Puoli vuotta sitten uskoin täysin tuntevani itseni. Erehdyin.
Erehdyin pahemman kerran. En ole itseeni ollenkaan pettynyt, mutta aivan täysin hämmästynyt.
Olen aina ollut koulussa "mallikelpoinen oppilas". Kuunnellut opetusta tarkkaavaisesti, menestynyt koulussa ja tehnyt todella asioiden eteen töitä.
Luokittelin itseni hieman ujoksi ja sellaiseksi, hieman "laitatien kulkijaksi". Pidin aina muita itseäni kauniimpana ja olin vain "se etupulpetin tyttö"
ASIAT OVAT KUITENKIN MUUTTUNEET!
Aloin n. puoli vuotta sitten seurustella. Seurustelu kumppanini oli itselleni ensimmäinen ja myöskin hieman hiljaisemman puoleinen. Tuntui, että nyt todella oon löytäny sen, mitä olen etsinytkin! Niin monet seikat tuntuivat menevän yksiin.
Mutta ei mennytkään! Vähitellen aloin huomanta itsessäni itsellenikin outoja piirteitä. Itsestäni tuli hurjan onnellinen tämän pojan kanssa, jonka annoin näkyä ulospäin. Aloin hymyileen paljon enemmän, nauramaan ja opin näyttään ilon! Oli tilanteita, joissa olin hyvin ujo, esimerkiksi suuteleminenkin tuntui alussa todella jännittävältä asialta... pikkuhiljaa aloin nauttiin asiasta, mutta paljon rohkeemmin!
Huomasin myös, että aloin käyttäytymään joissakin tilanteissa hyvin villisti. Tuntuu, että ALOIN ELÄMÄÄN!
Tämä poika kuitenkin jätti minut... Ja tottakai se tuntui aivan hurjan musertavalta asialta. Ja aikaahan se otti, että siitä eteenpäin selvisin. Emme kuitenkaan loppujen lopuksi seurustelleet kuin pari kuukautta.
ELÄMÄN NÄLKÄNI KUITENKIN JÄI JÄLJELLE! Muutuin!
Pelottaa, että muutuin kuitenkin liikaa. Itsestäni todella tuli villi ja olen tehnyt sellaisia asioita, joita en n. puoli vuotta sitten edes muiden tekeminä hyväksynyt! En voi suoraan sanoa, että olen alkanut harrastamaan yhden illan juttuja, koska seksiin asti en ole mennyt! Mutta suutelu, koskettelu yms. tasoo on ollut, hurjankin paljon!
Onko kenellekkään muulle koskaan käynyt näin?
En tunne enää itseäni.
Ikää on siis 19 vuotta.
Erehdyin pahemman kerran. En ole itseeni ollenkaan pettynyt, mutta aivan täysin hämmästynyt.
Olen aina ollut koulussa "mallikelpoinen oppilas". Kuunnellut opetusta tarkkaavaisesti, menestynyt koulussa ja tehnyt todella asioiden eteen töitä.
Luokittelin itseni hieman ujoksi ja sellaiseksi, hieman "laitatien kulkijaksi". Pidin aina muita itseäni kauniimpana ja olin vain "se etupulpetin tyttö"
ASIAT OVAT KUITENKIN MUUTTUNEET!
Aloin n. puoli vuotta sitten seurustella. Seurustelu kumppanini oli itselleni ensimmäinen ja myöskin hieman hiljaisemman puoleinen. Tuntui, että nyt todella oon löytäny sen, mitä olen etsinytkin! Niin monet seikat tuntuivat menevän yksiin.
Mutta ei mennytkään! Vähitellen aloin huomanta itsessäni itsellenikin outoja piirteitä. Itsestäni tuli hurjan onnellinen tämän pojan kanssa, jonka annoin näkyä ulospäin. Aloin hymyileen paljon enemmän, nauramaan ja opin näyttään ilon! Oli tilanteita, joissa olin hyvin ujo, esimerkiksi suuteleminenkin tuntui alussa todella jännittävältä asialta... pikkuhiljaa aloin nauttiin asiasta, mutta paljon rohkeemmin!
Huomasin myös, että aloin käyttäytymään joissakin tilanteissa hyvin villisti. Tuntuu, että ALOIN ELÄMÄÄN!
Tämä poika kuitenkin jätti minut... Ja tottakai se tuntui aivan hurjan musertavalta asialta. Ja aikaahan se otti, että siitä eteenpäin selvisin. Emme kuitenkaan loppujen lopuksi seurustelleet kuin pari kuukautta.
ELÄMÄN NÄLKÄNI KUITENKIN JÄI JÄLJELLE! Muutuin!
Pelottaa, että muutuin kuitenkin liikaa. Itsestäni todella tuli villi ja olen tehnyt sellaisia asioita, joita en n. puoli vuotta sitten edes muiden tekeminä hyväksynyt! En voi suoraan sanoa, että olen alkanut harrastamaan yhden illan juttuja, koska seksiin asti en ole mennyt! Mutta suutelu, koskettelu yms. tasoo on ollut, hurjankin paljon!
Onko kenellekkään muulle koskaan käynyt näin?
En tunne enää itseäni.
Ikää on siis 19 vuotta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tutulta..tosin olin silloin 14 vuotias :D
Olin aika "vanha" aloittaessani elämäni ensimmäisen (ja ainoan) seurustelusuhteen nyk. poikaystäväni kanssa, 22-vuotias. Olin ennen superujo mitä tulee mihinkään läheisyys-juttuihin, mutta kun tämä oikea mies löytyi, löytyi täysin uusi maailmakin...mikä taas johti siihen, että pääsin suurimmasta ujoudesta ja häpeästä, mikä taas vei minut tilanteeseen, jossa lähestulkoon tuhosin koko parisuhteeni.
Että joo, villiintymisiä sattuu. Nyttemmin on järki palaillut päähän.
noin! itseasiassa prosessi on vieläkin menossa, vaikka olen jo yli 25... olin nuorena hirveän ujo (ja aivan kokematon 20 ikävuoteen asti). sitten löysin poikaystäväni, joka opetti minut rakastamaan ja hyväksyi ujouteni.
nykyään ajoittain (varsinkin alkoholia nauttineena), olen aivan erilainen. villiintynyt, kuten sanoit:-) mutta edelleen minussa taistelee nuo kaksi puolta, yhä suurimmaksi osaksi käyttäydyn hirmu ujosti....vaikka tiedostan että minulla on toinenkin puoli.
joskus tulee hinku heittää kaikki estot nurkkaan, ja esimerkiksi tanssia villisti ja suudella tuntematonta
(en kuitenkaan ole vielä noin tehnyt...katsotaan josko järki nostaisi päätään, ja osaisi kanavoida omaan poikaystävään nuo villit tunteet:-)
mutta uskon että ymmärrän sinua, minäkin olin aluksi hämmentynyt rohkeammasta puolestani. mutta luulen että ihmisellä voi aivan hyvin olla kaksi puolta. välillä on villimmällä tuulella, ja välillä taas hiljaisempi.