Koskelan ja

superesitykset todistivat, että luistelutietämystä löytyy myös Suomesta. Vai pitäisikö sanoa, että tietämystä löytyy nimenomaan Suomesta!
664420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

tätä tietoa myös levittää.

Taitaa olla niin että tällähetkellä tuo tieto on kuitenkin aika pienen joukon hallussa. Toivottavasti Luisteluliitto ja seurat osaavat ottaa tilanteesta kaiken irti ja jakaa tietoa myös laajemmalla joukolle.

Vai olisko niin että meidän kaikkitietävä laaja valmentajakaartimme ei ole valmis mihinkään uuteen ajattelutapaan?

Selvästihän nyt on jotain erilaista meneillään koska ei tällaisiin saavutuksiin ole vuosikymmeniin pystytty (?). Nyt on saatu entistä pienemmästä (?) harrastajajoukosta esiin muutama huippu ja joukko hyvää kansainvälistä tasoa (esim yleis-MM edustaja) oleva luistelija.

Mitä on siis muuttunut?

Olisiko meidän perinteisissä valmennusopeissa jotain korjattavaa?

Lehdistö ainakin hehkuttaa Pekkaa ja hänen valmentajaansa "oman tiensä kulkijoiksi".

Mitenkäs on Mikan osalta; onko hänkin oman tiensä kulkija vai "virallisen valmennusjärjestelmän tuotetta"?

Oliskohan sisarlajilla jotain annettavaa myös meille kesäkiitäjille?

Äänestä
  • on ja sitä saa kun itse osallistuu koulutuksiin ja seminaareihin. Viime viikonloppunakin Lahdessa oli uskomattoman paljon väkeä ammentamassa tietoa ranskalaiskoutsilta. Pikaluistelukoulutuksia järkätään virallisesti pari-kolme kertaa vuodessa. Epävirallisesti lähes joka viikonloppu kisojen yhteydessä, jos pitää silmät ja korvat auki.
    Virallisissa pikaluistelukoulutuksissa on jo jonkin aikaa ollut hankaluutena osanottajien vähyys. Se syö myös pitkässä juoksussa kouluttajien motivaatiota. Esimerkki käytännöntason paikalliskoulutuksista oli Kimmo Ilmavirran ja liiton kesäkouluttajayhteistyön toimivuus. Kimi kysyi halukkailta seuroilta tahtotilaa koulutuksiin ja sen pohjalta teki matka,-ja koulutussuunnitelmat. Asiasta kiinnostuneet seurat saivat haluamansa. Kouluttaja tuli tykö, eikä maksanut mitään. Liitto maksoi kulut. Mitä voi enempää toivoa?
    Hyvä RULLALUISTELU!

    Äänestä

  • Inline fani kirjoitti:

    on ja sitä saa kun itse osallistuu koulutuksiin ja seminaareihin. Viime viikonloppunakin Lahdessa oli uskomattoman paljon väkeä ammentamassa tietoa ranskalaiskoutsilta. Pikaluistelukoulutuksia järkätään virallisesti pari-kolme kertaa vuodessa. Epävirallisesti lähes joka viikonloppu kisojen yhteydessä, jos pitää silmät ja korvat auki.

    Kihlankin Topi ole tätä työtä tehnyt ja tuonut tietoa pikaluistelupuolelta jo vuosia. Tekniikkakoulutuksia on ollut ainakin Tampereella ja tietenkin Ilolan ringissä on aina saanut halutessaan hyviä vinkkejä tekniikan hiomiseen.

    Äänestä

  • rullien päällä kirjoitti:

    Kihlankin Topi ole tätä työtä tehnyt ja tuonut tietoa pikaluistelupuolelta jo vuosia. Tekniikkakoulutuksia on ollut ainakin Tampereella ja tietenkin Ilolan ringissä on aina saanut halutessaan hyviä vinkkejä tekniikan hiomiseen.

    Toisen tekniikan hiominen vaatii paneutumista ja oman luistelun näkemistä esim videolta. Jonkun, vaikka olisi kuinka pätevä tahansa, sanat eivät paljoa anna ellei itse näe omaa virhettä. Tästä syystä tällaiset Suomessa järjestettävät "massaopastukset" tai "massavalmennukset" ovat melkeinpä yhtä tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • harasoo toveri kirjoitti:

    Olisihan se upeeta, kun kaverin voisi ottaa heti henkilökohtaiseen opastukseen, kun hän on saannut ensimmäisen kerran ne luistimet jalkaan ja heti ensimmäisestä liuusta näkee, että siinä Hän on, uusi Koskela!

    Mutta jostain se on aloitettava. Ensin "massaopastukseen", sitten vaikka hyvien luistelijoiden jatkoksi ja siitä sitten henkilökohtaiseen valmennukseen. Miten ihmeessä sitä pystyy näkemään omia virheitään, jos ei ole tietoa, miten pitäisi mennä, jotta pääsee lujaa.

    Tosin koulutusmassaa on Suomen oloissa ollut liian vähän. Totta kai henkilökohtainen valmentaja olisi tosi hienoa, mutta kuinka monella siihen on mahdollisuuksia? Usein monella alalla massavalmennus tai -koulutus on ainoa mahdollisuus. Hyviä esimerkkejä ovat kouluopetus ja vaikka jalkapallojoukkueen valmennus. Korkeammalla tasolla näissäkin lajeissa löytyy henkilökohtaisempaa koulutusta ja valmennusta. Usein se on harvojen herkkua.

    Valmennuksella suurelle joukolle on aivan eri tehtävä kuin seura- tai henkilökohtaisella valmennuksella. Suuren joukon valmentaminen lähteekin siitä, mitä esimerkiksi luistelussa kannattaa tehdä, siis mitä ja miten kannattaa harjoitella ja mihin erikoisesti kiinnittää huomiota. Nämähän ovat enemmän peruskysymyksiä eivätkä tekniikan viilaamista.

    Henkilökohtainen valmennus kiinnittää huomion enemmän kyseiseen yksilöön ja hänen ominaisuuksiinsa. Ja laatii henkkohtaisen harjoitussuunnitelman. Vasta henkilökohtaisessa valmennuksessa voidaan tehokkaasti karsia tekniikkavirheitä. Siksi valmentaja tuntee valmennettavan kyvyt ja taidot mahdollisimman tarkasti. Virheiden tarkkailuun ei aina tarvita videoita vaan valmentajan tarkka silmä. Aikanaan videoihin ei ollut edes mahdollisuuksia.

    Äänestä

  • sitä pitäisi olla kirjoitti:

    on yksi tärkeimmistä menestystekijöistä.

    Nämä pikaluistelun huiput tuskin luistelevat metriäkään ilman valmentajan mukanaoloa.

    Olen kuullut että nykyisellä pikaluistelun valmennusjohdolla on tiivis yhteistyö kunkin urheilijan henkilökohtaisen valmentajan kanssa. Tämä onkin varmaan järkevää, koska meillähän ei ole varsinaisia ammattilaisteameja eikä kaikkien valmentajien kulkeminen maailmalle leireilemässä ole taloudellisesti mahdollista. Kun yhteistyö pelaa, liiton ryhmävalmentaja pääsee leireillä "suoraan asiaan" eli hänellä on jo valmiiksi tieto mitä ongelmia/kehitettävää kunkin yksilön kohdalla on.

    Osallistujamäärät leireillä ovat usein suuria ja ammattivalmentajia on todella vähän. "Massavalmennuksen" uhka on siis olemassa.
    Hyvällä yhteistyöllä saadaan kuitenkin tätä analysointi- johtopäätökset- kehittämissuunnitelma työtä jaettua siten ettei kaikki työ kaadu usein yhden/kahden liiton valmentajan harteille (joilla varmasti on siltikin työtä enemmän kuin tarpeeksi).

    Rullaluistelun kehittämisessä olisi lähdettävä tuosta samasta ajatuksesta. Eivät nämä pari kertaa vuodessa pidetyt massavalmennustapahtumat mitenkään voi tuottaa huippuluistelijoita. Seurojen olisikin lähdettävä siitä että näitä "massavalmennustapahtumia" suunnattaisiin enemmänkin paikallisten ohjaajien/valmentajien koulutukseen. Suorana valmennustapahtumana ne vastaavat ehkä jotain yksittäistä hyvää harjoitussessiota. Pari sellaista vuodessa on siis todella vähän!

    Ongelma taitaa olla siinä että meiltä ei juuri löydy ketään valmennuksesta tai ohjauksesta kiinnostuneita. Tämä asia olisi ratkaistava seuroissa ja teameissa ensimmäiseksi.

    Kaikki varmasti haluisivat henkilökohtaisen huippuvalmentajan, mutta se nyt vaan ei kertakaikkiaan ole nykyisellään realistista.

    Rullaluistelussa ei tiettävästi ole ketään ammatikseen (edes sivutoimena) valmennusta harjoittavaa valmentajaa. He siis tekevät työtään samoista lähtökohdista kuin amatooriurheilijatkin. He siis mieluiten valmentavat urheilijoita jotka ovat tai pyrkivät huipulle. He ovat useimmiten käyneet läpi tien junioireiden ohjauksesta kilpaurheilun huipulle. Usein heiltä silti tunnutaan odottavan että he edelleen seuroissaan hoitaisivat nuoriso- ja harrastustason valmennuksen.
    Tämä nyt ei vaan enää onnistu; vaikka haluja olisikin niin realistiset mahdollisuudet "kehitystyöhän" kyllä rajoittuvat näihin muutamiin "massavalmennustapahtumiin".

    Kuten jo mainittiinkin "henkilökohtainen valmennus kiinnittää huomion enemmän kyseiseen yksilöön ja hänen ominaisuuksiinsa". Juuri tämä rajoittaa näiden valmennettavien joukon kokoa tehokkaasti, ja juuri siksi kukaan vastuullinen valmentaja ei tee ohjelmia henkilöille jonka valmiuksia hän ei tunne, tai jonka harjoittelua hän ei pysty seuraamaan.

    Rullaluistelun olisi siis päätettävä jatkammeko näillä "massavalmennustapahtumilla" vai alammeko oikeasti kehittää seuratason valmennusta.
    Saman asian voisi sanoa toisinkin; haluammeko tehdä lajistamme kilpa-/huippu-urheilua vai emme.

    Äänestä

  • Inline fani kirjoitti:

    on ja sitä saa kun itse osallistuu koulutuksiin ja seminaareihin. Viime viikonloppunakin Lahdessa oli uskomattoman paljon väkeä ammentamassa tietoa ranskalaiskoutsilta. Pikaluistelukoulutuksia järkätään virallisesti pari-kolme kertaa vuodessa. Epävirallisesti lähes joka viikonloppu kisojen yhteydessä, jos pitää silmät ja korvat auki.
    Virallisissa pikaluistelukoulutuksissa on jo jonkin aikaa ollut hankaluutena osanottajien vähyys. Se syö myös pitkässä juoksussa kouluttajien motivaatiota. Esimerkki käytännöntason paikalliskoulutuksista oli Kimmo Ilmavirran ja liiton kesäkouluttajayhteistyön toimivuus. Kimi kysyi halukkailta seuroilta tahtotilaa koulutuksiin ja sen pohjalta teki matka,-ja koulutussuunnitelmat. Asiasta kiinnostuneet seurat saivat haluamansa. Kouluttaja tuli tykö, eikä maksanut mitään. Liitto maksoi kulut. Mitä voi enempää toivoa?
    Hyvä RULLALUISTELU!

    ammensitte ranskalaiskoutsilta? Tuliko jotakin uutta? Oliko väkeä jopa liikaa?

    Äänestä

  • valmennus kirjoitti:

    on ihmisistä itsestään kiinni. Uskon liitolla olevan halua kehittää seuravalmennustaitoa, josta on jo usealta vuodelta (muistan ainakin jo v.2001) ponnisteluja. HAASTE: Haluavatko tämän hetken aikuiset kehittää enemmän omia taitojaan kuin esim. lapsille suunnattua seuravalmennusta??
    Oman itsensä kehittämisessähän ei ole mitään väärää - päinvastoin. Olemmeko vain tilanteessa, että koulutustietoa olisi tarjolla, muttei ole todellisesta valmennuksesta kiinnostuneita ihmisiä vielä riittävästi? Siksi uskon edelleen kaiken uskoa ja omiin kykyihin vahvistavien "massakoulutustenkin" olevan tälle porukalle se oikeampi. Niitä taitojahan hiotaan päivittäisissä treeneissä omien kavereitten kanssa! joskus jopa näillä palstoillakin ;)
    Kyllä meillä on jo aivan hyvät perustiedot rullaluisteluun, jos et tiedä -kysy.
    Aakkosjärjestyksessä esim. seuraavilta: Forstedt, Ilmavirta, Lepola, Lottanen, Kaikuvuo, Kanervo, Kihlanki, Kiiskinen (molemmat), Paalasmaa, Poutala, Suihkonen, Valtonen, Ylänen
    Sekä tietty Kari.

    Äänestä

  • skateoptimist kirjoitti:

    En siis tarkoittanut että tuossa massakoulutuksessa sinänsä olisi mitään väärää.
    Kyllä nuo koulutustapahtumat vievät hyvin lajitietoa eteenpäin.

    Ajattelin ennemminkin resurssien käytön tehokkuutta; tosi osaajilla ei oikein riitä aikaa moniin massatapahtumiin joten lajin kehityksen kannalta olisi hyvä että homma etenisi myös näiden tapahtumien välillä. Ts jokaista tapahtumaa ei tarvitsisi alkaa perusteista vaan päästäisiin joskus jatko-osiinkin saakka.

    Miksi sitten valmennuksesta ei olla kiinnostuttu? (Omalta osaltani vastaan että olen jo tehnyt "vetovuoroni", tosin toisen lajin parisssa. En ehkä enää ehtisi kovinkaan pitkälle itselleni uuden lajin parissa.)

    Vaikka valmennus viekin paljon aikaa ja varsinkin amatööripohjalta tehtynä tuntuu varmasti sivullisten mielestä hullun hommalta, niin en kyllä "päivääkään vaihtaisi pois".

    Jossainmielessä sanoisin että valmennuksen parissa toimiminen kehittää "kuntoa" enemmänkin kuin pelkkä lenkkipolkua kiertäminen. Paitsi että valmentaessa tulee itsekin liikuttua, kehittää se myös muita "kuntotekijöitä".

    Ehkä pahimmat kynnykset valmennuksen aloittamisessa ovat sitoutuminen ja uskonpuute.

    Omalta osaltani tuo sitoutuminen ei aluksi ollutkaan sen pahempi asia kuin johonkin TV-sarjaan höyrähtäminen. Tosin sitten jossakin vaiheessa tavoitteet olivat korkealla ja sitoutuminen vähintään samaa luokkaa kuin urheilijoillakin.

    Uskonpuute (osaamattomuuden pelko) vaivasi itseänikin aluksi mutta innostus tuotti sitten kyllä tuloksiakin.
    Jonkin ajan kuluttua olin jo täydellinen valmentaja, osasin kaiken eikä itsevarmuuttakaan puuttunut.
    Kun sitten ajauduin varsinaisen huippu-urheilun pariin huomasin että en oikeasti tiedä yhtään mitään mutta jotain siinä oli kuitenkin aina kehitettävä.(Tämän vaiheen jatkuessa tosin saavutimme parhaita tuloksia.)
    Nykyään olen huomannut ettei ole edes mahdollista tietää "tarpeeksi", mutta "tärkeintähän ei olekaan päämäärä vaan liike".

    Mainitsit että "Oman itsensä kehittämisessähän ei ole mitään väärää - päinvastoin."

    Juuri näin asia onkin, mutta lisäisin tuohon että
    tuo lause koskee myös valmennustehtäviä. Vaikka henkilökohtaiset valmentajat eivät ehkä kovinkaan paljon esiinny otsikoissa silloinkaan urheilijat menestyisivätkin, menestyminen on heille ihan yhtä iso asia kuin urheilijallekin.

    Joten ei muut kuin mukaan vaan. Jos olet kiinnostunut lajista, katselet mielelläsi muidenkin luistelutekniikkaa, huomaat niissä periaattellisia eroja tai jopa korjattaavaa ja haluaisit auttaa kaveriakin parempaan suoritukseen niin olet jo matkalla valmentajaksi.

    Äänestä

  • Inline fani kirjoitti:

    on ja sitä saa kun itse osallistuu koulutuksiin ja seminaareihin. Viime viikonloppunakin Lahdessa oli uskomattoman paljon väkeä ammentamassa tietoa ranskalaiskoutsilta. Pikaluistelukoulutuksia järkätään virallisesti pari-kolme kertaa vuodessa. Epävirallisesti lähes joka viikonloppu kisojen yhteydessä, jos pitää silmät ja korvat auki.
    Virallisissa pikaluistelukoulutuksissa on jo jonkin aikaa ollut hankaluutena osanottajien vähyys. Se syö myös pitkässä juoksussa kouluttajien motivaatiota. Esimerkki käytännöntason paikalliskoulutuksista oli Kimmo Ilmavirran ja liiton kesäkouluttajayhteistyön toimivuus. Kimi kysyi halukkailta seuroilta tahtotilaa koulutuksiin ja sen pohjalta teki matka,-ja koulutussuunnitelmat. Asiasta kiinnostuneet seurat saivat haluamansa. Kouluttaja tuli tykö, eikä maksanut mitään. Liitto maksoi kulut. Mitä voi enempää toivoa?
    Hyvä RULLALUISTELU!

    tapahtumassa mukana ketään tällä palstalla kirjoittelevia koutseja?
    Mitä ideoita/ajatuksia heräsi?
    Oliko rullaluistelurintamalla uusia tuulia?
    Vieraillut valmentaja kuitenkin oli aivan lajin huipulta joten ilmeisesti hän osasi asiansa.

    Äänestä

  • Lahden kirjoitti:

    Lahden kaksipäiväinen sessio oli todella antoisa. Ensinnäkin C.A oli erittäin osaava valmentaja ja mukava heppu ja lisäksi siellä tapasi luistelututtavia. Paikalla oli vähän yli kolmekymmentä luistelun harrastajaa junioreista senioreihin. Suomen tämänhetkistä huippua edustivat kaksi Bont Finland- teamin edustajaa ja tietysti isäntämme Lottanen. Virosta oli mukana Irarandin "teami". Toisaalta joukkoon mahtui suuri määrä aivan tavallisia luistelunharrastajia, suurin osa kuitenkin tuttuja kesän lukuisista luistelutapahtumista.

    Koska "koutsit" eivät juuri esiinny palstalla omalla nimellään, epäilen että ainoa "koutsi" joukossa taisi olla karih Mansesta. Muutenkin tuntuu siltä, että "koutsit" joko treenailevat yksin tai pimeässä tai jossain, eipä heitä juurikaan kisoissa näe.

    Kahaden päivän melko intensiivistä koulutusta on hankala tiivistää tänne palstalle. Isännät videoivat koko session ja lupasivat lähettää sen osallistujille. Ei varmaankaan ole kohtuutonta pyytää tallennetta lainaksi tutustumista varten. Uusista tuulista en tiedä, mutta ainakaan "Marathon Strokesta" ei puhuttu sanaakaan.

    Vaikka kyseessä oli "massakoulutus", uskon silti, että kaikki osallistujat saivat koulutukseta jotain. Valmentaja ehti kahden päivän aikana kuitenkin opastamaan osallistujia myös henkilökohtaisesti. Lisäksi kaikki varmasti saivat hyviä treenivinkkejä keväällä tai halleissa toteutettavaksi.

    Ainakin näin harrastajan näkövinkkelistä voi todeta, että valmentaja osasi asiansa ja uusia ajatuksia tuli treenaamiseen.

    Local Recreational Skater

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    En siis tarkoittanut että tuossa massakoulutuksessa sinänsä olisi mitään väärää.
    Kyllä nuo koulutustapahtumat vievät hyvin lajitietoa eteenpäin.

    Ajattelin ennemminkin resurssien käytön tehokkuutta; tosi osaajilla ei oikein riitä aikaa moniin massatapahtumiin joten lajin kehityksen kannalta olisi hyvä että homma etenisi myös näiden tapahtumien välillä. Ts jokaista tapahtumaa ei tarvitsisi alkaa perusteista vaan päästäisiin joskus jatko-osiinkin saakka.

    Miksi sitten valmennuksesta ei olla kiinnostuttu? (Omalta osaltani vastaan että olen jo tehnyt "vetovuoroni", tosin toisen lajin parisssa. En ehkä enää ehtisi kovinkaan pitkälle itselleni uuden lajin parissa.)

    Vaikka valmennus viekin paljon aikaa ja varsinkin amatööripohjalta tehtynä tuntuu varmasti sivullisten mielestä hullun hommalta, niin en kyllä "päivääkään vaihtaisi pois".

    Jossainmielessä sanoisin että valmennuksen parissa toimiminen kehittää "kuntoa" enemmänkin kuin pelkkä lenkkipolkua kiertäminen. Paitsi että valmentaessa tulee itsekin liikuttua, kehittää se myös muita "kuntotekijöitä".

    Ehkä pahimmat kynnykset valmennuksen aloittamisessa ovat sitoutuminen ja uskonpuute.

    Omalta osaltani tuo sitoutuminen ei aluksi ollutkaan sen pahempi asia kuin johonkin TV-sarjaan höyrähtäminen. Tosin sitten jossakin vaiheessa tavoitteet olivat korkealla ja sitoutuminen vähintään samaa luokkaa kuin urheilijoillakin.

    Uskonpuute (osaamattomuuden pelko) vaivasi itseänikin aluksi mutta innostus tuotti sitten kyllä tuloksiakin.
    Jonkin ajan kuluttua olin jo täydellinen valmentaja, osasin kaiken eikä itsevarmuuttakaan puuttunut.
    Kun sitten ajauduin varsinaisen huippu-urheilun pariin huomasin että en oikeasti tiedä yhtään mitään mutta jotain siinä oli kuitenkin aina kehitettävä.(Tämän vaiheen jatkuessa tosin saavutimme parhaita tuloksia.)
    Nykyään olen huomannut ettei ole edes mahdollista tietää "tarpeeksi", mutta "tärkeintähän ei olekaan päämäärä vaan liike".

    Mainitsit että "Oman itsensä kehittämisessähän ei ole mitään väärää - päinvastoin."

    Juuri näin asia onkin, mutta lisäisin tuohon että
    tuo lause koskee myös valmennustehtäviä. Vaikka henkilökohtaiset valmentajat eivät ehkä kovinkaan paljon esiinny otsikoissa silloinkaan urheilijat menestyisivätkin, menestyminen on heille ihan yhtä iso asia kuin urheilijallekin.

    Joten ei muut kuin mukaan vaan. Jos olet kiinnostunut lajista, katselet mielelläsi muidenkin luistelutekniikkaa, huomaat niissä periaattellisia eroja tai jopa korjattaavaa ja haluaisit auttaa kaveriakin parempaan suoritukseen niin olet jo matkalla valmentajaksi.

    näin. Kiitos fiksusta tekstistä. Jatkokoulutuksia odotellessa. Koskee muuten aikas montaa lajia.

    Äänestä

  • Salainen tieto on se, ettei mitään salaista tietoa ole. Kyse on vain lahjakkaista urheilijoista sekä valmentajista/valmennusjohdosta joka on päättänyt tehdä asiat järjestelmällisesti ja tinkimättä.

    Ei siis tyydytä mihinkään 'sinne päin' tuloksiin, vaan vaaditaan paljon (ja pyritään täydellisyyteen).

    Laji ja sen vaatimukset täytyy tuntea jotta harjoitukset saadaan mahdollisimman hyvin palvelemaan pääasiaa.

    Samoin suoritustekniikassa ei nykyisin ole varaa antaa pienintäkään tasoitusta. Tämä siis silläkin uhalla että valmentaja saa 'pilkunfiilaajan ja ikuisen narisijan' maineen ;-)
    (Jo se että urheilija jaksaa sietää tätä aina vaan enemmän vaativaa valmentajaa edellyttää että henkilösuhteet ja luottamus ovat kunnossa.)

    Mika kuvasi hyvin tilannettaa viime SM-kisojen jälkeen Oulussa lehdistölle. Häneltä kysyttiin kuinka usein sprintteri saa tehtyä mielestään täydellisesti onnistuneen suorituksen. Vastaus oli että kerran tai pari kertaa kaudessa, eikä 'tuo' (valmentaja) silloinkaan ole tyytyväinen.

    Toivotaan että Pekan ja Mikan kausi jatkuu hyvin ja saadaan myös muutkin luistelijat heidän kuntonsa edellyttämälle tulostasolle.
    Vancouveriin pitäisi sitten saada suuri ja kovatasoinen joukkue.

    Äänestä

  • Lahdessa ollut kirjoitti:

    Olisihan se upeeta, kun kaverin voisi ottaa heti henkilökohtaiseen opastukseen, kun hän on saannut ensimmäisen kerran ne luistimet jalkaan ja heti ensimmäisestä liuusta näkee, että siinä Hän on, uusi Koskela!

    Mutta jostain se on aloitettava. Ensin "massaopastukseen", sitten vaikka hyvien luistelijoiden jatkoksi ja siitä sitten henkilökohtaiseen valmennukseen. Miten ihmeessä sitä pystyy näkemään omia virheitään, jos ei ole tietoa, miten pitäisi mennä, jotta pääsee lujaa.

    Lahdessa olleet luistelijat ovat luistellet jo vuosia, on ihan turhaa käydä läpi perusasioita jotka jokainen tietää. Eli leiri ei todellakaan ollut mikään aloittelijoitten leiri. Opastuksen soisi olevan sitten myös sitä tasoa.
    Lahdessakin näkyi luistelijoita joille lajivalinta ei ole mennyt ihan nappiin vaikka hauskaa onkin, saahan sitä harrastella, vaikkei motoriikka toimikaan.

    Äänestä

  • Topi K kirjoitti:

    Salainen tieto on se, ettei mitään salaista tietoa ole. Kyse on vain lahjakkaista urheilijoista sekä valmentajista/valmennusjohdosta joka on päättänyt tehdä asiat järjestelmällisesti ja tinkimättä.

    Ei siis tyydytä mihinkään 'sinne päin' tuloksiin, vaan vaaditaan paljon (ja pyritään täydellisyyteen).

    Laji ja sen vaatimukset täytyy tuntea jotta harjoitukset saadaan mahdollisimman hyvin palvelemaan pääasiaa.

    Samoin suoritustekniikassa ei nykyisin ole varaa antaa pienintäkään tasoitusta. Tämä siis silläkin uhalla että valmentaja saa 'pilkunfiilaajan ja ikuisen narisijan' maineen ;-)
    (Jo se että urheilija jaksaa sietää tätä aina vaan enemmän vaativaa valmentajaa edellyttää että henkilösuhteet ja luottamus ovat kunnossa.)

    Mika kuvasi hyvin tilannettaa viime SM-kisojen jälkeen Oulussa lehdistölle. Häneltä kysyttiin kuinka usein sprintteri saa tehtyä mielestään täydellisesti onnistuneen suorituksen. Vastaus oli että kerran tai pari kertaa kaudessa, eikä 'tuo' (valmentaja) silloinkaan ole tyytyväinen.

    Toivotaan että Pekan ja Mikan kausi jatkuu hyvin ja saadaan myös muutkin luistelijat heidän kuntonsa edellyttämälle tulostasolle.
    Vancouveriin pitäisi sitten saada suuri ja kovatasoinen joukkue.

    Ujo toiveeni olisi, että 10.000 metrin SE:lle tehtäisiin jotakin lähiaikoina?

    Äänestä

  • sitä pitäisi olla kirjoitti:

    Tosin koulutusmassaa on Suomen oloissa ollut liian vähän. Totta kai henkilökohtainen valmentaja olisi tosi hienoa, mutta kuinka monella siihen on mahdollisuuksia? Usein monella alalla massavalmennus tai -koulutus on ainoa mahdollisuus. Hyviä esimerkkejä ovat kouluopetus ja vaikka jalkapallojoukkueen valmennus. Korkeammalla tasolla näissäkin lajeissa löytyy henkilökohtaisempaa koulutusta ja valmennusta. Usein se on harvojen herkkua.

    Valmennuksella suurelle joukolle on aivan eri tehtävä kuin seura- tai henkilökohtaisella valmennuksella. Suuren joukon valmentaminen lähteekin siitä, mitä esimerkiksi luistelussa kannattaa tehdä, siis mitä ja miten kannattaa harjoitella ja mihin erikoisesti kiinnittää huomiota. Nämähän ovat enemmän peruskysymyksiä eivätkä tekniikan viilaamista.

    Henkilökohtainen valmennus kiinnittää huomion enemmän kyseiseen yksilöön ja hänen ominaisuuksiinsa. Ja laatii henkkohtaisen harjoitussuunnitelman. Vasta henkilökohtaisessa valmennuksessa voidaan tehokkaasti karsia tekniikkavirheitä. Siksi valmentaja tuntee valmennettavan kyvyt ja taidot mahdollisimman tarkasti. Virheiden tarkkailuun ei aina tarvita videoita vaan valmentajan tarkka silmä. Aikanaan videoihin ei ollut edes mahdollisuuksia.

    Lahdessa oli luistelijoita joista useammat omaavat jo hyvän teknisen luistelun, heille tällainen ympyrää pyöriminen ei tuo mitään ellei näihin saada näkökulmaa ulkopuolelta. Osaava ja kykenevä luistelija osaa myös itse analysoida tekniikkaansa mikäli sen näkee esim peilistä tai videosta, tähän tarvitaan muutama minuutti videota ja muutama minuutti sanallista ohjausta. Videoita ei todellakaan ollut ennen, nykyään kun niitä on, niitä ei osata hyödyntää.

    Äänestä

  • Kaino Toivomus kirjoitti:

    Ujo toiveeni olisi, että 10.000 metrin SE:lle tehtäisiin jotakin lähiaikoina?

    Nuo pitkät matkat ovat meidän olosuhteissa kaikkein ongelmallisimpia.
    Kotimaassa niiden harjoitteluun ei ole mitään edellytyksiä. Jäävuoroja on parhaimmillaankin pari-kolme kuukautta (esimerkiksi Ogelissa ei vieläkään ole pikaluisteluun kelpaavaa jäätä vaikka kausi on jo pitkällä).
    Muilla paikkakunnilla ovat vuorot pahimmillaan 2-3 kpl yhden tunnin vuoroja (!) viikossa. Pikaluistelun ja varsinkin ns yleisluistelun kannalta ne ovat lähinnä huono vitsi.
    Yksinäisen yrittäjän mahdollisuudet hallileireilläkään eivät ole ole kovin realistisia. 5000-100000m vaatisi kovatasoisen joukkueen tuen, jotta tarvittavia sub-30s kierroksia saataisiin kerättyä tarpeeksi paljon.

    Tällähetkellä tuo SE ei siis ole kenenkään tavoitteissa, vaan painopiste on selvästi 1500m ja sitä lyhyemmillä matkoilla. 5000m toki treenataan jonkinverran koska ilman kohtuullista vitosta ei yleis-MM:in ole pääsyä.

    Toivottavasti joskus saadaan uutta sukupolvea mukaan myös näille pitkille matkoille, vaikka nyt näyttääkin etteivät ne juuri ketään, edes lajin harrastajia, kovin paljon kiinnosta:-( Yleensähän SM kisoissakin vitosen ja kympin aikana ihmiset siirtyvät kahvion puolelle, niitä muutamaa vaivautuneen näköistä maalituomaria lukuunottamatta.
    Muissa kansallisissa kilpailuissa (silloin kun niitä yleensä saadaan edes pidettyä)matkat jäävät yleensä noihin mainittuihin 1500m:in ja lyhyempiin.

