Luonnehäiriöisen kanssa eläminen

Olemme olleet aviossa vasta vuoden, molemmille toinen liitto.
Tänä aikana on ilmennyt, että mieheni on vakavasti luonnehäiriöinen. Ensin tuli masennus, joutui jäämään pois työstä. Terapiassa ilmeni sitten paljon muutakin, mm. narsismi, maanis-depressiivisuus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Koko lyhyen avioliittomme ajan on mies solvannut minua, haukkunut ja alistanut. Kaikki on pitänyt tehdä hänen mielikseen, jos olen yrittänyt jotakin omaa, se teilataan heti.Mielialat saattavat heitellä laidasta laitaan ihan lyhyessäkin ajassa. Raivokohtauksia saattaa saada vaikkapa kaupassa !!?

Näitä samansuuntaisia kirjoituksia on ollut tälläkin palstalla usein, ehkä ei kukaan ole osannut ajatella, että paskamaisten käytösten takana saattaa olla vakaviakin sairauksia.

Aluksi olin helpottunut koska vika ei ollutkaan minussa (minkä hän taitavasti manipuloiden oli päähäni iskostanut). Mutta tilanne meni päivä päivältä pahemmaksi, ihan kuin mies olisi oivaltanut, että nyt hänellä on lupa olla oikein paskamainen, koska on sairas.

Nyt asumme erilleen vain yhden viikon, pitempää aikaa emme pystyneet järjestämään. Aluksi olin tavattoman helpottunut. Nyt on aikaa miettiä, mitä tekee loppuelämälleen. Avioero oli tietenkin mielessäni, kukapa tällaista puolisoa loppuikäänsä kestäisi !

Mutta ollaanko me kiltit naiset liian kilttejä? Aloin muistella sitä ihanaa unelmieni miestä, joka hurmasi minut viisaudellaan ja kohteliailla tavoillaan. Onko mahdollista saada hänet "takaisin", kun lääkitys ja terapia kunnolla alkavat ? Onhan meillä ollut aivan ihaniakin aikoja.

Sitten tuli mieleeni oma taloudellinen tilanteeni: keski-ikäinen, työtön, varaton. Nyt on sentään kaunis, uusi koti (tosin vuokralla), jossa viihdyn.

Voi minua ! Järki sanoo yhtä, tunteet toista...
Kokemuksia pyydän, please !
427276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

tuleen makaamaan. Ei se siitä parane. Elät vain kerran. Kirpasee ehkä mut ajan kanssa helpottaa. Uutta matoa koukkuun vaan!

Äänestä
  • Kauniin kodin voi rakentaa itse, yksikseen. Asioilla on taipumus järjestyä.

    Sitä ihanaa, huomaavaista miestä saa varmaan kaipailla elämänsä loppuun, mutta usko vaan, että suuri osa oli näyttelyä, halua esittää jotain muuta kun on. Paluuta siihen tuskin on.

    Äänestä

Ensinnäkin: maanis-depressiivisyys ja kaksisuuntainen mielialahäiriö on sama asia, siis sama sairaus. Ja sen kanssa kyllä tulee toimeen, kunhan lääkitys on kohdallaan.. siinä on vastuuta myös miehellä itsellään, että ottaako lääkkeensä vai ei.

Ja mitä siihen hurmaavaan mieheen tulee, johon rakastuit, oli hän silloin mitä todennäköisimmin maanisessa vaiheessa: se kuuluu taudinkuvaan ja on siis siinä mielessä "normaalia"...

Jos narsismi-diagnoosi on totta, niin siinä tapauksessa kannattaa koota kimpsut ja kampsut ja lähteä menemään... se nimittäin ei parane!!!

Ja muuten, otahan asioista ja mielenterveysongelmista selvää siten, että todella tiedät mistä on kysymys... ettei elo ole pelkkää mielikuvien ja arvailujen varassa elämistä... Tieto auttaa - oikeasti.

Äänestä

Kuin omasta elämästäni kirjoitettua. Seurustelin vajaan vuoden vastaavanlaisen tapauksen kanssa sillä seurauksella että sairastuin itsekin ja nyt kun tapahtuneesta on jo 2 vuotta olen vasta viime kuukausina päässyt ns. selville vesille. Narsistit ja luonnehäiriöiset sairastuttavat ympäristönsä vaikka sitä ei kukaan ulkopuolinen joka ei ole tekemisissä ko ihmisen kanssa, ei ymmärrä.

Hankkiudu eroon, ota järki käteen ja jätä tunteet nyt pois pelistä. Meilläkin oli todella upeaa aikaa, mutta niitä muita aikoja en halua muistella enää nyt kun olen itsekin tervehtynyt. Tee selväksi itsellesi tosiasiat, ei tuollaiset ihmiset parannu koskaan..Voimia sinulle, tiedän mistä puhut!!

Äänestä

Mukavaa, että vielä uskotaan ja mennään avioon, mutta ei kai sinnekään suipäin passaa rynniä?
Provonko heitit?

Äänestä
  • tietoa asioista.
    Huom! Maanis-depressiivisyys on yhtä kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö tai mielisairaus.
    Älä lisäile kuitenkaan miehellesi lisää diagnooseja, koska et asioista mitään tajua.
    Kun lääkitys on paikallaan, ei pitäisi olla mitään ongelmia.
    Mutta koska haluat erota, niin eroa pkle!
    Ei tällä palstalla kannata itkeä!

    Äänestä

ei se nahjus sitä enää tarvii....levittämmää vaan.......

Äänestä

Ihan kuin minun tilanne. Sillä erotuksella, että seurustelen narsistisen/luonnehäiriöisen henkilön kanssa, onneksi ei asuta yhdessä.

Aluksi oli ihanaa, olin ihastunut. Nyt on alkanut tuntua siltä, että asiat ovat kaikkea muuta kuin kohdallaan.

Mies yrittää kaikin tavoin manipuloida, hyödyntää, muuttaa kaltaisekseen. Hän imee minusta kaiken energian omaan käyttöönsä, niin fyysisen kuin psyykkisenkin. Ei suoraan solvaa, mutta kiertoteitse syyllistää, kaikki vaikeudet on yksin minun vika.

Manipulointi onnistuu jollain ihmeen tavalla, vaikka sen tiedostankin järjen tasolla. Silti tuntuu, etten pääse hänestä henkisesti eroon. Toisaalta haluan, toisaalta en, mutta hyvin tyytymätön olen suhteeseen.

Hänellä on paljon omia juttuja ja kavereita, aina menossa. Minulla ei saisi olla, pitäisi "elää häntä varten". Olla aina valmiina, kun hän tarvitsee läheisyyttä tmv. Häntä ei saa arvostella, loukkaantuu verisesti. Ei kestä pienintäkään kritiikkiä. Läheisyyden tarve loputon.

Kyllä tässä on lopun ajat edessä, kohta sairastun muuten itsekin. On henkisesti hyvin kuluttavaa. Oma elämä ja terveys on kuitenkin etusijalla. Vain yksi elämä.

Äänestä
  • Samanlainen keissi takana, muutaman vuoden kesti on-off -suhdetta. Alku oli myös ihanaa, mies maailman kultaisin, hurmaavin. Kaikki muuttui vähitellen, ja miten sisältä rumaksi ihmiseksi hän paljastuikaan. Järki olisi lopettanut suhteen jo ajat sitten, mutta jotenkin masokistisen sairaasti sitä vain roikkui huonossa suhteessa; kuin yksi kaunis ele toiselta korvasi ne sata muuta rumaa asiaa. Ei ollut helppoa viimein tehdä lopullista eroa saati toipua siitä. Siitä parisuhteesta jokaisen päivän vaihtaisin kyllä pois.

    Äänestä

  • :-/ kirjoitti:

    Samanlainen keissi takana, muutaman vuoden kesti on-off -suhdetta. Alku oli myös ihanaa, mies maailman kultaisin, hurmaavin. Kaikki muuttui vähitellen, ja miten sisältä rumaksi ihmiseksi hän paljastuikaan. Järki olisi lopettanut suhteen jo ajat sitten, mutta jotenkin masokistisen sairaasti sitä vain roikkui huonossa suhteessa; kuin yksi kaunis ele toiselta korvasi ne sata muuta rumaa asiaa. Ei ollut helppoa viimein tehdä lopullista eroa saati toipua siitä. Siitä parisuhteesta jokaisen päivän vaihtaisin kyllä pois.

    kun kaikki eroamassa olevat naiset löytävät miehistään ; narsismin, eri mielisairaudet ja väkivaltaisuuden.

    Oletteko naiset koskaan miettineet, siis jos teillä on yhteisiä lapsia, että syyllistätte myös nämä lapsenne em. perinnöllisiin sairauksiin ?

    yhisä

    Äänestä

  • erinomaista kirjoitti:

    En näe tässä ketjussa viestiä kaikilta eroamassa olevilta naisilta?
    Lasta pitää suojella parhaan mukaan, en ymmärrä, miksi esim. väkivaltaista isää pitäisi suojella?

    Äänestä

Aivan kuin olisi oman kirjoituksensa lukenut.
Mutta minä olen kestänyttätä 20vuotta..
nyt ahdistaa aivan julmetusti.

Tämä herra ei suostu menemään mihinkään lekuriin!
tai on terkkarilta sanut masennuslääkityksen,jonka myös lopetti 2kk sitten.
Ja tilanne on aivan persiistä.
ei me oikeestaan riidellä,niinkuin ennenvanhaan.
Hän vaan natisee joka asiasta.
Poikammekin on aivan kypsä tähän.

Äänestä
  • lisään vielä...ollaan erottu,ja taas oltu yhdessä.
    Paljon on tapahtunut kauheita asioita.
    En viitsi edes kaikkea kertoa,koska tiedän että sanotte ...kyllä olet hullu kun tuollaista katsot..
    itseasiassa nyt kun sen kirjoiti,täytyy sitä hullu olla ei tälläistä täyspäinen katso!!

    Kun olen yrittänyt irrotautua hänestä,hän on tehnyt mun elämäni vieläkin helvetillisemmäksi kuin tämä että ollaan niinkuin yhdessä..

    Että ollan niinkuin yksin yhdessä..
    Hyi hitto kuinka mua inhottaa tää touhu..

    Äänestä

  • omaa hoitoon hakeutumistasi ?

    Tai jopa jotain vielä peruuttamattomampaa ??

    Ethän Sinäkään millään voi olla enää terve, kun olet "20 vuotta kestänyt mielisairaan miehesi oikkuja" !

    Jos miehesi "natisee joka asiasta", harkitse oman lääkityksesi vaihtamista. Erilaiset "äänet" yleensä poistuvat lääkityksen vaihtamisen myötä.

    yhisä

    Äänestä

  • nainen 48 kirjoitti:

    lisään vielä...ollaan erottu,ja taas oltu yhdessä.
    Paljon on tapahtunut kauheita asioita.
    En viitsi edes kaikkea kertoa,koska tiedän että sanotte ...kyllä olet hullu kun tuollaista katsot..
    itseasiassa nyt kun sen kirjoiti,täytyy sitä hullu olla ei tälläistä täyspäinen katso!!

    Kun olen yrittänyt irrotautua hänestä,hän on tehnyt mun elämäni vieläkin helvetillisemmäksi kuin tämä että ollaan niinkuin yhdessä..

    Että ollan niinkuin yksin yhdessä..
    Hyi hitto kuinka mua inhottaa tää touhu..

    "inhottaa koko touhu", rasvaa hyvä ihminen köysi !!

    Naru lyhentää elämää !

    Äänestä

  • harkinnut kirjoitti:

    omaa hoitoon hakeutumistasi ?

    Tai jopa jotain vielä peruuttamattomampaa ??

    Ethän Sinäkään millään voi olla enää terve, kun olet "20 vuotta kestänyt mielisairaan miehesi oikkuja" !

    Jos miehesi "natisee joka asiasta", harkitse oman lääkityksesi vaihtamista. Erilaiset "äänet" yleensä poistuvat lääkityksen vaihtamisen myötä.

    yhisä

    Ja siellä taas yksi vittuilija,kun yrittää saada olonsa paremmaksi jakamalla tunteensa..

    Kyllä mä ole käynyt terapiassa!

    Äänestä

  • aikuisten oikeasti kirjoitti:

    "inhottaa koko touhu", rasvaa hyvä ihminen köysi !!

    Naru lyhentää elämää !

    Mulla on Lapsi puuaivo!!!

    Äänestä

  • nainen 48 kirjoitti:

    Ja siellä taas yksi vittuilija,kun yrittää saada olonsa paremmaksi jakamalla tunteensa..

    Kyllä mä ole käynyt terapiassa!

    niitä käyntejä....

    Äänestä

  • harkinnut kirjoitti:

    omaa hoitoon hakeutumistasi ?

    Tai jopa jotain vielä peruuttamattomampaa ??

    Ethän Sinäkään millään voi olla enää terve, kun olet "20 vuotta kestänyt mielisairaan miehesi oikkuja" !

    Jos miehesi "natisee joka asiasta", harkitse oman lääkityksesi vaihtamista. Erilaiset "äänet" yleensä poistuvat lääkityksen vaihtamisen myötä.

    yhisä

    lääkettä, joka saisi empatiakyvyn toimimaan ihmisellä, jolta se tyystin puuttuu.

    Äänestä

  • ettei ole kirjoitti:

    lääkettä, joka saisi empatiakyvyn toimimaan ihmisellä, jolta se tyystin puuttuu.

    Empatia yksipuolisten nettikirjoitusten perusteella on melko turhaa.

    Tuskin tämä tilannekaan on todellinen.

    Äänestä

  • ehkä tai sitten kirjoitti:

    Empatia yksipuolisten nettikirjoitusten perusteella on melko turhaa.

    Tuskin tämä tilannekaan on todellinen.

    Onko sulla muitakin ominaisuuksia kuin empatian puute, katkeruus ja kyynisyys? Mietipä, mitkä ovat omia todellisia ongelmiasi, ennen kuin on liian myöhäistä. Hae apua muualta, älä pura vihaasi tuntemattomiin ihmsiin.

    Äänestä

  • ehkä tai sitten kirjoitti:

    Empatia yksipuolisten nettikirjoitusten perusteella on melko turhaa.

    Tuskin tämä tilannekaan on todellinen.

