltä että sopua on ilmassa. Haastavia nämä etäsuhteet, jos ovat lähikin-. Mutta helpottunut fiilis, on saatu puhelimitse sovittua edes se, että yritetään vielä. Mutta neljä viikkoa ehdittiin kriiseillä jo.