    Olemme Jampan kanssa joskus vitsailleet tuosta hänen 10000m:n ennätysluistelusta: Olisi pitänyt jättää se Vesan murheeksi, koska siitä ei ole kuin pelkkää harmia eikä sen rikkojaa ja siis tuon "häpeätahran" poistajaa ole edes näköpiirissä ;-)

    Roopelle olen ennätyksen rikkomista vähän ollut ehdottelemassa mutta saas nyt nähdä.

    Itse pidän juuri pitkänmatkan luistelua yhtenä hienoimmista urheilulajeista. Parhaimmillaan se on todella hienoa katseltavaa (vaikka ei se kuulemma urheilijasta aivan niin helpoltakaan tunnu).

    Hienoa asiassa on se että olemme sentään saaneet kansainvälistä tasoa kiinni niillä matkoilla joilla se on edes jotenkin mahdollista.

    Oma halli kyllä toisi pitemmällä tähtäimellä myös yleisluistelijat kuvioihin mukaan.

    Äänestä

  • Kaino Toivomus kirjoitti:

    Ujo toiveeni olisi, että 10.000 metrin SE:lle tehtäisiin jotakin lähiaikoina?

    Ehkä nolointa on se että naisten ME on parempi kuin miesten SE...

    Äänestä

  • se aika... kirjoitti:

    muualla kuin naisten aikojen kampittaminen... viime talvena Chad Hedrickin taisi ylittää naisten ajat... ja luistelussa se on todella radoista ja olosuhteista kiinni.

    Onhan se noloa, että Suomessa ("jääkarhujen maassa") on niin, niin surkeat olosuhteet. Se on todella noloa. Jopa niin noloa, että tuntuu surkealta jopa välillä marista tästä asiasta. Pitäisi panna hihat heilumaan monella tasolla ja laajalla rintamalla.

    Äänestä

  • täytyy olla jossain ihan kirjoitti:

    Kyllä siinä mun mielestä on ihan tarpeeksi tavoitetta että ensin pystyy kepittämään naisten ajat. Vai meinaatko että kannattaa tavoitella loppuaikoja joilla ollaan miesten sarjassa sijoilla 30 niinkuin nyt?, Suomalainen 10000m:n luistelija ei pääsisi edes mitaleille naisten sarjassa...

    Äänestä

  • turpaan tulee kirjoitti:

    minä taas veikkaan ettei 10000m SE-aika parane edes kymmenessä vuodessa mihinikään.

    Äänestä

  • Nimimerkki kirjoitti:

    Lahdessa olleet luistelijat ovat luistellet jo vuosia, on ihan turhaa käydä läpi perusasioita jotka jokainen tietää. Eli leiri ei todellakaan ollut mikään aloittelijoitten leiri. Opastuksen soisi olevan sitten myös sitä tasoa.
    Lahdessakin näkyi luistelijoita joille lajivalinta ei ole mennyt ihan nappiin vaikka hauskaa onkin, saahan sitä harrastella, vaikkei motoriikka toimikaan.

    Yksi kurssin tavoite oli myös miten muita ohjataan ja siihenkin tuli tietoa alusta loppuun. Siksioli ihan hyvä kuulla perusteetkin opetettuna.

    Kuinka pitkälle olisi vielä voinut edes mennä? ohjelmassa oli jo kisastartit, sirklaukset,loppuojennukset ja tuplapotku. Sitäpaitsi uskon että suurin osa hyötyi itsekin ihan perusteista lähtien. Monennäköistä tuplapotkuakin on näkyvissä, ja nyt ainakin tuli kaikille varmaankin selväksi mitä se oikeasti on ja miltä pitäisi tuntua.

    ja eikun oppien mukaan harjoittelemaan ja ohjaamaan.

    Äänestä

  • nimimerkki2 kirjoitti:

    Kyvykäs ohjaaja tietää mitä luistelijan pitää oppia ja miten se tehdään ilman kädestä pitäen neuvomistakin kun itsellä on luisteleminen kohdallaan. Kaikista ei kuitenkaan tulee ohjaajaa sitten millään vaikka teknistä osaamista olisikin. Tässä kouluttajan opettamisessakin pätee sääntö: kaikille ei kannata opettaa kun se kyky ei vaan kertakaikkiaan ole kaikkien hanskassa. Sama se on itse luistelussakin.

    Yleensä ne jotka LUULEVAT osaavansa luistella ovat niitä kaikkein innokkaimpia muitten neuvojia ja paasaajia, tämä sekä rulla että jääpuolella.

    -|-

    Äänestä

  • -|- kirjoitti:

    Ohjelman suurpiirteinen sisältö oli varmaan kaikkien kurssille tulevien tiedossa: tekniikkaa ja ohjausta. sitä sai, oli sitten kykyä ottaa vastaan tai ei.eihän kaikki oppi IKINÄ kaikkiin uppoakaan, se olisi jo utopiaa.

    Äänestä

  • turpaan tulee kirjoitti:

    Kyllä siinä mun mielestä on ihan tarpeeksi tavoitetta että ensin pystyy kepittämään naisten ajat. Vai meinaatko että kannattaa tavoitella loppuaikoja joilla ollaan miesten sarjassa sijoilla 30 niinkuin nyt?, Suomalainen 10000m:n luistelija ei pääsisi edes mitaleille naisten sarjassa...

    kuka tämä suomainen kympin luistelija on. Ainakaan tässä parin viimeisen vuosikymmenen aikana ei meillä ei ole ollut ketään jota tuo matka olisi kiinnostanut. Yleis-SM kisoissa se toki on matkana vielä mukana, joskaan sitä ei kovinkaan moni lähde edes kokeilemaan vaan keskeyttää sarjan kolmen matkan jälkeen.

    "Kyllä siinä mun mielestä on ihan tarpeeksi tavoitetta että ensin pystyy kepittämään naisten ajat."

    No siitä vaan jos näet tuossa mielestäsi tarpeeksi tavoitetta. Kenttä on aivan vapaa.

    "Vai meinaatko että kannattaa tavoitella loppuaikoja joilla ollaan miesten sarjassa sijoilla 30 niinkuin nyt?,"

    Ei varmaankaan. Kyse onkin enemmän siitä ettei ketään suomalaista kiinnosta yhtään minkään kympin ajan rikkominen.

    Äänestä

  • se aika... kirjoitti:

    Ehkä nolointa on se että naisten ME on parempi kuin miesten SE...

    Koskela ja Poutala nolottaa hirveästi että kympin SE on naisten ME:tä huonompi ;-D

    Äänestä

  • herroja kirjoitti:

    Koskela ja Poutala nolottaa hirveästi että kympin SE on naisten ME:tä huonompi ;-D

    Valtosta ainakaan ei taida kiinnostaa tuo kymppi, onhan siinä 8500m liikaa matkaa. Aivan sama asia kun ei Koskelaa ja Putalaakaan kiinnosta. Valtonen huhujen mukaan tähtää 1500m:lle, eikä kympille. Ja turha kympille edes tähdätä jos lahjoja matkalle ei ole. Vai pitäisikö Valtosen nyt alkaa nimenomaan tavoitella tuota naisten ME-aikaa? uskomatonta touhua taas täällä!

    Äänestä

  • tarkemmin kirjoitti:

    kuka tämä suomainen kympin luistelija on. Ainakaan tässä parin viimeisen vuosikymmenen aikana ei meillä ei ole ollut ketään jota tuo matka olisi kiinnostanut. Yleis-SM kisoissa se toki on matkana vielä mukana, joskaan sitä ei kovinkaan moni lähde edes kokeilemaan vaan keskeyttää sarjan kolmen matkan jälkeen.

    "Kyllä siinä mun mielestä on ihan tarpeeksi tavoitetta että ensin pystyy kepittämään naisten ajat."

    No siitä vaan jos näet tuossa mielestäsi tarpeeksi tavoitetta. Kenttä on aivan vapaa.

    "Vai meinaatko että kannattaa tavoitella loppuaikoja joilla ollaan miesten sarjassa sijoilla 30 niinkuin nyt?,"

    Ei varmaankaan. Kyse onkin enemmän siitä ettei ketään suomalaista kiinnosta yhtään minkään kympin ajan rikkominen.

    jos aikoo pärjätä yleisluistelijoiden kisoissa?

    "ketään suomalaista kiinnosta yhtään minkään kympin ajan rikkominen"

    Kuka sen tietää kuka tuo kympin luistelija on, hän on ehkä tällähetkellä hiihtämässä tai rullaluistelemassa jossain päin Suomea edustaen nuorinta sukupolvea. Ja jos Suomeen joskus saadaan jotain tolkkua tähän pikaluisteluun niin hän ehkä jaksaa kiinnostua pikaluistelusta sen verran että rikkoo kenties jopa ennätyksiä, aikaa siihen menee vähintään tuo 10 vuotta, ehkä 30 vuotta, ehkä vasta sitä seuraavassa sukupolvessa tai sitten ei koskaan. Sen verran tämä laji on lakaistu maton alle ja tehty mahdollisimman vaikeaksi harrastaa.

    Luuletko että naisten aikojen lyöminen ei ole sen ihmeellisempi haaste?, Kukaan suomalaisista miehistä ei ole pystynyt rikkomaan naisten huippuaikoja. Eli luuletko tosiaan että on asiaa miesten kisoihin kun edes naisten ajat on saavuttamatomissa?

    "No siitä vaan jos näet tuossa mielestäsi tarpeeksi tavoitetta. Kenttä on aivan vapaa." -lausettasi vaivaa aika pohjaton iroania. Kertoisitko mikä kenttä Suomessa on vapaa ja missä niitä on?, viimeksi muistan että Suomen kentät on varattu jollekkin toissijaiselle käyttötarkoitukselle, kuten lätkä, jääpallo ja mummojen rusettiluistelu.

    No ei varmaankaan ketään kiinnosta 10000m rikkominen, sehän vaatii eniten harjoittelua, sen sijaan kannattaakin yrittää rimpuilla keskimatkoilla joissa taso maailmalla on kaikkein kovin.

    Äänestä

  • kiinnostaa, kirjoitti:

    jos aikoo pärjätä yleisluistelijoiden kisoissa?

    "ketään suomalaista kiinnosta yhtään minkään kympin ajan rikkominen"

    kisoissa tarkoittaa lähinnä "viivytystaistelua". Joku 1500m:n kaveri joka hyvän 500m:n ja 1500m:n sekä siedettävän 5000m:n ansiosta tuo Suomelle toisen paikan seuraavissa kilpailuissa. Voihan sieltä vaikka tulevaisuudessa joku yleisluistelijakin ilmestyä jostakin ;-)
    Nytkin on meillä on kaksi paikkaa EM:ssä, mutta luistelijat puuttuvat. Todennäköisesti Valtonen ja Rosendahl vetävät taas rutiinikeikan ja saadaan nuo paikat pidettyä jatkossakin.

    Äänestä

  • toinen veikkaaja kirjoitti:

    Kuka sen tietää kuka tuo kympin luistelija on, hän on ehkä tällähetkellä hiihtämässä tai rullaluistelemassa jossain päin Suomea edustaen nuorinta sukupolvea. Ja jos Suomeen joskus saadaan jotain tolkkua tähän pikaluisteluun niin hän ehkä jaksaa kiinnostua pikaluistelusta sen verran että rikkoo kenties jopa ennätyksiä, aikaa siihen menee vähintään tuo 10 vuotta, ehkä 30 vuotta, ehkä vasta sitä seuraavassa sukupolvessa tai sitten ei koskaan. Sen verran tämä laji on lakaistu maton alle ja tehty mahdollisimman vaikeaksi harrastaa.

    Luuletko että naisten aikojen lyöminen ei ole sen ihmeellisempi haaste?, Kukaan suomalaisista miehistä ei ole pystynyt rikkomaan naisten huippuaikoja. Eli luuletko tosiaan että on asiaa miesten kisoihin kun edes naisten ajat on saavuttamatomissa?

    "No siitä vaan jos näet tuossa mielestäsi tarpeeksi tavoitetta. Kenttä on aivan vapaa." -lausettasi vaivaa aika pohjaton iroania. Kertoisitko mikä kenttä Suomessa on vapaa ja missä niitä on?, viimeksi muistan että Suomen kentät on varattu jollekkin toissijaiselle käyttötarkoitukselle, kuten lätkä, jääpallo ja mummojen rusettiluistelu.

    No ei varmaankaan ketään kiinnosta 10000m rikkominen, sehän vaatii eniten harjoittelua, sen sijaan kannattaakin yrittää rimpuilla keskimatkoilla joissa taso maailmalla on kaikkein kovin.

    "Luuletko että naisten aikojen lyöminen ei ole sen ihmeellisempi haaste?, Kukaan suomalaisista miehistä ei ole pystynyt rikkomaan naisten huippuaikoja. Eli luuletko tosiaan että on asiaa miesten kisoihin kun edes naisten ajat on saavuttamatomissa?"

    En. Kuinka niin?

    "viimeksi muistan että Suomen kentät on varattu jollekkin toissijaiselle käyttötarkoitukselle, kuten lätkä, jääpallo ja mummojen rusettiluistelu."

    Niimpä.

    "No ei varmaankaan ketään kiinnosta 10000m rikkominen, sehän vaatii eniten harjoittelua, sen sijaan kannattaakin yrittää rimpuilla keskimatkoilla joissa taso maailmalla on kaikkein kovin."

    Kaikki huippu-urheilu vaatii kovaa harjoittelua. Totta on myös että keskimatkoilla taso on kova.
    Suomalaisittain katsoen kannatta silti "rimpuilla" keskimatkoilla kuin yrittää lajia jonka harrastamiseen ei ole pienimpiäkään edellytyksiä. Tunnin harjoitusvuoroilla sohjoisilla kentillä ei kestävyysluistelijaa tehdä, eikä ulkomaanleireille ole varaa suuria porukoita pitkiksi ajoiksi lähettää. Piste.

    Paljon realistisempaa olisi vaikkapa kelkkailujoukkueen kasaaminen meidän julkkissprinttereistä ja ylijäämä rallikuskeista ;-)

    Äänestä

  • Mörökölli kirjoitti:

    Valtosta ainakaan ei taida kiinnostaa tuo kymppi, onhan siinä 8500m liikaa matkaa. Aivan sama asia kun ei Koskelaa ja Putalaakaan kiinnosta. Valtonen huhujen mukaan tähtää 1500m:lle, eikä kympille. Ja turha kympille edes tähdätä jos lahjoja matkalle ei ole. Vai pitäisikö Valtosen nyt alkaa nimenomaan tavoitella tuota naisten ME-aikaa? uskomatonta touhua taas täällä!

    se että Valtonen nimenomaan olisi ollut se kaveri jolla olisi ollut lahjoja kympille asti. Hän olisi kuitenkin jäänyt ainoaksi yleisluistelijaksi maajoukkueeseen, joten totesi kaiketi tilanteen toivottomuuden itsekin ja alkoi "rimpuilemaan" Rosendahlien tapaan keskimatkoilla.
    Silti hän vielä saavutti Olympiapaikan 5000m, mutta ei tullut valituksi Suomen olympiakomitean toimesta(joidenkin tietojen mukaan kyseessä oli sairastuminen pahaan aikaan).

    Valtonen luisteli kyllä "siinä sivussa" kokeilun kympilläkin. Tästä ajattelemattomastra kokeilusta on peräisin tuo surullisen kuuluisa "häpeätahra"
    eli se "naisten ME:tä huonompi SE".

    Valtosta ei ole mitään syytä moittia kympin huonosta kotimaisesta tasosta, vaikka hänet tullaankin muistamaan "sinä kaverina joka viimeisenä lähtijänä sammutti valot Suomalaisesta kestävyysluistelusta".

    Äänestä

  • tuossa on kirjoitti:

    Speculations... Silti Suomeen saatiin jopa ME ja ilman "speculations" ja valot sammutettuina viimeisen lähtijän toimesta. Niin ihmeellinen on maailma, veliseni.

    Äänestä

  • Speculations kirjoitti:

    Speculations... Silti Suomeen saatiin jopa ME ja ilman "speculations" ja valot sammutettuina viimeisen lähtijän toimesta. Niin ihmeellinen on maailma, veliseni.

    että tuo ME tuli nimenomaan sprinttimatkalta joille Suomessa on väkeä tungokseen saakka.

    Siis oliko se Suomeen saatu ME siis kuitenkin nimenomaan kympiltä!

    Uutisissa puhuttiin 1000m:n maailmanennätyksestä, enkä ole kuullut että Koskela juuri sen pitempiä matkoja edes luisteleekaan.

    Niin ihmeellinen sitten kuitenkin on maailma!

    Sammutan siis itse valot ja vetäydyn häpeämään tietämättömyyttäni. (Mitä nyt jalkapalloa ja pyöräilyä sillointällöin hiivin katselemaan.)

    Äänestä

  • exkoutsi kirjoitti:

    "Luuletko että naisten aikojen lyöminen ei ole sen ihmeellisempi haaste?, Kukaan suomalaisista miehistä ei ole pystynyt rikkomaan naisten huippuaikoja. Eli luuletko tosiaan että on asiaa miesten kisoihin kun edes naisten ajat on saavuttamatomissa?"

    En. Kuinka niin?

    "viimeksi muistan että Suomen kentät on varattu jollekkin toissijaiselle käyttötarkoitukselle, kuten lätkä, jääpallo ja mummojen rusettiluistelu."

    Niimpä.

    "No ei varmaankaan ketään kiinnosta 10000m rikkominen, sehän vaatii eniten harjoittelua, sen sijaan kannattaakin yrittää rimpuilla keskimatkoilla joissa taso maailmalla on kaikkein kovin."

    Kaikki huippu-urheilu vaatii kovaa harjoittelua. Totta on myös että keskimatkoilla taso on kova.
    Suomalaisittain katsoen kannatta silti "rimpuilla" keskimatkoilla kuin yrittää lajia jonka harrastamiseen ei ole pienimpiäkään edellytyksiä. Tunnin harjoitusvuoroilla sohjoisilla kentillä ei kestävyysluistelijaa tehdä, eikä ulkomaanleireille ole varaa suuria porukoita pitkiksi ajoiksi lähettää. Piste.

    Paljon realistisempaa olisi vaikkapa kelkkailujoukkueen kasaaminen meidän julkkissprinttereistä ja ylijäämä rallikuskeista ;-)

    "No siitä vaan jos näet tuossa mielestäsi tarpeeksi tavoitetta.. Kenttä on aivan vapaa. "

    Tuo jos mikä on melkoisen vähättelevä lausahdus. Naisten aikojen saavuttaminen ei ole mielestäsi riittävän haasteellista vaikka ollaan niistä ajoista kaukana.

    Jos Suomesta saataisiin edes pari lajin 5000-10000m:n lahjakasta luistelijaa niin paljon kannattavampaa on leirittää näitä kuin elättää useampaa toivotonta 1500m tapausta

    Äänestä

  • pari sanaa kirjoitti:

    Mikä tuossa exkoutsin lauseessa on vähättelevää.
    Ei tuota kympin luistelun ennätystä ole kenenkään pakko lähteä tavoittelemaan. Meillä urheilu on yleensäkin aivan vapaaehtoisten hommaa. Jos siis koet tuon naisten aikojen saavuttamisen niin tärkeäksi niin siitä vaan yrittämään joko urheilijana tai koutsina.
    Olen muutaman aikaisemman postaajan kanssa samoilla linjoilla siitä että kympin ennätyksen kansainvälistäminen näissä olosuhteissa on yhtä haasteellista kuin banaanin viljely Pirkanmaalla.
    Eli jos kiinnostaa niin eikun kokeilemaan.

    "Jos Suomesta saataisiin edes pari lajin 5000-10000m:n lahjakasta luistelijaa niin paljon kannattavampaa on leirittää näitä kuin elättää useampaa toivotonta 1500m tapausta"

    Joopa joo. Ja hetkenpäästä meillä olisi "pari toivotonta yleisluistelijaa" elätettävänä.
    Kyllä menestyminen yleisluistelussa vaatii sentään vähän enemmän.

    Ehkä meille olisi parempi tämä jenkkien tie. Heillähän lähes kaikki parhaat pikaluistelijat tulevat rullaluistelun parista. (Paitsi tämä short track kaveri joka juuri menetti ME:nsä Koskelalle.)

    PS.Katselin (tässä välillä) kesän rullatuloksia mutta eipä sielläkään juuri valtavaa junioripaljouttaa esiintynyt. Eli se siitäkin sitten.

    Äänestä

  • Luulin kirjoitti:

    että tuo ME tuli nimenomaan sprinttimatkalta joille Suomessa on väkeä tungokseen saakka.

    Siis oliko se Suomeen saatu ME siis kuitenkin nimenomaan kympiltä!

    Uutisissa puhuttiin 1000m:n maailmanennätyksestä, enkä ole kuullut että Koskela juuri sen pitempiä matkoja edes luisteleekaan.

    Niin ihmeellinen sitten kuitenkin on maailma!

    Sammutan siis itse valot ja vetäydyn häpeämään tietämättömyyttäni. (Mitä nyt jalkapalloa ja pyöräilyä sillointällöin hiivin katselemaan.)

    Misunderstanding...

    En väittänyt mitään siitä, mitä edellinen kirjoittaja sanoi minun muka väittäneeni. Toistan saman:

    Speculations... Silti Suomeen saatiin jopa ME ja ilman "speculations" ja valot sammutettuina viimeisen lähtijän toimesta. Niin ihmeellinen on maailma, veliseni.

    Sisältyykö edelliseen jokin väite kymppitonnista. Ei varmasti, veliseni.

    Äänestä

  • Misunderstanding kirjoitti:

    aiheelliseksi esitellä kielitaitoasi juuri kestävyysluistelua koskevassa ketjussa. OK, et siis keskustellut kestävyysluistelusta (5000m - 10 000m). Eli onko Koskela siis viimeinen lähtijä?
    Ei siinä postauksessasi todellakaan mainittu kymppitonnia eikä vitosta. "Speculation" oli mainittuna ja ME.
    Vielä tarkennuksena: speculate = think about something in a guessing kind of way without having any proof.
    Siis tätähän tässä ollaan tekemässä. Keskustelupalstoilla yleensä spekuloidaan.

    Edelliset postaukset liittyivät kestävyysluisteluun. Omissa spekulaatiossasi tässä keskusteltavassa asiassa arvioit että " Suomeen saatiin jopa ME ja ilman "speculations" ja valot sammutettuina viimeisen lähtijän toimesta".
    Et toki väittänyt yhtään mitään mutta kovin on ihmeellinen maailmasi.
    Vielä kun kerrot miten tämä speculaatiosi liittyy keskusteltavaan asiaan niin ainakin osa näistä maailman "ihmeellisyyksistä" saataisiin realistiseksi.

    Äänestä

  • tulkinta? kirjoitti:

    Mikä tuossa exkoutsin lauseessa on vähättelevää.
    Ei tuota kympin luistelun ennätystä ole kenenkään pakko lähteä tavoittelemaan. Meillä urheilu on yleensäkin aivan vapaaehtoisten hommaa. Jos siis koet tuon naisten aikojen saavuttamisen niin tärkeäksi niin siitä vaan yrittämään joko urheilijana tai koutsina.
    Olen muutaman aikaisemman postaajan kanssa samoilla linjoilla siitä että kympin ennätyksen kansainvälistäminen näissä olosuhteissa on yhtä haasteellista kuin banaanin viljely Pirkanmaalla.
    Eli jos kiinnostaa niin eikun kokeilemaan.

    "Jos Suomesta saataisiin edes pari lajin 5000-10000m:n lahjakasta luistelijaa niin paljon kannattavampaa on leirittää näitä kuin elättää useampaa toivotonta 1500m tapausta"

    Joopa joo. Ja hetkenpäästä meillä olisi "pari toivotonta yleisluistelijaa" elätettävänä.
    Kyllä menestyminen yleisluistelussa vaatii sentään vähän enemmän.

    Ehkä meille olisi parempi tämä jenkkien tie. Heillähän lähes kaikki parhaat pikaluistelijat tulevat rullaluistelun parista. (Paitsi tämä short track kaveri joka juuri menetti ME:nsä Koskelalle.)

    PS.Katselin (tässä välillä) kesän rullatuloksia mutta eipä sielläkään juuri valtavaa junioripaljouttaa esiintynyt. Eli se siitäkin sitten.

    En taas tajua mistä tuollaisen käsityksen sait!? Ei tätä kymppitonnia harjoitella sen takia että pystyisi rikkomaan ennätyksiä, vaan että pärjäisi maailmancupissa tms. siellä ne ennätykset sitten rikotaan ja aikoja parannetaan niikuin nähtiin viimecupin kisassa Galcaryssä, usean maan ennätykset parani, ja henk koht ennätyksiä tehtiin lähes 200!

    "siitä sitten vaan yrittämään".. kun täällä on useasti jo tullut esille että luistelu ei ole Suomalaisten laji, miksi sitä pitäisi siis kenekään edes yrittää harjoitella kun täkäläiset olosuhteet on tällaisia takahikiän jääpallokenttiä?, tasoeron muuhun maailmaan näkee jo siitä että naistenkin 10000m ajat on parempia.
    Jopa ruotsista on pari 5000m luistelijaa ja Norjasta jo lähes 10 ja venäjällä samoin. Suomi on näillä leveysasteilla oikea väliinputoaja. Jopa Espanjasta ja Kreikasta tulee pikaluistelijoita vaikkei näillä ole edes pakkastalvia!, odottelen tässä vielä Viron nousua mukaan pikaluisteluun, rullapuolella ainakin on junioreita pilvin pimein.

    Niinpä niin, tätähän se on, "menestytään" yleisluistelussa, kun ei osata erikoistua. Juuri nämä ovat näitä keskinkertaisuuksia, harjoitellaan vähän kaikkea ja ei olla hyviä missään. Ei (edes) yleisluistelussa voi pärjätä jos luistellaan
    kaikki matkat B erän puolivälin tasoa.

    Äänestä

  • tulkintaa kirjoitti:

    poliitikon uraa? Tuo tekstisi antaa hyvät neuvottelulähtökohdat; tehtiinpä miten tahansa niin aina menee väärin.
    Siis pitäisikö täällä mielestäsi harrastaa pikaluistelua vai ei?

    Eikös sinua juuri jotenkin kiinnosta tuo naisten ME:n ja SE:n suhde? Siis pitäisikö se ennätys parantaa vai haluatko säilyttää sen urputuksesi kohteena myös tulevaisuudessa?

    Ennätysten rikkominen ei ole mielestäsi tärkeää vaan se että mennään maailmancuppeihin missä ennätyksiä rikotaan. Siis katselemaanko?

    Luistelu siis ei ole suomalaisten laji OK. Mitä sitten jos ruotsalaiset tai venäläiset sitä harrastavat ja ovat siinä naisia parempia? Emmehän me pärjää ohjaskelkkailussakaan naisten parhaimistolle, eikä se ketään kiinnosta.

    Kympin luistelu ja sen harjoittelu on Suomessa sallittu ja jos joku haluaa sitä näissä olosuhteissa harrastaa niin, kuten jo mainittiinkin, siitä vaan yrittämään. Mikä tässä niin outoa on?

    Siis pitäisikö mielestäsi erikoistua vai ei?
    Suomalaiset luistelijat ovat nimenomaan erikoistuneet ja juuri siksi saavuttaneet tuloksia. Meillä ei tällähetkellä ole ainuttakaan ns yleisluistelijaa. Kuka siis harjoittelee vähän kaikkea eikä ole hyvä missään?

    Kaikki eivät tietysti ole parasta A-ryhmää mutta ilman ulkomaan leiritystä ja kilpailuja tuohon ryhmään ei pääse. Meidän nykyisetkin huiput ovat kierreleet "elätettävinä" ennen kuin ovat vakiinnuttaneet asemansa A-ryhmässä.

    Äänestä

  • se aika... kirjoitti:

    Ehkä nolointa on se että naisten ME on parempi kuin miesten SE...

    joka on siis n. 24 sekuntia parempi kuin naisten ME (Martina Sablikova) 13.48,33.

    Tuo 13.24 on toki laskennallinen SE, joka helposti tulisi ihan todelliseksi, jos J. Valtonen viitsisi/ehtisi/haluaisi viettää tuon ajan jossakin pikaluisteluhallissa.

    Martina Sablikovan 5.000 metrin ME on 6.45,61
    Jarmo Valtosen 5.000 metrin SE on 6.33,84

    Äänestä

  • on 13.24 kirjoitti:

    Jos urheilijan homma on kiinni viitsimisestä/ehtimisestä/haluamisesta, niin aika huonolta näyttää. Jos tuon ennätysajan alittaminen on niin helppoa, niin miksei sitä voisi tehdä näytösluontoisesti jonkin kisan yhteydessä ja samalla laji saisi lisää julkisuutta/näkyvyyttä ja mahdollisesti sponsoreita ????

    Äänestä

  • Kiituri58 kirjoitti:

    vielä saavutettaisi mitään, korkeintaan ns. hygieniaetu.

    Miesten ME on kympillä 12.41,69

    Äänestä

  • Kiituri58 kirjoitti:

    Jos urheilijan homma on kiinni viitsimisestä/ehtimisestä/haluamisesta, niin aika huonolta näyttää. Jos tuon ennätysajan alittaminen on niin helppoa, niin miksei sitä voisi tehdä näytösluontoisesti jonkin kisan yhteydessä ja samalla laji saisi lisää julkisuutta/näkyvyyttä ja mahdollisesti sponsoreita ????

    ja haluaminen pitää tässä nyt käsittää vähän laajemmin.
    Urheilijalle tuo ehtiminen ei ole aivan pikkuasia. Tässäkin tapauksessa pitäisi matkustaa toiselle puolelle maapalloa nopeille radoille. Eikä niilläkään radoilla jonkun suomalaisen ennätyskokeilujen takia aleta järjestämään ennätyskelpoista kympin kisaa.
    Jos luistelija ei edes koe kymppiä omaksi lajikseen niin miksi hänen pitäisi tuohon edes ryhtyä. Mikä siinä nyt niin "huonolta näyttää". (Valtosen osalta tämmöinen keskustelu on jopa aika loukkaavaa. Kyseessä on kuitenkin kaveri joka nimenomaan viitsii ja haluaa mutta on joutunut tekemään valintoja.)

    Valmennusmielessä laskenta ei ole niinkään eri asia kuin todellisuus. Itseasiassa nämä arviot ovat urheiluvalmennuksessa aivan jokapäiväinen asia. Luistelijalla joka luistelee 5000m määrättyyn aikaan omaa mahdollisuudet tiettyyn aikaan myös kympillä. Tämä pitää myös tilastolisesti hyvin paikkansa.

    Kympin SE:n rikkominen ei kyllä tuo minkäänlaista julkisuutta tai näkyvyyttä. Valtoselle se on ehkä päinvastoin tuonut jopa negatiivista julkisuutta sen surkean SE:n omistajana.
    Tosiasia on että koko kestävyysluistelu on meillä aallonpohjassa. Ei ole olosuhteita eikä harrastajia. Se ei ole kenenkään yksittäisen urheilijan syytä. Tilanne on jatkunut niin pitkään että nykyisin naisetkin menevät kovempaa kuin meidän ennätyksemme.

    Kärjistäen asian voisi myös ilmaista vaikkapa siten että meidän suuret luistelutähtemme Thunberg, Järvinen, Linkovesi olisivat tuloksillaan radantukkeena nykyisissä varhaisjunioreidenkin kilpailuissa. Kehitys siis menee eteenpäin ja jos ei olla mukana niin SE vertailu alkaa näyttää aika oudolta.

