Mulla on työ Helsingissä ja miehellä vähän yli 100 km:n päässä pienemmässä kaupungissa. Teen pätkätöitä koska tällä alalla kilpailu on kovaa Helsingistä löytyy töitä parhaiten. Asun vuokrakämpässä. Miehellä on kotikaupungissaan vakituinen työ ja oma asunto.
Me ollaan oltu yhdessä keväästä saakka ja tykätään toisistamme ihan älyttömän paljon, mutta näyttäs siltä että yhteenmuuttoa ei ole näkyvissä lähivuosina. Mies on tosin monta kertaa sanonut, että haluaisi minun muuttavan luokseen, ja sitä minäkin toivoisin - en vaan viitsi työttömäksi heittäytyä. Tällä hetkellä näemme joka viikonloppu ja joskus viikollakin, kun mulle sattuu arkivapaita. Haluaisimme vain kovasti viettää yhteistä arkea.
Kuinka iso ongelma tuollanen välimatka on suhteelle pitkällä aikavälillä? Olisko sadan kilometrin työmatka liian pitkä, onko kokemuksia?
Me ollaan oltu yhdessä keväästä saakka ja tykätään toisistamme ihan älyttömän paljon, mutta näyttäs siltä että yhteenmuuttoa ei ole näkyvissä lähivuosina. Mies on tosin monta kertaa sanonut, että haluaisi minun muuttavan luokseen, ja sitä minäkin toivoisin - en vaan viitsi työttömäksi heittäytyä. Tällä hetkellä näemme joka viikonloppu ja joskus viikollakin, kun mulle sattuu arkivapaita. Haluaisimme vain kovasti viettää yhteistä arkea.
Kuinka iso ongelma tuollanen välimatka on suhteelle pitkällä aikavälillä? Olisko sadan kilometrin työmatka liian pitkä, onko kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
uskomatonta miten jotkut valittaa jotain sataa kilsaa..oma mieheni asuu ulkomailla ja minä täällä ja nähdään kerran kuussa, kun toinen ottaa lomaa saapuakseen edes viikonlopuksi, välimatkaa 3000 km. ihan omasta viitseliäisyydestä kiinni jos ei jaksa 100 kilsaa mennä toisen luo. tai on niin itsekäs ettei viitsi toisen vuoksi jättää työtään. varmasti uutta löytyisi myös sieltä enemmin tai myöhemmin....haloooooo
Meillä päinvastoin tuo, mies Helsingissä ja minä sitten 100km:n päässä. Näin ollaan eletty jo pari vuotta. Olosuhteiden vuoksi ei ainakaan vielä suunnitella yhteenmuttoa, vaikka mieli tekisikin.
Kuvittelin alussa ettei 100km ole matka eikä mikään, monihan ajaa tuon edestakaisin työkseen päivittäin... mutta kun molemmilla vielä kouluikäiset lapset mukana kuvioissa, heidän harrastukset, kuskaamiset sinne ja tänne, oma työ omalla paikkakunnalla jne...niin joskus tuntuu että hajoaa liikaa suhde, ei jää aikaan tarpeeksi.
Nähdään joskus joka viikonloppu, joskus joka toinen ja viikollakin, jos vain mahdollista, tosin lasten koulun takia ei aina voida yöpyä toistemme luona viikolla ja olla poissa lastemme luota. Eli ei se ainan niin yksiselitteistä ole että tuosta vaan muutetaan yhteen. Sitten vielä pitäisi päättää kummalle paikkakunnalle. Ok, minä voisin lopettaa työni, alallani löytyisi kyllä töitä...toisaalta mieskin voisi saada töitä mistä vaan. Jokin ratkaisu on kohta edessä, rakkaus kasvaa ja syvenee, tosin joskus tulee epävarmaksi senkin suhteen, jos ei voida nähdä vähän pitempään aikaan.
Teillä on niin uusi suhde vielä, että kyllä tuo tilanne vielä jotenkin järjestyy. Pitää vaan uskoa eikä antaa periksi. 100km ei ole mikään matka, tunnin kestää. Tiedän pareja joilla lähes 1000km välimatkaa ja yrittävät pitää suhdetta yllä...siinä onkin mielestäni tekemistä. Mutta toisaalta, jos rakastaa oikeasti niin on valmis melkein mihin tahansa. Jos ei rakasta, silloin luopuu helpommin. Näin se vain menee.
Tsemppiä teille ! :))
100km ei ole mitään. Mun mies matkustaa päivittäin 80km = edestakaisin 160km töihin... Ei oo valittanut kertaakaan, eikä se nyt niin paha ole eihän tohon menee ku tunti moottoritiel...
Siis, te asutte yhdessä vai ?
Entä olosuhteet muuten, lapsettomia ? ym ?
Ei sen aina noinkaan yksiselkoista ole...
Ihmissuhteet muutenkin vaikeita, välimatka vielä lisää paineita.
Meillä vähän sama tilanne, eli välimatkaa sata kilsaa ja molemmilla omalla paikkakunnallaan vakituinen työpaikka. Lisäksi meillä molemmilla on yksi, alle kouluikäinen lapsi sekä omakotitalo.
Alusta asti meille on ollut selvää, että haluamme jossain vaiheessa elää yhdessä perheenä, joten olemme päätyneet siihen ratkaisuun, että minä ja poikani muutamme miesystäväni ja hänen lapsensa kotiin. Työpaikkaani en aio jättää, vaan ajelen viitenä päivänä viikossa 2x100km. Tämä on minulle ihan ok ja jos hieman pilke silmässä haetaan hyviä puolia tilanteesta, niin saanpahan ainakin reilusti omaa aikaa joka päivä:).
Eli vastauksena kysymykseesi: sata kilometriä ei mielestäni ole ollenkaan liikaa, kun sen voi autolla taittaa. Eri asia, jos kulkupelinä olisi potkukelkka tai polkupyörä.
Pitkähkö työmatka on mielestäni pieni uhraus siitä, että saa joka ilta nukahtaa rakkaansa viereen ja elää yhteistä arkea.
Toivotan sinulle oikein paljon tsemppiä ja hyvää jatkoa! Kuuntele sydäntäsi, sillä sieltä se oikea päätös lopulta tulee.
Mielenkiinnolla odotan mielipidettäsi puolen vuoden työmatkailun jälkeen, kun tajuat, ettei mies olisi ollut valmis vastaavaa uhrausta tekemään ja itse näännyt työtaakan alle.
Mietis vähän:
heräät aamulla kello 5:30, lähdet ajamaan 6:30 (saatko kersan tarhaan?), jotta olet perillä 8:00. Teet vähintäänkin 8 tunnin työpäivän, joten olet kotona noin kello kuusi illalla. Hakeeko mies kersan pois päivähoidosta? Itse et ehdi. Kun käytät joka päivä pelkkään työhön noin 12 tuntia, tulet huomaamaan, että elämässäsi ei paljon muuta olekaan.
Oikeasti tosi hyvä, että kehotit miettiämään ko. asioita ja usko pois, että on niitä mietittykin, yhdessä ja erikseen. Kyllä, tosi on, että ylös n. 5.30 ja auton rattiin puoli seiskan jälkeen ..ainakin huonommilla keleillä. Mies tulee viemään lapseni hoitoon, samalla kun omansakin ja hän myös hakee muksut hoidosta.
Ihan varmasti on päiviä, jolloin väsyttää, mutta kaikillahan niitä on, olosuhteista riippumatta.
En koe tekeväni uhrausta, sillä eihän tähän kukaan pakota.
Miesystäväni olisi myös valmis muuttamaan meille, mutta erinäisten syiden vuoksi, on järkevintä, että minä ja lapseni muutamme.
Asioilla on aina kaksi puolta, mutta tässä tapauksessa muutoksen mukanaan tuomat hyvät puolet rökittävät mennen tullen ne huonot.