Lähdin pari kuukautta sitten kotoa, kun sain lopulta tarpeekseni. Isäni kohtelee minua kaltoin. Yli kolme vuotta jatkunut siten, että hän päivittäin huutaa, haukkuu ja uhkailee. Olen ollut sossussa, mutta sieltä ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Minulla on myös omatukihenkilö. Tällä hetkellä menee hyvin, mutta pitäisi tehdä päätös palatako kotiin. Kertokaa mielipiteenne siitä, vaikeutanko tilannetta turhaan liioittelemalla pikku asioita ja ns. haluamalla olla uhri, vai onko seuraava tilanne sen luokkaista väkivaltaa (henkistä ja fyysistä) että asialle on syytä tehdä jotakin?
"vitun lehmän perse" on yleisin kutsumanimeni. Isä keksii tarinoita, joilla polkee itsetuntoni. Haukkuu veljelle. Huuto alkaa siitä kun tiskikonetta ei ole tyhjennetty, jos se on niin siitä ettei koiraa ole viety ulos, jos on niin siitä ettei ole imuroitu, jos sekin on tehty niin siitä että huoneen ovi on jätetty auki jne. Isästä huomaa kuinka hän nauttii huutamisesta, haluaa huomiota ja on aina olevinaan oikeassa. Jos sanoo jostakin vastaan ja vaikka olisi hiljaa hän aluksi korottaa ääntään, jonka jälkeen hakee ylilyöntiasemaa haukkumalla ja mollaamalla. Tähän olen oppinut olemaan kiinnittämättä huomiota, vaikka nuorempana pahat sanat todellakin satuttivat. Olen oppinut pitämään sanomiset omassa arvossaan. Seuraukset eivät kuitenkaan ole hyvät. Kun en pahoita mieltäni ja ala itkemään yhtä helposti kuin ennen isällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin käydä käsiksi.
Sinä iltana kun lähdin kotoa tapahtumien kulku oli seuraava: Tulin kotiin ja muut olivat ruokapöydässä. Menin suoraan huoneeseeni. Olin samaisena päivänä itkenyt ystävälleni, kuinka isäni haukkui minua. Isäni käsi syömään ja sanoin että syön myöhemmin. Hän tuli huoneeseeni ja väitti että olen kännissä (,koska olin poissaoleva), vaikka tosiasiassa en käytä miltein koskaan alkoholia. Isä alkoi tivaamaan ja haukkumaan, johon sanoin että menee pois huoneestani, haluan olla rauhassa. isä tulistui. alkoi huutamaan että tämä on hänen kotinsa ja hän saa tehdä mitä haluaa. Isä kävi minuun käsiksi ja heitti lattialle. huusi ja haukkui. heitti tuolin minun päälle ja potkaisi. olin hysteerinen pelosta. onneksi puhelimen soiminen keskeytti tilanteen. äitini sattumalta soitti ja itkin hänelle että tulee hakemaan minut pois täältä. Halusin vain ulos talosta, mutta kun yritin lähteä isä ei päästänyt ja kävi kiinni, potkaisi ja heitti huoneeseeni. sanoi että saan mennä vasta kun äiti tulee hakemaan. itkin kovaan ääneen ja vaikeroin. isä tuli ovelle sanomaan että jos pidän vielä ääntä hän tappaa minut. kun vielä parahdin hän käveli uhkaavasti minua kohti. tukin suuni käsillä.
Itse tapahtuma ei ole harvinainen vaan se, että olen käsittänyt ettei vastaava haukkuminen ja pelossa pitäminen ole normaalia, eikä sallittua. elämäni voisi olla paremmin jos asun muualla. Isä ei ole pahemmin pitänyt yhteyttä sinä aikana kun olen ollut poissa. Kerran hän sanoi, että jollen tule heti kotiin sinne ei ole mitään asiaa, eikä hän halua kuulla minusta enää mitään. Pyyhkii minut täysin pois elämästään. En mennyt.
Nyt minun täytyy kuitenkin päättää muutanko takasin kotiin vai asunko vielä pitkäänkin muiden nurkissa. Tukihenkilö oli sitä mieltä että kannattaisi pysyä poissa kotona ja "olla itsekäs, ajatella omaa hyvinvointiaan". Se on silti ainoa kotini ja minusta tosiaan tuntii että teen kärpäsestä härkäsen. Olen siellä selvinnyt ennenkin niin miksen tulevaisuudessakin. Sitä paitsi isä on huonossa kunnossa, eikä sitä tiedä kauan hän enää elää. Tulee huono omatunto, kaikki vuodet hän on uhannut tappaa itsensä minun takiani .
Tämä nyt on tällaista vuodatusta enkä saanut asiaa kovin ytimekkäästi esille, mutta ottakaa kantaa.
"vitun lehmän perse" on yleisin kutsumanimeni. Isä keksii tarinoita, joilla polkee itsetuntoni. Haukkuu veljelle. Huuto alkaa siitä kun tiskikonetta ei ole tyhjennetty, jos se on niin siitä ettei koiraa ole viety ulos, jos on niin siitä ettei ole imuroitu, jos sekin on tehty niin siitä että huoneen ovi on jätetty auki jne. Isästä huomaa kuinka hän nauttii huutamisesta, haluaa huomiota ja on aina olevinaan oikeassa. Jos sanoo jostakin vastaan ja vaikka olisi hiljaa hän aluksi korottaa ääntään, jonka jälkeen hakee ylilyöntiasemaa haukkumalla ja mollaamalla. Tähän olen oppinut olemaan kiinnittämättä huomiota, vaikka nuorempana pahat sanat todellakin satuttivat. Olen oppinut pitämään sanomiset omassa arvossaan. Seuraukset eivät kuitenkaan ole hyvät. Kun en pahoita mieltäni ja ala itkemään yhtä helposti kuin ennen isällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin käydä käsiksi.
Sinä iltana kun lähdin kotoa tapahtumien kulku oli seuraava: Tulin kotiin ja muut olivat ruokapöydässä. Menin suoraan huoneeseeni. Olin samaisena päivänä itkenyt ystävälleni, kuinka isäni haukkui minua. Isäni käsi syömään ja sanoin että syön myöhemmin. Hän tuli huoneeseeni ja väitti että olen kännissä (,koska olin poissaoleva), vaikka tosiasiassa en käytä miltein koskaan alkoholia. Isä alkoi tivaamaan ja haukkumaan, johon sanoin että menee pois huoneestani, haluan olla rauhassa. isä tulistui. alkoi huutamaan että tämä on hänen kotinsa ja hän saa tehdä mitä haluaa. Isä kävi minuun käsiksi ja heitti lattialle. huusi ja haukkui. heitti tuolin minun päälle ja potkaisi. olin hysteerinen pelosta. onneksi puhelimen soiminen keskeytti tilanteen. äitini sattumalta soitti ja itkin hänelle että tulee hakemaan minut pois täältä. Halusin vain ulos talosta, mutta kun yritin lähteä isä ei päästänyt ja kävi kiinni, potkaisi ja heitti huoneeseeni. sanoi että saan mennä vasta kun äiti tulee hakemaan. itkin kovaan ääneen ja vaikeroin. isä tuli ovelle sanomaan että jos pidän vielä ääntä hän tappaa minut. kun vielä parahdin hän käveli uhkaavasti minua kohti. tukin suuni käsillä.
Itse tapahtuma ei ole harvinainen vaan se, että olen käsittänyt ettei vastaava haukkuminen ja pelossa pitäminen ole normaalia, eikä sallittua. elämäni voisi olla paremmin jos asun muualla. Isä ei ole pahemmin pitänyt yhteyttä sinä aikana kun olen ollut poissa. Kerran hän sanoi, että jollen tule heti kotiin sinne ei ole mitään asiaa, eikä hän halua kuulla minusta enää mitään. Pyyhkii minut täysin pois elämästään. En mennyt.
Nyt minun täytyy kuitenkin päättää muutanko takasin kotiin vai asunko vielä pitkäänkin muiden nurkissa. Tukihenkilö oli sitä mieltä että kannattaisi pysyä poissa kotona ja "olla itsekäs, ajatella omaa hyvinvointiaan". Se on silti ainoa kotini ja minusta tosiaan tuntii että teen kärpäsestä härkäsen. Olen siellä selvinnyt ennenkin niin miksen tulevaisuudessakin. Sitä paitsi isä on huonossa kunnossa, eikä sitä tiedä kauan hän enää elää. Tulee huono omatunto, kaikki vuodet hän on uhannut tappaa itsensä minun takiani .
Tämä nyt on tällaista vuodatusta enkä saanut asiaa kovin ytimekkäästi esille, mutta ottakaa kantaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Isäsi täytyy ymmärtää kuinka väärin teki sinua kohtaan että voi lopettaa.Varmasti pidät isästäsi vieläkin ja ajattelet että hän on ainut isäsi mikä sulla tulee koskaan olemaan,niin mäkin ajattelin.Voittehan nähdä ja yrittää puhua asioista,sanot suoraan hänelle miten puhuu sinulle ja kuinka tämä vaikuttaa.
Voimia sulle :)
Isäsi ei muutu miksikään, tilanne voi vain pahentua. En osaa neuvoa; tukiasunto???
Ensinnäkin, minkä ikäinen olet?
Olet ollut yhteydessä sosiaalihuoltoon, he varmaan auttavat sinua eteenpäin. Pyydä sieltä kaikki mahdollinen apu: fyysinen, henkinen ja rahallinen.
Minä sinuna en menisi takasin kotiin,koska siellä mopo tahtoo karata käsistä. Saat paremman rauhan ja tasapainon elämääsi sosiaalihuollon tukemissa olosuhteissa.
On todella hyvä, että sinulla on omatukihenkilö. Keskustele hänen kanssaan ja suunnittele elämääsi eteenpäin.
Isäsi ei todellakaan muutu, niin rakas kuin hän sinulle lieneekin. Ja,jos isäsi muuttuu, niin ainoastaan sinulle epäedulliseen eli ilkeämpään suuntaan.
Ota vastuuta omasta elämästäsi niin paljon kuin jaksat ja yritä päästä selville vesille näistä perheongelmista.
Olen samaa mieltä kuin edellinen. Onneksi sinulla on tuo tukihenkilö, johon kannattaa nyt turvautua sekä sosiaalitoimeen. Tilanteesi on sellainen ettei sinulla ole paluuta isäsi katon alle, jos aiot pysyä hengissä fyysisesti ja henkisesti. Hän on sairas alistajatyyppi, joka ei koskaan muutu. Älä palaa, anna ajan kulua, isäsi on tehnyt valintansa omilla teoillaan. Kaikki meidän tekomme tulevat vasten omia kasvojamme jossakin vaiheessa. Nyt on aika jättää isän koti. Ehkä joskus myöhemmin voitte puhua asioista, mutta ei vielä, olet liian herkkä ja sääliväinen.
sinulle ratkaisu:
http://www.redcross.fi/apuajatukea/nuortenturvatalot/otayhteytta/fi_FI/yhteystiedot/
Miksi häntä enää mietit kun olet kerta eroon jo päässyt.
Kuule, -jos tappaa itsensä, ni anti mennä vaan. Mitään et menetä. Katse taivaanrantaan, tukka taakse, ja menoks. Elä elämääsi nyt itsellesi. Olet sen ansainnut.