Olen 38v mies ja odotan edelleen hetkeä jollon voisin todella olla vilpittömästi onnellinen.Vaimoni kanssa en saa kuin musertavaa pahaa oloa,en ole heikko enkä vässykkä vaan empaattinen ja hyväntahtonen.Täysin päinvastanen kuin vaimoni jolle
elämän tarkotus tuntuu olevan toisten ihmisten arvostelu,omien tekemisieni kyseenalaistaminen ja lähes päivittäinen raivoominen asiasta kuin asiasta.
Syy raivoon on yleensä joku pieni asia kuten,lapsen lelu väärässä paikassa tai kynsi vääntyy tai joku muu ihminen on niin kummallinen.
Näitä naurettavia syitä on niin paljon etten jaksa luetella kaikkia,toki välillä on ihan oikeitakin ja eikä siinä mitään.
Perheeseemme kuuluu 2 pientä ja yksi isompi lapsi.
Rakastan lapsiani yli kaiken mutta päivä päivältä vihaan vaimoani yhä enemmän,olen yrittänyt sanoa asiasta mutta yhtä hyvin voin huutaa tuuleen..sama tulos=0.
Työssäni olen työnjohto asemassa,saan kuulla töissä valitusta ja kitinää joka ei lopu kotonakaan.
Tähän lisätään vielä sairaus joka tuntuu päivittäin kehossani(ei vakava mutta tuntuva)niin usko hyvään elämään alkaa hiukan tuntuun mahdottomalta.Haluaisin välillä vaan käpertyä johonkin ja itkeä,sieluun sattuu ja huoli lapsista
jos jollakin tavalla tästä yli pääsisin.
Haluan vain ihmisen jonka kanssa ei tarvi taistella,ihmisen joka osaa iloita muiden onnesta/onnistumisesta vaikka vieraankin ja ennen kaikkea jonka kanssa rakastaa tasapuolisesti vilpittömästi ja varauksetta.
Pyydänkö liikoja elämältä elämäni tässä vaiheessa?
Ja jos joku miettii "miks alunperin lähdit sen matkaan",niin ihminen voi ja muuttuu vuosien varrella näköjään aika rajusti.
Myönnän kyllä että olen osaltani syy johonkin koska riitaan tarvitaan aina kaksi ihmistä,mutten koskaan paha tarkoituksella ketään ja varsinkaan vaimoani kohtaan.
Tätä menoa en jaksa kovin paljoo kauempaa...
-saa kommentoida-
jaksamisia kaikille..
elämän tarkotus tuntuu olevan toisten ihmisten arvostelu,omien tekemisieni kyseenalaistaminen ja lähes päivittäinen raivoominen asiasta kuin asiasta.
Syy raivoon on yleensä joku pieni asia kuten,lapsen lelu väärässä paikassa tai kynsi vääntyy tai joku muu ihminen on niin kummallinen.
Näitä naurettavia syitä on niin paljon etten jaksa luetella kaikkia,toki välillä on ihan oikeitakin ja eikä siinä mitään.
Perheeseemme kuuluu 2 pientä ja yksi isompi lapsi.
Rakastan lapsiani yli kaiken mutta päivä päivältä vihaan vaimoani yhä enemmän,olen yrittänyt sanoa asiasta mutta yhtä hyvin voin huutaa tuuleen..sama tulos=0.
Työssäni olen työnjohto asemassa,saan kuulla töissä valitusta ja kitinää joka ei lopu kotonakaan.
Tähän lisätään vielä sairaus joka tuntuu päivittäin kehossani(ei vakava mutta tuntuva)niin usko hyvään elämään alkaa hiukan tuntuun mahdottomalta.Haluaisin välillä vaan käpertyä johonkin ja itkeä,sieluun sattuu ja huoli lapsista
jos jollakin tavalla tästä yli pääsisin.
Haluan vain ihmisen jonka kanssa ei tarvi taistella,ihmisen joka osaa iloita muiden onnesta/onnistumisesta vaikka vieraankin ja ennen kaikkea jonka kanssa rakastaa tasapuolisesti vilpittömästi ja varauksetta.
Pyydänkö liikoja elämältä elämäni tässä vaiheessa?
Ja jos joku miettii "miks alunperin lähdit sen matkaan",niin ihminen voi ja muuttuu vuosien varrella näköjään aika rajusti.
Myönnän kyllä että olen osaltani syy johonkin koska riitaan tarvitaan aina kaksi ihmistä,mutten koskaan paha tarkoituksella ketään ja varsinkaan vaimoani kohtaan.
Tätä menoa en jaksa kovin paljoo kauempaa...
-saa kommentoida-
jaksamisia kaikille..
Vastaukset 11
Vanhimmat
huuda, itke ja raivoa takaisin. Jotenkin sinun niistä höyryistä on päästävä. Kysyt vielä vaimolta että menikö oikein kun kerran on ammattilainen tuossa raivoamisessa, voi pistää miettimään. Tai sitten ei.
Ja vastaukseksi saa "Älä ole tuollainen vitun vässykkä vaan mies. Lopeta tuo ruikutus." Been there, done that.
Miehellä ei saa olla paha olla, eikä mies saa purkaa pahaa oloaan olematta kitisevä vässykkä ja tohvelisankari. Ilmeisesti on otettava vanhan kansan keinot käyttöön eli hakattava vaimo aina, kun alkaa turhanpäiväinen riidan haastaminen vituttaa. Se konsti ilmeisesti tepsii. Puhuminen ja varsinkaan itkeminen ei auta.
Kuulostaa niin tutulta. Itellä viimeiset puolitoista vuotta ollut yhtä helevettiä. Viimein tein ratkaisun ja sanoin tulevalle eksälle että muutahan pois tästä, ei tätä enää jaksa.
Nyt 1.12 alkaa se mitä tässä nyt on odotettu jo pitkän aikaa...vapaus...no kuulostaa siltä että olis helppoa, ei se sitä todellakaan ole vaan oikeasti olen joka toinen päivä ihan rikki ja joka toinen päivä menee vähän paremmin. Joka tapauksessa pointti on se että kun vihdoin sain tehtyä päätöksen erosta, on sen jälkeen ollut kuitenkin sellainen olo, että näin sen piti mennä. Niin se vain on. Toki niitä ihaniakin aikoja muistelee mielellään, mutta kun se on mennyt tähän pisteeseen kotona, ei siitä ole paluuta. On kokeiltu kaiken maailman terapeutit sun muut, mutta kun vaimo ei oikeasti halunnut muuttaa / parantaa suhdetta, ei siitä silloin mitään voinut tulla.
Parasta tässä on se että todennäköisesti ollaan molemmat paljon onnellisempia erikseen kuin yhdessä. Meillä on myös yksi 3 vuotias lapsi, tyttö. Hänen takiaan tässä on kait näinkin pitkään taisteltu, mutta jossain se raja vain tulee...
No jos nyt jotain selvää sait tästä viestistä niin mun pointti on se, että jos sulla on tollaset tunteet sun vaimoasti kohtaan, niin kerää kamppeesi ja muuta pois. En tarkoita että teidän pitäis erota, mutta voisit kokeilla vaikka asustaa muutaman kuukauden yksin vaikka vuokralla tai jotain ja katella miltä se tuntuu. Se saattaa aiheuttaa yllättäviäkin reaktioita vaimossasi..
Koitahan jaksella..t: pian eronnut mies
Olen aina ollut optimistisempi ja avioiduin joskus, ajan kanssa varsin pessimistiksi ja valittavaksi muuttuneen miehen kanssa. Nautin elämästä ja varsinkin nyt, koska en joudu kuulemaan päivittäisiä marinoita ja saan iloita pienistä päivittäisistä hetkistä täysin rinnoin...Harkinta vie aikaa, mutta toista ei voi muuttaa. Joskus, kuten meille kävi niin, että myös toisella positiivisempi ote tuli elämään tosin suurempien vaikeuksien jälkeen. Lapsilla myös helpompi elämä jaksavaisten ja iloistuvaisten vanhempien parissa vaikka erillään eletään.
vaimoasi haukkumalla, sillä niin sinä tähänasti olet tehnyt. Ainakin kaikki minkä kirjoitit!
Itse siis olet täysin päinvastainen kuin hirvittävä vaimosi???? kuka uskoo? ton tekstin jälkeen?
Älä tota työväsymystäsi vaimon syyksi kaada, kanna vastuu hyvä mies. Hakeudu hoitoon, ja lakkaa läheistesi parjaaminen.
Joku katkera ihminen päätti heijastaa omaa oloaa aloittajaan. Parempi kun et vastaa jos tuntuu tuolta, vai oletko luonteeltasi jotenkin kovinkin samankaltainen tuon aloittajan puolison kanssa; taidat olla.
Kiitokset tähän astisista kommenteista!!!
Kuvauksesi perusteella myös sun vaimosi on väsynyt, masentunut jne. Hyvätahto tahtoo silloin unohtua, josta syntyy kierre, et toisten parjaaminen ja huutaminen on helpointa, vaikkakin lisää ahdistusta. Mitä ilmeisimmin puhutte ns. toistenne ohi. Vai voisko olla mahdollista, että on tavannut jonkun uuden tuttavuuden ja itseasiassa haluaisikin pois ? Jostakin tuo oireilu johtuu.
Luultavasti vaimosi ei aina ole ollut tällainen kun 3 lastakin teillä on. On totta, et ihmiset muuttuvat ja tuo 40-v. kriisi taitaa joillekin vaan iskeä aika rajusti. Jos sitä yleensäkään on...
Et pyydä liikaa halutessasi tasaista ja vihasta vapaata elämää, mutta odottamalla se ei tule. Pyydä vaimoasi perheterapeutille, menette yhdessä. Teidän tilanteenne kaipaa hoitoa, ette pärjää yksin noin. Itselläni ollut sama jama. Halua parempaan oli, mutta kyky ei riittänyt.
Eipä tuo tilanteesi hyvältä kuulosta, eikä varmaan itsestään muutu miksikään. Sinun ei tarvitse elää suhteessa joka ei toimi, ja jossa arkisista asioista ei osata iloita ja nauttia yhdessä. Samantekevää mistä kaikki johtuu ja kuka on syypää mihinkin, sen analysointi ja märehtiminen ei asioita paranna.
Tuskinpa lastenkaan on hyvä olla jos vanhemmat voivat suhteessa huonosti. Silloin on parempi erota. Minusta sinun kannattaisi, jos mahdollista, joksikin aikaa ottaa etäisyyttä ja muuttaa pois kotoa. Sinä aikana voitte yrittää päästä vaimosi kanssa asialliseen keskusteluun siitä, voiko avioliittoa vielä jatkaa ja millä edellytyksillä.
Vaikka eroaisittekin se ei merkitse, ettetkö voisi olla lastesi elämässä läsnä isänä.
Tulee mieleen että onko vaimosi kotona vai töissä. Hänellä on elämässä joku tyhjiö koska täyttää sen vihalla . Sanotaan että minkä suustaan päästää se tuottaa pahaa oloa ja tuppaa paisumaan. Ns. mölyt mahassa on parempi vaihtoehto ja antaa levolle sijaa. Lastenkaan ei ole hyvä seurata epätasapainoista perhe-elämää. Peräänkuuluta vastuuta asioista. Aikuinen on vastuussa lasten hyvinvoinnista ja myös omasta. Teillä ei tunnu olevan aikaa keskinäisille rauhallisille ajatusten vaihdoille. Teidän pitää yhteisestä sopimuksesta päättää muuttaa tyyliä. Toimitaan arjessa lasten ehdoilla, kiinnitetään huomio omiin asioihin ei naapureiden ja muiden ihmisten. Niistä asioista ei kuitenkaan toiset voi tietää totuutta. Illalla kun menee nukkumaan siinä on hetki aikaa rauhalliseen keskusteluun ennen hyvän yön toivotusta. Mikäli ei onnistu millään niin sitten ei voi mitään. Elämä on loppujen lopuksi helkkarin yksinkertainen asia.
Otan osaa .
Omassa liitossani ja valittamisessani olen joutunut miettimään kärttyisyyden ja ikävän asenteen syitä .
Näitä löysin : pitkittinyt masennus sairauden ja työn aiheittaman uupumisen vuoksi (ei lääkehoitoa , vaan terveellistä liikuntaa ,lomaa ja palautumisjaksoja työstä sekä perheestä ,terveellistä ruokaa , uusia ei-masentuneita harrastuskavereita kodin ja työn ulkopuolelta tai kokonaan uusi harrastuskokeilu ) ,kaljan tissuttelu (uupumus ja mielialaongelmat paheni , kun unen laatu kärsi)
eli kaljat pois ,katkeruutta ja kielteistä ajattelua vastaan kirjoja ja oppaita ,joissa haetaan myönteistä ajattelua ja uusia näkövinkkeleitä arkeen ).
Kielteisen ajattelun kierre on hitaasti katkaistavissa . Yleensä sillä on saanut pitkään ainoan ja tarvitsemansa huomion itseensä . Joskus takana on pelko ,kun voimat loppuu , muttei tunnista levon tarvetta ,eikä osaa tai uskalla huolehtia itsestään . Siihenkin tarvitaan usko tai älä rohkaisua ja kehuja aika usein muilta ihmisiltä.
Mene itse työpaikkaterveydenhoitoon juttelemaan ja jos vaimo menisi vastaavaan omalla tahollaan .
Asiaa ei nopeasti korjata ja kummankin on tahollaan tehtävä itsensä eteen töitä ja tiedostettava omat uudenlaiset tarpeensa vanhetessaan .
Jaksamisiin .