Tilanne on tämä, että takanani on traaginen avioero=(kolmiodraama), jonka jälkiä olen hoitanut nyt reilun vuoden. Terapiat ja eroseminaarit juostu läpi...No enivei....
Tapasin elokuussa miehen ja rakastuimme?(Hullaannuimme) päätä pahkaa. Se oli ihan järjetöntä menoa. Suunniteltiin jo viikon jälkeen yhteenmuuttoa, avioliittoa, lapsia....siis ihan epärealistista!!No, huumaa kesti sellaiset pari kuukautta. Alkoi pikku hiljaa tuleen vähän epävarmuuden tunteita..Onko tämä se , kenen kans haluan jakaa tulevaisuutta? Rakastanko häntä, vai Rakastuin ja luulen sitä nyt rakkaudeksi...Siis kaikki asiat alkoi pyöriin päässä.
Tilanne on nyt se, että aikaa on kulunut tapaamisesta kolme kuukautta ja olemme molemmat epävarmoja tunteista, mutta me olemme keskustelleet niin paljon tänä aikana,jakaneet kipeitä asioita,paljastettu toiselle itsestä paljon, että toinen tuntuu kuitenkin tosi läheiseltä, ja menettäminen pelottaa.
Meillä molemmilla välillä tuntuu hyvältä, mutta sitten taas alkaa ahistaan. Hellullani on takana villejä sinkkuvuosia...paljon naisia...paljon omaa tilaa ja aikaa. On sellainen oman tien kulkija. Kaksi lasta edellisestä avioliitosta, joka oli pitkä. Meillä on reilu ikäero. Hän on minua vanhempi. Hän tarvii paljon omaa tilaa ja itse koen, että hän saattaa olla jopa sitoutumiskammoinen. Itselläni on vielä eroni takia psyyke vasta paranemassa ja tiedostan, että yksi iso syy ahistukseeni johtuu tästä. En vielä ollut valmis. Olenkin aloittanut terapian uudestaan. Hellunikin aikoo lähteä terapiaan, jotta saisi selvyyttä tunteistaan.
Kannatteeko meidän yrittää kuitenkin vielä...?Vai lyödä hanskat tiskiin ja alkaa keskittyyn omaan päähän? Vai, voisimmeko me tukea toisiamme omassa kasvussa ja näin kasvaa myös kumppaneina?
Olen aivan sekaisin!
Tapasin elokuussa miehen ja rakastuimme?(Hullaannuimme) päätä pahkaa. Se oli ihan järjetöntä menoa. Suunniteltiin jo viikon jälkeen yhteenmuuttoa, avioliittoa, lapsia....siis ihan epärealistista!!No, huumaa kesti sellaiset pari kuukautta. Alkoi pikku hiljaa tuleen vähän epävarmuuden tunteita..Onko tämä se , kenen kans haluan jakaa tulevaisuutta? Rakastanko häntä, vai Rakastuin ja luulen sitä nyt rakkaudeksi...Siis kaikki asiat alkoi pyöriin päässä.
Tilanne on nyt se, että aikaa on kulunut tapaamisesta kolme kuukautta ja olemme molemmat epävarmoja tunteista, mutta me olemme keskustelleet niin paljon tänä aikana,jakaneet kipeitä asioita,paljastettu toiselle itsestä paljon, että toinen tuntuu kuitenkin tosi läheiseltä, ja menettäminen pelottaa.
Meillä molemmilla välillä tuntuu hyvältä, mutta sitten taas alkaa ahistaan. Hellullani on takana villejä sinkkuvuosia...paljon naisia...paljon omaa tilaa ja aikaa. On sellainen oman tien kulkija. Kaksi lasta edellisestä avioliitosta, joka oli pitkä. Meillä on reilu ikäero. Hän on minua vanhempi. Hän tarvii paljon omaa tilaa ja itse koen, että hän saattaa olla jopa sitoutumiskammoinen. Itselläni on vielä eroni takia psyyke vasta paranemassa ja tiedostan, että yksi iso syy ahistukseeni johtuu tästä. En vielä ollut valmis. Olenkin aloittanut terapian uudestaan. Hellunikin aikoo lähteä terapiaan, jotta saisi selvyyttä tunteistaan.
Kannatteeko meidän yrittää kuitenkin vielä...?Vai lyödä hanskat tiskiin ja alkaa keskittyyn omaan päähän? Vai, voisimmeko me tukea toisiamme omassa kasvussa ja näin kasvaa myös kumppaneina?
Olen aivan sekaisin!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sulla on samanlainen miesystävä kuin minulla. Niin monta vuotta on saanut vapaana juosta, ettei enää halua naista riesakseen...eli sitoutumiskammoinen joo...tai vähintäänkin sitoutumishaluton. Niin paljon sitä omaa tilaa tarvitsee, ettei siihen naista mahdu...ainakaan saman katon alle. Ja tällaiset miehet ensin sitten saalistavat ja kun ne on saanu naisen ihastumaan, niin ne haluukin sen oman tilan ja oman elämän...ja nainen on tietenkin vikapää siihen, että pitäisi hänelle vielä aikaakin riittää...