En osaa olla iloinen enkä edes yritä esittää.
Meillä se toimii, mä sanon, mitä olen mieltä, mutta onnittelen hyvin menneestä työhaastattelusta.
Kaikissa aikaisemmissa suhteissa mun olisi pitänyt esittää iloista tai muuten olisi helvetti saapunut maan päälle. Niin olisin aiemmassa elämässä tehnyt - ja teinkin. Muuten olisin kohdannut elämää suuremman ja verisen loukkaantumisen, jota olisin saanut hyvitellä pitkälle ensi vuoden puolelle.
Vastaavassa tilanteessa haluatteko, miehet, että nainen on muka-iloinen vai jotain muuta? Ja jos ette, niin miksi suurin osa teikäläisistä silti sitä odottaa (anteeksi yleistyksenomainen lausahdus)?
Naiset, miten te suhtautuisitte tällaiseen?
P.S. Olen ilmoittanut, että olen messissä kaikissa päätöksissä eivätkä ne muuta suhtautumistani miestä kohtaan. Olen hänen tukenaan kaikessa, kunnioitan hänen päätöstään ja yritän - todella yritän - olla hänestä ylpeä kaikissa tilantessa. En silti osaa olla iloinen, vaikka kuinka yrittäisin.
Meillä se toimii, mä sanon, mitä olen mieltä, mutta onnittelen hyvin menneestä työhaastattelusta.
Kaikissa aikaisemmissa suhteissa mun olisi pitänyt esittää iloista tai muuten olisi helvetti saapunut maan päälle. Niin olisin aiemmassa elämässä tehnyt - ja teinkin. Muuten olisin kohdannut elämää suuremman ja verisen loukkaantumisen, jota olisin saanut hyvitellä pitkälle ensi vuoden puolelle.
Vastaavassa tilanteessa haluatteko, miehet, että nainen on muka-iloinen vai jotain muuta? Ja jos ette, niin miksi suurin osa teikäläisistä silti sitä odottaa (anteeksi yleistyksenomainen lausahdus)?
Naiset, miten te suhtautuisitte tällaiseen?
P.S. Olen ilmoittanut, että olen messissä kaikissa päätöksissä eivätkä ne muuta suhtautumistani miestä kohtaan. Olen hänen tukenaan kaikessa, kunnioitan hänen päätöstään ja yritän - todella yritän - olla hänestä ylpeä kaikissa tilantessa. En silti osaa olla iloinen, vaikka kuinka yrittäisin.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Taas päästään puimaan akan yksityiselämää julkisesti.
vastata itse kysymykseen, armas Petteri.
mitäpä meinasit asialle tehdä?
Ottaako pattiin?
muistuttaa (jonka jo tietääkseni tein, tosin ei tainnut juna pysähtyä sillä asemalla).
Ja ei ota. Ottaako sua?
Kenen akan yksityiselämää muuten meinasit retostella täällä? Kun kerran lupasit, niin odotan, että lunastat lupauksesi!
hieman sekaisin?
vähättelyä
Ma bad as sabr, ill'l gabr.
Et tikraar bi allim el hmaar.
vääräuskoisia
ua Muhammad rasul Allah.
Aequat omnis cinis.
ja yhteistoimintamiehet = collaboraattorit hirtetään ilman eri oikeudenkäyntiä
toivon, että saan aina aidot tunteet, sellaisena, kun ne tulee.- toivon aina ehtiväni ovelle, ennen kukkaruukkua-
En osaa sanoa, mitä muut miehet ajattelee.
Eikö sinulla ole läheisiä ystäviä kenen kanssa puida yksityiselämääsi? Ei kai tämä palsta voi olla kenellekään noin henkilökohtaisesti tärkeä?
En voi ymmärtää. Anteeksi, että ihmettelen, mutta ihan_oikeasti? Tämä on_kuitenkin_yleinen_keskustelupalsta...
ja on ystäviä. Mutta ystäviltä saa ystävien mielipiteen ja tuntemattomilta tuntemattomien mielipiteen.
Siinä on eroa.
Sama on varmaan kaikilla naisilla, jotka täällä kyselevät miesten mielipiteitä (jostain syystä heille vain ei esitetä tällaisia kysymyksiä).
Ei edelleenkään ole pakko vastata, jos ei ole mitään sanottavaa.
on suositeltavaa samoin kuin komppaus
sisäistää sinäkin.
en ole koskaan vastannut pakosta.
jep jep!! :DDD
akalle ei anneta viimeistä paskachättäystä
jossa saat olla oma itsesi lähempänä oleskelevan miehen kanssa myös.
Minä olen aina ollut oma känkkäränkkä itseni, joitakin se ei miellytä, toiset ovat innoissaan.
Pääasia on että mies arvostaa sinua, SINUA. Ei kiiltokuvaa joka ei vastaa todellisuutta.
niin surkeita miehiä, että heidän itsetuntonsa on ollut kiinni naisen kehuista/ilosta?
Minä olen aina tehnyt mitä olen halunnut, enkä ole vaimolta siihen lupaa kysellyt. Niin on tehnyt vaimokin.
Kyllä asiat on suoraan sanottu, mitä mieltä ollaan toisen tekemisistä. Ei siinä ole hymistelyjä tai kehuja kaivattu. Jos ollaan samaa mieltä oltu, niin tukea on toisillemme tarjottu. Muunlaiset ratkaisut on jääneet ratkaisijan itsensä kannettaviksi.
Ja varmaan sitä vikaa on ollut omassa itsessäkin sekä epävarmuudessa.
Tavallaan mahtavaa, että asiat sujuvat näin hienosti ja jouhevasti, mutta toisaalta olisi kiva olla koko ajan aidosti iloinen.
aidosti iloiset ihmiset ovat kaikkein epäaidoimpia ihmisiä.
ihmettelen mistä la.ra näin surkeita miehiä aina löytääkin?
Toisalta, miksei olisi?
Eihän se rehellisyyden tarvitse peruselämäniloa mihinkään viedä.
mikään surkimus ole, millään muotoa.
Tuossa välissä oli pari todella epävakaata tapausta, mutta ilman niitä tuskin olisin se vahva ihminen, joka olen tänään.
sotii mun periaatteita vastaan, enkä kyllä odottaisikaan iloisuutta päätöksistä,jotka sotii mun vankkumatonta yhteisen päätöksen ja kompromissin ajatusta vastaan, joten esittämisellä muuta, kuin mitä on huijaa vain itseään.
PS: Kun tulee riittävän monta ei-niin-iloiseksi tekevää asiaa, niin ne alkaa vaikuttamaan väkisinkin suhtautumiseen. Yksinäisen antajan rooli on rankka.
muttei suurin. Mulla on nyt pinnassa lähinnä pelko ja periaattelliset asiat ovat jääneet taka-alalle.
Yksinäiseksi antajaksi en todellakaan itseäni tunne ja se lienee hyvä juttu.
alkaa saada muotoja, kun asiaa lähtee purkamaan, eli pelko tekee sinut nyt surulliseksi tai ei-iloiseksi, kumpi se lienee lähempänä totuutta?
Sehän kuulostaa hyvälle, ettei sua tulevaisuus ressaa, etkä tunne itseäsi pelkästään antajaksi.
Tuohon pelkoon ei liene lääkettä olemassa ja pelko on siitä vaarallinen elementti, että se peittää alleen paljon asioita, jotka saattavat purkautua sitten, kun pelko väistyy sivummalle. Siihenkin on ehkä hyvä varautua tai ainakin tiedostaa se etukäteen. Voisko sitä nimittää helpotuksen kiukuksi :)
mä stressaan eniten sitä, että pitäisikö yrittää enemmän, pitäisikö osata olla iloisempi ja mistä sen sitten ammentaisi...
Kiukutella mä kyllä osaan, joten varmaan saan asiat purettua sitten joskus.
on siitä vaikeita asioita, kun ne kuitenkin on tunteita, eikä niitä voi tosta vaan käskyttää tai järkisyillä kääntää yhtään mihinkään. Mut ehkä mä luulen ajan antavan vastauksia ja kun pääsee vähän enemmän sinuksi tilanteen kanssa, ken ties huomaa pikkusen ylireagoineensa tms. niin ne tuntemuksetkin asettuu oikeaan mittakaavaan ja jaksaa löytää niitä iloiseksikin tekeviä asioita.
Sellaista se elämä on, ammattisotilaan heilana.
Itsekin joskus kaukosuhteessa eläneenä en moista kertakaikkiaan ymmärrä. Joku minulle joskus sanoi, että mahdollisuus elää joskus yhdessä on kuin opito, joka saattaa realisoitua tai olla realisoitumatta.
