Monen lapsen yksinhuoltajana otin kiperässä tilanteessa velkaa miesystävältäni hänen pyynnöstään. Olen sitä maksellut pikkuhiljaa takaisin, jäljellä enää 150 euroa. Koska olen tällä hetkellä työtön, ja saan vain pienen kelan työmarkkinatuen, takaisinmaksu on pitkittynyt puolen vuoden ajalle. Jälkeen päin huomasin, että lainan ottaminen häneltä oli huono ajatus, sillä hän ei ole tuona aikana osallistunut kovinkaan aktiivisesti yhteisiin menoihimme, -olenhan hänelle velkaa. Minusta tämä on tuntunut kovin epäreilulta, lainanantaminen ollut hänelle edullinen kauppa. Itse hän on vakinaisessa ansiotyössä ja hirvittävän tarkka rahoistaan. Olemme olleet jo kymmenisen vuotta kimpassa, vaikka omilla tahoillaan asutaankin ja lapset (3) ovat minun omiani. Kun olemme hänen luonaan, olen kannustanut lapsiani tekemään hänelle hyödyllisiä työaskareita, halkojen pinoamista, liiterin täyttämistä, ruohon leikkaamista ym. maalla olevia töitä, hän aina lupaa lapsille maksaa työstä, mutta jälkeen päin ei puhu palkasta mitään. Maksan sitten palkan lapsilleni omista rahoistani ja kerron palkan olevan häneltä. Eihän tässä ole järellä ajateltuna oikein mitään järkeä. Paras olisi olla kirjoittamatta tänne ollenkaan, mutta löysin sattumalta tälläisen palstan, josta löysin monia mielenkiintoisia vinkkejä elämääni ;)
Kiitollisuuden velassa
miesystävälle
1546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
näin vieraana ihmisenä on aika vaikea arvioida teidän suhdetta kokonaisuutena, mutta jos olisin sinun paikallasi niin ko mies menis kierrätykseen niin et hippulat vinkuis.. eikä olis edes eka kerta... nämä henkilöt jotka kulkevat ns. taalan kuvat silmissä eivät ole vaan mun juttu..
mun mielestä aitoihin ihmissuhteisiin ei kuulu raha - ainakaan 1. sijalle. toki tiedostan että koko yhteiskunta pyörii lähinnä sen ympärillä.. ikävä kyllä.. mutta olenkin jo aikoja sitten kieltäytynyt lähtemään tähän oravanpyörään mukaan. mulle riittää kun valuuttaa on sen verran etten nälkään kuole ja enempää ei tee edes mieli.
onneksi nykyinen mieheni on asenteeltaan saman henkinen joten tästä aiheesta ei koko 10v suhteemme aikana ole tarvinnut riidellä..
toki joudumme puhumaan siitäkin mutta vain sen verran kun on pakko ja rakentavassa hengessä.( olen ns yhteisen kirstun vartija, silloin kun rahaa on niin sitä käytetään -> laskut, ruoka ym. pakolliset ja jos jotain "ylimääräistä" jää niin sit ehkä uskaltaa ostaa jonkun herätteen tai siirtää talteen ns pahan päivän varalle.)
en ikinä katso seteleitä sillä silmällä et ne olis jotenkin erityisesti minun (ei niissä ole kenenkään nimeä/ kenelle osoitettu)
"uskovaisten tavara on yhteistä" on mun motto ja sillä olen tähän asti pärjännyt.. enemmän kuin hyvin..
toivottavasti löydät itsellesi arvoisesi kumppanin joka ymmärtää aidon ihmissuhteen merkityksen muuten kuin "liikekumppanina"..