Kirjoitus on aika sekavan oloinen, mutta niin ovat tunteenikin tässä suhteessa. Lopetin suhteen, kun päässäni olin riittämiin pyöritellyt ajatusta, ettei miehellä ole tunteita minua kohtaan (yhteydenpito oli romahtanut aivan minimiin). Ilmoitin miehelle jopa sen, että hävitin koneelta kaikki hänen kuvansa jne. että saattaisin unohtaa hänet. Noh...nyt illalla puhuimme taas puhelimessa ja hän sanoi, että saan soittaa hänelle koska tahansa, ja kysyttyäni sanoi, että haluaa (ei pelkästään että saan soittaa), että soittelen hänelle. Asumme etäällä toisistamme (eri maissa), eikä hän luvannut tulla luokseni eikä asettanut päivämäärää tulolleen. Sanoi vain, että ajattelen liikaa ja että työasiat ovat häntä niin rasittaneet, että muu on jäänyt, ja että puhelinlaskut ovat olleet liian suuret...
Nyt siis minä olen aika avoimesti kertonut tunteistani, vaikkakin samalla yritin katkaista välit...ja kuitenkin ilmeisesti soittelemme toisillemme jatkossakin. Onko minulla mitään toivoa? Menen ihan hajalle, kun yritän jättää hänet...samaa yritin jo kolme viikoa sitten ja silloin hän vain totesi, että tulee luokseni, mutta nytkään minulla ei ole takuita siitä, että hän koskaan tulee luokseni...kolmeen viikkoon ei olla nähty. OK...olen vähän hysteerinen tässä suhteessa, mutta se johtuu epävarmuudestani ja siitä, että mies on sanonut, ettei minua rakasta jne. On niin raskasta rakastaa ilman vastarakkautta, mutta tuntuu sitten kuitenkin, että ne pienet muruset, mitä mieheltä saan, ovat paljon enemmän kuin suhteen katkaisu lopullisesti. Ottaako hän nämä minun "suhteen katkaisu" -yritykseni vain naisen hupsutuksina vai miten? Kyllä hän nyt selkeästi on rasittunut tilanteesta kun tämmöisen tunnemylläkän aiheutin...mutta ilmeisesti palaamme samaan vanhaan...soittelemme...soittelemme...ehkä tapaamme hamassa tulevaisuudessa. Minulla on se pulma, että kykenen muistamaan miehen pelkät hyvät ominaisuudet ja hyvät hetket, ja sen vuoksi eroaminen hänestä tuntuu aivan hirveältä.
Nyt siis minä olen aika avoimesti kertonut tunteistani, vaikkakin samalla yritin katkaista välit...ja kuitenkin ilmeisesti soittelemme toisillemme jatkossakin. Onko minulla mitään toivoa? Menen ihan hajalle, kun yritän jättää hänet...samaa yritin jo kolme viikoa sitten ja silloin hän vain totesi, että tulee luokseni, mutta nytkään minulla ei ole takuita siitä, että hän koskaan tulee luokseni...kolmeen viikkoon ei olla nähty. OK...olen vähän hysteerinen tässä suhteessa, mutta se johtuu epävarmuudestani ja siitä, että mies on sanonut, ettei minua rakasta jne. On niin raskasta rakastaa ilman vastarakkautta, mutta tuntuu sitten kuitenkin, että ne pienet muruset, mitä mieheltä saan, ovat paljon enemmän kuin suhteen katkaisu lopullisesti. Ottaako hän nämä minun "suhteen katkaisu" -yritykseni vain naisen hupsutuksina vai miten? Kyllä hän nyt selkeästi on rasittunut tilanteesta kun tämmöisen tunnemylläkän aiheutin...mutta ilmeisesti palaamme samaan vanhaan...soittelemme...soittelemme...ehkä tapaamme hamassa tulevaisuudessa. Minulla on se pulma, että kykenen muistamaan miehen pelkät hyvät ominaisuudet ja hyvät hetket, ja sen vuoksi eroaminen hänestä tuntuu aivan hirveältä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
aikaan kuin kaukokaipuuta.
Mulle 150 km romutti 5-vuotisen suhteen, kun aloitin opiskelut toisella paikkakunnalla ja kihlattuni jäi kotipaikkakunnalle ja päätyi kurssikaverinsa kanssa naimisiin.
8 kk kuuma uusi suhde sitten hyytyi 80 kmiin, asuimme eri kaupungeissa ja yhteydenpito sitten loppui puolin ja toisin.
Iskin sitten sekakuorosta vaimon, monta lasta nyt mulla ja ihan hyvin suomalaiseksi menee.
En usko, että välimatkaa voi syytää rakkauden loppumisesta, ainakaan jos se on alle 300 km. Kyllä siinä on taustalla muut syyt.
Siis ihan oikeesti, lopeta nyt itsesi alentaminen! Mies on sanonut ettei rakasta sua eikä jaksa pitää suhun yhteyttä. Mitä hyvää tollasesa voi olla? En tunne sua, mutta jokainen ihminen maan päällä ansaitsee parempaa varsinkin siltä, johon itse on rakastunut. Jos siltä ei parempaa saa, niin se pitää unohtaa ja etsiä uusi rakkauden kohde. Kuulostaa vaikealta, mutta on oikeasti paljon helpompaa, kun hommaan ryhtyy ja ottaa sen tosissaan. Unohda moinen törppö. Hän kaipaa sinussa vain ihailuasi.
Niin...aina kun on sanonut, ettei ole ehtinyt/jaksanut pitää yhteyttä, samaan hengenvetoon toteaa, että onko ehtinyt/jaksanut pitää yhteyttä lapsiinsa...ei. Eli en siinä suhteessa ole mitenkään erityisasemassa. Hän on sanonut, ettei rakasta minua, mutta myös toteaa, ettei ylipäätään voi enää rakastaa naista...he katoavat elämästä.
ettet joudu kärsimään enempää. Itselleni kävi n.2 vuotta sitten melkein samalla tavalla tosin kyseessä oli nainen ja välimatkaa vain 25km. Nyt olen ollut vajaa puoltoista vuotta sinkkuna ja oikeestaan suht tyytyväinen olooni. Ei enää selityksiä miksi ei voi tavata, eikä turhia odotuksia yhteisen tulevaisuuden suhteen. Alussa tuntui kuin olisi koko maailma kaatunut päälle mutta pikkuhiljaa asia kerrallaan elämä alkoi näyttää ja tuntua elämisen arvoiselta vaikka sitten yksin. Ja kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan?