En tiedä miten korjata tilannetta vai voiko enää mitenkään :( ja onko tämä edes oikea palsta tämmöiselle
Jotenkin onnistun aina kääntämään asiat niin että mies joka (silloin harvoin kun näin tapahtuu) tykästyy minuun, ei jaksa oikuttelujeni, todella tylyn käytökseni ja sanojeni kanssa. En haluaisi olla tämmöinen, en en en, mutta se itsesuojelu kytkeytyy päälle lähes heti kun huomaan että miehen kanssa pitäisi edetä vähän pidemmälle tai joskus jopa silloin kun huomaan että hän pitää minusta vähän enemmän kuin muista (työkavereista).
Osasyy lienee se että minun on vaikea uskoa että kukaan mies olisi kiinnostunut minusta tai edes ns tykkäisi. Olen ihan tavallisen näköinen 40-ikäinen vaalea naisihminen, kóskaan en ole seurustellut eli kokemukset miehistä ovat ikääni nähden todella vähäiset ja ne vähäisetkin ovat olleet huonoja.
Työssäni tapasin pari vuotta sitten miehen, josta pidin ja pidän edelleenkin todella paljon kaikesta huolimatta; hän sattuu olemaan varattu, mutta siitä huolimatta aistin (ehkä väärin sitten) että hänkin olisi halunnut kanssani jotain enemmän.
En vain jaksanut ymmärtää sitä takanapäin vitsailua jota sattumalta jouduin kuulemaan, se loukkasi, eihän hän edes tiennyt että olen silloin työssä, en pidä siitä että minun puhetapaani matkitaan edes leikkimielessä.
Sen jälkeen kohtelin miestä hyvin kylmäkiskoisesti, mutta eipä se tuntunut häntä liikuttavan. Ei meillä mitään sen isompaa ollutkaan, työssä vain viihdyttiin hyvin toistemme kanssa, hän joskus ohimennen kosketti selästä tai hartioista sellaista pientä.
Joudutaan edelleen silloin tällöin työasioissa kohtaamaan, nyt pystyn jo kohtelemaan häntä ystävällisesti, mutta voinko enää korjata tilannetta niin että hänkin taas pitäisi minusta?
En halua hänen perhettään rikkoa, eikä hän minun takiani sitä varmastikaan edes harkitsisi, mutta haluaisin niin että oltaisin edes ystäviä.
Jotenkin onnistun aina kääntämään asiat niin että mies joka (silloin harvoin kun näin tapahtuu) tykästyy minuun, ei jaksa oikuttelujeni, todella tylyn käytökseni ja sanojeni kanssa. En haluaisi olla tämmöinen, en en en, mutta se itsesuojelu kytkeytyy päälle lähes heti kun huomaan että miehen kanssa pitäisi edetä vähän pidemmälle tai joskus jopa silloin kun huomaan että hän pitää minusta vähän enemmän kuin muista (työkavereista).
Osasyy lienee se että minun on vaikea uskoa että kukaan mies olisi kiinnostunut minusta tai edes ns tykkäisi. Olen ihan tavallisen näköinen 40-ikäinen vaalea naisihminen, kóskaan en ole seurustellut eli kokemukset miehistä ovat ikääni nähden todella vähäiset ja ne vähäisetkin ovat olleet huonoja.
Työssäni tapasin pari vuotta sitten miehen, josta pidin ja pidän edelleenkin todella paljon kaikesta huolimatta; hän sattuu olemaan varattu, mutta siitä huolimatta aistin (ehkä väärin sitten) että hänkin olisi halunnut kanssani jotain enemmän.
En vain jaksanut ymmärtää sitä takanapäin vitsailua jota sattumalta jouduin kuulemaan, se loukkasi, eihän hän edes tiennyt että olen silloin työssä, en pidä siitä että minun puhetapaani matkitaan edes leikkimielessä.
Sen jälkeen kohtelin miestä hyvin kylmäkiskoisesti, mutta eipä se tuntunut häntä liikuttavan. Ei meillä mitään sen isompaa ollutkaan, työssä vain viihdyttiin hyvin toistemme kanssa, hän joskus ohimennen kosketti selästä tai hartioista sellaista pientä.
Joudutaan edelleen silloin tällöin työasioissa kohtaamaan, nyt pystyn jo kohtelemaan häntä ystävällisesti, mutta voinko enää korjata tilannetta niin että hänkin taas pitäisi minusta?
En halua hänen perhettään rikkoa, eikä hän minun takiani sitä varmastikaan edes harkitsisi, mutta haluaisin niin että oltaisin edes ystäviä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.