    Äänestä

  • -|- kirjoitti:

    Kyvykäs ohjaaja tietää mitä luistelijan pitää oppia ja miten se tehdään ilman kädestä pitäen neuvomistakin kun itsellä on luisteleminen kohdallaan. Kaikista ei kuitenkaan tulee ohjaajaa sitten millään vaikka teknistä osaamista olisikin. Tässä kouluttajan opettamisessakin pätee sääntö: kaikille ei kannata opettaa kun se kyky ei vaan kertakaikkiaan ole kaikkien hanskassa. Sama se on itse luistelussakin.

    Yleensä ne jotka LUULEVAT osaavansa luistella ovat niitä kaikkein innokkaimpia muitten neuvojia ja paasaajia, tämä sekä rulla että jääpuolella.

    -|-

    niitä luulijoita ja osaajia riittää!
    todelliset tietäjät ovat aivan jossain muualla.......

    Äänestä

  • palstalla-.- kirjoitti:

    niitä luulijoita ja osaajia riittää!
    todelliset tietäjät ovat aivan jossain muualla.......

    Jeps, olet tosiaankin oikeassa. Onneksi tämän palstan keskustelu ei oikeasti kuvasta rullaluistelun harrastajien asenteita. Usein tuntuu, että täällä kirjoittavat vain katkeroituneet ja jostain herneen syvälle nenäänsä vetäneet tyypit...

    Äänestä

  • on 13.24 kirjoitti:

    joka on siis n. 24 sekuntia parempi kuin naisten ME (Martina Sablikova) 13.48,33.

    Tuo 13.24 on toki laskennallinen SE, joka helposti tulisi ihan todelliseksi, jos J. Valtonen viitsisi/ehtisi/haluaisi viettää tuon ajan jossakin pikaluisteluhallissa.

    Martina Sablikovan 5.000 metrin ME on 6.45,61
    Jarmo Valtosen 5.000 metrin SE on 6.33,84

    Siitähän se on kyse, JOS löytyy luistelija, JOS viitsii harjoitella, JOS on tavoitteita, JOS on mahdollisuus harjoitella, JOS on olosuhteet, JOS on lahjakkuutta, JOS on hyvä päivä. Koko urheilu on jossittelua JOS ei nämä asiat ole kohdallaan.
    Laskennallinen liikuntatiede on naurettaavaa pelleilyä. Tulokset ja vertailut tehdään kilparadalla kelloa vastaan, ei tietokoneen ruudulla kilometrivauhteja laskien ja JOSsittelemalla.

    Äänestä

  • ehtiminen kirjoitti:

    ja haluaminen pitää tässä nyt käsittää vähän laajemmin.
    Urheilijalle tuo ehtiminen ei ole aivan pikkuasia. Tässäkin tapauksessa pitäisi matkustaa toiselle puolelle maapalloa nopeille radoille. Eikä niilläkään radoilla jonkun suomalaisen ennätyskokeilujen takia aleta järjestämään ennätyskelpoista kympin kisaa.
    Jos luistelija ei edes koe kymppiä omaksi lajikseen niin miksi hänen pitäisi tuohon edes ryhtyä. Mikä siinä nyt niin "huonolta näyttää". (Valtosen osalta tämmöinen keskustelu on jopa aika loukkaavaa. Kyseessä on kuitenkin kaveri joka nimenomaan viitsii ja haluaa mutta on joutunut tekemään valintoja.)

    Valmennusmielessä laskenta ei ole niinkään eri asia kuin todellisuus. Itseasiassa nämä arviot ovat urheiluvalmennuksessa aivan jokapäiväinen asia. Luistelijalla joka luistelee 5000m määrättyyn aikaan omaa mahdollisuudet tiettyyn aikaan myös kympillä. Tämä pitää myös tilastolisesti hyvin paikkansa.

    Kympin SE:n rikkominen ei kyllä tuo minkäänlaista julkisuutta tai näkyvyyttä. Valtoselle se on ehkä päinvastoin tuonut jopa negatiivista julkisuutta sen surkean SE:n omistajana.
    Tosiasia on että koko kestävyysluistelu on meillä aallonpohjassa. Ei ole olosuhteita eikä harrastajia. Se ei ole kenenkään yksittäisen urheilijan syytä. Tilanne on jatkunut niin pitkään että nykyisin naisetkin menevät kovempaa kuin meidän ennätyksemme.

    Kärjistäen asian voisi myös ilmaista vaikkapa siten että meidän suuret luistelutähtemme Thunberg, Järvinen, Linkovesi olisivat tuloksillaan radantukkeena nykyisissä varhaisjunioreidenkin kilpailuissa. Kehitys siis menee eteenpäin ja jos ei olla mukana niin SE vertailu alkaa näyttää aika oudolta.

    Urheilussakin pätee sanonta "Ken leikkiin ryhtyy se sen kestäköön". Urheilu on valintoja ja näitä tässä on myös Valtonen tehnyt, ja se nähdään vaikka tässä kympin tuloksissa. En ymmärrä miksi kympin SE:n omistaminen on niin huono asia!?!? P.Koskelan kympin aika on vieläkin huonompi, ja ei se ainakaan hänen saavutuksiaan ole himmentänyt, eikä tuskin tehnyt hänestä sen huonompaa urheilijaa. Jollakin se kympinkin SE on oltava, vaikka sitten olisi kuinka huono tahansa. Ei tämä SE ole mikään peikko jota tule pelätä viimeiseen asti.
    Osoittaako tämä sitten vain huonoa itsetuntoa, sääliä urheilijaa joka ei sivumatkallaan tai puuttellisesti harjoittelemalla saa aikaiseksi hyvää aikaa? Enemmänkin kannattaa teidänlaisenne arvostelua pelkäävän miettiä kuinka itse arvostelet urheilua seuraavaa yleisöä. Ainakaan minun silmissäni J.Valtonen ei ole huono luistelija vaikka omistaakin SE tuloksen, se osoittaa vain mikä on hänen paras aikansa kympillä.

    Valmennuksessa varmasti käytetään laskennallisia loppuaikoja muttei niitä nyt kannata verrata todelliseen aikaan. Tulokset ja laskennlliset ajat pitää ensin lunastaa reaalimaailmassa.

    Kestävyysluistelu on aallonpohjassa vain yhdestä syystä, harjoittelumahdollisuuksien puutteesta. Suomi ON kestävyysurheilumaa, täällä on maratoonareita, juoksijoita, hiihtäjiä, pyöräilijöitä, ex pikaluistelijoita jne. Tosiasia on se että kun lajille ei luoda juuri minkäänlaisia elinoloja, nuoret siirtyvät lajien pariin jossa näitä on olemassa. Samalla kiihtyy näiden lajien kehitys jolloin yhä useampi siirtyy tukevammin näihin lajeihin ja yhä enemmän varoja suunnataan näitten olosuhteiden parantamiseksi,
    tämä kehitys sitten siirtyy sukupolvelta toiselle jne. Suomen kestävyysluistelu saadaan nousuun VAIN ja ainoastaan hallien ja olosuhteiden järjestämiselle ja nuorten houkuttamiseksi lajin pariin valmennuksen ja "tempauksien" avulla.
    Tällaista kehityssuuntaa ei ole näkyvissä edes vuosien päästäkään.

    Tänäpäivänä harjoitteluvuorot olemassaolevilla jäillä pienenevät entisestään sillä muut lajit valtaavat jo tämänkin pienen siivun jäävuoroista.

    Äänestä

  • Suomalaiset on jossittelijoita kirjoitti:

    Siitähän se on kyse, JOS löytyy luistelija, JOS viitsii harjoitella, JOS on tavoitteita, JOS on mahdollisuus harjoitella, JOS on olosuhteet, JOS on lahjakkuutta, JOS on hyvä päivä. Koko urheilu on jossittelua JOS ei nämä asiat ole kohdallaan.
    Laskennallinen liikuntatiede on naurettaavaa pelleilyä. Tulokset ja vertailut tehdään kilparadalla kelloa vastaan, ei tietokoneen ruudulla kilometrivauhteja laskien ja JOSsittelemalla.

    on pelleilyä niille jotka eivät siitä mitään ymmärrä.
    Tulokset toki tehdään kilparadalla mutta kyllä harjoittelussa suunnitelmallisuus, mukaanlukien tuo "laskennallisuus" sentään on menestymisen avain.

    Koskelan ja hänen valmentajansa lausunnoista (mm Valmentaja lehti, TV haastattelu) päätellen heidän menestyksensä takana on juuri vahva laskennallinen liikuntatiede.

    Teorian ja käytännön yhteläisyyksien ymmärtämättömyys on yleensä se kompastuskivi. Usein näkee hyvinkin luovia sovelluksia joiden humoristisuus on kaatunut liikuntatieteen niskaan. Siis jos joku tekee jotain pähkähullua johtuen teorian ymmärtämättömyydestä syy on useimpien mielestä teoriassa.

    Noista JOSseista olen samaa mieltä. Lisäisin siihen vielä; JOS on tietoa. Menestyksen avaimet ovat juuri noiden JOSsien poistamisessa: KUN loytyy luistelija JOKA jne...

    Äänestä

sanoa että tietämystä löytyi Suomesta.
Helsingin liikuntalautakunta ehätti jo pistämään pisteen jääurheilun monitoimihallille Myllypuroon. Eli se sitten Suomen pikaluistelusta, ellei sitten pohjalaiset pistä pytinkiä pystyyn sinne lakeuksilleen. (Mitä olen aina pitänyt todennäköisempänä ja jopa parempana vaihtoehtona kuin pääkaupunkiseutua.)

Äänestä
  • Suomen "Rimpuilijat" hävetkää.. Nyt on sitten viimeinenkin selitys murskattu! Katsokaa miten ME-nainen treenaa. Ja Suomipellet\Oulunkylän pellekoutsit jaksaa itkeä olosuhteiden perään..Valmentajat katsokaa peiliin ja tämä pätkä:

    http://www.youtube.com/watch?v=nMTZCQnKks8

    Kympin SE! HAHAHAHAHAAAA

    Äänestä

  • Vittuuntunut kirjoitti:

    Suomen "Rimpuilijat" hävetkää.. Nyt on sitten viimeinenkin selitys murskattu! Katsokaa miten ME-nainen treenaa. Ja Suomipellet\Oulunkylän pellekoutsit jaksaa itkeä olosuhteiden perään..Valmentajat katsokaa peiliin ja tämä pätkä:

    http://www.youtube.com/watch?v=nMTZCQnKks8

    Kympin SE! HAHAHAHAHAAAA

    tiedät tämän ME naisen harjoittelusta? Eipä taida hänkään juuri kovin paljon noissa olosuhteissa harjoitella.

    Ja sopii mennä kokeilemaan sitä kympin SE:tä kun noin naurattaa.

