n'argh (hampaat ainaisena vaivana)

Mahdettaiskohan 21-vuotiaalle laitatuttaa tekohampaat? [/vitsi] Kun olen niin kyllästynyt loppumattomiin reikiin ja ientulehduksiin...

Olen ikäni joutunut kiinnittämään erityistä huomiota hampaisiini, erityisesti viimeisen 3 vuoden aikana, kun minulle pantiin raudat.. Rautoja pitäessäni hoidettiin myös juurihoitoa ja paikattiin yli kymmenen reikää.

Nyt minulle on laitettu hampaiden taakse tuet, jotta hampaat eivät kallistu samaan huonoon asentoonsa. Ja samalla ongelmaksi ovat tulleet ientulehdukset, jokapäiväisestä lankaamisesta ja hammastikkujen käytöstä huolimatta (& 2 x harjauksesta). Myös elokuussa "valmiiksi" hoidettu juurihoitohammas on alkanut tuntua ikävältä kun lankaan sen ikenet.

Syön fluoritabletteja, ja olen suht usein joutunut käyttämään klooriheksidiinä jotta olen saanut ikeniä kuntoon. Minulla on aina ollut huono kiille, yhden ihanan hammaslääkärin mielestä minulla on erityisesti juurihoitohampaan kiilteessä joku vamma (ihana lääkäri siksi, että muut ovat keskittyneet haukkumaan minua huonosta hampaidenhoidosta ja syyllistämään minua monista rei'istäni).

On "pikkuhiljaa" tullut sellainen olo, että suussani on jotain tappajabakteereja jotka iskevät heti kun silmä välttää. Yleensähän esimerkiksi plakkia ei pitäisi päivän sisällä kauheasti kertyä hampaan pinnalle, mutta minulla tuntuu jo muutaman tunnin kuluttua hampaiden pinta mukavan tahmealta.

Onko jollain samanlaista ongelmaa? Tai tietääkö kukaan mikä ihme hampaissani on vikana?

Olen henkisesti jo hyvin väsynyt olemaan neuroottinen hampaideni suhteen.. ja onhan se suuri menoreikä opiskelijan kukkarollekin.
71416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mainittakoon vielä, että myös kielessäni on melkein aina valkoista katetta, joka ei kuitenkaan ole hiivaa/sammasta. Kieleni on paksu ja suuni pieni, joten olen myös ajatellut, että mahtaako suuni tappajabakteerit johtua siitä, että pöpöt eivät pahemmin huuhoutudu kurkusta alas syljen mukana?

Äänestä
  • Ongelmasi voivat olla syvemmällä, kuin vain tappajabakteerien aiheuttamaa?

    Mm. kielessäsi havaitsemasi muutokset ovat tod. näköisesti seurausta varsinaisesta ongelmasta.
    Mm. kielen muutoksia tarkkaillaan kiinalaisen lääketieteen mukaan diagnoosia tehtäessä.

    http://www.khl.fi/kiinalainen laaketiede.pdf

    Äänestä

Epänormaalia usempaa harjata hampaita 2xpv:ssä ja puhdistaa ham.välit harjauksen yhteydessä. On laiskuutta väittää sitä "erityiseksi huomioiksi", koska se on aivan normaalia puhdistusta, jota hampaat tarvitsevat.

Puhtaaseen hampaaseen ei tule reikää tai ikeneen ientulehdusta!!!

Karies on bakteerisairaus, ientulehdus on bakteeritulehdus ja molempiin vaikuttaa plakki ja siinä olevat miljoonat bakteerit.

Ei ole olemassa "tappajabakteereita"!

"Yleensähän esimerkiksi plakkia ei pitäisi päivän sisällä kauheasti kertyä hampaan pinnalle, mutta minulla tuntuu jo muutaman tunnin kuluttua hampaiden pinta mukavan tahmealta."

Plakki on kasa bakteereita ja ne käyttävät hyväksi ruuan hiilihydraatteja ja muodostavat hampaan pinnalle bakteeripeitteen eli kyllä sitä plakkia voi kertyä jo parissa minuutissa, jos menet heti haampaiden harjauksen jälkeen mussuttamaan jotakin.

Myös kieltä olisi syytä harjailla silloin tällöin, kieleen kertyy myös bakteereita. Muista kuitenkin kielen harjauksen jälkeen huuhdella ham.harja hyvin. Kielessä on tod. paljon bakteereita.

Hammasharja olisi syytä vaihtaa 3kk välein!

"ja onhan se suuri menoreikä opiskelijan kukkarollekin." hampaiden paikkaus/juurihoito vai hampaiden hoitaminen siellä kotona?kumpi tulee halvemmaksi ostaa se hammasharja 3kk välein ja silloin tällöin sitä ham.lankaa lisää,kun se loppuu. Vai jättää hampaat hoitamatta ja ravata juurihoidoissa ja paikkauksissa.

Äänestä
  • "Myös kieltä olisi syytä harjailla silloin tällöin, kieleen kertyy myös bakteereita. Muista kuitenkin kielen harjauksen jälkeen huuhdella ham.harja hyvin. Kielessä on tod. paljon bakteereita."

    Käytän välillä lusikkaa apuna saamaan se peite kielen päältä.. joskus olen yrittänyt harjatakin, mutta yökkäämiseksihän se menee.

    "Hammasharja olisi syytä vaihtaa 3kk välein!

    "ja onhan se suuri menoreikä opiskelijan kukkarollekin." hampaiden paikkaus/juurihoito vai hampaiden hoitaminen siellä kotona?kumpi tulee halvemmaksi ostaa se hammasharja 3kk välein ja silloin tällöin sitä ham.lankaa lisää,kun se loppuu. Vai jättää hampaat hoitamatta ja ravata juurihoidoissa ja paikkauksissa."

    Minulla on itseasiassa kolme harjaa, joista karheampaa ja "harjakkaampaa" käytän illalla, ja pehmeää, ientulehdushampaille tarkoitettua harjaa käytän aamulla kun ikenet ovat herkässä tilassa.

    Nuo molemmat, kaikkien hammashoitovälineiden (hammasväliharjat, hammastikut, klooriheksidiini, fluoritabletit, hammaslanka, harjat) lisäksi kuukausittaiset hammaslääkärissäkäynnit (& nyt onneksi loppunut oikomishoito) eivät ole halpaa huvia.

    Äänestä

  • kyllästynyt turkulainen kirjoitti:

    "Myös kieltä olisi syytä harjailla silloin tällöin, kieleen kertyy myös bakteereita. Muista kuitenkin kielen harjauksen jälkeen huuhdella ham.harja hyvin. Kielessä on tod. paljon bakteereita."

    Käytän välillä lusikkaa apuna saamaan se peite kielen päältä.. joskus olen yrittänyt harjatakin, mutta yökkäämiseksihän se menee.

    "Hammasharja olisi syytä vaihtaa 3kk välein!

    "ja onhan se suuri menoreikä opiskelijan kukkarollekin." hampaiden paikkaus/juurihoito vai hampaiden hoitaminen siellä kotona?kumpi tulee halvemmaksi ostaa se hammasharja 3kk välein ja silloin tällöin sitä ham.lankaa lisää,kun se loppuu. Vai jättää hampaat hoitamatta ja ravata juurihoidoissa ja paikkauksissa."

    Minulla on itseasiassa kolme harjaa, joista karheampaa ja "harjakkaampaa" käytän illalla, ja pehmeää, ientulehdushampaille tarkoitettua harjaa käytän aamulla kun ikenet ovat herkässä tilassa.

    Nuo molemmat, kaikkien hammashoitovälineiden (hammasväliharjat, hammastikut, klooriheksidiini, fluoritabletit, hammaslanka, harjat) lisäksi kuukausittaiset hammaslääkärissäkäynnit (& nyt onneksi loppunut oikomishoito) eivät ole halpaa huvia.

    HYVÄ HAMMASHARJA, mihin niitä kaikkia kolmea muka käytät? Yksi hyvä:pieni,pehmeä ja tasaharjaksinen, paras on s.ham.harja.

    "Nuo molemmat, kaikkien hammashoitovälineiden (hammasväliharjat, hammastikut, klooriheksidiini, fluoritabletit, hammaslanka, harjat) lisäksi kuukausittaiset hammaslääkärissäkäynnit (& nyt onneksi loppunut oikomishoito) eivät ole halpaa huvia."

    Paljon laitat rahaa hiuksiisi tai muihin hygienia tuotteisiin, ruokaan..jne. Hoitaa hampaansa hyvin niin menee vähemmän rahaa hammaslääkäriin,kun selviää pelkällä tarkastuksella eli välttyy paikkauksilta ja kalliilta juurihoidoilta.

    Äänestä

  • Kuin yksi kirjoitti:

    ..jos tuo hyvä ehkäisyhoito riittäisi, niin ei tarvitsisi käydä monta kertaa vuodessa paikkaamassa reikiä. Mutta kun ei riitä. Sehän tässä eniten ärsyttää.

    Äänestä

  • kyllästynyt turkulainen kirjoitti:

    ..jos tuo hyvä ehkäisyhoito riittäisi, niin ei tarvitsisi käydä monta kertaa vuodessa paikkaamassa reikiä. Mutta kun ei riitä. Sehän tässä eniten ärsyttää.

    Ei ole ydinfysiikkaa, melkein maallikon järjellä pärjää.

    1.Harjaa hampaasi HYVIN aamulla ja illalla, mikäli, et tiedä harjaatko hyvin:apteekissa myydään lapsille tarkoitettuja plakkiväritbl.Ne pureskellaan suussa hienoksi ja purskutellaan, syljetään pois ja huuhdellaan vedellä. Väri jää niihin kohtii missä on plakkia ja ne lähtee harjalla pois.

    2. Puhdista jokainen hammasvälisi hampaiden harjauksen yhteydessä.

    3. Vältä makeaa, jätä kokonaan pois.

    4. Älä juo limuja ja mehuja janoosi, paras janojuoma on vesi. Aterioilla voi juoda mitä lystäät.

    5. Fludent fluoritbl 6kpl/pv:ssä jokaisen aterian jälkeen yksi tbl suuhun imeskeltäväksi.

    6. Kielen puhdistus kerran vk:ssa

    Näillä pärjää aika pitkälle, itse ainakin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kyllästynyt turkulainen kirjoitti:

Mahdettaiskohan 21-vuotiaalle laitatuttaa tekohampaat? [/vitsi] Kun olen niin kyllästynyt loppumattomiin reikiin ja ientulehduksiin...

Olen ikäni joutunut kiinnittämään erityistä huomiota hampaisiini, erityisesti viimeisen 3 vuoden aikana, kun minulle pantiin raudat.. Rautoja pitäessäni hoidettiin myös juurihoitoa ja paikattiin yli kymmenen reikää.

Nyt minulle on laitettu hampaiden taakse tuet, jotta hampaat eivät kallistu samaan huonoon asentoonsa. Ja samalla ongelmaksi ovat tulleet ientulehdukset, jokapäiväisestä lankaamisesta ja hammastikkujen käytöstä huolimatta (& 2 x harjauksesta). Myös elokuussa "valmiiksi" hoidettu juurihoitohammas on alkanut tuntua ikävältä kun lankaan sen ikenet.

Syön fluoritabletteja, ja olen suht usein joutunut käyttämään klooriheksidiinä jotta olen saanut ikeniä kuntoon. Minulla on aina ollut huono kiille, yhden ihanan hammaslääkärin mielestä minulla on erityisesti juurihoitohampaan kiilteessä joku vamma (ihana lääkäri siksi, että muut ovat keskittyneet haukkumaan minua huonosta hampaidenhoidosta ja syyllistämään minua monista rei'istäni).

On "pikkuhiljaa" tullut sellainen olo, että suussani on jotain tappajabakteereja jotka iskevät heti kun silmä välttää. Yleensähän esimerkiksi plakkia ei pitäisi päivän sisällä kauheasti kertyä hampaan pinnalle, mutta minulla tuntuu jo muutaman tunnin kuluttua hampaiden pinta mukavan tahmealta.

Onko jollain samanlaista ongelmaa? Tai tietääkö kukaan mikä ihme hampaissani on vikana?

Olen henkisesti jo hyvin väsynyt olemaan neuroottinen hampaideni suhteen.. ja onhan se suuri menoreikä opiskelijan kukkarollekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu