Olen löytänyt ihmisen jota rakastan enemmän kuin ketään muuta koskaan, ja hän on enemmän kuin oon osannut ikinä toivoa. Hän on huolehtiva, lämmin, ihana, kohtelias, kehuu minua päivittäin jne jne. Ongelma on se, että minä en osaa vastata hänen ihanaan kohteluunsa samalla tavoin! En osaa kehua häntä, (enkä tiedä kaipaakokaan hän sitä minulta..?) en osaa helliä häntä enkä mitään muutakaan. Tiedän että vaikutan kylmältä ja kovalta, vaikka yritän kovasti rikkoa tän kuoren ympäriltäni! Olen kotoisin perheestä jossa ei näytetty tai käsitelty tunteita, kaikki rakkausasiat oli suurinpiirtein naurettavaa höpötystä. Siksi kai mäkään en osaa olla hellä jne... Joskus saatan jopa tönäistä kultaa kauemmaksi jos en osaa suhtautua johonkin rakkaudenosoitukseen... Kamalaa, tiedän. Siis tavallaan säikyn hänen eleitään ja tunteitaan koska kukaan ei ole ennen ollut mulle tällainen! Pelkään että teen hänelle vielä pahemman mielen ajan kuluessa, tai että hän alkaa luulla etten rakasta häntä. Mitä ihmettä mä voin tehdä? Luulen että hän on jo ymmärtänyt että en ole tässä asiassa ihan samankaltainen kuin hän, mutta kai mulla on jotain toivoa muuttua lämpimämmäksi persoonaksi...? Auttakaa!
Miksi olen niin "kylmä"?
Nanuski
102875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En kyllä tajua sinua. Olet ihan samanlainen kuin tapailemani mies. Hänkin piiloutuu kuten sinä menneisyyden suojaan ja syyttää lapsuudenperhettään. Itsesäälissä uiskentelevia olette kumpainenkin. Se sun muuttuminen on vain sinusta itsestäsi kiinni. Ei sinua kukaan muu voi muuttaa. Mitenköhän kauan tuo ihana lämmin mies sinua sietää? Miten kauan itse jaksan omassa suhteessani? Mene terapiaan...eikä sekään auta, ellet itse muuta itseäsi. Turha marmattaa jostain menneisyydestä. Tee jotain nykyisyydelle. Anteeksi kovat sanani, mutta minua on kovasti koetellut tämä ihastus mieheen, joka niin muistuttaa sinua tuossa kyvyttömyydessä.
En kyllä itse jaksaisi tämmöistä käyttäytymistä ja ihmettelen miten mies jaksaa. Ehkä se ei edes toisinaan huomaa kuinka vaikeaa mulle on olla lähellä jne. Enkä mä mitenkään puolustaudu sillä että perheeni oli sitä tai tätä, mietin vaan voiko se olla syynä etten ole tottunut osoittamaan tai vastaanottamaan hellyyttä. Suhteen alussa luulin pystyväni kaikkeen tommoiseen mutta mulle on ajan myötä kehittynyt yhä pahempi lukko tästä. Ja painotan siis että se miten käyttäydyn, ei kulje yksiin mun toiveideni kanssa, en siis todellakaan haluaisi olla tämmöinen. Ja tää mies ansaitsee kyllä paljon paremman kohtelun.
En sano että tuo yllä oleva sättivä teksi mitenkään "väärässä" on, mutta tuollaiset ns. "normaalit" ihmiset eivät tunnu ymmärtävän menneisyyden merikitystä.
Lapsuus ja perhe on kuitenkin aika helvetin iso vaikuttaja ihmisen elämässä. Ei siitä millään Niken "just do it" mainosmentaliteetillä pyyhkästä ohi silmänräpäyksessä. Jos siis pohjalla on pitkä aikaa elämää tietyllä tyylillä ja lyhempi aika elämää toisella, on täysin epärealistista olettaa että se lyhyt aika jotenkin uudelleenohjelmoi ihmisen "normaaliksi" hetkessä.
Alkuperäisen kannattaa ehkä sanoin ilmaista tämä miehelle jossain välissä, ei pelkästään olettaa että toinen tietää käytöksen perusteella.
Itse olen myös suht. tunneköyhän lapsuuden elänyt ja se on yksi merkittävä osatekijä nykyisessä kurjuudessani (on toki muitakin syitä). Itseasisassa sinulla alkuperäinen menee paremmin sillä olet sentään parisuhteeseen asti kyennyt/uskaltanut.
sano hänelle "ansaitset kyllä paljon paremman kohtelun" jos/kun jätät hänet. Tuo kun on yksi pahimmista mitä rakastunut mies voi kuulla ja saattaa helposti johtaa huonoon lopputulokseen...
..sille, että koet että päivittäinen hellyys ei ole tarpeeksi jännittävää, sytyttävää, seksikästä..True Is, että palava intohimo ei ilmene lainkaan kiltteytenä vaan vihan ja rakkauden yhtälönä, viha on sitä että kultamussukkaa ei saakaan nähdä 24/7 koska se käy töissä ja jää töiden jälkeen baariin muitten kanssa..
Molemminpuolinen rakkaus on kuin Nightwishin "Araminth". Ei lempeää pehmojen lepertelyä kuten kuusiviikkoiselle dalmatian pennulle, vaan oikeita molemminpuolisia bigger than life tunteita.
Lämmin on äidin syli vastasyntyneelle vauvalle.Rakastajan syli on kuin laavaa tulivuoren päällä, jotain ihan muuta, kuin sitä Bonasössötystä.Ymmärrän huolesi! Savua pitäisi saada, mutta sitä ennen tulta!Työstä suhdetta niin se herää arvostamisesta himoamiseksi!
Kirjoituksesi oli aivan kuin omasta elämästäni. Mulla on myös vaikeuksia osoittaa tunteitani. Olen miettinyt useasti, miksi käyttäydyn näin ja toivoisin apua tässä.
Edellisessä suhteessa.. En osannut vastata miehen kohteliaisuuksiin, kehuihin jne. Meillä vaan oli siinä eritilanne että minä en rakastanut häntä, ja tiedän sen näin jälkeenpäin. Suhteessa tietenkin luulin rakastavani toista ja ihmettelin vain miksi mun oli niin vaikea olla.Loppuaikoina sitten kun asiat rupesivat selsiytymään minulla ja olin eroa jo kauan tehnyt, välttelin vain hänen "hempeilyjään" ja työnsin kauemmas...
En tiedä miksi mies jaksoi minua ja jaksaisi vieläkin, emme todellakaan olleet oikeat toisillemme!
En tiedä osaanko edes rakastaa? En osaa sanoa olisiko jonkun toisen miehen kanssa erilaista, mutta ainakin uskon että kun löydän oikeamman itselleni niin ei siinä paljon tarvitse "hempeilyjä" miettiä vaan uskon että ihan luonnostaan ne sieltä tulee... sitten kun on tullakseen! Vaikka miten olen elänytkin "kylmän lapsuuden".
Tuo on tuttu tunne, ei meidänkään perheessä koskaan näytetty tunteita samalla tavalla. Mutta siitä kyllä selviää, jos kumppanisi rakastaa sinua niin pärjäätte kyllä hyvin! Jutelkaa asiasta, tuo on aika yleinen juttu parisuhteissa jos on kotoisin "kylmästä" perheestä. Kaikki me ollaan erilaisia ja parisuhteessa on mahdollisuus kasvaa ehjäksi ihmiseksi oli sitten kotoisin minkälaisista oloista tahansa. Kerro kumppanillesi minkä takia olet "kylmä", uskon että hän ymmärtää sinua. Ja anna ajan kulua, huomaat muutaman vuoden kuluttua että teillä menee hyvin ja itsekin muutut lämpimämmäksi ilman pakkoa! Onnea teille :)
Hei!
Kirjoituksesi tuli kuin suoraan minun syövereistäni. Minulla vaan sattuu olemaan sellainen miesystävä joka ei nyt niin hirveästi itsekkään ole hellyttelemässä vaikka sitä tekeekin useasti. Hän on se joka tekee aloitteet ja lähestymiset.
Tiedän..en tiedä..miltä sinusta tuntuu. Tiedän sen että se on vaikeea mutten tiedä itsekään mistä se johtuu.
Meillä annettiin kans perheessä sellasta esimerkkiä että oli todella noloa ja outoa jos vanhemmat suutelivat tms.
Itsekin luulin että olisin erilainen ja pystyisin omatoimisesti halailemaan sun muuta..mutta jotenkin se on liian vaikeaa. Ja en ymmärrä miksi. En osaa selittää. Siitä on tullut entistä vaikeampaa sillä jos nyt rupeaisin yhtäkkiä hellittelemään miestäni, niin hänhän saattaisi jopa säikähtää ja ihmetellä :D kiinnittää siihen siis erityistä huomiota mikä taas olisi hirveän noloa!! kauheaa ajatella näin!
ja pahinta mitä olen joskus ajatellut..on se että kuvittelen ettei mieheni halua minun roikkuvan hänen kimpussaan. vaikka miksei hän haluaisi normaalia huomiota parisuhteessaan aivan kuten minäkin..mutta en voi tajuta.
Lopuksi voin vain todeta että tällainen minä olen. Ja miehenikin on sen hyväksynyt ja meidän ei ole tarvinnut tästä asiasta puhua mitenkään. Hän on sen huomannut mikä olen ja näköjään ymmärtää. Että vaikka en aina häntä lääpikkään niin silti välitän hänestä..ja haluaisin kyllä kovasti tehdä niin...mutta en vaan pysty :/
Tulipas tuosta mieleen kun pelkäsit että mies ei haluaisi sun "roikkuvan" hänessä... No nyt tarkemmin ajateltuna joskus suhteen alkuaikoina taisin saada pari kertaa häntä pitkään halatessani (siis omasta aloitteestani, vau...) vastaan sanat: "Älä roiku mussa." Ei siis mitenkään negatiivisesti sanottuna, mutta kumminkin... Ja joskus vielä sitä ennen häntä silittäessäni tai jotain hän oli tokaissut että ei tarvitse. Nuo vissiin ovat sitten entisestään vieneet mua taaksepäin tässä ongelmassa... Vaikka tiedän että ei niitä mitenkään tosissaan tarkoitettu torjuviksi tms. kommenteiksi.