Tähän tarvittaisiin nyt jotain fiksua joka osaisi katsoa asiaa hieman eri kulmasta!
Tarinani alkoi 18v. nuorena tyttönä kun tulin raskaaksi poikaystävälleni. Abortti ei tullut mieleenkään ja olin tosi "rakastunut"! Koulut jäi tietenkin kesken ja koska tulin vahingossa uudelleen raskaaksi 8kk synnytyksen jälkeen, päätin jäädä kotiäidiksi. Miehen kanssa meni omasta mielestä tosi hyvin ja tehtiin yksi lapsi lisää. Ei me koskaan mitään rikkaita oltu, mutta ei nyt ihan köyhiäkään, miehellä oli kuitenkin hyvä työpaikka! Kaikki meni tosi kivasti, mies menetti jossain vaiheessa työpaikkansa, mutta päästiin siitäkin kriisistä todella hyvin yli toisia tukien, ja pian oli jo uusi työpaikka alla. Kuvittelin liiton kestävän vanhuusikään saakka. Tehtiin tuossa vuosi sitten vielä yksi lapsi, koska tuolloin vielä ajatuksena oli olla saman miehen kanssa seuraavat 60-70v...
No nyt mies on 30v. ja liittyen ilmeisesti tähän kolmenkympin kriisiin alkoi juomaan aika reippaasti. Kovahan se aina on ollut ottamaan ja välillä hölmöillytkin aika reippaasti, mutta ei se ole ennen näin pahasti sapettanut. Mutta ehkä se viimeinen pisara oli se, että jäi elokuussa sairaslomalle ja nyt rämpyttää tietokonepelejä kalsareillaan kaiket päivän! Minun päiväni menevät usein niin että aamulla laitan muksuille puurot, vien esikoisen eskariin, käyn ehkä kaupassa. Tulee kotiin ja teen kotitöitä (pyykkiä, tiskausta, imurointia, silitystä...) ja "hoidan" lapsia, vaikka tosin enimmäkseen leikkivät keskenään! Pienin vielä kylläkin kaipaa huomiota kun on vasta 1v. mutta otetaan yleensä kyllä leikkeihin mukaan =)
Mutta koko päivän saan silti kuunnella jankutusta: "kun sä et tee täällä mitään..." "hanki töitä..." "mä tienaan 1700e sairaslomalla ja sä saat vaan 700e kuussa ja mistä sekin tulee, siitä että sä makaat sohvalla koko päivän..." Sitten se istuu tässä koneellaan, eikä häiriinny vaikka pienin huutaisi naamapunaisena kun sormet jäi ovenväliin!!
Ja nyt pitäisi sitten mennä tammikuussa opiskelemaan lähihoitajaksi, tosin iltaisin, eli päivisin olisin edelleen kotona, koska en millään haluaisi jättää 1v. tarhaan ja ensi vuonna kun eskarilainen aloittaisi koulun ja seuraava menisi samaan eskariin, haluaisin olla vielä kotona!
Mutta onko tämä mahdollista?? Alkaa todellakin miettimään sitä avioeroa, mutta miten minä selviydyn!!???
Nuori neljänlapsen yksinhuoltaja ilman ammattia, työ- tai koulupaikkaa... =(
Mitä nyt kannattaisi tehdä? Tulisinko mitenkään toimeen kelan avustuksilla, opintotuella ja elatustuilla vähän aikaa (1-1,5v.) että saan jatkettua opintojani ja saamaan ammatin??? Tosin jos avioero otetaan, joudun laittaa lapset hoitoon ja opiskelemaan päivisin!
Miten lapset suhtautuu kun isi ei olekaan kotona??
Ei ole kyllä mikään hyvä isä ollut, mutta ainut silti =(
Sitten kun olen noihin kysymyksiin saanut vastaukset tulee kysymykset, miten saan sen ulos täältä jos ei halua lähteä??
Voiko mies vaatia huoltajuutta??
Voiko mies käyttää rahattomuutta / työttömyyttä minua vastaan huoltajuusvaatimuksissa??
Nyt en kaipaa "olisit miettinyt asiaa ennen lapsia" vastauksia, koska se on mahdotonta enää tässä vaiheessa, mutta kaikki jotka jääneet lapsen / lasten kanssa vastaavanlaiseen tilanteeseen, kertokaa kokemuksista...
Lisäksi tietenkin pelottaa se että jäänkö koko loppuiäkseni yksin?
Vai pitäisikö jäädä suhteeseen vain lasten takia??
Ei olla kovia riitelemään, mutta sukset kuitenkin niin pahasti ristissä, että ei voida puhua keskenämme nälvimättä toisiamme! Kyllä nuo vanhimmat ainakin taitavat välien kireyden tajuta!
Tarinani alkoi 18v. nuorena tyttönä kun tulin raskaaksi poikaystävälleni. Abortti ei tullut mieleenkään ja olin tosi "rakastunut"! Koulut jäi tietenkin kesken ja koska tulin vahingossa uudelleen raskaaksi 8kk synnytyksen jälkeen, päätin jäädä kotiäidiksi. Miehen kanssa meni omasta mielestä tosi hyvin ja tehtiin yksi lapsi lisää. Ei me koskaan mitään rikkaita oltu, mutta ei nyt ihan köyhiäkään, miehellä oli kuitenkin hyvä työpaikka! Kaikki meni tosi kivasti, mies menetti jossain vaiheessa työpaikkansa, mutta päästiin siitäkin kriisistä todella hyvin yli toisia tukien, ja pian oli jo uusi työpaikka alla. Kuvittelin liiton kestävän vanhuusikään saakka. Tehtiin tuossa vuosi sitten vielä yksi lapsi, koska tuolloin vielä ajatuksena oli olla saman miehen kanssa seuraavat 60-70v...
No nyt mies on 30v. ja liittyen ilmeisesti tähän kolmenkympin kriisiin alkoi juomaan aika reippaasti. Kovahan se aina on ollut ottamaan ja välillä hölmöillytkin aika reippaasti, mutta ei se ole ennen näin pahasti sapettanut. Mutta ehkä se viimeinen pisara oli se, että jäi elokuussa sairaslomalle ja nyt rämpyttää tietokonepelejä kalsareillaan kaiket päivän! Minun päiväni menevät usein niin että aamulla laitan muksuille puurot, vien esikoisen eskariin, käyn ehkä kaupassa. Tulee kotiin ja teen kotitöitä (pyykkiä, tiskausta, imurointia, silitystä...) ja "hoidan" lapsia, vaikka tosin enimmäkseen leikkivät keskenään! Pienin vielä kylläkin kaipaa huomiota kun on vasta 1v. mutta otetaan yleensä kyllä leikkeihin mukaan =)
Mutta koko päivän saan silti kuunnella jankutusta: "kun sä et tee täällä mitään..." "hanki töitä..." "mä tienaan 1700e sairaslomalla ja sä saat vaan 700e kuussa ja mistä sekin tulee, siitä että sä makaat sohvalla koko päivän..." Sitten se istuu tässä koneellaan, eikä häiriinny vaikka pienin huutaisi naamapunaisena kun sormet jäi ovenväliin!!
Ja nyt pitäisi sitten mennä tammikuussa opiskelemaan lähihoitajaksi, tosin iltaisin, eli päivisin olisin edelleen kotona, koska en millään haluaisi jättää 1v. tarhaan ja ensi vuonna kun eskarilainen aloittaisi koulun ja seuraava menisi samaan eskariin, haluaisin olla vielä kotona!
Mutta onko tämä mahdollista?? Alkaa todellakin miettimään sitä avioeroa, mutta miten minä selviydyn!!???
Nuori neljänlapsen yksinhuoltaja ilman ammattia, työ- tai koulupaikkaa... =(
Mitä nyt kannattaisi tehdä? Tulisinko mitenkään toimeen kelan avustuksilla, opintotuella ja elatustuilla vähän aikaa (1-1,5v.) että saan jatkettua opintojani ja saamaan ammatin??? Tosin jos avioero otetaan, joudun laittaa lapset hoitoon ja opiskelemaan päivisin!
Miten lapset suhtautuu kun isi ei olekaan kotona??
Ei ole kyllä mikään hyvä isä ollut, mutta ainut silti =(
Sitten kun olen noihin kysymyksiin saanut vastaukset tulee kysymykset, miten saan sen ulos täältä jos ei halua lähteä??
Voiko mies vaatia huoltajuutta??
Voiko mies käyttää rahattomuutta / työttömyyttä minua vastaan huoltajuusvaatimuksissa??
Nyt en kaipaa "olisit miettinyt asiaa ennen lapsia" vastauksia, koska se on mahdotonta enää tässä vaiheessa, mutta kaikki jotka jääneet lapsen / lasten kanssa vastaavanlaiseen tilanteeseen, kertokaa kokemuksista...
Lisäksi tietenkin pelottaa se että jäänkö koko loppuiäkseni yksin?
Vai pitäisikö jäädä suhteeseen vain lasten takia??
Ei olla kovia riitelemään, mutta sukset kuitenkin niin pahasti ristissä, että ei voida puhua keskenämme nälvimättä toisiamme! Kyllä nuo vanhimmat ainakin taitavat välien kireyden tajuta!
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihan tavalliselta arjelta. Ja sitäkö et nyt sitten kestä?
Selkeästi Sinulta se oma elämä puuttuu, ja kehoitankin hankkimaan sellaisen. Mies (valitettavasti) ei vaihtamalla parane. Yhtä itsekkäitä ne on ne loputkin, eivätkä välitä paimentaa toisten miesten lapsia. Että se siitä paremmasta parisuhteesta. (siis vaihtamalla) Sen sijaan tuosta omasta, saattaisi kehittämällä vielä jotain saada, kun näkisi vaivaa sen eteen.
Keskity siihen oman elämäsi luomiseen toistaiseksi tästä eteenpäin, eroamatta ukostasi, roikkuu se siinä sivussa mukana. Tiedä vaikka viisastuis, kun tajuu ettet ole itsestäänselvyys.
Itse olen sitä mieltä että vaikka aluksi tuntuisi vaikealta niin kyllä yksinhuoltajana pärää ihan hyvin....ja joskus on jopa parempi vaihtoehto kuin että joutuu joka päivä kuuntelemaan alentavia heittoja toiselta. Myös jos päätät lasten kanssa mennä omilleen asumaan ei kukaan valita sinulle että mitään et tee taikka että saat liian vähän rahaa....opit tulemaan toimeen omillasi ja jos joskus vielä uusi puoliso tulee kuvioihin sinulla on sitten omaa rahaa ja kukaan ei voi sinulle noin ilkeästi sanoa. Itse en henkilökohtaisesti kuuntelisi päivääkään tuollaista rahalla kiristämistä. Nytten sinun täytyy ajatella itseäsi ja lapsiasi ja yrittää tulla tulokseen mikä on teille kaikille paremmaksi. Helpommin lapset tottuvat siihen ettei isä asu enää samassa paikassa pienempänä kuin isompana....ja mikäli tekstistäsi oikein ymmärsin niin ei se mikään kunnon isä ole ollutkaan. Nyt on aika miettiä lapsia ja itseäsi ja tehdä sen mukaan mikä teille on parasta!
asia kuulostaa aina yhtä koomiselta;
"...tulin vahingossa uudelleen raskaaksi..."
Niinpä taisit tulla.
Toinen vakioreplakin sinulta tuli:
"voiko mies vaatia huoltajuutta"
"voiko mies käyttää työttömyyttäni/rahattomuuttani minua vastaan"
Mene hei, peilin eteen ja kysy nuo kysymykset uudelleen siinä.
Annan ilmaisen neuvon;
anna lastesi huoltajuus isälle ja anna hänen hakea elatustuet yhteiskunnalta. Samalla kun sinä mietit ja suunnittelet mitä tekisit "isona".
Mieti siinä samalla "tuleeko suutelusta raskaaksi".
Jooko ?