ottasitteko naisen

on muiltaki ominaisuuksiltaan riittävän kiinnostava.

Kukapa ei järkevää ja mieleltään tasapainosta tyttöä tahtos.

sulta suu tahallaan tuosta hymiöstä?

Riippuu paljon enemmän muista luonteenpiirteistä.

Tai sellainen varaus on esitettävä, että jos kysymys on ollut pahoista ongelmista, niin sitten ehkä ei. Paha maanis-depressiivisyys tai skitsofrenia ovat jo este, mutta jos kyse normaalista masennuksesta, syömishäiriöstä tai muusta vastaavasta, niin ei se mikään ehdoton este parisuhteelle ole.

voi olla joskus sairas kuten muutkin ruumiinosat. No problem.

ei olis viiksiä, niinku tolla su hymiöllä :D

ottais, mutta miehen voisin ottaa siitä huolimatta. ei sitä koskaan voi takuuseen mennä, mitä tapahtuu ja aika suuren hinnan joku joutuisi maksamaan, jos menettäisi ensin henkisen terveytensä ja siitä "rangaistuksena" loppuelämä yksin. Olis sekin aika kohtuutonta.

on mielenkiintoinen kysymys, sillä monet eivät tunnu tietävän esim. lääkityksen sivuoireita, kuten lihominen, hiusten lähtö, seksihalujen katoaminen. Näitä ilmiöitä voi tulla myös stressistä, joka taas voi laukaista vanhan mielenterveysongelman.

rehellisiä ollaan, niin jokainen taitas tarvita jossakiän vaiheessa elämää pientä mielen titkistelua ja hoitoakin, joten pisteet sille, joka ei arkaile käydä juttelemaan asioistaan ammatilaiselle.

jos siitä tulee arvaamaton ja väkivaltainen riehuja unohtaessaan ottaa lääkkeensä, tai väärinkäyttää lääkkeitään alkoholin kanssa, en ottaisi. Olen semmoisen tavannut ja ikäväksi muistoksi siitä jäi pysyviä hermovaurioita itsellenikin.

äläkä ajattele koko asiaa..

Jotkut ottaa jotkut ei, ei sen takia kannata toivoaan menettää.

Niitä mt-ongelmia on niin montaa sorttia. Toinen sortuu vaikeuksissa psykoosiin, romahtaa, käy hoidossa, ymmärtää tilansa, paranee sen kautta että pystyy käsittelemään tapahtumat läpi psykoositilan ulkopuolella, ei toistu enää koskaan.

Toisella taas persoonaan nivoutunut häiriö, ei ole käsitystä elämästä ilman häiriötä tämän takia, lääkkeet stabiloivat tylsyttämällä, mutta voi puhjeta esiin koska tahansa kuitenkin, ainakin lääkitystä vähennettäessä. Ei siis juurikaan mahdollisuuksia tulla koskaan terveeksi, ellei jotenkin ihmeen kautta pysty kehitämään itselleen uutta, tervettä minää.

Noita on niin monenlaisia että se on ihan tapauskohtaista. Mutta kukapa meistä terveistäkään täysin terve olisi.

vaikka hän olisi joskus käynyt joissain hoidoissa. Jokaisella meistä voi joskus olla tarvetta ulkopuoliseen apuun mielenterveysasioissa mutta mikäli mielenterveysongelmat ovat olleet vakavia, vuosikausia kestäviä, väkivaltaisuuteen liittyviä tms niin sitten todennäköisesti en pystyisi suhteeseen sellaisen miehen kanssa. Rehellisesti sanottuna pelkäisin liikaa.

Jokainen ajatteleva ihminen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä jonkinlaisista mielenterveydellisistä ongelmista. Joillakin se on lievempää ja joillain rankempaa. En pitäisi hoidon käynyttä ja ja kuntoutunutta ihmistä huonona kumppanina, päinvastoin. Ja jos ongelmia tulee lisää niin niistäkin selviydytään.

otan miehen, joka myöntää ongelmansa ja hoitaa itteään kuin semmosen, joka ei myönnä, että jotain on vialla eikä myöskään hoida itteään.

nykyään on onneksi rajat auki

Olipa kiva kun joku otti puheeksi asian, jota itsekin olen pohtinut. Syön masennuslääkkeitä ja koska masennus johtui osaltaan hormonaalisista syistä (kaamosmasennus, pms-oireet), saatan joutua syömään niitä lopun ikääni. Haluaisin tässä korjata sen käsityksen, että psyykenlääkkeet tekevät ihmisestä jotenkin tunteettoman ja tokkuraisen. Joidenkin mielenterveyden häiriöiden hoitoon tarkoitetut lääkkeet varmaan näin tekevätkin, mutta masennuslääkkeet ovat ainakin minulla toimineet juuri päinvastoin; voin vihdoinkin olla oma itseni. Ja kiitos kaikille alkup. kirjoitukseen vastanneille, ihanaa lukea, että suhtautuminen asiaan on näin asiallista ja positiivista!