    Teitä kaikkitietäviä tyhjäntoimittajia näyttää riittävän joka lähtöön paitsi tietysti sillon kun tarttis jotain tehdä.

    Eivät ne Pekan ja Mikan harjoitteluolosuhteen kotimaassa ole juuri tuonkaan tasoisia. Aivan varmasti heistäkin voitaisin ottaa juuri samanlaisia videon pätkiä.

    Se ettei meillä ole enää ketään yleisluistelijaa ollut pitkiin aikoihin ei juurikaan naurata (kuin ehkä juuri teikäläistä jolla nyt näyttää muutenkin tuota onnellisuutta riittävän).

    Itse olen vannoutunut penkkiurheilija ja tilastonikari, eikä mikään mahti maailmassa saisi minua Oulunkylän räntäsateeseen eikä noihin ME naisen talvisiin treeneihin. Senpä takia en juuri menisi nykyisiä koutseja juurikaan arvostelemaan. Mutta jos asia teikäläistä noin kiinnostaa ja tunnet että luistelu kaipaa juuri laistasi neroa, niin eikun siitä vaan keräämään niitä yleisluistelijoita ja mainetekoja tekemään.

    Äänestä

  • paljon itse kirjoitti:

    voisivat ystävällisesti siirtyä omalle osastolleen!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=109&conference=4500000000000747&subcat=1298

    Äänestä

  • Nimimerkki kirjoitti:

    Pikaluistelun harrastajat ovat tervetulleita myös tälle rullaluistelu-palstalle. Molemmat lajit kun ovat aivan uber-hienoja!

    voi ystävällisesti jättää,sinne minne ne kuuluvat.kaikki eivät ole kiinnostuneita talviurheiluista.

    Äänestä

  • mutta kommentit kirjoitti:

    voi ystävällisesti jättää,sinne minne ne kuuluvat.kaikki eivät ole kiinnostuneita talviurheiluista.

    voi olla kiinnostuneita kaikesta. Monet rullailijat kyllä ainakin seuraavat myös jääpikaluistelua. Useat jopa harrastavat noita molempia.
    Jos aihe ei kiinnosta, niin ei näitä pakko ole lukea. Itseäni ei esimerkiksi keppiluistelun aiheet kiinnosta pätkän vertaa, joten yleensä skippaan ne.
    Samoin teen myöskin keskusteluille, joissa kerrotaan mistä marketista tai postimyynnistä milloinkin saa halvimmat luistinta muistuttaavat muoviviritelmät. Nämäkin keskustelut ohjaisin mieluummin kirppari palstalle.
    Ne ovat kuitenkin sallittuja myös täällä, koska joku näkee tarpeelliseksi niistä täällä keskustella. Eli nekin kuuluvat tälle palstalle.
    Toisaalta ne jotka ovat kiinnostuneita rullaluistelusta urheiluna ja lajin tekniikasta ja harjoittelusta yleensä seuraavat myös mihin suuntaan jäällä ollaan menossa.
    Tässä mielessä nekin jutut kuuluvat tälle palstalle.
    Tämä edeltävä keskustelu ei niinkään koskenut mitään urheilulajia sinänsä vaan pointti oli ehkä enemmänkin näissä arvosteluissa. Suomi on täynnä näitä epäonnistumispelkoisia nollia jotka olisivat parempia kaikessa mihin ryhtyisivätkin. Valitettavasti nämä samaiset tyypit eivät yleensä koko elämänsä aikana saa ryhdytyksi yhtään mihinkään. He saavat jotain lohtua tähän saamattomuuuteensa hakemalla tapauksia, joissa joku ei olisikaan onnistunut jossakin jonka he itse osaisivat paremmin, jos vain joskus viitsisivät tarttua toimeen. Tällaisessa virtuaalitodellisuudessa heidän vuotensa sitten kuluvatkin. Nämä keskustelupalstat ovat kuin tehdyt heitä varten.

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    palstalla sitten teet ;-D (Tällaisessa virtuaalitodellisuudessa heidän vuotensa sitten kuluvatkin. Nämä keskustelupalstat ovat kuin tehdyt heitä varten...).ei vaiskaan,oli läppä.

    Muuten toi sun kommennttisi on osittain varmasti tottakin..

    Äänestä

  • tällä kirjoitti:

    Eli miksikö roikun täällä. Minulla on tuohon jopa oikein vastauskin: olen vannoutunut penkkiurheilija joka seuraan kaikkea urheiluun liittyvää safarirallista saappaanheittoon. Eli kaikkea missä on kyseessä enemmän tai vähemmän rehti kilpailu.
    Tuo kommenttini pohjautuu paljon omaan elmänkokemukseeni. Kaikkea on tullut yritettyä, turpiin on joskus tullut rajusti ja joskus on ollut hetkiä jolloin on tullut mieleen koko homman mielekkyys. Mieleen on tullut halu siirtyä kuoron puolelle tuohon mainitsemaani "-isi" maailmaan. Aina on kuitenkin tullut lähdettyä uudelleen liikkeelle ja kokonaissaldo on kuitenkin jäänyt plussalla.
    En vaan voi mitään sille että nuo "mitä minä sanoin" tyypit saavat adrenaliinit liikkeelle.

    Äänestä

  • kysymys! kirjoitti:

    ...

    Äänestä

  • :-) kirjoitti:

    ...

    missä on rehti peli.kuulin viime kesänä kommentin siitä miksi rullaluistelusta ei voi koskaan tulla olympialajia.siis miksikö??
    - joo,koska siinä ei ole rehti peli.

    valitettavasti näin on.

    Äänestä

  • että seuraat kaikkea kirjoitti:

    missä on rehti peli.kuulin viime kesänä kommentin siitä miksi rullaluistelusta ei voi koskaan tulla olympialajia.siis miksikö??
    - joo,koska siinä ei ole rehti peli.

    valitettavasti näin on.

    ovat hyvin, hyvin kaukana fair playstä. No joku kutsuu estämistä, repimistä, tönimistä, työntämistä jne. taktiikaksi..

    Äänestä

  • kysymys! kirjoitti:

    Eli miksikö roikun täällä. Minulla on tuohon jopa oikein vastauskin: olen vannoutunut penkkiurheilija joka seuraan kaikkea urheiluun liittyvää safarirallista saappaanheittoon. Eli kaikkea missä on kyseessä enemmän tai vähemmän rehti kilpailu.
    Tuo kommenttini pohjautuu paljon omaan elmänkokemukseeni. Kaikkea on tullut yritettyä, turpiin on joskus tullut rajusti ja joskus on ollut hetkiä jolloin on tullut mieleen koko homman mielekkyys. Mieleen on tullut halu siirtyä kuoron puolelle tuohon mainitsemaani "-isi" maailmaan. Aina on kuitenkin tullut lähdettyä uudelleen liikkeelle ja kokonaissaldo on kuitenkin jäänyt plussalla.
    En vaan voi mitään sille että nuo "mitä minä sanoin" tyypit saavat adrenaliinit liikkeelle.

    Vastasit kuin itsellesi, roikut täällä wannabee- urheilijana, "olisin jos vaan huvittais", "kyllähän minä jos ja jos ja jos" jne...
    Juuri tuollaiset 'roikkuapinat' täällä sitten heittelevät omia viisauksiaan vaikka eivät koskaan ole edes laittaneet luistimia jalkaan.

    Oma elämänkokemus?!?!? tullutko niin pahasti turpaan että on siirrytty penkkiurheilijaksi?? voi ikävää. Silloin onkin hyvä siirtyä keskustelupalstalle voivottelemaan surkimustaan ja esittämään omia kommetteja siitä kuin "NE MUUT tänne kirjoittavat", "NIILLE MUILLE nämä keskustelupalstat on tehty", "NE MUUT saa adrenaliinin liikkeelle", ja "kuinka NE MUUT esittävät täällä tietäjää"
    Taisit tosiaan puhua omasta puolestasi, niin sitähän se elämänkemuksesi on tainnut ollakin, suuria puheita, epäpätevyyttä ja epäpätevää viisautta, hui, mahtoikohan adrenaliinit taas lähteä liikkeelle?!?

    Äänestä

  • karjalanpoikii kirjoitti:

    yrität tässä julkituoda.
    Kukahan tässä on surkimus? Kuka on voivotellut surkeuttaan? Lukutaito ei taida olla vahvimpia puoliasi. No, ilmeisesti pärjäät paremmin fyysisempien asioiden parissa.
    Jossakin elämänvaiheessa sinäkin tajuat että on aika urheilla ja aika siirtyä penkkiurheilijaksi.

    "Ne muut" (ketä sinä nyt niillä siten tarkoitatkaan)yleensä kirjoittavat aivan asiaa. Adrenaliinin saavat liikkeelle juuri kaltaisesi typerykset.

    Puhun yleensä aina omasta puolestani. (Poikkeuksena on tietysti ne luottamustehtävät joissa olen toiminut muiden valtuuttamana.)

    Ei, ei lähtenyt tälläkertaa adrenaliinit liikkeelle. Kuvaisin tunnetta pikemminkin säälinsekaiseksi myötätunnoksi.

    Äänestä

  • ihmettä kirjoitti:

    Jaa, eihän tässä mitään ihmettä julkituoda vaikka urheilun maailma on ihmeellinen, vaan ihan vain perusfaktaa teidänlaisista lökäpöksyistä jotka yrittävät päteä mitäänsanomattomalla tietotasolla juuri tämäntyyppisillä keskustelualueilla. Nääs televisiostahan sitä tietoa saa miten hommat kuuluu hoitaa oikein, vai mitä?

    Lukutaito ei ole vahvin puoleni, vaikka osaan sitä
    erinomaisesti, lukutaidolle kun en luistelussa anna kovin paljoa merkitystä vaikka se
    penkkiurheilijavätyksille on kovin tärkeää, miten sitä muuten seuraisi tsättipalstoilla silmät kiiluen muitten tekemisiä?
    Nooh, ei sinun kannata olla vaatimaton, anna adrenaliinin roiskua kun sille päälle osuu, minä nääs kun en tarvitse penkkiurheilijavätysten säälipisteitä.

    PS. Ja ihan vaan ilmaisena vinkkinä, näitä kenttienlaidoilla lymyäviä sinunlaisiasi kaikentietäviä tyhjäntoimittajia kerää urheilulajit muutenkin ihan riittämiin, joten voit puolestani keskittyä kommentoimaan kotisohvalta kaljapullo kaverina kuinka kaikki oli silloin joskus paremmin kun minä vielä urheilin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poutalan kirjoitti:

superesitykset todistivat, että luistelutietämystä löytyy myös Suomesta. Vai pitäisikö sanoa, että tietämystä löytyy nimenomaan Suomesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu