Onko muilla sukulaisia tai lähiomaisia jotka ovat erikoistuneet iän ikuiseen sairastamiseen. Siitä kun on tullut elämän tapa näille ihmisille. Mistään muusta ei osta puhua kun mikä sairaus juuri sillä hetkellä on päällä. Ja sitten siihen ladellaan kaikki sairaudet mitkä on olleet je menneet. Ja mitä sairaampi niin sitä parempi!Hypokondrikko.
Meidän suvussa on pari kappaletta, ja sitä ruikutusta ei kestä hermot kuunella. Kummalakaan ei ole mitää vakavaa sairautta, vain näitä tavallisia, mitä iän myötä pukkaa ihan normaaliin tapaaan esiin. Mutta nämä ihmiset ikäänkuin kilpailevat kumpi on sairaampi ja kumpi syö enemmän lääkeitä ja kumalla on vahvemmat lääkket!
Meidän suvussa on pari kappaletta, ja sitä ruikutusta ei kestä hermot kuunella. Kummalakaan ei ole mitää vakavaa sairautta, vain näitä tavallisia, mitä iän myötä pukkaa ihan normaaliin tapaaan esiin. Mutta nämä ihmiset ikäänkuin kilpailevat kumpi on sairaampi ja kumpi syö enemmän lääkeitä ja kumalla on vahvemmat lääkket!
Vastaukset 26
Vanhimmat
sairastaja suvussa. Mutta eivät enää häiritsevän paljon ruikuta, kun ovat kuopassa. Koita kestää, kyllä aika auttaa sut niistäkin eroon. Ja nauti siitä, jos oot itse aina terve.
Periytyykö tämä sairauksista jauhaminen?
Jauhaminen sana aika paha tässä yhteydessä, mutta antakaas kun kerron.
Isoäitini oli sairas ja ihan oikeasti olikin, mutta ihan jo pienenä huomasin että sairaus oli moneen käyttäytymiseen selvästi tekosyy.
Sinne ei saanut useinkaan mennä kylään, syy oli se että isoäiti oli sairas.
Oikeasti minusta tuntui että hän ei koskaan pitänyt minusta.Hän halusi olla rauhassa.
Kyllä lapsi sen huomaa.
No, mulla on täti joka on sairas, 72, ja ihan oikeasti onkin, mutta huomaan hänessä aivan samoja elkeitä kuin omassa äidissään.
Hänkään oikein ei pidä vieraista, mutta ärsyttävintä on se että vierailukutsu tyrmätään tähän sairauteen, mutta jo kahden viikon päästä saan kuulla kuinka hän "täällä yksin odottelee".
Monta asiaa vedotaan siihe että on "vanha ja sairas", niin, mutta siihen en voi mitään että he ovat syntyneet aikaisemmin kuin minä ja sairautta en ole aiheuttanut.
Kun tähän nyt on liittynyt jo oma äitinikin.
Niin, hänkin on aina minua vanhempi.
Monta kertaa tunnen sen nahoissani etteivät muutamat sukulaiseni pidä minusta lainkaan, mutta tuolla kylällä muuta esittävät.
Kuulen kertomuksia sukulaisvierailuista, mutta oikeastaan heillä ei kukaan koskaan käy, se taitaa olla sellaista naamiointia. Puhutaan kyllä että ollaan niin tekemisissä sukulaisten kanssa, mutta....tätä on vaikeaa selittää...
Se on totta että aika auttaa pääsemään irti, mutta kun jää niin veemäiset tunnelmat, toivon vain ettei minusta tule samanlaista.
Kuka tietää?
Olenko sellainen yksinäinen onneton josta ei pidetä, mutta itse ruinaan huomiota sairauksiin vedoten?
No, sittenhän sen nähdään, ainakaan kukaan ei rahan vuoksi luonani käy koska olen köyhä kuin kirkonrotta.
Oletko tullut ajatelleeksi, että se sairaus voi olla syynä siihen, etteivät ko. sukulaisesi pidä vierailuista?
Minä olen sairas, ja vieläpä nuori sairas, enkä monestikaan jaksa vieraita. Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi veljestäni ja muista sukulaisistani ja ystävistäni - ei, vaan olen vain niin huonossa kunnossa, etten jaksa seurustella.
Silloin, kun vointini on kohtuullinen tai jopa hyvä, vietän aikaani ystävieni kanssa. Ei se tarkoita, että jos on sairas, pitää olla koko ajan huonovointinen - voi sitä joskus iloitakin.
Se on kyllä totta, että valittajajia ei kukaan jaksa kuunnella - enkä ymmärrä, miksi joku haluaisi kertoa niin kipeitä asioita puolitutuille. Itse kyllä saatan purkaa mieltäni miehelleni tai muulle perheelleni, mutta en vieraille.
paljon muuta, joten se on ainoa puheenaihe, jonka he hallitsevat.
Tosiasia on myös se, että kun ihmiset vanhenevat, niin kaikenlaisia sairauksia saattaa tulla uskomattoman paljonkin.
Ne voivat myös aiheuttaa kipuja ja kolotuksia, vaikka eivät niin ulospäin näykään.
Olen kokenut sen omalla ja mieheni, sekä lähimpien ystävienikin kohdalla.
Valitettavasti keskinäiset keskustelut tuppaavat sivuamaan sairauksiamme ja kaikkea niihin liittyvää. Ne kun aiheuttavat aika paljon kaikenlaista epämukavuutta ja harmia.
Siitä kuitenkin pidämme kiinni, että emme näillä asioilla tarpeettomasti rasita nuorempia sukupolvia.
Ehkä sinunkin kannattaisi huomattaa asianomaisille itselleen, että et jatkuvasti jaksa vain masentavista sairauksista jutella, joten vaihdetaan puheenaihetta iloisempaan suuntan.
Kun sen muutaman kerran tekee, niin luulisi heidän itsensäkin huomaavan, että puhuvat näistä asiosta vain keskenään.
Tuo on totta että vanhempien ihmisten elämän kiinnostusalueet pienenee ja viikon kohokohta voi olla käynti terveyskeskuksessa.
Muistakaas vaan se kuinka hienoa oli päästä muksun kanssa neuvolaan, sitä oikein odotti kun oli siellä kotona kyykkinyt yksin vauvan kanssa.
Eikä se mies kyllä kauhean ihastunut ollut kun vouhotti koko illan siitä mitä hienoa se vauva tänään oli tehnyt.
Se piti oivaltaa ettei homma toimi, mies oli ollut duunissa ja kotona odotti oikea papupata vaippojen seassa.
Ymmärsin sen että hän haluaa muutakin juttelua kuin vaavin tempaukset.
Mutta onkohan vanhoilla enää ymmärrystä ottaa toiset ihmiset huomioon?
Ei ainakaan muutamalla jonka tunnen.
On kaunis kesäpäivä ja jutut kulkee sairauteen ja saa olon tuntemaan syyllisyyttä siihen että itse olet terve.
Vaikka voi olla niin että jo huomispäivänän saat itse kuulla olevasi kaikista sairain.
Vaikka kyselet "sattuuko sinuun nyt", vastaus on hämmästynyt "ei...mutta..."
Kerrot hienovaraisesti että mielestäsi nyt on hieno kesäpäivä ja juuri nyt on kaikilla asiat hienosti, kippis ja kulaus.
Eletään tätä hetkeä ja ollaan onnellisia, ihmisistä ympärillä, on oma koti jne.
Ei se mene perille.
Olen tästä keskustellut erään terveysalan ammattilaisen kanssa ja hänen teoriansa oli se ettei ihminen enää pysty muuntumaan jos on yli 60.
Ajattelutapa on sellainen kuin on ja pysyy.
"Ymmärsin sen että hän haluaa muutakin juttelua kuin vaavin tempaukset."
Luulis, että sitä kiinnostais mitä oma lapsi on tehnyt, ihan yhtä paljon kuin äitiäkin.
tähystysletkua persiiseen ja suuhun, ultrattu, röntgensäteilytetty, magneettikuvattu, pumpattu ja tutkittu verta tynnyreittäin ja ammuttu linnunradalle pyörimään niin on se kumma kun sitä syöpää ei ole kaikesta huolimatta vaan löydetty. Tuossahan ne vainajat pyöräilevät, satoi tai paistoi.
noinhan se saattaa mennä, nuoremmillakin.
Kun ikää tulee mittariin yli 55 niin jutut vaan kiihtyy.
Oletteko koskaan pistäneet merkille että ihan marketeissa ja kaduilla iäkkäät ihmiset kokoontuvat kertomaan oireistaan ja sairauksistaan.
Puhuvat ja puhuvat lainkaan kuuntelematta toisiaan. Pääasia on että saadaan toitotettua suureen ääneen että mulla se suurin kolotus on!
Mutta jos se auttaa sitten kun puhuu niistä kolotuksista?
Olenko tuleva kolotuskerholainen?
Todennäköisesti.
On alle viisikymppinen ja viime kesänä hänellä oli sitten "syöpä" meneillään. Asiaa hän vouhotti jokaiselle joka jaksoi kuunella. Sairaus vaihteli tilanteen mukaan, kun oli juhlimisen aika, tauti katosi kokonaan!
Tämää nainen selitte eräälle toiselle sukulaiselle "syövästään", jolla oli ollut oikea ja vakava syöpä,ja toinen ei suostunut keskustelemaan asiasta, niin silloin iski raivopuska päälle! Kuinka hän kehtasi? Mutta tämä on juuri näitä ihmisiä minä, minä, minä,ja taas minä, eikä kukaan muu.Hän on aina sairas jollain lailla, mikä estää myös normaalin työnteon.
Syksy tuli, mitään hoitoja hän ei saanut sitä ennen ja häneltä poistettin kohtu, ihan normaali keskiikäisten naisten vaivoja.Leikkaus meni oikein hyvin, mutta siitä toipuminen kesti tuplasti niin kauan, kuin muilla potilailla.En vähättele hänen leikkaustaan, se oli varmasti suuri asia hänelle.
Kuinka joku kehtaa edes keksiä,että hänellä olisi "syöpä"? Nykyaikana syöpä on edelleen erittäin vakava sairaus ja ihmisiä kuolee siihen vaikka useimmat parantuvatkin. Ja miten psyykisesti raskasta sellaisen sairauden kanssa eläminen on. Kaikkine ikävine hoitoineen ja epätoivon kanssa eläminen, kuinka siinä tulee käymään, parantuuko vai ei? Hoidot ovat rankkoja ja kestävät kuukausia. Siihen päälle vielä vuosikausia jälkitarkastuksia.
Mutta tämä ihminen halusi vain huomioa osakseen,eikä saanut sitä, koska on aina niin kovin "sairas".Miten sitten kävisi,jos tämä ihminen sairastuisi oikeasti vakavasti? Varmasti sanottaisiin vain, joko taas, eikä muuta. Ja olankohautuksia!
Sitten on vielä niin, jos hän itse ei sairasta, niin sitten lapset sairastavat, perheessä on aina jotain sairautta menillään!Se on kuin jokin pakkomielle.Varmasti kaikkeen on syynsä, kun näin on elettävä.
Miten sitten käy,jos kävisi niin että tämä ihminen sairastuisi oikeasti vakavasti? Varmasti sanottaisiin vain, joko taas, eikä muuta. Ei siis kannata leikkiä vakavilla asioilla.
Kaiken tässä maailmassa voi rahalla saada, mutta terveys on sellainen asia, mitä et voi ostaa! Sellaisia rahoja ei ole edes olemassa.
Veit sanat suustani.
Mun avokas kuoli kymmenen vuotta sitten aivosyöpään, se oli aivan kamalaa.
Ei juuri oma sukuni ollut tukena silloin vaikeina aikoina.
Nyt vaan siitä muistetaan se alkoholistinen vika ja siitä vihjaillaan vinosti.
Ja nää samat omat sukulaiseni kehtaa tulla mulle valittamaan omista sairauksistaan, jotka useinmiten rajoittuvat korkeaan verenpaineeseen tai kulumavikoihin.
Lähetän niille joka vuosi Syöpässäätiön joulukortin.
Niinpä, mutta joskus tuntuu, että vanhukset keräävät myös "säälipisteitä" sairauksillaan. Eli hakevat huomiota.
"Oikealla" oleva naapurini on välillä hyvin "sairas", sitä sairaampi mitä yksinäisempi. Kun käyn hänen luonaan aina silloin tällöin. Ihmeparantuminen on jälleen tapahtunut.
Taas "vasemmalla" oleva vanhus liikkuu varsin ketterästi, kun luulee, että kukaan ei näe. Mutta liikkuminen vaivaloituu noin 70%. Kun ollaan näköetäisyydellä.
Eli edelleen olen sitä mieltä, että ainakin nämä minun "mummot" hakevat konsteja kaihtamatta huomiota ja sisältöä elämään. Suoranaisesti "sairauksien" varjolla.
Tuo mitä sanoit liikkumisen vaikeutumisesta, pitää varmasti paikkansa! Olen saman huomannut esim. kaupungissa liikkuessani; samat vanhukset jotka ohittavat minut metrojonossa ja juoksevat edelleni hissijonoon (vaikka liukuportaat lähempänä), muuttuvat hissiin päästyään NIIN kipeiksi ja vaivaisiksi että! Vaunujen kanssa liikkuvana mittani on täysi näitä "hissittelijöitä"; he pääsisivät liukuportailla, minä en niihin edes mahdu- silti pitää seistä siellä 15 äidin vaunujonossa ihan pokkana ja mennä yksi kerrallaan hissiin, jotta meillä muilla kestäisi ikuisuus päästä sieltä metroasemalta yhtään mihinkään!!
salataan? Pelkäävät joutuvansa sairaalaan ja että ollaan lopun edellä? Turhista juostaan lääkäriin mutta silloin kun pitäisi aiheesta mennä niin joutuu viemään väkisin.
...jouluisin ruokapöydässä siitä, kuinka nykyiset lääkkeet pistävät vatsan sekaisin ja kuinka paha olo on ja hyhhyh! Niin että hyvää ruokahalua vaan! :D
kankkua kylässä kun on se intoleranssi ja emäntä oli leiponut kumminkin maitoon.
Eikä kyseessä ole vain vanhojen mummojen vaiva. Oma äitini on yksi heistä jotka ovat kuolemassa heti ensi kuussa milloin mihinkin ja viidenkympin rajapyykkiäkään ei olla vielä ylitetty. Samaa menoa on ollut jotain 15-20 vuotta. Muksuna ei juuri tullut siihen niin kiinnitettyä huomiota ja nyt siltä voivottelulta on mahdoton välttyä mitenkään. Olen jo lopen väsynyt siihen ainaiseen kitinään. Milloin on syöpää missäkin tai jotain muuta vähintään yhtä vakavaa sairautta. Eikä häneltä ole oikeasti ikinä mitään syöpää löytynyt tms. Ihan tavallista pientä kremppaa mitä ihmisille ilmantuu iän myötä, kenelle aijemmin ja kenelle myöhemmin. Itselläni kehittyi sen ansiosta valikoiva kuulo. En tiedä oliko se siinä puheen nuotissa vai missä, mutta heti kun epikriisi selostus alkoi niin kuuntelu napsahti pois päältä automaattisesti. Joskus kokeeksi yritin kuunnella ja muistaa mitä hän oli selostanut, mutta se ei vain enää onnistunut. Se oli jo niin syvälle iskostunut, että se on taas sitä samaa vanhaa turhaa ja rasittavaa kitinää johohon ei kannata voimiaan tuhlata.
Joku hyvä selityshän tuolle käyttäytymiselle on olemassa ja olisi ihan mielenkiintoista tietää mistä siinä on kyse. Tuo ongelma kuitenkin vaikuttaa aika paljon läheisten elämään ja heidän jaksamiseensa. Joskus jos sen jaksaa unohtaa niin tuo on itse asiassa jopa huvittavaa. Toinen valittaa kuinka kipeät lonkat ovatkaan ja on lähes mahdotonta kävellä. Odotas kun päästään markettiin niin kyllä tossut vinkuu ja saat itse kipittää perässä tukka putkella pysyäksesi edes näköetäisyydellä :)
Juu yksi vanhus jaksoi selittää sitä että kun luomia poistettiin niin kun ne aina automaattisesti tutkitaan niin yhdessä luomessa sitten olikin ollut jotain ihosyöpää. Eli oli mutta ei ole enää kun se kerran leikattiin pois. Hän oli sitten niin täynnä tätä hänen "syöpäänsä" että se vei voiton muiden paljon suuremmista leikkauksista ja sairauksista.
Talo jossa asun, niin pihalla on grillauspaikka jonka ympärillä talon asukkaat kesäisin kokoontuvat. On monenlaista ihmistä ja usein jutun aiheet ovat juuri sairaudet. Jokainen kilpaa kertoo omista sairauksistaan. Noin 40v nainen valitaa pahasta asmastaan ja tupakka roikkuu huulilla,hän yskii pahasti, ja selittää ettei astma tupakoinnista johdu, jos joku asiasta huomauttaa. Vanhemilla ihmisillä on kaikenmaailman muita kremppoja, ja kertovat vuoron perään kuinka heitä on leikelty sieltä ja täältä. Ja kuinka lääkärit ovat niin huonoja ja eivät osaa tehdä työtään. Terveyskeskuksessa ei ole yhtään kunnon lääkäriä joka osaisi ammatinsa.
Tämän porukan joukossa istuu eräs noin 50 v nainen, joka hiljentyy aina kun puheenaiheet siirtyvät sairastamiseen. Hänellä on ollut vakava syöpä 10 vuotta sitten. Ja selvisi hengissä, vaikka saikin solumyrkuistä kaikenlaisia muita sairauksia. Tämä nainen ei sano koskaan mitään. Hän ei valita. Olen moneen kertaan miettinyt mitä tämän ihmisen ajatuksissa pyörii, kun hän sielä istuu ja kuuntelee, jos kuuntelee, muiden vaikerointia. Luulen että hän on niin kiitollinen siitä, että on vielä istumassa siinä ja saa vain elää, ja on voittanut sairautensa,vaikka elämänlaatu ei ole sitä mitä se voisi olla, krooniset kivut ovat hänelle jokapäivästä elämää, sillä solumyrkyt olivat niin voimakkkaita, että ne tuhosivat kropan muita elimiä.Mutta silloin ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Lääkärit pelastivat hänen elämänsä. Ja siitä hän on ikuisesti kiitollinen.
Tässä on mielestäni monelle miettimísen paikka, kun jaksavat valittaa joka ikisestä pienestä vaivasta, ja ihmiset jotka kehtaavat ja kuvittelevat että heillä on syöpä.
kehtaavat miettiä onko heillä tauteja. Toisin kuin kunnon ihmiset, joilla on syöpä ja kuolevat siihen hiljaa ja huomaamatta, eivätkä varsinkaan valita tai kerjää huomiota.
Niin, aina voi vedota siihen, että Afrikan lapset kuolevat nälkään tai jollakulla on syöpä: että kukaan muu ei saa kärsiä eikä valittaa tai olla tyytymätön mihinkään. Miksi se pitää olla aina niin extreemiä, mistä saa valittaa? Eikö se ole vähän sairasta? Koska aina löytyy joku, jolla on vielä huonommin, mutta ei se voi olla syy estää itseänsä tai muita parantamasta omia elinolosuhteita tai terveydentilaa. Tämä nyt meni vähän vasemmistolaiskritiikiksi nyt mutta silti.
Kärsi, kärsi ja ole hiljaa, saat pyhimysrenkaan ja pidämme sinua parempana. Entä jos nämä, joilla oikeasti on ollut syöpä, valittaisivatkin suureen ääneen kaikkea mahdollista, olisiko se arvostus yhtä suurta? Syöpä siksi, että se ainoita tauteja nykymaailmassa, josta ei voi syyttää ihmistä itseään tai hänen elintapojaan. Vaikka jos taudin voi ajatella johtuvan lihavuudesta jollain lailla, niin tätä henkilöä voi estoitta moittia ja pitää häntä luonteeltaan heikkona. Yms.
Eli me ymmärrämme ainoastaan pyhimysten kärsimystä. Viattomien henkilöiden, usein lasten tai nuhteettomien ja kunnollisten traagisia tauteja, jotka tipahtavat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei esimerkiksi juoppojen keski-ikäisten ukkojen, jotka ovat asunnottomia.
Ja noihin vanhuksiin vielä, entä jos he ovat yksinäisiä ja saavat sairauksiinsa vedoten seuraa?
On se kyllä ihan hirveää, ellei ihmisellä ole muuta mietittävää / puhuttavaa kuin oma itse ja luulotellut sairautensa.
Luulisi sivistysvaltiossa kunkin kansalaisen kykenevän edes hiukkasen laajempaan elämänpiiriin...
Meillä sisarusten ja äidin kesken "isän ihan pian tai milloin tahansa kuoleminen" on yleinen vitsi.
Isämme on asunut 150 km päässä meistä muista jo reilusti toistakymmentä vuotta ja aina kun häntä näkee saa jossain vaiheessa kuulla häneltä tai nykyiseltä vaimolta miten isä on niin kauhean huonossa kunnossa ja saattaa olla, että ei ole enää edes elossa ensi viikolla...
Tätä samaa olemme siis kuunnelleet vuosi toisensa jälkeen ja äiti on kertonut, että kuolema on ollut korjaamaan "isin" jo 70-luvulta asti...
Syitä löytyy mitä milloinkin. Mies on kylläkin nykyään reilusti yli 60-vuotias ja hänellä on oikeasti vaivojakin, mutta...
Rajansa kaikella, emme voi muuta kuin nauraa!
Itse olen kuopuksena (nyt 27v.) kuunnellut tätä "kuolemista" jo ainakin viidentoista vuoden ajan...
minulla on sisko, joka on sairastanut kaikki maailman taudit vuosikymmenien aikana. Kerran laskin ja pääsin kolmeenkymmeneenyhteen tautiin, nyt niitä on varmaan lisää. Osa taudeista on ollut parantumattomia, mutta kummasti ovat hävinneet. Parinkymmenen vuoden sairastelun jälkeen alkoi päästä erilaisiin leikkauksiin, joita on tehty milloin mistäkin syystä ja eri syistä ja eri päistä. Mitään ei ole koskaan todettu, mutta tärkeää on ollut tieto, ettei mitään tautia ole voitu poissulkeakaan 100 %sesti.
Sairastelemalla ovet työt jääneet ja pienipalkkainen mies on elättänyt sekä siskon jatkuvasti vaihtuvine tauteineen että suuren perheen.
Kummasti on vuosien aikana siskolla riittänyt puhtia kaikkeen muuhun ja voimaakin on naisessa kuin muulissa, mutta työnteko ei ole maittanut ja lääkkeitten kirjo on mahtava.
Nyt onkin sitten mies vanhetessaan ruvennut sairastamaan oikeasti, mutta näitä tauteja sisko mitätöi. Rahatilanne on katastrofaalinen kun perheen ainoa ammatti-ihminen on sitkeästi kiertänyt tauteineen töitä. Saa nähdä miten käy kun eläkeikä tulee ja jos miehestä aika jättää ei ole enää elättäjääkään. En tiedä kannattiko, mutta ainakin on saanut omistaa elämänsä ihan vain itselleen.
voi olla se että vetoamalla sairauteen ei tarvii olla hankalien sukulaisten kanssa yhteydessä.
On voinut olla niin pahoja loukkauksia joita ei niele koskaan.
joita ei niele koskaan, eikä voi myöskään antaa suvulleen, perheelleen anteeksi?
Taitanee nuo sairaudet johtua mielenlaadusta.
Oletteko huomanneet miten iloisilla ihmisillä on teflon keho: siihen kun ei tartu sairaudet ja taudit jotka yrittävät iskeä luisuvat pois!