Tuli tässä mieleen, kun olen ainakin omasta mielestäni tavannut todellisen sielunkumppanini. Siis miesystäväni. Olemme olleet yhdessä viitisen kuukautta, mutta kummastakin tuntuu, että olemme tunteneet toisemme aina.
Tiedämme vaistonvaraisesti, mitä toinen ajattelee ja tuntee. Heti ensitapaamisella molemmat rakastuivat. Heti ensimmäisestä päivästä on ollut turvallinen ja hyvä olo toisen lähellä. Kaikki on tapahtunut sen jälkeen itsestään ja täysin luonnollisesti. Meille on kummallekin selvää, että olemme aina yhdessä.
Koko aikaisempi elämä tuntuu olleen harjoittelua tätä parisuhdetta varten. Kaikki ikävätkin tapahtumat ovat loksahteneet paikoilleen. Ikään kuin niille on nyt selkeä tarkoitus.
Onko kukaan muu kokenut tällaista? Onko tämä todellista vai mitä mieltä olette? Tämä ei tunnu miltään tavalliselta alkuihastukselta, joka haipuu pois vaan joltain ihmeelliseltä ja mystiseltä. En ole kenenkään kanssa pystynyt puhumaan aivan kaikesta ilman pelkoa ja epäilyksiä.
Luin jostain sielunkumppanuudesta ja sitä kuvailtiin juuri kokemieni asioiden tapaan. Mikäli uskoo uudelleen syntymiseen, niin selitys on ilmeisesti siinä, että olemme olleet edellisissäkin elämissämme rakastavaisia ja tapaamme uudelleen tässä elämässä. Itse en nyt täysin allekirjoita tuota viimeistä. Yksi selitys on sielusta, joka on jossain (en tiedä missä) jakautunut kahdeksi.
Mitä mieltä te olette? Olenko ihan vaan mielisairas? :) niin ja mieheni myös.. :)
Tiedämme vaistonvaraisesti, mitä toinen ajattelee ja tuntee. Heti ensitapaamisella molemmat rakastuivat. Heti ensimmäisestä päivästä on ollut turvallinen ja hyvä olo toisen lähellä. Kaikki on tapahtunut sen jälkeen itsestään ja täysin luonnollisesti. Meille on kummallekin selvää, että olemme aina yhdessä.
Koko aikaisempi elämä tuntuu olleen harjoittelua tätä parisuhdetta varten. Kaikki ikävätkin tapahtumat ovat loksahteneet paikoilleen. Ikään kuin niille on nyt selkeä tarkoitus.
Onko kukaan muu kokenut tällaista? Onko tämä todellista vai mitä mieltä olette? Tämä ei tunnu miltään tavalliselta alkuihastukselta, joka haipuu pois vaan joltain ihmeelliseltä ja mystiseltä. En ole kenenkään kanssa pystynyt puhumaan aivan kaikesta ilman pelkoa ja epäilyksiä.
Luin jostain sielunkumppanuudesta ja sitä kuvailtiin juuri kokemieni asioiden tapaan. Mikäli uskoo uudelleen syntymiseen, niin selitys on ilmeisesti siinä, että olemme olleet edellisissäkin elämissämme rakastavaisia ja tapaamme uudelleen tässä elämässä. Itse en nyt täysin allekirjoita tuota viimeistä. Yksi selitys on sielusta, joka on jossain (en tiedä missä) jakautunut kahdeksi.
Mitä mieltä te olette? Olenko ihan vaan mielisairas? :) niin ja mieheni myös.. :)
Vastaukset 56
Vanhimmat
Tai sit ollaan molemmat. Mä kyllä uskon tohon ainakin ihan täysin.
Uskon sielunkumppanuuteen ja sinnepäin oleva suhdekkin on ollut. Ei ollut kylläkään ilmeisesti tarpeeksi kun ei kestänyt :)
Sielunkumppanin ei välttämättä tarvi olla elinikäinen. Onhan elämässä sellaisia ihmisiä joilla on merkittävä rooli koko elämänkaaren kannalta mutta viipyvät elämässä vaan hetken syystä tai toisesta. Mä en halua ajatella etteikö tällainen ihminen olis voinut olla sielunkumppani vain koska ei ole sitä fyysisesti "ikuisesti".
Kuulostanko mä hullulta? ;)
Kyllä toi ihan loogiselta ja oikealta kuulostaa :)
Mä vaan haluan kaunistella itselleni sen miksi jotkut ihmiset on poistuneet mun elämästä mun mielestä liian nopeasti ;)
Tiedä. Näähän voi olla mitenpäin vaan, riippuu henkilöstäkin miten tulkitsee sen sielunkumppanuuden. Tuli tosta Perfecton jutusta mieleen, että mä itse pidän enemmän mahdollisena ystävien välillä sielunkumppanuutta.
Olet vain rakastunut. Onneksi se paranee ajan myötä.
Olen ollut rakastunut ennenkin, kuten miehenikin. Tämä vain on aivan erilaista kuin aiemmat suhteemme. Paljon seesteisempää, turvallisempaa ja selkeämpää. Asioita ei tarvitse epäillä tai ihmetellä yms.
Sielunkumppanuus voi muuten olla kuulemma myös täysin platonista eli ystävyyttä ja myös perheenjäsenten välistä. Mielenkiintoista.
Kaksoisliekit, jotka siis jakavat sielun keskenään, voi olla vain yksi.
Sielunkumppaneita sen sijaan voi olla useampiakin.
http://www.mtv3.fi/helmi2005/kuudesaisti/artikkeli.shtml/449092?kuudesaisti-tarua_vai_totta-sielunkumppanuus
on taatusti paljon suurempi asia kuin "vain" rakastuminen. Itsekin koet sen erilaisena kuin aikaisemmin. Juuri tuo, että sinun ei tarvitse epäillä asioita, kertoo paljo.
Mutta miehet nyt eivät tällaisista välttämättä mitään ymmärrä, tai eivät ainakaan kovin monet miehet. On muuten hyvä, että Tommy Tabermaan pääsi eduskuntaan!
Mä en ollutkaan lukenut tuota mtv:n juttua ennen. Joitain kirjoja vaan. Tuohan on nyt ihan pelottavaa, kun lukee tuota ja ajattelee mun suhdetta. Olen äimän käkenä :) Pitää vissiin printata miehelle tuo kanssa.
Ja onhan netti täynnä alan tekstejä.. Varmaan paljon "virallisemmistakin" lähteistä, mutta olen huomannut, että pääpiirteittäin ne ovat kaikki samansuuntaisia. Ja tuo nyt ainakin oli helppolukuisessa ja ymmärrettävässä muodossa tuo kirjoitus.
Siis toihan oli pahempaa tuubaa kuin Holkerin hallitusohjelma.
Voipi olla enemmän naisten vouhotuksia juu :)
Mutta mun miesystäväkin just viikonloppuna tästä asiasta mulle kertoi (eli vouhotti) :)
No en kyllä menis ihan noin uniikiks sitä kuvaamaan.
Ihan vaan siks että mulla oli tommonen kaverina, paitti että meillä oli kilpailuhenkisyys siinä mukana, mut silti kaikki jutut kävi niin yksiin. Oli melkein ku ois ajatuksia lukenu. Kaikki klikkas itestään.
Toivottavasti niitä vaan on olemassa useampia ku se yks. Sellasen kaa on niin helppo jakaa kaikki :D
sielunkumppanuudessa on kyse varmasti paljon syvemmästä kuin vain siitä, että kaikki menee yksiin. Jos oikein ajatuksen kanssa luet tuon kirjoittajan ensimmäisen viestin, niin ymmärrät (ehkä).
Mut miepä puhuinki hetero poikien välisestä jutusta. Tytön ja pojan välinen juttu jo sinänsä on paljon syvempää.
Mut sen erottaminen rakastumisesta onki jo monimutkaisempaa.
"Mut sen erottaminen rakastumisesta onki jo monimutkaisempaa."
Ei välttämättä. Tuo "sielu" nimimerkki kuvasi asiaa niin hyvin, että on helppo uskoa että kyseessä todellakin on jotain ainutlaatuista. Rakastuessa ihminen saattaa toki olla sokea, mutta sielunkumppanuus voi olla jotain ennenkokematonta.
ei se rakastuminen ole edes päällimmäisenä mielessä silloin välttämättä. Se taitaa olla niin suuri tunne, ettei sitä kovin helposti pysty edes käsittelemään, että mitä se oikein on....
Tai no.. en nyt jaksa alkaa vänäämään =) Ihan liian hyvä päivä sellaseen :p
Ku kaks ihmistä toimii alusta alkaen ku yks niin mitä muutakaan se voi olla. Sukupuolista tai seksuaalisuudesta välittämättä?
"Ku kaks ihmistä toimii alusta alkaen ku yks niin mitä muutakaan se voi olla."
Sielunkumppanuutta, luultavasti :). Katsos voihan sitä johonkuhun ihastua, mutta välille ei synny sellaista sanatonta yhteyttä, mitä aloittaja kuvasi. Minä elän toivossa että minäkin vielä kohtaan sielunkumppanini.
Kyse ei tuollaisessa tapauksessa voi olla vain seksuaalisesta vetovoimasta.
tossa alotuksessa just tarkotin.
se on mahdollista ja koettu myös.
todellakin tuollaiseen. Asia on juuri niin kuin kerroit, eli kaikki aikaisemmin kokemasi ikävät asiat tuntuvat nyt siltä, kuin niillä olisi ollut oma tarkoituksensa, vaikka et sitä ehkä silloin ymmärtännyt.
Toivon, että minunkin kohdallani kävisi yhtä ihanasti, että kohtaisin joskus sielunkumppanini... :)
Ja ette todellakaan ole mielisairaita.
Siksi kykenen elämään parisuhteessa, joka ei ole täydellinen.
suhteenne taatusti ole täydellinen, koska olet kerta pettänyt vaimoasi.
...oisko se täydellinen jos mä en ois pettänyt? Kerropas kun sä kuitenkin sen tiedät.
Ja tietenkin taas muistutan, että hän ei ollut silloin vaimoni :)
...hoksasit, että täydellisessä parisuhteessa ei ole pettämistä?
täydellisyys ei suinkaan muodostu vain sen perusteella, ettei kumpikaan ole pettänyt, mutta suhde jossa jompi kumpi on pettänyt, ei mielestäni voi olla täydellinen.
...molemmat on pettänyt? Mitäs siihen sanot?
toinen ensin, ja toinen petti sitten kostoksi?
Jos kumpikin ovat pettäneet, niin tilithän ovat silloin tasan. Ja jos joku haluaa tällaisessa suhteessa olla, niin se on heidän asiansa.
Mutta joka tapausessa ei enää ole täydellinen.
Oli muuten erittäin hyvin sanottu, että jos joku haluaa elää jonkun toisen ihmisen kanssa niin se on heidän oma asiansa :)
Jotkut vaan sopivat toisilleen paremmin kuin toiset. Ei ole mistään mystisestä sielunkumppanuudesta kyse.
Joita en ole itse näkenyt tai kokenut..
.. voitte päätellä vastauksen =)
tähtäimessä! noin.. nyt lähti amorin nuoli -
Nyt rakastun johonkin työkaveriin.. eiei
Mun ammatti on tooosi harvinainen.
.. että sitä rakastuu ensimmäiseen kenet näkee.
sydämesi kertoo totuuden, ihanaiseni.
mitäköhän mä olen oikein tehnyt? =)
olemassa olosi riittää. Tunnetko värähtelyjä...?
kun nainen osoittaa kiinnostusta =)
beibi, kannan sut kohta kämpilleni. ;)
85kg vaatteet..
ku Fibingerovalla.
karvoja ja massaa on kuitenkin vähemmän =)
on vähemmän kuin sulla, kultu.
toisaalta... mistä sä tiedät kuinka karvainen olen =D
mulla on sellanen näppituntuma.
edellisiin elämiin, olishan se kiva, mutta järki sotii vastaan.
Mutta siihen mä uskon, että kaikille on olemassa oikeita kumppaneita ja niitä on todellakin paljon enemmän kuin yksi.
Sitä saa vaan etsiä ja on hyvää tuuria kun sellaiseen törmää, kohde tuntee samoin ja todella hyvää tuuria on, jos molemmat ovat vielä vapailla markkinoilla.
Et sä mikään hullu oo, taidat olla vaan korvias myöten rakastunut.
Edellisen avovaimoni kanssa tunsimme aina olevamme sielunkumppaneita. Oli niin helppo ja hyvä olla. Se vain oli pidemmän päälle tylsää ja lopulta meistä tuli sisko ja sen veli. Olemme edelleen hyviä platonisia ystäviä, muuhunhan meistä, sielunkumppaneista, ei pidemmänpäälle ollutkaan.
Vastakohdat ja erilaisuus (kohtuudella) kun aiheuttavat jännitteitä, jotka pitävät suhteen virkeänä. Ovat ainakin pitäneet viimeiset 7 vuotta.
Loppuiko siinä sitten intohimo ajan myötä? Tuohan se onkin pelottavaa, että siinä kävisi niin. Toisaalta meillä on kyllä aivan eri mielenkiinnon kohteet harrastusmielessä ja joskus jopa pientä tappelua asioista, joista ei olla samaa mieltä. Olen samaa mieltä, että tietty jännite on hyväksi. Ei ole hyvä, jos liian helppoa :)
Tyhjästä kyhättyä draamaa ja riitoja harva kaipaa. Ehkäpä tämä on sellainen jin ja jan-juttu. Voima tarvitsee aina vastavoiman ja sielunsukulaisuus, niin kuin minä sen ymmärrän, ei välttämättä takaa vastavoimaa. Tosin ei kaksi aivan erilaistakaan ihmistä tule toimeen. Ehkäpä kultainen keskitie on tässäkin asiassa paikallaan.
USKON!!!!
uskoa 'sielunkumppaniin'.
Hän on henkilö, jonka kanssa oleminen ja suhteen hoitaminen tuntuu hyvin luonnolliselta,
paljon luontevammalta kuin joidenkin muiden kanssa.
Sielunkumppanukset sopivat hyvin toisilleen ja osaavat ymmärtää toisiaan.
Oli mukava lukea tekstisi ja olen iloinen puolestanne. Kaikkea hyvää teille! =)
Mä uskon myös siihen,että elämässä saattaa tulla vastaan useampia sielunkumppaneita, yksi vaan saattaa olla sitä ylitse muiden.
Tuohon uudelleen syntymiseen ja sen pohjalta tehtyyn teoriaan en kyllä sinällään jaksa uskoa. Ajattelen niin,että maailmassa vaan on ihmisiä jotka on niin täydellisen luontevasti samalla aaltopituudella ajatuksineen ja tunteineen,että se yhteys mikä sielunkumppaneiden välillä vallitsee on jotain mitä ei järjellä pysty selittämään eikä sanoiksi pukemaan.
Tiedän tunteen ja oon hyvin onnellinen,että säkin oot sielunkumppanin itselles löytäny :)