on nykymaailmassa sellainen, joka tekee jatkuvasti ylitöitä, on väsynyt, lähettää sähköposteja sunnuntaina iltakymmeneltä, sairaslomalla tekee töitä kotoa ja vastaa lomalla puhelimeen.
Tällainen on mun fiilis. Vai osaako joku oikeasti arvostaa sitä työkaveria, jota ei saa puhelimella kiinni neljän jälkeen ja tekee tasan seitsemän ja puoli tuntia päivässä duunia?
Etäyhteydet ja työkännykät mahdollistavat sen, että voi vältellä ruuhkia ja tehdä etänä töitä pyjamassa, jos huvittaa. Mutta kolikon kääntöpuoli on se, että joutuu pyytelemään anteeksi, jos ei vastannutkaan puhelimeen lauantaina tai lomalla.
Ja pahintahan tässä on se, että sitä tekee ja samaan arvotukseen syyllistyy itsekin. Sairasloma tarkoittaa etätöitä ja loma sitä, että meilissä on autoreply, joka kehoittaa soittamaan "in urgent matters".
Tai ehkä se, että tämän kaiken tekee siksi, että parinkin päivän poissaolo tarkoittaa sitä, että palattuaan tekee vielä enemmän töitä.
Ja tämä kaikki on kääntynyt jo kilpailuksi: kenellä on eniten töitä; kuka on väsynein; kenen puoliso valittaa eniten; kenen lapsella on eniten ongelmia siksi, että äiti tai isi on poissa, ja kenellä on ollut tänä vuonna eniten vatsahaavoja.
Mä johdan vatsahaavoissa tällä hetkellä, mutta en osaa olla ylpeä.
Mielipiteitä?
Tällainen on mun fiilis. Vai osaako joku oikeasti arvostaa sitä työkaveria, jota ei saa puhelimella kiinni neljän jälkeen ja tekee tasan seitsemän ja puoli tuntia päivässä duunia?
Etäyhteydet ja työkännykät mahdollistavat sen, että voi vältellä ruuhkia ja tehdä etänä töitä pyjamassa, jos huvittaa. Mutta kolikon kääntöpuoli on se, että joutuu pyytelemään anteeksi, jos ei vastannutkaan puhelimeen lauantaina tai lomalla.
Ja pahintahan tässä on se, että sitä tekee ja samaan arvotukseen syyllistyy itsekin. Sairasloma tarkoittaa etätöitä ja loma sitä, että meilissä on autoreply, joka kehoittaa soittamaan "in urgent matters".
Tai ehkä se, että tämän kaiken tekee siksi, että parinkin päivän poissaolo tarkoittaa sitä, että palattuaan tekee vielä enemmän töitä.
Ja tämä kaikki on kääntynyt jo kilpailuksi: kenellä on eniten töitä; kuka on väsynein; kenen puoliso valittaa eniten; kenen lapsella on eniten ongelmia siksi, että äiti tai isi on poissa, ja kenellä on ollut tänä vuonna eniten vatsahaavoja.
Mä johdan vatsahaavoissa tällä hetkellä, mutta en osaa olla ylpeä.
Mielipiteitä?
Vastaukset 26
Vanhimmat
lisättynä sillä että koulutukseen joutumisesta tultiin vaatimaan palkanalennusta
ole mikään yksittäinen työpaikka, vaan ihan yleinen huomio. Ja tuota kilpailua tapahtuu niin työyhteisöissä kuin kaveripiirissäkin.
Onko maassamme oikeasti olemassa joku työyhteisö, jossa tällaista ei missään muodossa näe? - wau.
olen juuri sellaisessa, sanotaan että se oli kulttuurishokki :)
Kyllähän toi on melkonen stereotyyppi. Itekki painaa kesät tietysti höpelönä mut se vaan siks että saa sit syödä talvellaki...
Kyllä täällä kulmalla aika moni ottaa työt töinä ja vapaa-ajan vapaa-aikana. Eikä puhelimella saa kiinni ketään ku virka-aikana. En tiiä sit näitten sumplijoitten ja jobbarien asenteita, mut ite kyllä laskutan joka minuutista jonka pomolle teen. Kavereiden asioiden hoito on tietty sit eriasia.
toisinajattelija kun ihmettelen et kuka käskee pomppia oravanpyörässä?
Olin burnoutia lähestymässä, varsinkin kun entinen työkaveri osasi pienenkin stressin uhatessa kehittää itselleen ilmeisesti psykosomaattisen kuumeen ja ihottuman. Ja tietenkin minä tein ne hänen työnsä omieni lisäksi.
En kovin kauaa sitä touhua katsellut vaan häippäsin lepposampaan duuniin, jossa tietenkin palkkakin on pienempi. Mutta mulle elämä ja vapaa-aika on tärkeämpää kuin niiden hylkäämisestä saatu rahallinen korvaus.
En ole katunut pätkääkään.
kaikilla vain ei ole keinoja tai rohkeutta hypätä pois.
Mullakaan ei ole, asuntolaina pitää maksaa ja mä oikeasti pidän työstäni (siis sen sisällöstä, en määrästä). Ja suoraan sanottuna mä en edes usko, että tämä vaihtamalla paranisi, kun samaa näkee joka puolella ja saman on kokenut jokaisessa työpaikassa.
Kyllä muakin huolestuttaa kun keväällä otan aika hiton monta yliopistokurssia tähän päälle ja olen jo kerran herännyt sairaalan sydäntarkkaamosta.
Mutta on oikeasti positiivista kuulla, että toisenlaistakin löytyy!
että työelämä on koventunut ja kovenee varmaan vielä entisestään. Monella varmasti se pelko että putoavat koko systeemin ulkopuolelle jos hölläävät...
Mutta kehottaisin silti miettimään niinkin brutaalisti että mitä tekisit jos saisit tietää kuolevasi muutaman kuukauden kuluttua? Kuinka tärkeä työsi olisi sillä kohtaa?
Todellisuudessa kenen tahansa päivät saattaa päättyä jo huomenna, ellei peräti tänään.
Pyrin elämään niin, että jokainen päivä olisi täydellinen. Siihen kuuluu työtä, mutta se työ ei saa viedä vuorokaudesta kohtuuttoman suurta viipaletta. Muullekin täytyy löytyä tilaa.
se on jos lähtee tollaseen messiin. Joka ikinen ylimmääräinen työtunti pitää merkkaa ylös jos ei oo työajanseurantaa ja pitää vapaana joskus. Ja kandee pitää omaa luuria työluurin rinnalla, ei siihen työluuriin oo aina pakko vastata vaikka ois kuinka 'palkan lisä'. Jos mä oisin saanu ite päättää niin oisin ottanu mielummin luurin jonka jätän töihin jokapäivä kun lähden eikä mee liksasta sitä pariakymppiä, mun puhlaskut on muutenki niin pieniä et tuo oo mikään saatanan etu, pikemminkin haitta.
Mä oon huomannu sen et varsinkin naiset syyllistyy monesti jonkun sortin perfektionismin tavoitteluun duunipaikoilla, ei osata / uskalleta sanoa vastaan tai että et nyt ei vaan kertakaikkiaan ehdi, katotaan viikon päästä uudestaan. Ja varmasti työtavoissakin ois parantamisen varaa, naisten mailit on ensinnäkin monesti niin pitkiä et jos jo niiden lukemiseen menee tunteja niin kuinkahan helvetisti sit kirjottamiseen. Ei niistä mitään kaunokielisiä romaaneja tarvi väsää jos työkavereille lähettelee.
Ei se aina oma moka ole, jos työympäristöllä on joku tapa suhtautua asioihin.
Mutta on sulla pointtiakin, vaikka tuskin pystyt kieltämään sitä, että harvemmin se tyyppi, joka ei tee ylitöitä eikä vastaa puhelimeen työajan ulkopuolella tai muutekaan stressaa sen enempää kuin että "tää on vaan mun duuni" on se, joka uralla edistyy. Vai..?
uskotsä siihen että olemalla ahkera työelämässä pääsee yhtikäs mihinkään, höpö höpö. Röyhkeys se on jolla niita parempia liksoja ja hommia saadaan, ei perse vaahdossa talkoilla puskemalla. Tai näin siis ainakin suurimmassa osassa duunipaikoista.
ja olen saanut huomata.
Sekään, kuinka paljon väsymyksestä ja töistä valitetaan, ei välttämättä korreloi lainkaan todellisuuden kanssa.
Mutta pointti ei ollutkaan se, kuinka paljon töitä todellisuudessa on ja kuinka paljon oikeasti tekee, vaan se, että kuinka paljon meteliä siitä pitää ja miltä se näytää muille.
että on vähä pikkasen omistakin valinnoista kiinni. Jos haluaa kerran luoda sitä uraa isossa yrityksessä, jossa on paljon porukkaa töissä, ni kilpailulta ei voi välttyä.
Muutenkin mä väitän, että toi on joku pääkaunkiseudun ja ehkä joidenkin muiden suurempien kaupunkien ikioma ilmiö, jota ei voi koko maata koskevaksi yleistää.
valintakysymys.
Riippuu mihin tärkeysjärjestykseen asiansa laittaa.
Tosin joillakin näyttäis olevan strategiana se, että ensin huhkitaan tie kärkipaikoille ja sitten löysäillään ja delegoidaan kaikki mahdollinen... :)
Mä en ole ollut koskaan töissä missään muualla kuin pääkaupunkiseudulla, joten en voi tietää muusta maasta. Tavallaan kivakin, jos se on vain täällä ja jos ei niin yleistä kuin kuvittelin.
että samaa se on lähestulkoon kaikkialla.
Tottakai työnantaja repii työntekijöistä kaiken mikä irtoaa. (Toisaalta harva työntekijä ymmärtää riskejä, joita työnantaja ottaa ja palkkakuluihin uppoavia rahamääriä.)
Mutta jos ei kukaan suostuisi selkänahkansa siivuttamiseen, niin eipä sitä tapahtuisi.
>>Tosin joillakin näyttäis olevan strategiana se, että ensin huhkitaan tie kärkipaikoille ja sitten löysäillään ja delegoidaan kaikki mahdollinen...
mennyt varsinkin kännyköiden ja tietokoneiden myötä just tuohon. Tosiaankin, ihan kuin pitäisi olla aina tavoitettavissa ja jos ei ole, niin se ärsyttää soittajaa. Mä olen ottanut sen linjan, etten koskaan pyydä anteeksi sitä, etten ole omalla ajallani ollut tavoitettavissa. Sanon vain, että mulla oli muuta tekemistä, en päässyt puhelimeen.
Työsähköpostien lähettäminen ja lukeminen vie yllättävän paljon vapaa-ajasta pois. Olen yrittänyt suorastaan välttää sähköpostien lukemista tai ainakin niihin vastaamista. Ei ole mitään järkeä ryhtyä siihen, että heti paikalla on vastausvelvollinen johonkin sähköpostiin tai puheluun. Sen ajan voi käyttää paljon tärkeämpiin asioihin. Mitä siitä, jos joku ei saakaan vastausta samana päivänä tai edes viikon sisällä. Ehtiihän sitä myöhemminkin, aina on uusi päivä.
tutulta, mutta minä otin työkännykän erikseen ja sen numeron jaoin vain ja ainoastaan "asiakkailleni" ja heidän "perään katsojille" Työpäiväni kun loppui, se on känny äänettömälle ja työpaikalle jättö ja aamulla palataan asiaan. Näin aion toimia jatkossakin, kun palaan vakityöhöni, kunhan nuorimmaiseni on valmis aloittamaan päiväkoti uransa tai minä paremminkin luovuttamaan hänet sinne. :)) (ens vuos ainakin täytyy yhdistää työ ja pojan hoito yhteen, mutta työ on vain tietyt tunnit vuorokaudessa)
Hyvä työntekijä pitää huolta fyysisestä/psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnistaan, näin hyvä työntekijä hoitaa hommat tehokkaasti :))
Mulla meni kauan. Monta vuotta asian opetteluun. Saatoinpa jopa lomaltani tai vapailta palata töihinkin, kunnes päätin ei nyt riittää. Mulla on elämässä muutakin.
Havaintojani työelämässä:
-Uhrautumista ei koskaan palkita tarpeeksi.
-Hiljaisten puurtajien ansioita ei huomata.
-Palkka ei nouse eikä ylennyksiä satele kuin työpaikkaa vaihtamalla. Ainakaan omani ei ole noussut merkittävästi.
-Päätöksentekoa arvostetaan enemmän kuin aikaavievää taustatyötä.
-Organisoi ja delegoi, niin pääset helpommalla. Luota alaisiisi, vastuun antaminen motivoi heitä.
-Älä tee työkaverisi hommista loman aikana kuin pakolliset ja juoksevat.
-Älä vastaa illalla työpuheluihin äläkä lue sähköposteja.
-Älä tee palkatonta ylityötä.
-Muista, ettei kukaan pidä puoliasi, ellet sinä itse pidä.
-Muista, ettet ole korvaamaton.
-Työn tekeminen ei stressaa vaan tekemättömien miettiminen. Tee ne heti kuin mahdollista.
-Älä osallistu kisailuun, kenellä on pahin stressi.
Jos minulla on 30 alaista ja teen työni normaalin työajan puitteissa, niin montako teillä on, kun ette ehdi? Millainen ura tai edes haave teillä on, jonka eteen kannattaa itsensä työllä tappaa? Mahdatteko te loppujen lopuksi olla korvaamattomampia työnantajallenne vai perheellenne ja ystävillenne?
jos ja kun tuohon alistutte.
Oon ollu samalla työnantajalla n. neljä ja puoli vuotta. Puolitoista vuotta tein tosissani töitä ja katsoin mitä se vaikuttaa palkkaan. Eipä juuri mitään. Sen jälkeen olen enimmäkseen delegoinut ja vähentänyt työntekoa vuosi vuodelta enemmän.
Kuukausipalkkaisen kannattaa tehdä mahdollisimman vähän töitä. Näin palkka tuntia kohti sekä töiden vaativuutta kohden nousee ihan omatoimisilla ratkaisuilla.
tärkein ihminen. Emme pärjää ilman sinua. Eiku hei .. pärjättäishä me ilman sua.. hyvinkii..
Ei kiitos. Ei vatsahaavoja, lomalla puhelin jää kotiin tai pysyy kiinni, sairaslomalla olen pysyny pois töistä jne..
Hauska tehdä sellasia ajatusharjoituksia, mitä jos kuolisin tänään hmm.. huomenna töissä vois asiat olla vähän toisin, mutta ylihuomenna sielä olis jo joku mun paikalla, joten..
rallitirallallaa.. muut ne vaa raataa ku muurahaiset, mutta moukantuurilla meikäläinen pärjäilee.. lallatilallaallaa.. :D
kukaan ei ole korvaamaton.
Tuolla "kuolema korjaa"- ajatuksella tarkoitin sitä että moniko tekisi ylitöitä niska limassa jos tietäisi lähdön olevan lähellä? Ehkä sitä etsisi elämäänsä vähän toisenlaista sisältöä, kun sieltä pankkitililtä ei käsittääkseni mitään mukaansa saa?
Firman kännykkä jää pöydälle töiden päätyttyä. Työsähköposteja ei pääse lukemaan kotoa käsin.
"In urgent matter" numeroon soittamalla puhelu yhdistetään vaihteesta jollekin töissä olevalle kollegalle.
Mikäli töistä soitetaan minun siviilipuhelimeen, niin jätän yleensä vastaamatta. TJ:n puheluihin tulee kuitenkin vastattua, koska silloin voi neuvotella heti saman tien loman / vapaa-ajan menetyskorvaukset kohdalleen, mikäli oikeasti asia on tärkeää.
Tuo on aika normaali linja tässä yrityksessä. Täällä on laitettu kova kovaa vastaan jo 90-luvun lopulla, jolloin porukka sai tarpeekseen pompottelusta. Tuo linja pyritään opettamaan uusille työntekijöille jo työhön perehdyttämisen yhteydessä.
arvostan sellaista joka tietää työaikansa.
olin viikon saikulla ja enemmän olin puhelimessa kuin työmaalla. se on vastuu kysymys...ja kaikki eivät noin voi tehdä.
"Ja tämä kaikki on kääntynyt jo kilpailuksi: kenellä on eniten töitä; kuka on väsynein; kenen puoliso valittaa eniten; kenen lapsella on eniten ongelmia siksi, että äiti tai isi on poissa, ja kenellä on ollut tänä vuonna eniten vatsahaavoja"
jos näin on asiat...suosittelen lomaa, harrastusta tai firman vaihtoa
Meillä on otettu enemmänkin sellainen linja että ylitöitä ei "saa" tehdä ja pomo pitää huolen siitä ettei kukaan tee liikaa. Pienet kiiretilanteet on asia erikseen, silloin voidaan joustaa ja tehdä töitä enemmänkin mutta normaalisti meillä on käytäntö että työt tehdään työajan puitteissa ja jollei pysty niin sitten täytyy mennä puhumaan pomolle tilanteesta.
Mulle saa soittaa koska vaan, mä en koe siitä häiritseväksi mutta onneksi tässä työyhteisössä ymmärretään ilmeisen hyvin se, että jokaisella on yksityiselämä eikä sitä häiritä jollei ole suurempi kriisi kyseessä. Ongelmia joskus tulee aikaeron suhteen kun asiakkaita on ympäri maailmaa mutta niille sitten vaan vastaan aina että laita sähköpostia ja palailen kun olen taas töiden ääressä.
Mä en ota stressiä näistä sen kummemmin, koska tiedän hoitavani työni kuten pitää enkä mä aio uhrata omaa elämääni työn takia. Loppujen lopuksihan se kääntyis vaan itseään sekä yritystä vastaan jos työntekijät joutuu lähtemään stressilomalle yms. Paljon halvempaa yritykselle pitää työntekijät tyytyväisinä ja terveinä kuin loppuunajettuina ja hulluuden partaalla.
Sain paljon ajateltavaa. Ja olen iloinen siitä, ettei tällainen systeemi aivan vallalla ole - ainakaan vielä.