kun heillä on siihen sitten lupa petetyiltä.
Pettäjien pitää olla eron jälkeen
yhdessä#
9653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ihmiskurja nousta noin aikaisin sunnuntaiaamuna häiritsemään muita onnettomia petettyjä ja pettureita? Kehtaat vielä mainostaa olevasi maailman onellisin ihminen. Hanki hyvä lääkevarasto, hoitajat ja apteekit menee lakkoon.
totuus kolahtaa.
ykkönen. Sinä haukut vain ex- miestäsi ja ex- kakkosta etkä tajua, että miehetkin kyllästyy sinun sekoiluusi ja häiriköintiisi.
Tarinoistasi olen päässyt siihen käsitykseen, että mentyäsi sekaisin rupesit napsimaan pillereitä sillä seurauksella, että lihoit muodottomaksi.
Ukkos huomasi, ettei sinulle kovo muuta, kuin nyrkki ja nokialainen, niin vieraisiinhan hänen oli mentävä.
Mene Turkkiin tai Tunisiaan lomalle, siellä valkosipulilla kyllästetyt ukot kuolaavat sinunlaisesi nähdessään.
Minulle kilot jäi viimeisen lapseni syntymän jälkeen.Ei minua ylipainoni haittaa sitä on ollut jo reilusti 12 vuotta. Ei ihme että olit exkakkonen kun kuvittelet semmoista mikä ei ole totta edes. Kysyppä exältäni olenko eläissäni pillereitä tarvinnut toisin kuin sinä exäni puheista päätellen.Olen esimerkillinen ja terve nainen henkisesti ja erittäin onnellinen että pääsin irti exästäni.
Ei minua loukkaa sinun luulosairaudet. Sait mitä halusitkin ikuisen onnen exäni kanssa.
jos kuvittelet minun menneen sekaisin teidän pettämisistänne johtuen ja lihoneen siten. Toisille jää kiloja raskauden jälkeen eikä lähde pois. Ei minua ylikilot haittaa ei sitten tippaakaan. Sinuahan nuo näyttää haittavan. Sinähän olet siro kaikki se mitä exäni on haaveillutkin. Miksi siis itket vielä?
tarvinnut enkä syönyt.On se kumma kun itse en tiedä mitään niistä mainitsemistasi pillereistä. Vitamiineja olen syönyt jo 20 vuotta ainakin päivittäin. Kärsin suunnattomista nivelsäryistä koko tuon ajan kuin exäni petti minua sinun kanssani yli 2 vuotta. Nyt eron jälkeen elokuusta lähtien on hävinnyt kaikki nivelsärytkin kun minusta tuli niin onnellinen. Kiitän joka päivä taivaan isää siitä että vihdoin ja viimein pääsin expettäjämiehestäni eroon/ irti.
tv;Onnellinen exvaimo.
tekstin ymmärtämiskurssia. Vaikka mikään kurssi ei auta sinun tapauksessasi. Aivosi ovat lukkiutuneet siten, ettet voi kuvitella jonkun miehen kommentoivan juttujasi.
Luulet, että vain exäsi nainen vastailee sinulle.
Epäilen pahasti, etteivät he lue edes tätä palstaa.
Sun olis kyllä oikeesti syytä syödä ne pillerit mitkä lääkäri on määrännyt.
ei ole lupaa terveille ihmisille niitä määrätä. Silloin he tekevät suuren virkavirheen.Toisin kuin sinun kanssasi.