Olen tavannut kesällä miehen, jonka kanssa on ihan hyvä olla. Hän on rakastunut minuun ja minä olen vain sanonut hänelle olevani rakastunut häneen...en haluaisi loukata. En vain nyt ymmärrä itseäni, kaikki olisi kohdallaan, kerrankin. Mutta en vain tunne oikeaa rakkautta häntä kohtaan. Itselläni on lapsia edellisestä liitosta ja hän on heidän kanssaan aivan ihanasti. Tämä mies on hyväksynyt minut kaikella tavalla ja uskon todella että hän rakastaa minua aidosti ja haluaa elää elämänsä kanssani. Hän on aina valmis auttamaan ja toimimaan hyväkseni, tinkien omista jutuistaan. Arvostan sitä.
Tuntuu vain välillä niin epäreilulta, etten voi olla samalla aaltopituudella hänen kanssaan. En halua jättää häntä, koska arki sujuu hänen avullaan niin hyvin ja kotona on hyvä olla. Lapsetkin ovat niin tyytyväisiä.
Luulen, että olemme olleet liian paljon yhdessä. Hänellä ei ole omia lapsia ja hän haluaa olla luonani paljon. Välillä tuntuu että tukehdun. En voi millään sanoa, että haluan omaa aikaa, hän loukkaantuisi.
Olen ajatellut, että tällä on kaikesta huolimatta jokin tarkoituksensa, jos ei muuta, niin ainakin hetkellisesti helpottaa elämääni. Olen sen kyllä ansainnutkin vaikean avioliiton jälkeen.
Välillä minua ärsyttää niin hemmetisti jotkin hänen piirteensä ja tapansa. Ajoittain minulla on todella nieleminen, etten huutaisi suoraa huutoa. Kuitenkin kun olemme erossa esim päivän - kaksi, "kestän" häntä taas jonkin aikaa paremmin.
Voiko rakkaus syttyä myöhemmin, onko kellään kokemusta tälläisestä "hitaasta syttymisestä"?
Haluaisin rakastua häneen, mutta eipä ole onnistunut.
Tuntuu vain välillä niin epäreilulta, etten voi olla samalla aaltopituudella hänen kanssaan. En halua jättää häntä, koska arki sujuu hänen avullaan niin hyvin ja kotona on hyvä olla. Lapsetkin ovat niin tyytyväisiä.
Luulen, että olemme olleet liian paljon yhdessä. Hänellä ei ole omia lapsia ja hän haluaa olla luonani paljon. Välillä tuntuu että tukehdun. En voi millään sanoa, että haluan omaa aikaa, hän loukkaantuisi.
Olen ajatellut, että tällä on kaikesta huolimatta jokin tarkoituksensa, jos ei muuta, niin ainakin hetkellisesti helpottaa elämääni. Olen sen kyllä ansainnutkin vaikean avioliiton jälkeen.
Välillä minua ärsyttää niin hemmetisti jotkin hänen piirteensä ja tapansa. Ajoittain minulla on todella nieleminen, etten huutaisi suoraa huutoa. Kuitenkin kun olemme erossa esim päivän - kaksi, "kestän" häntä taas jonkin aikaa paremmin.
Voiko rakkaus syttyä myöhemmin, onko kellään kokemusta tälläisestä "hitaasta syttymisestä"?
Haluaisin rakastua häneen, mutta eipä ole onnistunut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tunnusta hänelle, ettet rakasta. Sattuuhan se, mutta ainakin hänellä on tieto missä mennään ja voi tehdä omat ratkaisunsa. Omalta kohdaltasi varmasti tiedät, ettei sun tunteet siitä mihinkään muutu... Ole rehellinen edes itsellesi.
kirjoituksesi oli osittain kuin suoraan minun kirjoitukseni, mutta niin minulla kuin myös miesystävälläni on välillä myös niitä omia menoja ja minäkin tarvitsen "tilaa hengittää" eli haluan välillä olla ihan yksin (lapset isällänsä ja ilman miesystävää).
Olemme samalla aaltopituudella miesystäväni kanssa ja rakkautta meillä on ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kyllä sinun pitää pystyä sanomaan, että tarvitset omaa aikaa ilman miestä. Jokainen tarvitsee ihan sitä ikiomaa aikaa jonkin verran. Ja jos toisen seura alka tuntumaan liialta, niin rohkeasti sanoman! Suhde perustuu mielestäni siihen, että siitä saa iloa ja energiaa.
Tuossa kohdin olet mielestäni väärillä linjoilla, kun ajattelet, että mitä voit tehdä ja mitä et voi tehdä, kun haluat hänen olevan kuitenkin sinun arjessasi siitä syystä, että silloin on sinulla helpompaa. Se haiskahtaa vähän hyväksikäytöltä jo.
Mieti omia tunteitasi ja ilmoita, että tarvitset sitä omaakin aikaa. Liian tukahduttavassa tilanteessa ei ne tunteetkaan saa tilaa kasvaa.
tarina kuin minun elämästäni.ole rehellinen kerro mitä tunnet nyt! elä pitkitä asioita sillä totuus sattuu kun huomaa tulleensa petetyksi kun huomaa ettei tunteet olleet molemmin puoleisia seurauksena luotto katoaa ihmissuhteista ei saa leikkiä toisten ihmisten tunteilla vaikka se toisi helpotusta omiin vaikeuksiin,omat ongelmat käsiteltävä enisin selviksi itkut itkettävä ennen kun voi rakentaa uutta ihmissuhdetta joka toimii ei ole lyhyttä kaavaa joka toimii pitemmän pääle koska surutyö on tehtävä eikä siirtää uudella suhteella. ps.kirjoittanut mies
Aluksi mies tuntui vain tosi hyvältä kaverilta. Muutama kuukausi meni ja huomasin ihastuneeni korviani myöten. Nyt olen hyvää vauhtia rakastumassa :-) Eli rakkaus voi tulla ajankin kanssa, jotkut vaan on hitaammin syttyviä.
Minä olen elänyt mieheni kanssa avoliitossa kohta 4 vuotta. Meillä on 2 yhteistä lasta. Nyt, muutaman kuukauden ajan mulla on ollut samoja tuntemuksia kuin sulla. Miehessä on piirteitä, jotka saa mun "pään räjähtämään" kun tuntuu että on pakko huutaa,sanoa, tehdä jotain että se muuttuisi!! Ja seksielämä on kuollut ,koska mä en halua, ja siitäkin sitten riidellään koko ajan. Mua ahdistaa, kun elän ja olen vaikka tiedän että me ei tulla olemaan loppuelämäämme yhdessä.
Mäkin tavallaan vaan oottelen että rakkaus syttyisi uudestaan mutta eipä se niin taida mennä.
Todellisuudessa en ole tainnut miestä rakastaakaan, saatika sitten että se syntyisi uudestaan. Voimia sulle. Yritetään olla rehellisiä, vaikka se toista satuttaakin.
Minulla oli vastaava suhde heti eron jälkeen.. tunnistan tuon että ensimmäinen sopiva vaan piti ottaa vaikka todellista rakkautta ei sitten ollutkaan..
Kun mukaan tuli ensin tuo haluan olla yksin , ja mies tulkitsi sen heti mahdolliseksi
pettämisen suunnitteluksi lopetin kokonaan.
Loppujen lopuksi nämä vajaat suhteet satuttavat aina
sitä enemmän antavaa, ja hän kostaa ne sitten seuraavalle viattomalle naisuhrilleen.
Minä löysin lopulta tasapainon en lähde helppoihin suhteisiin jos mies ei rakasta täysillä ja minä häntä.
No niitä on ollut sitten vähemmän näitä suhteita. Vaikka naapuri pitäisikin minua hyvinkin vaihtelunhaluisena naisena olen kuitenkin näin tasapainoinen ja onnellinen aikuinen nainen.