Sitten Schubertin päivien Beechamin johtamat orkesterille sovitetut Deliusin liedit kuuluvat mielöestäni kauneimpiin ja lumoavumpiin yksilauluihin mitä on sävelletty ajattelin kuullessani hänen legendaarisia levytyksiään. Yleisesti ottaen Deliusin lyyrissävyiset, toisinaan dramaattisemmatkin luomukset ovat patsi merkittävä osa hänen tuotantoaan, satuttavampia, melodiselta ja harmoniselta kieletään vaihtekevampia ja lumoavampia joita suuren wieniläislyyrikon jälkeen kukaan lienee milloinkaan säveltänyt polte sydämessäni kuin saunoessa märkää hikeä tihkuen niitä kuunnellessani ja hieltä sen jälkeenkin haistessani
Schubertilaisen tenhon taikapiirissä
kompositööri
4222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä totuutta vastaan on paha taistella! Polte kyljessä, joskus "kupeissa" (Schumilla oli kuppa)......antaa aihetta suurempiiinkin angsteihin....Delius toisaalta oli viksumpi elämässään. Minä puolestani voisin lisätä löylyä kuunnellessani Sibben Valse tristeä yltiöisänmaallisessa Karjala-fiiliksessäni (tuli ostettua mäyräkoira) jos kohta, Sibben "Svarta rosor" pistää kananlihalle toki oikean tenorin laulamana vaikkakin Kaiutar on kaunis ja lyyrinen sopraano hoitaa tehtävänsä paremmin kuin Virolainen maksettu nainen täytyy laadusta tinkiä enämbi kuin HK:n Sinisessä on lihaa kummassa sitten on enemmän sisältöä?? Lihaa ja sirkushuveja vai liediä ja taidetta.....ah sepä vasta kysymys...
ÄLÄ nettiin.
Seko-seko tajunnanvirtasi ei jaksa kiinnostaa täällä ketään muita kuin itseäsi. Ei sille ole täällä nk. tilausta.
Eikö ala jo tympäistä, kun vastauksetkin pitää aina kirjoittaa itse? Samaa typeryyttä jo monta vuotta.
Minua kyllästyttää ainoastaan radion yksipuolinen musiikkitarjonta ja politiikka jopka ei tunnu vastaavan ajan haasteiosiin tai tarjoavan mitään uusia virikkeitä kuuntelijoille, jotka ovat korviaan myöten kyllästyneet ns. populaariklassikoihin ja niiden tutuimpien teosten uusintoihin, joille ei näy mitään loppua. Siksi tänäkin vuonna on kuklunut levyhankintoihin ehkä jotakin 600 euroa jotta voisin kuunnella ja nauttia omisa oloissani siitä musiikista josta olen henkilökohtaisten aluavaltausteni myötä alkanut pitää juuttumatta teini-iän ihastuksiin, jotka eivät tunnu enää tarjoavan mitään uutta sisältöä ja haasteita uudenlaisia musiikillisisia elämyksiä kaipaaville kuuntelijalle. niitä tarjoavat tyrruttavien populaasriklassikoiden sijaan mm. Haydnin, Schubeertin ja deliusin oopperat ja viimeksi mainitulta koko muu laaja älyä stimuloiva tuotanto tahdon liikkeiden heijastuksena puhtaan mielteen alueelle.
On musiikinhistorian paradokseja, että Deliusin säveltaide, siitöäkin huolimatta että Hänen ihailijoihinsa ja ystäviinsä kuuluivat sentään sellaiset yleisön suosiosta nauttivat tunnetut nimet kuten Richard Strauss, Zoltan Kodaly ja Bela Bartok, mikä heidän kirjeenvaihdostaan käy ilmi, ettei hänen tuotantonsa ole vakiintunut oopperatalojen tai konserttitalojen repertoaariin ja ohjelmistoon manner-Euroopassa, jääden jonkinlaiseksi perifeeriseksi ilmiöksi länsimaisessa taidemusiikissa musiikin esitystiheydellä ja suosiolla mitattuna, eikä hänen teoksensa juuri mitään ennakkoluloja milloinkan ole edes vastannut kameleonttimaisessa muuntautumiskyvyssään ja häilyvyydessään,