MOTIVAATIO?

Miten onnistutte säilyttämään motivaation kuntoilun aloitusvaiheessa? Itselläni kuntoiluyritykset ovat kaatuneet lukuisat kerrat viimeistään kuukausi aloittamisesta. Homma alkaa vaan maistua puulta ja tuntuu väkinäiseltä vaikka olisi kuinka kannustavat tavoitteet ja syyt liikkumiselle. Kiinnostus vaan lopahtaa. Yksi syy on varmaan kärsimättömyys, kun tuloksia ei huomaa juuri ollenkaan. Pitäisi kokoajan nähdä jotain pientäkin konkreettista tulosta ja kehitystä että motivaatio säilyisi. Mutta se on niin vaikeaa nähdä varsinkin jos ei ole laihdutus tavoitteena.
2301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Motivaatio pysyy yllä urheilun ja liikunnan tuottaman hyvän olon avulla. Mulla on ainakin niin, että kroppa suorastaan huutaa lenkille. Totuttuaan säännölliseen liikuntaan keho alkaa jopa kaivata sitä päivittäistä kuntoiluannosta.Tai eihän sen tarvii ihan päivittäistä olla, pidän mäkin lepopäiviä viikossa 1-2 kpl.

Motivaation kannalta on hyvä myös muistaa monipuolisuus liikunnassa. Käy lenkillä, salilla, uimassa, kävelyllä, pelaamassa pelejä hallilla (esim. sulkapallo), yms. Ei tule kyllästyminen niin nopeasti.

Itsensä kuunteleminen on kanssa tärkeää. Ei pidä vetää lenkkiä veren maku suussa, jos tuntuu tahmealta. Tekee kevyemmän treenin ja seuraavalla kerralla sitten tiukemmin. Näin kuntoilusta ei tuu sellasta pakkopullaa.

Kuntoilussa kannattaa myös muistaa se, että sitä kannattaa harrastaa oman terveyden ja hyvän elämänlaadun takia, ei pelkästään ulkonäöllisten seikkojen takia!

Äänestä
  • esimerkiksi lenkin tai kuntosalikäynnin jälkeen kannustaa jatkamaan. Tavoitteenani ei ole laihtua eikä muutoksia paljoakaan ulospäin huomaa. Vaihteleva liikunta auttaa jatkamaan, en itse jaksaisi pelkkää kuntosalia joka päivä. Raskaan työpäivän jälkeen teen esim. kevyen kävelylenkin luonnossa. Ja vapaapäivinä raskaampaa liikuntaa. Levätäkin pitää muistaa tarpeeksi, ettei innostus lopu väsymykseen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sport person kirjoitti:

Miten onnistutte säilyttämään motivaation kuntoilun aloitusvaiheessa? Itselläni kuntoiluyritykset ovat kaatuneet lukuisat kerrat viimeistään kuukausi aloittamisesta. Homma alkaa vaan maistua puulta ja tuntuu väkinäiseltä vaikka olisi kuinka kannustavat tavoitteet ja syyt liikkumiselle. Kiinnostus vaan lopahtaa. Yksi syy on varmaan kärsimättömyys, kun tuloksia ei huomaa juuri ollenkaan. Pitäisi kokoajan nähdä jotain pientäkin konkreettista tulosta ja kehitystä että motivaatio säilyisi. Mutta se on niin vaikeaa nähdä varsinkin jos ei ole laihdutus tavoitteena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu