ujous ja soluasuminen

Oma asuntoratkaisuni on kaksion jakaminen. Itse olen kovin hiljainen ja paikallaan pysyvä persoona kämppiksen ollessa täysi vastakohta. Kieltämättä välillä ärsyttää se kolistelu ja rynkytysrokin soittaminen, mutta kaikkeen tottuu. Huonompi taas on että kämppis tahtoo tämän tästä tuoda yhtä meluisia kavereitaan, ja itse olen jotenkuten kämppikseeni tottunut, mutta kun asunnossa on kello 16-22 aina joku vieras niin siinä ovat ruuvit kireällä.

En kuitenkaan tahdo olla niuho, mutta tuntuu jotenkin että saan aina jännittää kämpässä jossa maksan puolet vuokrasta. Tavallaan joudun jatkuvasti piileskelemään nurkassa, mutta on tämä parempi kuin kotona kokoajan tappelevien vanhempien luona asuminen.

Kun olisi samantapaisia solukavereita, voisi olla mukavaa. Voisiko semmoista järjestää mitenkään?
Esim. työpaikalla on ujon mukava olla samassa huoneeessa toisten kanssa; syntyy kontakteja - jos on yksin huoneessaan, ei kehtaa mennä muihin huoneisiin "joutavuuksiaan" puhumaan. Sama asumisesssa. Soluasunnossa voisi saada tukea.

Kuuntelin kerran kun joku opiskelija kertoi toiseslle soluasuntokaveristaan. Puhui miten tällä ei ole "elämää", kun on yleensä kämpillä ja ilmeisesti hiljainen. Tuntui pahalta. Kuka määrää mikä on "elämää" - typeryyksien puhuminen ja roolin esittäminen? Kai hänellä oli joku tarve korostaa omaa erinomaisuuttaan. Älä pelästy, mukavia kämppäkavereita varmaan löytyy, toin vain yhden tapauksen esille!

Olen asunut enkä tykännyt. Ahdisti edellä mainitut seikat. Etenkin se, ettei ollut omaa rauhaa omille ajatuksille silloin kun halusi sitä yms.

Minä muutin soluasuntoon juuri siksi, että olen ujo. On mahtavaa, että juttukaveria ei tarvitse etsiä kauempaa. Olen hieman yksinäiseen nyhjäämiseen taipuvaa ihmistyyppiä, ja kämppäkaverini on pelastanut minut. En sitä paitsi osaisi asua yksin. Kaikki tuntuisi yksinäiseltä ja masentavalta, varsinkin syksyllä ennen lumen tuloa.

No kämppisten kanssa ei ees paljoo tarvii tekemisissä olla jos ei halua. Riippuu tietysti minkä ikäisten kanssa oot muuttamassa, mutta melkeimpä suosittelen että muutat.

suunnattomasti joskus täällä soluasunnossa asuessani kämppikseni. Varsinkin musiikin soitto on erityisen häiritsevää myöhään illalla. En tiedä onko kyse vain jostain luonnehäiriöstäni, vai mikä siinä on, mutta olen sen verran ujo enkä pidä mistään spontaanista jutustelusta tms. Ja varsinkin toinen kämppiksistäni on kova puhumaan ja haluaa usein jutella, oli mikä hetki hyvänsä. Joskus hän tulee jopa ovelleni kysymään kuulumisia, mikä saa minut hyvin vaivautuneeksi. Tietenkään en tohdi sanoa, etten pidä pakonomaisesta small talkista OLLENKAAN, joten esitän harvinaisen mukavaa, välittävää ja kiinnostunutta henkilöä kämppiksiini törmätessä. Tämä saa minut joskus hyvin hermostuneeksi, sillä haluaisin kovasti omaa rauhaa ja yksityisyyttä, mitä saan hyvin harvoin keittiössä tai muualla asunnossa ollessani. Minä en koskaan mene keittiöön silloin kun kämppikseni ovat sielä, mutta silloin kun minä olen siellä ja teen jotain sapuskaa, tulevat kämppikseni täysin häikäilemättömästi keittiöön eivätkä anna minulle rauhaa edes kokata. Minusta se erityisen ärsyttävää. Tämän takia olen useasti täysin lukittautunut omaan huoneeseeni ja tietokoneen ääreen sillä minua ei kiinnosta LAINKAAN nähdä kämppiksiäni. Ja minua häiritsee myös se että heillä on hyvin usein ystäviä ja poikaystäviään kylässä, jopa yötä, ja minulle on hyvin vaikeaa edes jutella toisen sukupuolen edustajien kanssa saatikka asua saman katon alla jonkun tuntemattomien kanssa. Olen harkinnut jo muuttoa täältä sillä en kestä olla täällä kauaa. Olen vain niin ärsyyntynyt ja pinnani menee hyvin helposti kun en saa edes sanottua kämppiksilleni asiasta. Asia painaa minua melkoisesti, mutta en uskalla sanoa mitään, enkä ole koskaan sanonutkaan vaikka mieleni olisi kuinka tehnyt.

yhden lukuvuoden ajan, ja vaikka alussa mietityttikin, niin menihän se vuosi siinä :) Olen itse sellainen, että välillä tarvitsen omaa aikaa, ja kun kämppikseni sattui olemaan iltakukkuja, oli minulla pitkin iltaa omaa aikaa... Että kyllä kannattaa mennä. Siinä voi valmistautua siihen tulevaan oman asuntoonkin; itse tunsin oloni aika "valmiiksi" senlukuvuoden jälkeen :)

Kannustusta !

Olen muutamaan otteeseen asunut solukämpissä, ja mulle se on ollut kauheaa kidutusta! Haluan hoitaa omat asiat omalla tavallani. Yhteiskeittiö oli pahin painajaiseni. Seinien läpi kuuntelin koko ajan mitä muista huoneista kuuluu, ja ajattelin, että häiritsenköhän minä muita. En pysty edes helposti nukahtamaan, jollei ole pimeää ja hiljaista.

Mulle kävisi sellainen järjestelmä, että olisi oma huone, WC ja baarikeittiö, mutta olisi olemassa yhteinen tila, jossa voisi vaikka katsella TV:tä. Silloin ei omiin oloihin vetäytyminen herättäisi huomiota, mutta saisi seuraa, kun sitä kaipaisi.

Yksi tämän yhteiskunnan nykyvaatimuksista on, että kaikkien pitäisi olla ulospäin suuntautuneita. Olisi mukavampaa, kun hiljainen omantien kulkijakin hyväksyttäisiin.

Työskentelin ennen hoitotyössä, ja se oli minulle todella epäsopiva ala. Nyt teen yksinkertaista teollisuustyötä. Kuulosuojaimet ovat todella ihana kappale. Saa tehdä rauhassa työnsä, eikä ole seurusteluvelvoitetta. Työssä samassa tilassa olevat ihmiset eivät haittaa, ja kahvitauolla nautin työtovereiden seurasta.

Karmeaa. Tunnen kyllä huonetoverini, mutten voi silti liikkua sillälailla vapaasti, ja jos asunnossa on vieraita, en voi käydä keittiössä, en kusella, en missään, olen käytännössä lukittautuneena huoneeseeni 85% päivästä kun en ole koululla.

Karmeaa tämä on... ehkä pitäisi käydä lääkärin puheilla koska en voi syödä/käydä kusella/liikkua/tehdä mitään ja uskokaa tai älkää, kun perjantaina pääsen kotiin niin olen aivan loppuun palanut kaikesta kärvistelystä :(

Nostan nyt tämän todella vanhan ketjun koska itselläni on tämä tilanne. Itse olen korkeakouluopiskelija ja nämä nykyiset kämppikseni ovat lukioikäisiä tyttöjä jotka ovat sisaruksia. Mua jotenkin ahdistaa se että en voi mennä rauhassa esim. tekemään jotain ruokaa keittiöön (en ole ollenkaan mitään spontaania small talk tyyppiä) ilman että pitäisi viihdyttää myös niitä kämppiksiä ja heidän kavereitaan.

Siis en haluaisi olla mikään valittaja ja erakkomummeli mutta solussa nyt jotenkin tuntuu siltä että se omahuone on se oma olohuone missä hengaillaan suurimman osan ajasta eikä yhteinen keittiö. Jos tämä tapahtuisi vaan muutaman tunnin tai hetken päivässä mutta kun se on joka ikinen päivä koko illan sen jälkeen kun he ovat päässeet koulusta. Plaah kai sitä on vain itsessä vikaa kun ei kestä sitä jatkuvaa oven takaa kuuluvaa puhensorinan ja musiikin äänte.

Hmmm.... Tähän keskusteluun vastanneet eivät näytä olevan pelkästään ujoja, vaan myös todella introvertteja. Suuri osa ei näytä edes pitävän muiden seurasta.

Kyllä ujokin voi pitää toisten seurasta, eikä välttämättä pidä kaikkia pelkkinä häiriötekijöinä.

Minä olen luonteeltani ujo ja olen todella huono puhumaan jotain small talkkia vieraiden kanssa, mutta pidän silti ihmisistä, enkä halua erokoitua huoneeseeni yksin. Sitten kun opin tuntemaan toisen, niin puhun paljonkin ja tulen hyvin toimeen useimpien kanssa. Kyllähän moni vitsailee hiljaisuudestani, mutta minut tuntemaan oppineet hyväksyvät että olen arempi tutustumaan toisiin, mutta siitä huolimatta hyvä tyyppi ja mukavaa seuraa.

Jos olisin koko ajan vain koulussa tai yksin huoneessani, niin masentuisin takuulla. Ujo ei ole sama asia kuin erakko.