olemme olleet 3 vuotta kohta yhdessä ja muutama vuosi asuttu yhdessä.
mieheni ottaa minut nykyisin niin itsestään selvyytenä, että harmittaa todella.
kaappi täyttyy ruoasta, aina on siistiä, koirat on käytetty jne.
kun haluisin yhteistä aika taikka jotakin erilaista kun arkea ei mikään tunnu hänelle käyvän/onnistuvan..
nyt alkaa nyppiä niin että en tiedä mitä keksisin.
äskön soitin sille ja yritin jotakin puristaa ulos, mutta ihan sam olisiko kuuroille korville puhunut. mua alkaa kyllästyttää. jättämään en häntä ala.
mieheni ottaa minut nykyisin niin itsestään selvyytenä, että harmittaa todella.
kaappi täyttyy ruoasta, aina on siistiä, koirat on käytetty jne.
kun haluisin yhteistä aika taikka jotakin erilaista kun arkea ei mikään tunnu hänelle käyvän/onnistuvan..
nyt alkaa nyppiä niin että en tiedä mitä keksisin.
äskön soitin sille ja yritin jotakin puristaa ulos, mutta ihan sam olisiko kuuroille korville puhunut. mua alkaa kyllästyttää. jättämään en häntä ala.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lähde viikoksi reissuun, yksin tai jonkun kaverisi kanssa. Kyllä se sillä huomaa, millaista on kun et ole paikalla
kun ei oikeen ole tollasta mahdollisuutta.
töissä pitää käydä ja loma vasta kk kuluttua.
Viikonloppukin voi riittää... eikä tarvi edes kauas mennä. Naapurikaupunkiin kaverin luo esim.
Niin. Noin siinä sitten jossain vaiheessa käy. Yritä keskustella, yritä mitä tahansa, ei mitään vaikutusta. Yks vaihtoehto on tosiaan lähteä reissuun, mutta on myös toinen keino. Keksi itsellesi tekemistä. Hommaa joku harrastus, mikä vie kaiken ajan. Soitat sitten miehelle ja käske sen käydä kaupassa, ulkoiluttaa koira tai pistää pesukone päälle kun et nyt millään ehdi tältä uudelta rakkaalta harrastukselta. Jossain vaiheessa mies yleensä käsittää asian, tai sitten ei. Ja jos ei käsitä on aina mahdollista että vaihtoon täytyy pistää. Ei suhde pysy hyvänä, jos ei kaksi ihmistä tee töitä sen eteen. Senhän tietää kaikki...
Suhteen yksi aika tyypillinen ominaisuus on se, mitä kuvasit ja siinä sitä koetellaankin kummankin sisua miten eteenpäin. Voin kuitenkin luvata, ettei vaihtamalla parane. LÖytäisit taatusti itsesi samasta tilanteesta taas uudelleen tai sitten muutat luonteesi ihan totaalisesti löytääksesi jonkun mahtavan seikkailijaluonteen.
Listaa asiat, joissa uskot olevasi yksin vastuussa ja sen jälkeen pyydä kaveriltasi samanlainen. Jos ei hyvällä, niin pahalla. Hyvässä lykyssä kumpikaan ei ole huomannut, mitä toinen tekee ja mitä ei.
Hanki oma elämä ja jätä yhteinen elämäsi vähemmälle huomiolle. Muuta ajattelutapaasi ja mieti, mitä haluat tehdä yhteiseksi hyväksi ja mitä et halua. Jos et esim. pidä kaupassa käymisestä, jätä se ja hanki vain ihan pakollinen, jolla selviätte huomiseen. Tai jos et aina jaksa viedä koiria, ojenna hihnat herran käteen ja ilmoita, että hus vaan kaikki ulos. ÄLÄ OPETTELE hiljaisen kärsijän roolia, koska seuraavina vuosina kärsit vielä enemmän.
Ymmärrän, että haluat ilmeisesti pitää kotinne kunnossa ja asiat reilassa, mutta jos teet kaiken itse, syyllistyt myös hallitsemaan asioita omalla tyylilläsi ja voi olla, ettei mieskaverisi viitsi tehdä mitään jos olet joskus esim. antanut kipakkaa palautetta siitä miten hän hoitaa vastaavat tehtävät. Koputtaako omatunto yhtään?
Ja onko kaiken oltava juuri niin kuin haluat. Kenties kaverisi ei anna arvoa tekemällesi työllesi ja hänen mielikuvansa yhteisestä elämästä on toisenlainen, josta kannattaakyllä keskustella.
Naispuolisena olen törmännyt hyvin useasti siihen, että ystävät jopa dyykkaavat miestensä kalsarit ja heittävät niitä pois ikään kuin kotona asuisi jokin aivokääpiö, joka ei kykene huolehtimaan itsestään. Minä otan asian niin, että jos ukko ei osaa ostaa uusia kalsareita, niin kärsikööt sitten vanhoissa. Joten samaa sääntöä voi hyödyntää muussakin yhteiselämässä. Anna villakoirille uusi vapaus, jätä jotakin toisen vastuulle ja nauti niistä kivoista jutuista mitä voitte yhdessä tehdä.
...jonain päivänä huomasin ajattelevani kuten sinä.Seuraavana päivänä en tehnyt lämmintä ruokaa.Miehen ihmettelyihin vastasin,että ei se itsestään tekeydy,tee itse jos tarttet!Myöhemmin menimme perheterapeutille,kun tuntui että muuten tulee ero.Saimme puhuttua.Jaoimme kaikki kotityöt.Olemme myös toteuttaneet jakoa käytännössä jo useita vuosia-eikä tarvinnut erota!