Tilanteeni on tämä: Asun avoliitossa ja rakastan miestäni ylikaiken.
Olemme olleet kihloissa reilut 1½ vuotta.
Nyt on kuitenkin alkanut tuntumaan ettei tämä suhde oikeen etene enää.
On muuttunut liian arkiseksi ja mies on nykyään välinpitämätön minua kohtaa.
Itse haluan naimisiin ja perustaa perheen, mutta mies on elää-tätä-hetkeä tyyppi tai näin selittelee.
Ja aina kun otan esim. tuon naimisiin menon puheeksi niin selittää vaan kun eihän se mitään merkitse eihän se meidän kihloihin menokaan mitään merkinnyt (tuntuupa mukavalta kuulla tuollaista ihmiseltä josta oikeasti välittää ja joka merkitsee paljon).
Ei se suhde miksikään muutu vaikka naimisiin menisikin.
Ja sitten vielä ihmettelee miksi olen masentunut.
Miksi toisen on niin vaikea tajuta se että minulle näillä asioilla on merkitystä?
Onko tämä nyt sitten edes mitään parisuhdetta... Haaveilenko turhaan viettävänä loppuelämäni ihmisen kanssa jota oikeasti rakastan kun hän ei näytä ymmärtävän minun arvomaailmaani ja sitä mikä minulle on tärkeää.
Olenko vaan se ruuan laittaja, pyykkäri, taloudenhoitaja....
Olemme olleet kihloissa reilut 1½ vuotta.
Nyt on kuitenkin alkanut tuntumaan ettei tämä suhde oikeen etene enää.
On muuttunut liian arkiseksi ja mies on nykyään välinpitämätön minua kohtaa.
Itse haluan naimisiin ja perustaa perheen, mutta mies on elää-tätä-hetkeä tyyppi tai näin selittelee.
Ja aina kun otan esim. tuon naimisiin menon puheeksi niin selittää vaan kun eihän se mitään merkitse eihän se meidän kihloihin menokaan mitään merkinnyt (tuntuupa mukavalta kuulla tuollaista ihmiseltä josta oikeasti välittää ja joka merkitsee paljon).
Ei se suhde miksikään muutu vaikka naimisiin menisikin.
Ja sitten vielä ihmettelee miksi olen masentunut.
Miksi toisen on niin vaikea tajuta se että minulle näillä asioilla on merkitystä?
Onko tämä nyt sitten edes mitään parisuhdetta... Haaveilenko turhaan viettävänä loppuelämäni ihmisen kanssa jota oikeasti rakastan kun hän ei näytä ymmärtävän minun arvomaailmaani ja sitä mikä minulle on tärkeää.
Olenko vaan se ruuan laittaja, pyykkäri, taloudenhoitaja....
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei merkinnyt miehellesi mitään, niin älä kiusaa itseäsi. Lähde suhteesta. Varmasti se on vaikeaa. Koita keksiä tilalle jokin harrastus, joka vie ajatukset muualle.
ihan kuin minä oisin kirjoittanu ton. 3½v yhdessä, ½v samassa kämpässä. Haluaa olla joulun ilman minua vaikka tietää sen olevan minulle todella tärkeä juhla. Muutenkin jättää minut ulkopuolelle. En saisi olla missään tekemisissä muiden miesten kanssa, edes jutella. Täytyy olla tietty väli vastakkaiseen sukupuoleen..ahdistaa ja itken usein ollessan
yksin..tätäkö tämä nyt sitten on?
Älkää suostuko olemaan itsestäänselvyyksiä,sillä niin kauan kun miehenne niin ajattelee he voivat käyttäytyä kuten kerroitte.Esim.miksi joulu ilman sinua? Jos jonain päivänä ilmoitatte et,olette alkaneet miettiä eroa,uskon et siinä vaiheessa miehille tulee pelko et jäävät yksin ja se voi muuttaa elämänne parempaan.kaikkea ap:lle sekä nimm:Tuttua
Siis kaikkea hyvää ap:LLE sekä nimm:tuttua
Toki moni parisuhde on työstämisen arvoinen, mutta siihen on sitten molempien osallistuttava. Jos etenemistä arkisten asioiden ja toisen kunnioittamisen suhteen ei ala näkyä, on mielestäni enää turha narista. Meillä on vain yksi elämä, ja jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Ihana mies on vain plussaa, muut asiat on saatava jiiriin itse.
josko olin kirjoittanut tuon viestin itse..??? Mutta ei, kun ollaan oltu kihloissa vaan 2kk niin ei voi pitää paikkaansa :) Mutta, joo-o, ollaan asuttu yhdessä n vuoden ja.. Olen hyväksynyt roolini. Kuitenkin muu sujuu hyvin ja rakastan miestäni -ja hän minua. Tiedän sen jo entuudestaan että mies on ns juro ja hieman tunnevammainenkin. Annan hänen olla sellainen, vaikka joskus tietysti masentaa. Olisi kiva jos joskus toisi vaikka kukkasen, tai muulla tavalla osoittaisi...