Mutta minulle henkilökohtaisesti se ei riittäisi. Minä tarvitsin uskottavan lupauksen ja jonkinmoisen takarajan, kauanko moinen parisuhteenmuoto tulisi kestämään. Minun elämäni kun on aina ollut aivan liian lyhyt odotteluun, etenkin turhaan sellaiseen.
Miten ihmeessä sinä jaksat ja ajatteletko edes yhteistä tulevaisuutta? Vai etkö nykyisessä elämäntilanteessasi haluakaan mitään muuta? Entä sitten, jos haluaisit tulevaisuudessa?
suunnittele tulevaisuutta.
Teidän suunnittelijoiden voi olla vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka ei edes suunnittele saavansa mitään perinteistä perhemallia tai omakotitaloa (ja sitä volvoa) aikaiseksi.
Jotkut elää vaan tässä ja nyt.
edes vakavasti otettavaksi ihmissuhteeksi. Pelottavaa joidenkin ihmisten sinisilmäisyys ja naiivius.
ei ole kaukosuhde, vaan pelko.
Mulle tämä järjestely sopii hyvin, ja siinä mielessähän tämä on ihan hyvä juttu, sillä ainakaan vuoteen ei nyt tarvitse miettiä käytännön järjestelyjä tai ottaa stressiä mistään asumiskuvioista. Ja mä olen meistä kyllä se, joka ei halua tulevaisuudesta turhaan stressata. Ajattelen kyllä, mutta ei mulla mikään kiire ole.
Nyt mua stressaa pelon lisäksi se, että mulla on vähän paineita tästä tunnepuolesta, jota mä en osaa fuulata.
kun täyttä 30
Eikös sen sitten olisi pitänyt tulla jo?
Mulla oli kaksikymppisenä kyllä kova kiire, mutta nyt tuntuu, että "siihen herkkuun kerkiää kyllä".
Olen kohta neljäkymmentä ja koskaan ei ole ollut kiire mihinkään.
Ikinä en ole tajunnut noita ikäkriisijuttuja. Miten voi tulla kriisi tai kiire, jollei ole koskaan edes aikonut hommata perusperhe-elämää tai kiinteää omaisuutta?
kuolinvuoteellasi
niin sen kahden minuutin kriisin olen valmis kestämään. Sittenhän se helpottaa lopullisesti. Luulen, että tuollainen kahden minuutin kriisi on melko paljon kevyempi kestettävä kuin koko elämän kestävä yrittäminen ja raataminen.
*halaa* Voi kurjaa elämää. Miks miks ja miks
Sellaisessa tilanteessa en toivo että puoliso olis iloinen siitä että mie lähden tuollaiseen rumbaan. Riittää, että se ymmärtää
Toki onhan se kyllä suoraan helvetistä, voin vaan kuvitella mitä se on rauhanturvaajan puolisona ;) Mut onko sekään sit reilua että estää toista tekemästä sitä mitä se tahtoo. Vois se olla iloinen siitä että toinen menestyy, mut kuka vois olla ilonen siitä että toinen on jossain kaukana.
mutta jos mä olisin saanut valita, niin se olisi saanut pysyä siellä Afganistanissa.
Kiva kuulla, että sulle ymmärtäminen riittäisi. Se nimittäin saa riittää mun poikaystävällenikin, koska parempaan en just nyt pysty.
Tällaisissa tilanteissa saa kyllä olla iloinen, että edes kommunikaatio toimii.
Halit sullekin, oot ihana :)
tota nettitoimimista. Mä olen täs aika uus, et antakaa mulle sit vähän armoa. Mut olisko tää hyvä:
*Antaa Laralle sympatiahalin, mut innostuksissaan päästää vahingossa pierun*
Ihan ok, vai? Muistakaa, et mä olen uus täs.
Sä mursit meidän välisen jään! Kiitos siitä. Nyt mäkin voin olla ihan oma itseni. *röyh*
sun kanssas.
Enää en uskalla työajalla availla sun juttujas kun naureskelen itsekseni ja tyypit sermin takana arvaa etten tee töitä...
Oikeastaan kai se on ainoo tapa millä tommonen suhde pysyy niin onnellisena ku se nyt voi olla.
Välitön ja rehellinen kommunikointi. Seki vähän aika mikä yhdessä on nii menis tunteitten hillintään.
ne on kyl aika hyvii. Sun pitää käydä ilmoittautumassa mun talliin tuolla Mpw:n alotuksessa.
Mulla taitaisi päällimmäisinä tunteina olla pelko ja huoli. Tottakai tukisin miestäni hänen päätöksissään, mutta helppoahan se ei tuollasessa tilanteessa ole enkä takuulla voisi esittää iloista. Toivoisin myös, ettei mies multa minkäänlaista esittämistä kaipaakaan vaan ymmärtää myös mun näkökulman tuollasessa asiassa.
Sulla ei ole kyllä helppo osa tämän asian suhteen, se vaatii tavallista enemmän jaksamista jos kumppani on paljon poissa ja vielä jos on riskialtis ammatti. Mun mielestä sun suhtautuminen tähän kuulostaa kuitenkin aika hienolta, moni saattais nostaa aikamoisen metelin, uhata jättää tms.
Tuo on juuri se, miten mä asian koen. Ainakin nyt.
En mä mitään ole jättämässä, kun paketti oli jo tällainen kun mä sen käsiini sain. Itsepä olen valintani tehnyt, huokaus sentään.
Eikä sekään muuten ole mikään itsestäänselvyys, että mies ymmärtää "ei-iloisuutta". Tai no, ainakaan mun elämässäni. Sikäli käynyt harvinaisen hyvä mäihä, josta olen tosi iloinen ja vielä ihan aidosti. :)
Susta ei kyllä näy minkäänlaista epäröintiä miehesi suhteen eli tottakai kannattaa pitää kiinni tuollaisesta suhteesta vaikka se haasteellista onkin. Jännä juttu kun tapaa oikeanlaisen ihmisen että ne haasteet tuntuu niin paljon mitättömämmiltä verrattuna siihen mitä siltä ihmiseltä saa ja se antaa voimaa kestää melkeinpä mitä vaan. Ulkopuoliset saattaa päivitellä ja ihmetellä mutta niin kliseistä kuin se onkin niin kyllä se rakkaus vain pitkälle kantaa :)
Susta ei kyllä näy minkäänlaista epäröintiä miehesi suhteen eli tottakai kannattaa pitää kiinni tuollaisesta suhteesta vaikka se haasteellista onkin. Jännä juttu kun tapaa oikeanlaisen ihmisen että ne haasteet tuntuu niin paljon mitättömämmiltä verrattuna siihen mitä siltä ihmiseltä saa ja se antaa voimaa kestää melkeinpä mitä vaan. Ulkopuoliset saattaa päivitellä ja ihmetellä mutta niin kliseistä kuin se onkin niin kyllä se rakkaus vain pitkälle kantaa :)
Pelko tulee minulle ensimmäisenä mieleen mutta pakkohan se olisi tsempata, kun on itse tiennyt, että tälläistä se sitten on.
*woimahali*
Ps. Onneksi ne Jackin kolleegat eivät ole vielä saaneet mua samaan asemaan :D
Joo, kyllähän tämä oli tällaista jo alusta alkaen, mutta Irak-kortti tuli kyllä aika lailla puskista ja yht'äkkiä yllättäen.
Ei auta kuin sopeutua.
P.S. Sille tulee sitten uusia kolleegoita... ;)
Papakoe sulle kans *Powerhug: tää puristaa täysii 5min.*
Mä harjottelen tota nettitoimimista. Eiks toi ollu ihan hyvä?
Irak herättää lähinnä kylmiä väreitä selässä mutta ajattele positiivisesti.. Jack on sen verran kova äijä, että se pätkii kaikki pahaa yrittävät vasemmalla kädellä halki, poikki ja pinoon :DD
Asiaa.. Sano Jackille että mä sitten suosin räikeästi suomalaisia mutta englanninkielisetkin menee paremman puutteessa :DD
Hyvin menee :D
*halipusu*
LAMMAS MÄÄKII
englantiakin?
en usko
tää sanoo ja jatkaa: *meitsi ei ole kyl valmis mihkään kielareihin, mä seukkaan Lady Chatterleyn kans*
Eiku ai niin, noishan pitää aina tehdä jotain. No mut, tää on mun eka kerta.
En tietenkään mutta on mulla englanninkielen sanakirja, ja se mies voi siitä sitten näytellä niitä sanoja :DD
Ja.. lehmät ammuu.
näillä pärjäätte jo pitkälle:
blow = puhaltaa
me = minua
Sen tosimiehen päättää mitä hän haluaa tehdä, mä seuraan vaan mukana :)
Ei se vielä ole joutunut ketään laittamaan halki, poikki tai pinoon. Onneksi. Irakista vain en tiedä... Toivoa sopii, ettei se firma ole mikään Blackwater kuitenkaan!
Kyllä sä tarttet nyt paljon voimia. Mun työkaverin mies oli vuoden rauhanturvaajana mun mielestä just Irakissa. Hyvin vahva tää kaverikin yritti olla kaikesta pelosta ja ikävästä huolimatta, ja kyllä se sitten kannattikin.
En tiedä kuinka suhtautuisin itse. Se valtava pelko olis tietenkin päälimmäisenä. Oon myös aika huono odottaan, toisaalta jos mies olis mulle just se oikee niin sehän olis sitten vaan kasvun paikka eli pitäis väkisin oppia odottaan.
Yrittäisin ymmärtää ja tukea mutta kertoisin asiasta myös oman mielipiteeni eli pyrkisin samanlaiseen asennoitumiseen kuin sinäki.
Kovasti voimia ja kärsivällisyyttä!
rauhanturvaaja
Tuleeks sulle itku jonku tuntemattoman soltun perään häh?
Itkekää kuolleita nuoria täällä Suomessa!
että mua tarttis teititellä. ;)
Ei, mä en itkeny tuntemattoman soltun perään enkä itke yhtään sen enempää tuntemattomien Suomessa menehtyneidenkään perään.
Tunnen kyllä sympatiaa ja voin kuvitella kuinka peloissaan toinen on.
kunhan selität ja hihittelet siellä takana päin. Sua ei liikuta yhtään mikään, oot täysin tunteeton tyyppi!
ja osa miehistäkin.
Hyvä homma, sillä uskokaa tai älkää, mutta mun ystäväni ovat huomattavasti skeptisempiä asian suhteen. Ihmettelevät miksi mä jaksan tällaista ja epäilevät, että jossain vaiheessa tulee seinä vastaan. Yrittävät myös muistuttaa mua paikan vaarallisuudesta, jotta mä osaisin valmistautua pahimpaan.
Aika masentavaa...
Kyllä tää tästä, ja vajaan viikon päästä päästään puhumaan asiasta ihan livessä (jee jee!).
tässä se taas nähtiin että naiset lähtee heti fasistien matkaan
palkkion lahtarin päästä
tervemenoa vaa!
Kiitti sullekin.
Käyttää hyväkseen hyväuskoista suomalaisnaista. =(
Voi lähteä kun saa tarpeekseen, joskus täytyy toki vähän selitellä ja keksiä hyviä nyyhkytarinoita..
Niin tyypillistä! Tämä tuskin on ensimmäinen taikka viimeinen kerta. Miksette naiset koskaan opi, edes virheistänne ??!!
Ketään ei kiinnosta, valitan.
Musta se on ihan kiitettävä tulos.
voivottelevat kanssasi ja osa sitten järkevimpien kommentteja. Ettet ottaisi hieman liian vakavasti nettisuhdettasi?
Hyvä tulos?
mikä on aika hyvin siihen nähden, ettei kiinnosta yhtään. No, jos sulla ei tosiaan ole muuta tekemistä...
Samalla vaivalla olisit varmaan fiksuna ihmisenä kyennyt vastaamaan itse kysymykseen. Tai no... anteeksi.
Mä taas puolestani olen tarkoituksen selittänyt jo aloituksessa.
nyt.
vain yhden puskan kanssa
minä en tunne minkäälaista sympatiaa sinua kohtaan
vaan sitä, että miten odottaisit naisesi reagoivan (jos olet mies) tai miten reagoisit (jos olet nainen).
Mä kun luulin, että kysymys oli suhteellisen selkeästi esitetty, mutta ei sitten vissiin. :(
Mee naisten logiikkaan kysyy
että minua ei kiinnosta sinun asiasi tai kysymyksesi, ainoastaan oma napani
lapsellista.
väkivalta fasismia, no vihreät nyt on muutenkin nähty mitä pili pali palikkoja ne on eikä saisi päästää koskaan valtaan
Mun mies lähti vaan opiskeleen, mutta silti tää etäsuhde ei ole mitenkään helppoa.
En edes halua kuvitella millaista olisi jos ukko hiippailisi jossain kriisialueilla...
Voimia. Itse olen ajatellut että jos suhde tämän kestää niin sitten se kestää varmaan mitä tahansa. Päivä kerrallaan.
eikä se etäisyys tässä mikään iso ongelma ole, päinvastoin itse asiassa.
No, kivoja tällaisia pieniä testejä se elämä heittelee. Ja niistä voi joko oppia tai olla oppimatta.
pitää tunteensa Isoissa asioissa näyttää, muuten kimittää pikkujutuista sitte joka käänteessä. Sitte niistä pikkujutuista tulee muka isoja juttuja..ja sitte se on yök.
Vai Irakiin se nyt sitte menee..
Tässä tilanteessa ei viitsi ihan pikkuasioista kitistä, kuten ei silloinkaan kun toinen on siellä parakissa. Siinäkin mielessä tämä on mulle ihan hyvä koulu.
tai mobiiliasunnossa kun hienosti sanotaan joten parakkielämä on sille porukalle jo ennestään luontaista
tommosta ollenkaan. Menkööt äijä mihin tykkää, takas ei olis tulemista=)
voisitko kuvitella että kukaan normaali ihminen ulkoistaisi surkean elämänsä tänne kaikkien reposteltavaksi???
Etkö osannut epäillä? Sanoisin, että toi oli kai odotettavissa. Tai jokin vastaava pesti. Vaikka se ei edes mitään armeijan heppuja edes olisi, niin harvemmin silti noin pitkän välimatkan kaukosuhteet kestää ikuisuuksia.
Periaatteessa tämä taisi olla kummallakin enemmänkin kokeilu kuin mikään muu. Suomityttö täpinöissään kun yhdysvaltalainen (ajatella) mies ja vielä solttu (ajatella) näyttää kiinnostusta blondiin suominaiseen.
ja asiasta on ollut puhetta.
Elämä ja parisuhde on aina kokeilua, ja se on vielä kesken, toivottavasti pitään. Mikä tulee täpinöintiin, niin myönnetään: olen innoissani, mutta tietääkseni parisuhteessa kuuluukin. Ainakaan mä en tyydy vähempään.
Mistä sä tuon yhdysvaltalaisen keksit? On ehdotettu afgaania ja jenkkiä, vaikka asia on puhuttu jo sata kertaa. No, eipä sillä kansallisuudella kyllä mitään väliä tässä asiassa ole.
Muutamaan otteeseen ja tässäkin keskutelussa on pilkahtanut nimi Jack, joten ajattelin. Mutta ei sitten mitään :)
Muistaakseni sanoit olevasi jossain keskustelussa seurustelukammoinen ja sellainen joka viihtyy paremmin kuin hyvin omissa oloissaan. Et mahtoiko tämä yli tuhannen kilometrin päässä oleva mies olla enemmänkin tietoinen valinta? Vaikka kyllä sen kaukosuhteen voisi löytää ihan suomestakin.
Miksi pakotat itsesi kanssakäymiseen ja suhteisiin miesten kanssa, jos kerran oikeasti olet enemmänkin erakko luonne ja saat enemmän irti yksinolosta?
En mä ole seurustelukammoinen, mutta en välttämättä halua heti yhteen ja kiehnyttää koko ajan. Mulle sopii tämä, että saan elää omaa elämääni, mutta olla samaan aikaan parisuhteessa.
Varmasti on vaikuttanut valintaani, en kiellä sitä. Mutta kyllä se silti pelottaa kun toinen on siellä Irakissa. Kun mä tykkään siitä ihan tosissani.
Jos se pahin nyt sitten tapahtuu ja se tulee kotiin sieltä ruumispussissa, niin ei sun elämä siihen pysähdy. Kohta sulla on jo uusi mies kuvioissa.
tuommoisessa tilanteessa on ihan paikallaan ja asiallista näyttää tunteensa, jos tajuaa että on itse niistä vastuusta. On sulla kyllä melkoinen tilanne. Ilmeisesti se on kuitenkin sen arvoista, koska muuten et varmaankaan jatkaisi suhdetta. Hienoa, että pystyt olemaan miehen tukena, vaikka tilanne on tuo. Itse en ehkä pystyisi.
...