    ettei ole todellinen voin sanoa uutena kannanottajana että varmasti on todellinen vaikken tunnekaan aloittajaa.
    elän parhaillaan elämäni pahinta helvettiä, olen eroamassa ja muuttamassa omaan kotiin pois tästä kauheudesta. tunne puoli haluaisi yrittää mutta järki sanoo ettei tämä voi enää onnistua eikä tästä tule mitään. mies on narsisti ,kaikki hänelle, muut syyllisiä ongelmiin ,hänessä ei mitään vikaa, empatia puuttuu täysin.
    tämä ei tarkoita että itse olisin täydellinen ja oikeassa mutta olen ajatellut asian niin ja sen ääneen sanonutkin että mulla on vain yksi elämä ja yritän sen pelastaa jos voin, tähän jäämällä jonain päivänä käy niin että henki lähtee toisen käden kautta, nyt on tullut henkisen väkivallan lisäksi myös fyysinen kuvioihin mukaan ja kauheuksia on tapahtunut joista en minäkään viitsi tähän kirjoittaa
    henkinen pahoinvointi on nykypäivää ja olen hakenut apua, en vaan tiedä auttaako se vai auttaako vain aika kunhan pääsen tästä helvetistä
    nyt vaan nöyristellään ja toivotaan parasta peläten pahinta. joten sellaisten kirjoittajien ei parane tulla antamaan minkäänlaisia neuvoja jotka eivät itse ole kokeneet tätä samaa te ette tiedä asiasta mitään.
    helppo sanoa että lähde pois mutta lähteminen on helpommin sanottu kuin tehty.
    mutta teille kaikille saman kokeneille ja samassa tilanteessa oleville toivon paljon voimia, päätösten tekoon ja niiden toteuttamiseen
    voimia toivon itsellenikin,että elämä tästä muuttuisi hyväksi elää, tällaisena se ei sitä ole.

    Äänestä

  • tilannetta mitätöimällä kirjoitti:

    ..alkaisi nimittelemään exää narsistiksi tai muutenkaan. En tiedä mikä sitä vaivasi enkä enää välitäkään.

    Äänestä

  • enkä silti kirjoitti:

    ..alkaisi nimittelemään exää narsistiksi tai muutenkaan. En tiedä mikä sitä vaivasi enkä enää välitäkään.

    Jos henkilöllä on narsistinen persoonallisuushäiriö (- mikä on todennäköistä isolla osalla henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisilla, jotka ovat tehneet kumppaninsa elämän helvetiksi), ei kyse ole "narsistiksi nimittelystä", vaan asian ymmärtämisestä ja toteamisesta. Ymmärtäminen auttaa ihmistä esim. ottamaan selvää asioista ja jakamaan kokemuksensa muiden saman kokeneiden kanssa.

    Sinulla on jostain syystä hyvin kyyninen asenne siihen, että joku on tiedostanut ongelman ja haluaa kertoa siitä muille. Mitä se on sinulta itseltäsi pois? Ja mikä muuttuisi pahemmaksi omassa elämässäsi, jos olisitkin nimittänyt kumppaniasi narsistiksi?

    Ongelmasi todennäköisesti on, että et edes tiedä, mikä narsistinen personallisuushäiriö tarkalleen ottaen on. Siitäkin löytyy nykyään runsaasti tietoa, kunhan vain vaivautuu etsimään. Siksi ei ole oikein tyrmätä muiden kommentteja vain siksi, että ei tiedä asiasta riittävästi.

    Äänestä

  • kaikessa kirjoitti:

    Tosiaan, et tunne minua etkä elämääni, etkä mitenkään pysty selittämään että minulle olisi oikeasti jotain merkitystä jos jälkeenpäin alkaisin ymmärtämään ex miestäni. Se oli yksi kokemus elämässäni. Ikäväksi ja ahdistavaksi muututtuaan lähdin pois. Jätin sen paskan taakse. Elämäni jatkuu. Eikä ole paskaa lainkaan.

    Kuka haluaa uppoutua narsismin saloihin on hyvä vaan. Ihmettelen miksi siitä pitää tehdä itselleen joku pakkomielle. Kuvitteleeko joku parantavansa miehensä. Vai kohoaako itsetunto kun kuvittelee saavansa ympäristöltä ja läheisiltään sympatiaa ja ymmärrystä.

    En välitä kuule siitäkään. Niin että voisitko laajentaa ymmärrystäsi että kaikki eivät ole kuten sinä, ja että toisille voisi elämän jatkuminen olla helpompaa jos lopettaisi paskassa kieriskelyn.

    saa lukea yhtä nihilististä tekstiä kuin teikäläisellä - elämäsi on siis paskaa...?! No siitä vaan, ei kuulu mulle. Mitä muuten teet tällä palstalla? Jaat raikasta elämänfilosofiaasi muille et muistakin tulisi yhtä "hyväntuulisia"? Niin tietysti...

    Äänestä

  • ===... kirjoitti:

    Kuule torvi! Eiköhän jokainen ihminen keskustelupalstoilla hae vastauksia mieltä painaviin asioihin ja ennenkaikkea VERTAISTUKEA! Kukaan ei ole sinua pakottanut lukemaan nihilistisiä viestejä. Jos viesti ei miellytä, niin sen voi aina skipata. Jaksat sitten kyseenalaistaa toisten tapaa purkaa itseään, eipä se ulosanti sinullakaan kovin hyvä ole.

    Äänestä

Kannattaa aina pyrkiä olemaan itseänsä fiksummassa seurassa. ;)

@-}- @-}-

K. W. S.

Äänestä

Olin samassa tilanteessa.Olin täysin itse-syytösten vallassa,yritin uudestaan ja taas uudestaan,loppujen lopuksi ei siitä tullut mitään.Toivoisin oman mielenterveytesi vuoksi sinun antavan periksi ,jatkavan elämääsi!Se on sinun ,nauti siitä kukaan ei voi viedä sitä sinulta!

Äänestä

luin kertomuksesi ja on se niin ihneelliselta että aluksi ollaan niin ihanasti, mutta sitä se on. eihän sitä heti ruveta toiselle pimeit puolia näyttään. itsel ei ole kokemusta mutta tiedän yhden perheen jossa miehellä on aivan samanlaiset luonneviat. ei riitä sivut kertomaan mitä se perhe on joutunut kestämään, heillä on viel lapsiakin ja he ovat kärsineet myös. onneksi teillä ei niitä ole. ja hyvä että osasit lähteä ajoissa siitä suhteesta pois. tämä perhe missä sama ongelma niin se on jatkunut pitkään ja käyvät myös terapiaa mutta eipä ole ollut apua. mies käyttää viel alkoholia silloin tällöin niin vasta huono asia on. ne kauniit puheet joita varmasti saat mieheltäsi niin unohda ne. äläkä syyllistä itsesäsi siitä että jätit miehesi. se on sinun pelastuksesi-

Äänestä

mielenterveyden tasapainon järkkyminen EI OLE luonnehäiriö.

sulla se on.

Äänestä
  • Mistä tiedät, että ap:n miehen "mielen tasapaino on järkkynyt"?

    Psykologitkaan eivät aina pysty sanomaan tarkkaan, mistä on kyse. Luonnehäiriön ja "mielen järkkymisen" välinen ero voi olla hiuksenhieno... Ongelma on lisäksi se, että luonnehäiriöinen pitää muita syyllisinä ongelmiinsa.

    Äänestä

  • cony. kirjoitti:

    Mistä tiedät, että ap:n miehen "mielen tasapaino on järkkynyt"?

    Psykologitkaan eivät aina pysty sanomaan tarkkaan, mistä on kyse. Luonnehäiriön ja "mielen järkkymisen" välinen ero voi olla hiuksenhieno... Ongelma on lisäksi se, että luonnehäiriöinen pitää muita syyllisinä ongelmiinsa.

    Elikkä ap voikin olla se luonnehäiriöinen joka syyttää miestä ongelmiinsa.......

    Äänestä

  • armangeli kirjoitti:

    Elikkä ap voikin olla se luonnehäiriöinen joka syyttää miestä ongelmiinsa.......

    tutkittu kuka horjuu ja miksi.Mikä teitä vaiva kun aina haukutte sitä,joka apua hakee?

    Äänestä

  • armangeli kirjoitti:

    Elikkä ap voikin olla se luonnehäiriöinen joka syyttää miestä ongelmiinsa.......

    ...sinä voit olla se luonnehäiriöinen - eikö luonnehäiriön yleisin tunnusmerkki olekin empatian puute?

    Kaltaisiasi on muutenkin ihan liikaa: kun joku palstalla kysyy asiallisesti, mitä tehdä ongelmalleen, niin teikäläiset vastaavat: "Olet itse luonnehäiriöinen."

    Herää kysymys, mitä päässäsi oikein liikkuu. Ei ilmeisesti paljon mitään. Tietoa aiheesta sinulla ei selvästikään ole, joten ihmettelen, mitä varten vastailet, kun et tiedä etkä ymmärrä mitään.

    1Äänestä

Mitähän kaikkea olet mahtanut tehdä kun miesraukka on noin tolaltaan ???

Ota ero. Heti. Jos siis haluat miehen parasta ja antaa hänelle elämisen arvoisen elämän.

Vai pelkäätkö ettei sua sitten enää kukaan huoli? Sekin voi olla. Yksi hulluksi tehty mies ei ole kova meriitti markkinoilla.

Noooooh.. mietippä nyt sitten oliko sen arvoista.

Äänestä

Mun miehellä ei ollut luonnehäiriötä eikä muutakaan paitsi alkoholin ja lääkkeiden sopimaton kertakäyttö. Silti jos käyttää mielialalääkkeitä pitkään se voi muuttaa ihmisen persoonallisuutta. Kyse on kemiallisesta muutoksesta, ja lääkkeiden käytönlopettaminen voi korjata tilanteen.

Sulle sanoisin, eroa. Kun kerran kysyt. Jos ei jaksa tilannetta ja alkaa tollasta ajatella puolisostaan, eroa. Jollet ole jotenkin riippuvainen siitä. henkisesti, taloudellisesti tms.

Äänestä

hei minulla samnlainen tapaus aika tuorekkin,en pystynyt enää elämään hänen kanssaan joten tei ratkasuni ja lähdimme eri teille pahalta tuntuu mut kuitenkin elämä jatkuu ja kyllä se aurinko paistaa vielä jossakin vaiheessa.

Äänestä

kannattaa ottaa jalat alle. Avopuolisoni x-vaimolla 2-suuntainen mielialahäiriö, jota on tottunut miehen kiltteyden ansiosta käyttämään hyväkseen. Nainen käyttäytyy miten sattuu, vainoaa edelleen ja häntä vain pitäisi ymmärtää loputtomiin - no nyt peli on siinä pisteessä, että seuraavaksi marssitaan poliisille. Meininki on älytöntä riippumatta siitä onko tämä eukko maaninen, "normaali" tai mikä tahansa: ilmeisesti aikanaan saatu diagnoosi antaa oikeutuksen kiusata muita ihmisiä, anteeksipyyntö on tietenkin hänelle tuntematon käsite. Hoidossa on annettu ainakin 15 vuotta, siitä ei mitään hyötyä ole ollut. Mies roudasi vuosikaudet sairaalaan noin joka toinen kuukausi, kun ei jaksanut sekoilua ja kettuilua seurata.

Paskamaista käytöstä ei kerta kaikkiaan tarvitse sietää, vaikka sille olisi miten hyvä "syy". Kerranhan tässä eletään, eikä toisen ihmisen sairaus tai hänen muuten vain kiero asenteensa saa pilata tulevia päiviä yhtään enempää, kuin jo on pilannut. Ihminen on lopulta itse vastuussa terveytensä ylläpitämisestä (mielestäni etenkin kun ei ole kyse psykoosintasoisesta sairaudesta eli todellisuudentaju on enimmäkseen säilynyt) eikä säälintunteita ja syyllisyyttä janoava henkilö voi koskaan olla turvallinen ja tasaveroinen kumppani, jollaista ainakin itse toivoisin. Vaikuttaa siltä, että miehesi on keksinyt juuri tämän "hullu-kortin" käytön ja vedättää sinua minkä jaksaa.

Mielipiteeni on, että kannattaa suojella itseään, pyrkiä k.o. miehestä eroon pian ja lopullisesti. Yhteydenpito kannattaa rajoittaa tarkasti heti alkuun, täällä kun siinä ei onnistuttu, niin "satoa" korjataan nyt jatkuvan häiriköinnin ja kettuilun muodossa. Elämä varmaan surun jälkeen helpottaa, kun ei tarvitse jännittää, mitä kamalaa toinen seuraavaksi sanoo / tekee ja kun saa rauhoittua miettimään, mitkä asiat oikeasti tekevät onnelliseksi.

Äänestä
  • kilttiä exvaimoa.

    Äänestä

  • psykopaattimiehen otit itsellesi. Joka kääntää kaiken ympäri.No sinä oletkin varmasti helppo petettävä.

    Äänestä

Kuulosti tosi tutulta tarinasi. Itse elin myös narsistin ja bipolaarisesti sairaan ihmisen kanssa. Väsyin siihen, että hänen mielialastaan riippuen olin itse piru tai maanpäällinen enkeli. Lisäksi oli kaksi pientä lasta. Valitsin oman elämän lasten kanssa. Ulkoiset elintason merkit eivät paina siinä vaiheessa, jos tuntee olevansa nurkkaan ahdistettu eläin. Itse opiskelin heti eron jälkeen uuden ammatin. Nyt olen keski-ikäinen ja lapset teinejä ja heillä ei ole halua olla yhteydessä isäänsä. Elämä on niukkaa yksinhuoltajana, mutta voi "hengittää" ja päättää itse asioista. Voimia sinulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Erota vai ei kirjoitti:

Olemme olleet aviossa vasta vuoden, molemmille toinen liitto.
Tänä aikana on ilmennyt, että mieheni on vakavasti luonnehäiriöinen. Ensin tuli masennus, joutui jäämään pois työstä. Terapiassa ilmeni sitten paljon muutakin, mm. narsismi, maanis-depressiivisuus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Koko lyhyen avioliittomme ajan on mies solvannut minua, haukkunut ja alistanut. Kaikki on pitänyt tehdä hänen mielikseen, jos olen yrittänyt jotakin omaa, se teilataan heti.Mielialat saattavat heitellä laidasta laitaan ihan lyhyessäkin ajassa. Raivokohtauksia saattaa saada vaikkapa kaupassa !!?

Näitä samansuuntaisia kirjoituksia on ollut tälläkin palstalla usein, ehkä ei kukaan ole osannut ajatella, että paskamaisten käytösten takana saattaa olla vakaviakin sairauksia.

Aluksi olin helpottunut koska vika ei ollutkaan minussa (minkä hän taitavasti manipuloiden oli päähäni iskostanut). Mutta tilanne meni päivä päivältä pahemmaksi, ihan kuin mies olisi oivaltanut, että nyt hänellä on lupa olla oikein paskamainen, koska on sairas.

Nyt asumme erilleen vain yhden viikon, pitempää aikaa emme pystyneet järjestämään. Aluksi olin tavattoman helpottunut. Nyt on aikaa miettiä, mitä tekee loppuelämälleen. Avioero oli tietenkin mielessäni, kukapa tällaista puolisoa loppuikäänsä kestäisi !

Mutta ollaanko me kiltit naiset liian kilttejä? Aloin muistella sitä ihanaa unelmieni miestä, joka hurmasi minut viisaudellaan ja kohteliailla tavoillaan. Onko mahdollista saada hänet "takaisin", kun lääkitys ja terapia kunnolla alkavat ? Onhan meillä ollut aivan ihaniakin aikoja.

Sitten tuli mieleeni oma taloudellinen tilanteeni: keski-ikäinen, työtön, varaton. Nyt on sentään kaunis, uusi koti (tosin vuokralla), jossa viihdyn.

Voi minua ! Järki sanoo yhtä, tunteet toista...
Kokemuksia pyydän, please !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu