Teini-iässä rakastuin parhaaseen ystävääni, joka oli tuolloin varattu. Ihastuminen oli tuolloin molemminpuolista, mutta hän ei ollut valmis jättämään poikaystäväänsä, minkä tietysti ymmärsin. Itsekin yritin peitellä tunteitani, koska pelkäsin menettäväni ystäväni.
Neljä vuotta sitten tapasin nykyisen tyttöystäväni, jonka kanssa kaikki on mennyt hyvin. Nyt alkaa olla ajankohtaista mennä kihloihin jne., mutta olen huomannut etten ole vieläkään päässyt yli tunteistani ystävääni kohtaan (joka on tällä hetkellä sinkkuna). Tuntuu etten voi mennä eteenpäin tässä suhteessa, ennenkuin voin tehdä sen ihan täysillä myös tunnetasolla. Olen ajautumassa kohti todella ikävää tilannetta. En ole mikään naistenmies, vaan tavallinen introvertti. En todellakaan nauti tilanteesta.
Olisin kiitollinen jos joku tunne-asioissa kokeneempi/viisaampi kertoisi mitä voisin tehdä, tai miten teille on käynyt? Olen ihan avuton. Onko normaalia olla lähemmäs kymmenen vuotta puoliksi salaa rakastunut ystäväänsä, vai onko se vaan säälittävää haikailua?
Neljä vuotta sitten tapasin nykyisen tyttöystäväni, jonka kanssa kaikki on mennyt hyvin. Nyt alkaa olla ajankohtaista mennä kihloihin jne., mutta olen huomannut etten ole vieläkään päässyt yli tunteistani ystävääni kohtaan (joka on tällä hetkellä sinkkuna). Tuntuu etten voi mennä eteenpäin tässä suhteessa, ennenkuin voin tehdä sen ihan täysillä myös tunnetasolla. Olen ajautumassa kohti todella ikävää tilannetta. En ole mikään naistenmies, vaan tavallinen introvertti. En todellakaan nauti tilanteesta.
Olisin kiitollinen jos joku tunne-asioissa kokeneempi/viisaampi kertoisi mitä voisin tehdä, tai miten teille on käynyt? Olen ihan avuton. Onko normaalia olla lähemmäs kymmenen vuotta puoliksi salaa rakastunut ystäväänsä, vai onko se vaan säälittävää haikailua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
,että ette ole enää kumpikaan samanlaisia,kun silloin teini-ikäisenä.Elämä on lähes kymmenen vuoden aikana muuttanut teitä molempia,Ja aika kultaa vielä niitä muistoja.Miksi pilata hyvin toimiva suhde ajattelemalla toista.Siinä voi toinenkin vaistota, että jotain on kaverilla mietittävää.Mutta jotenkinhan noista ajatuksista pitäisi selvyys tulla.Jo pelkkä sen kohteen näkeminenkin saattaisi poistaa mielestä ,vielä parempi jos voisi jutella.Ja olisihan se toinenkin varmaan voinut ottaa yhteyttä sinuun,jos olisi halunnut.Mutta nyt ainakin tiedät minkälainen tyttö-ystävä sinulla on vierelläsi,mutta siitä toisesta et tiedäkään mitään.
Kohteen näkeminen ei valitettavasti auta asiassa, koska hän on siis edelleen parhaita ystäviäni, joita ei todellakaan ole paljon. Siksi tämän on niin perseestä. Sen näkeminen että toinen on muuttunut vain kiinnostavammaksi masentaa. Ei meidän välillä silti ole mitään tapahtunut, eikä ehkä koskaan tapahdukaan. Tunteet vaan ovat molemminpuolisia.
Huonostihan tässä käy.
on tunteet kummallakin, tehkää jotain asian eteen! Ihan kiva suhde ei riitä kestämään elämän aikana vastaan tulevia karikoita.
Minunkin teini-iän paras ystävä ihastui palavasti minuun, mutta meillä ratkaisu oli helppo, koska minulla ei ollut vastaavia tunteita häntä kohtaan. Olin oikeastaan aluksi täysin järkyttynyt, koska en ikinä uskonut hänen ajattelevan minusta niin. Olimme nukkuneet yhdessä, saunoneet yhdessä, kaikkea mahdollista. Nykyään en enää usko niin vakaasti, että vastakkaista sukupuolta olevat hyvät ystävät tuntevat toista kohtaan vain platonisesti.
Et voi valehdella itsellesi, et sydämellesi. Vaikka menettäisit "kaiken", on riski joskus sen arvoinen. Ystäväni pystyi aloittamaan elämänsä uudelleen vasta kun oli tunnustanut tunteensa minulle. Hän oli helpottunut lopulta, vaikka en vastannutkaan hänen tunteisiinsa.
Et voi mennä kihloihin ellet ole varma että todella HALUAT elää tämän naisen kanssa. Älä tee sitä virhettä, mitä puolet suomalaisista tekee. Halu sitoutua yleensä on eri asia kuin haluta sitoutua juuri tämän ihmisen kanssa.