Kunnon kengät

Minulle tehtiin yksilölliset tukipohjalliset. Ylipronaatiota yms. ongelmaa.

Ongelmana on se että ne eivät istu minkäänlaisiin kenkiin, koska pohjallinen on paksu jalka nousee liian ylös ja kantapää hölskää. Ne myös pienentävät kengän sisätilaa ja jalkaa ei saa millään ahdettua kengän sisälle. Jos ostaa numeroa isommat kantapää hölskyy.

Kokeilin sitten ORTO:n nahkakenkiä, pohjallinen meni kenkään, mutta nilkka hölskyi niissäkin.

Niinpä kokeilin Hagflösin kenkiä. Ne oli sellaiset hieman kevyemmät vaelluskengät. Tuntuivat hieman raskailta kun en ole sellaisiin tottunut.

Eli millainen olisi hyvä, tukeva kenkä kävelykäyttöön, Merrel, Salomon, Viking olivat niin ahtaita että varpaat oli kuin ruuvipihdeissä". Pohjallinen ei edes mennyt näihin kenkiin!! Eli sellainen tilavalestinen kenkä naiselle. Tuo Hagflösin syyskenkä tuntui sopivalta. Mutta mieluummin hankkisi talvikengän.



Millaisia kokemuksia on Hagflösin kengistä tai muista vastaavista? Käyttötarkoitus olisi pelkästäään kävely, ei retkeily.
Voisi olla myös lenkki/vaelluskengän "välimuoto"
0172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


JALKAONGELMAINEN kirjoitti:

Minulle tehtiin yksilölliset tukipohjalliset. Ylipronaatiota yms. ongelmaa.

Ongelmana on se että ne eivät istu minkäänlaisiin kenkiin, koska pohjallinen on paksu jalka nousee liian ylös ja kantapää hölskää. Ne myös pienentävät kengän sisätilaa ja jalkaa ei saa millään ahdettua kengän sisälle. Jos ostaa numeroa isommat kantapää hölskyy.

Kokeilin sitten ORTO:n nahkakenkiä, pohjallinen meni kenkään, mutta nilkka hölskyi niissäkin.

Niinpä kokeilin Hagflösin kenkiä. Ne oli sellaiset hieman kevyemmät vaelluskengät. Tuntuivat hieman raskailta kun en ole sellaisiin tottunut.

Eli millainen olisi hyvä, tukeva kenkä kävelykäyttöön, Merrel, Salomon, Viking olivat niin ahtaita että varpaat oli kuin ruuvipihdeissä". Pohjallinen ei edes mennyt näihin kenkiin!! Eli sellainen tilavalestinen kenkä naiselle. Tuo Hagflösin syyskenkä tuntui sopivalta. Mutta mieluummin hankkisi talvikengän.



Millaisia kokemuksia on Hagflösin kengistä tai muista vastaavista? Käyttötarkoitus olisi pelkästäään kävely, ei retkeily.
Voisi olla myös lenkki/vaelluskengän "välimuoto"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu