Tänään melkein tapoin Taksikuskin.

Tänä aamuna noin klo 8.30 olin menossa töihin Helsingin keskustaan autolla ja eräs taksikuski kerjäsi verta nokasta.

Tapahtumapaikkana oli Runeberginkatu keskustaan päin. Ajelin siinä rauhakseen, koska ei ollut kiire toisin kuin 90% kanssaliikkujista. Seuraavaksi huomaan kun takaanta lähestyy hopeinen mersutaksi kovaa vauhtia. Taksi kuski ajaa taksikaistaa(oikea kaista) ja minä vasenta kaistaa. Vierelläni köröttelee HKLän bussi ja taksi hurahtaa täysillä siihen perään ja puhuu puhelimeen samalla.

Seuraavaksi taksi meinaa änkeä bussin takaa eteeni vaikka siinä on n. metri tilaa ja ilman vilkkua tietenkin??? Ja sen puhelimen kanssa heiluessaan ei se pässi tajuu mitä tehdä. Seuraavaksi hän änkee siihen 1.5 metrin väliin melkein minua päin ja ilman vilkkua. Joudun painaa jarrua, että taksi pääsi eteeni ilman, että olisi jäänyt "sandwichiin" minun ja bussin väliin. Väläytin pitkiä ihan muistutukseksi kohteliaasta käytöksestä.

Sitten menee n. 15 sekuntia ja vierelläni köröttelee hopea saabi ja edessä olevani taksi päräyttää takaisin oikealla kaistalle. Saabi lämäsee jarrut tiskiin ja painaa töötin pohjaan. Taksi pääsi taas "turvallisesti" kaistalleen jolla hän oli 30 sekuntia sitten. Taksi on vierelläni ja näyttelen keskisormea ja uskon, että taksin takana oleva Saabikuski näyttelee samaa sormea. Menee hetki ja taksi rysäyttää kanttarin yli jalkakäytävälle ja stoppaa siihen.

Jos en olisi ollut viemässä äitiäni töihin samalla, niin olisin varmaan hakannut sitä taksikuskin rumaa pärstää Mersun oven ja korin väliin. Taksikuski oli kaikenlisäksi aika vanha. Tekisi mieli tunkea taksikuskin pää pyöräkoteloon ja polttaa kumia 10 minuuttia.

Ja älkää lässyttäkö, että en ole tottunut ruuhkaan ynnä muuta blaa. Olen ajanut paljon ruuhkassa ja tottunut myös sellaiseen, että kaistaa vaihdetaan niin, että autojen väliin jää metri tilaa, mutta en siihen, että koitetaan esittää liikenteen herraa ja ajaa muiden autoja päin tyyliin, että "jos et väistä niin ajan päin, ei ole oma auto ei kiinnosta"

Ette voi väittää, ettekö itse olisi ärsyyntynyt tällaisesta? Oli vain vaikea kuvata tilanne.
222195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

minullakin. Tuollainen ajokäytös on aivan uskomatonta! Perskules kun pitää "ammattiautoilijalle" kirjaimellisesti takoa järkeä päähän.

Onneksi suurin osa taxi suhareista ajelee asiallisesti mutta tuo vilkun käyttö saisi silti olla juurtuneena takaraivoon

Äänestä
  • Yleinsä taksit ajelee ihan mukavasti, mutta noita poikkeuksia alkaa olla liikaa.

    Äänestä

  • Eihän mersukuskit käytä juuri koskaan vilkkua...
    Mitä sitä turhaan... Mersu on niin hieno ja mahtava peli että sillä voi ajella ilman että koskaan vilkuttaisi kenellekkään ja sitä paitsi jos mersukuski vilkuttaisi niin ei kukaan erottaisi hänen hienoa autoaan muun liikenteen seasta. Nämä mersut joissa on vilkut sivupeileissä niin ne vilkuttavat kun se taas on niin "siistiä"!

    Tässä ehkä lievää yleistämistä mutta kuitenkin niin usein todeksi todettua...

    Äänestä

  • Eihän mersukuskit käytä juuri koskaan vilkkua...
    Mitä sitä turhaan... Mersu on niin hieno ja mahtava peli että sillä voi ajella ilman että koskaan vilkuttaisi kenellekkään ja sitä paitsi jos mersukuski vilkuttaisi niin ei kukaan erottaisi hänen hienoa autoaan muun liikenteen seasta. Nämä mersut joissa on vilkut sivupeileissä niin ne vilkuttavat kun se taas on niin "siistiä".

    Tässä ehkä lievää yleistämistä mutta kuitenkin niin usein todeksi todettua...

    Äänestä

amatööriautoilijoita pitää meidän ammattiautoilijoiden kouluttaa että oppivat "olemaan". Taktikointi liikenteessä kuuluu osana koulutukseen. Koulutuksen jälkeen amatööriautoilijat osaavat liikkua liikenteessä niin kuin pitää.

Äänestä
  • Jos ko.taxari ajoi niin kuin kirjoituksessa kuvattiin niin minun tiliote ei kestäisi"koulutuksen"suomaa oppia.Tiemmä puhelimen käyttö vaatii HF-laitteen,kaistanvaihto vilkunkäytön,äkkijarutuksen tosi hyvän syyn ja mitä sieltä viellä löytyisikään.Päiväsakkoja voisi tulla aias paljon kun"kissalanpojat"näkevät.HUH HUH

    Äänestä

  • Empä haluaisi ko.koulutusta,syy tiliote ei kestäisi jos"kissalanpojat"sattuvat näkemään.Tiemmä puhelu ajonaikana vaatii hf:n,kaistan vaihto vilkun käyttöä,äkkijarrutukset hyvän syyn ja mitä siellä nyt sitten alkuperäisessä viestissä kuvailtiinkin.HUH HUH

    Äänestä

  • ABCDE vuodesta-79 kirjoitti:

    Empä haluaisi ko.koulutusta,syy tiliote ei kestäisi jos"kissalanpojat"sattuvat näkemään.Tiemmä puhelu ajonaikana vaatii hf:n,kaistan vaihto vilkun käyttöä,äkkijarrutukset hyvän syyn ja mitä siellä nyt sitten alkuperäisessä viestissä kuvailtiinkin.HUH HUH

    hf on tarpeeton takseilla, äkkijarrutuksen syyn keksii jokainen fiksu mutta vilkkua olisi syytä käyttää.

    Äänestä

On se hyva, ettet asu taalla Suomen rajojen ulkopuolella, nimittain hermosi eivat kestaisi paikallista liikennetta paivaakaan! =)
Kuvailemasi kaltainen liikennekayttaytyminen on taalla jokapaivaista ja sita tekevat niin taksit, bussit, muut kanssa-autoilijat, jopa paikallinen poliisi! Alussa hermoni paloivat joka paiva, mutta nain 5 vuoden jalkeen olen huomannut taysin tarpeettomaksi omien hermojeni polttamisen! Hengittamalla syvaan ja ajattelemalla positiivisia asioita paasee paljon helpommalla kuin fantasioimalla taksikuskin paan hakkaamisesta mersun ovea vasten.
Hyvaa Juhannusta!

Äänestä

Siinä taas tyypillinen suomalainen kuski. Heti kun joku töppäilee liikenteessä, ollaan valmiit vaikka tappamaan.Mitä sitten jos vaikka jouduitkin vähän jarrua painamaan, mitäänhän ei sattunut. Parempi että sinä ainakin pysyisit juhannusruuhkien aikana turvallisesti neljän seinän sisällä.

Äänestä
  • Tässähän olikin kyse siitä, että ei välitetä paskan vertaa muista ihmisistä. Ei siis tahattomasta töppäilystä liikenteessä, vaan nykypäivän liikenteessä (ja muutenkin)raivostuttavan yleisestä itsekkyydestä ja oman edun tavoittelusta muiden ihmisten kustannuksella. Siitäkö ei sitten saisi ärsyyntyä? On se nyt perkele kun ei nykypäivänä saisi enää hermostua mistään. Kyllä minuakin monesti liikenteessä vituttaa oikein kunnolla, mutta ei se tarkoita sitä, että alkaisin sitten itse kaahaamaan hullun lailla.

    Äänestä

,,,

Äänestä

ollaapa sitä nyt kovaa naamaa,phmein poskin.jää kuule äidin viereen nukkumaan jos et tajua että kaikki on YHTÄ HYVIÄ KUSKEJA KUIN MINÄ!!!!

Äänestä
  • Sinä siis melkein tapoit sen taksikuskin-vaikka et uskaltanut äidin vierestä edes ulos, jos se kuski olisi joutunut teholle olisi sanonta melkein tapoin lähempänä totuutta. Uskon että tyyppi joka parkuu kiilaamista netissä ei pysty edes vittuilemaan kasvotusten. Oliko se sittenkin niin että äitisi ajoi ja sinä olit vieressä turvaistuimessa ja se saab soitti torvea äidillesi. Taksit ei tarvitse hf-sarjaa vielä 1,5 vuoteen.

    Äänestä

  • taksi kirjoitti:

    Sinä siis melkein tapoit sen taksikuskin-vaikka et uskaltanut äidin vierestä edes ulos, jos se kuski olisi joutunut teholle olisi sanonta melkein tapoin lähempänä totuutta. Uskon että tyyppi joka parkuu kiilaamista netissä ei pysty edes vittuilemaan kasvotusten. Oliko se sittenkin niin että äitisi ajoi ja sinä olit vieressä turvaistuimessa ja se saab soitti torvea äidillesi. Taksit ei tarvitse hf-sarjaa vielä 1,5 vuoteen.

    Eikä hf ole pakollinen takseille? ja mikähän tähän eriarvoisuuteen on syynä?

    Äänestä

  • eikö? kirjoitti:

    Eikä hf ole pakollinen takseille? ja mikähän tähän eriarvoisuuteen on syynä?

    2 vuoden siirtymäaika, vaikka takseissa on ollut hf-sarjoja jo 80-luvulla. Joillakin maaseututakseilla on kännykkään perustuva tilauskeskus ja sillä varjolla.

    Äänestä

  • taksi kirjoitti:

    Sinä siis melkein tapoit sen taksikuskin-vaikka et uskaltanut äidin vierestä edes ulos, jos se kuski olisi joutunut teholle olisi sanonta melkein tapoin lähempänä totuutta. Uskon että tyyppi joka parkuu kiilaamista netissä ei pysty edes vittuilemaan kasvotusten. Oliko se sittenkin niin että äitisi ajoi ja sinä olit vieressä turvaistuimessa ja se saab soitti torvea äidillesi. Taksit ei tarvitse hf-sarjaa vielä 1,5 vuoteen.

    Laki

    tieliikennelain muuttamisesta

    Eduskunnan päätöksen mukaisesti

    lisätään 3 päivänä huhtikuuta 1981 annettuun tieliikennelakiin (267/1981) uusi 38 a § seuraavasti:

    38 a § Matkapuhelimen käyttö ajettaessa

    Moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa on matkapuhelimen käyttö ajon aikana sallittu ainoastaan hands free -laitteiston avulla.


    eipä lue missään että "paitsi taksikuskit"!?!??!?

    Äänestä

Olisit vain laittanut turpaan sitä taksikuskia, olisi ottanut opiksi.

Äänestä

...

Äänestä

Vittu mikä pässi! Päreet olis palanu mullaki ja oisin soitattanu torvee nii saatanasti. Tollasilta käppäniltä pitäis ottaa kortti parempaan talteen. (tarkotan nyt sitä taksisuharii)
Meitä näköjään on moneen junaan.

Äänestä

...että sitä tarvis joka saitille tunkea. Mikä v***u teitä ääliöitä vaivaa kun noita säälittäviä itkuvirsiä pitää rustata ja sitten kerjätä ymmärrystä samalla pökkelötekstillä joka autopalstalta.
Sinunlaisesi olmit ovat muiden painajaisia, niin liikenteessä kuin täällä netissäkin.
Sinun kannattaa tosiaan vilkutella valoja ja heilutella sormia autossa jatkossakin, siltä varalta että joudut pysähtymään pidä kuitenkin ovet lukossa ettei taksikuski tule ja vedä sinua plexiin :)

Äänestä
  • pönttö lisää. Tarkoitan Dekkeä. Eiköhän nää tällaiset keskustelut ole osa näitten palstojen sisältöä. Ja mitä tulee taksikuskeihin, olen - toisin kuin joku tuossa aiemmin - sitä mieltä, että noin yleisesti niiden ajotavat ovat siistiytyneet siitä mitä ne olivat esim. 80-luvulla. Mutta valitettavasti mukaan mahtuu ihan liikaa vielä niitä tosimulkkuja, jotka kuvittelevat olevansa Euroopan omistajia. Ja on se sitten kumma että jos vähänkin itse ajaa samalla röyhkeällä tyylillä kuin ko. "ammattimiehet", palaa niiltä päre välittömästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taksikuskin painajainen. kirjoitti:

Tänä aamuna noin klo 8.30 olin menossa töihin Helsingin keskustaan autolla ja eräs taksikuski kerjäsi verta nokasta.

Tapahtumapaikkana oli Runeberginkatu keskustaan päin. Ajelin siinä rauhakseen, koska ei ollut kiire toisin kuin 90% kanssaliikkujista. Seuraavaksi huomaan kun takaanta lähestyy hopeinen mersutaksi kovaa vauhtia. Taksi kuski ajaa taksikaistaa(oikea kaista) ja minä vasenta kaistaa. Vierelläni köröttelee HKLän bussi ja taksi hurahtaa täysillä siihen perään ja puhuu puhelimeen samalla.

Seuraavaksi taksi meinaa änkeä bussin takaa eteeni vaikka siinä on n. metri tilaa ja ilman vilkkua tietenkin??? Ja sen puhelimen kanssa heiluessaan ei se pässi tajuu mitä tehdä. Seuraavaksi hän änkee siihen 1.5 metrin väliin melkein minua päin ja ilman vilkkua. Joudun painaa jarrua, että taksi pääsi eteeni ilman, että olisi jäänyt "sandwichiin" minun ja bussin väliin. Väläytin pitkiä ihan muistutukseksi kohteliaasta käytöksestä.

Sitten menee n. 15 sekuntia ja vierelläni köröttelee hopea saabi ja edessä olevani taksi päräyttää takaisin oikealla kaistalle. Saabi lämäsee jarrut tiskiin ja painaa töötin pohjaan. Taksi pääsi taas "turvallisesti" kaistalleen jolla hän oli 30 sekuntia sitten. Taksi on vierelläni ja näyttelen keskisormea ja uskon, että taksin takana oleva Saabikuski näyttelee samaa sormea. Menee hetki ja taksi rysäyttää kanttarin yli jalkakäytävälle ja stoppaa siihen.

Jos en olisi ollut viemässä äitiäni töihin samalla, niin olisin varmaan hakannut sitä taksikuskin rumaa pärstää Mersun oven ja korin väliin. Taksikuski oli kaikenlisäksi aika vanha. Tekisi mieli tunkea taksikuskin pää pyöräkoteloon ja polttaa kumia 10 minuuttia.

Ja älkää lässyttäkö, että en ole tottunut ruuhkaan ynnä muuta blaa. Olen ajanut paljon ruuhkassa ja tottunut myös sellaiseen, että kaistaa vaihdetaan niin, että autojen väliin jää metri tilaa, mutta en siihen, että koitetaan esittää liikenteen herraa ja ajaa muiden autoja päin tyyliin, että "jos et väistä niin ajan päin, ei ole oma auto ei kiinnosta"

Ette voi väittää, ettekö itse olisi ärsyyntynyt tällaisesta? Oli vain vaikea kuvata tilanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu