Loputtoman väsynyt mutta rakastan..

Itselläni on samanlaisesta asiasta juuri kuvatunlainen kokemus. Ainoa ero on se, että olin itse se joka sinne nurkkaan tuijotteli.

Nyt kun olemme eronneet olen tajunnut, että en edes rakastanut häntä. Pidin ja välitän edelleenkin, mutta en aidosti rakastanut.

Tässä minun lyhyt tarinani sinulle.

Tilanteesi on samankuuloinen kuin itselläni. Erona se että olemme olleet yhdessä tosi pitkään. Vuosikausia tunsin olevani se "yleiskone", joka hoiti kodin ja lapset, kävi työssä ja vastasi kaikesta silloinkin, kun mies oli matkoilla. Luottamuskin meni hänen reissuihinsa muutaman kerran. Sitten kuvaan tuli mustasukkaisuus ja matkojen vartiointi. Hän ei kertonut enää mitään eikä suostunut puhumaan mistään. Olin vain ilmaa ja hän sanoi, että elää miten haluaa, menee milloin haluaa, juo niin paljon kuin mieli tekee.

Itse en käynyt missään yksin, vein häntä ja kavereitaan. Eikä hän lähtenyt kanssani mihinkään ja on eteenkin päin uhannut, ettei lähdekään, ei edes kalalle. Lopulta tunsin olevani niin ulkopuolinen, että haimme eroa ja hän parin päivän päästä väitti, ettei ole lukenutkaan paperia, jonka oli allekirjoittanut. Riidat ovat hirveät. Nyt minun pitäisi heti muuttaa pois. Me olemme kuulemma eronneet, mutta omaisuudesta hän ei halua puhua mitään. Sehän tietty kaikki on yhteistä. Harkinta-aika vasta on meneillään.Lopullinen erohan haetaan vasta sitten, jos niin halutaan.

Mutta kun me ei mistään ole voitu päästä riitelyltä asiallisesti puhumaan ja kaikki hän on vuosia pitänyt sisällään ja omana tietonaan. Vaikeaa on ollut luoda luottamusta, kun ei tiedä, miksi hän ei halua puhua asioistaan ja suunnitelmistaa.Syyksi sanoo minut, mutta en halua ottaa kaikesta syitä itselleni.Että hän polttaa ja juo mm. minun takiani. Lohdutan sinua sillä, että tilanteesi on henkisesti raskas varmasti. Hae apua ahdistukseesi puhumalla jonkun kanssa. Etäisyys saattaisi auttaa, jos kerran ette asu yhdessä.Niin kauan mieheni "käski minua lähtemään" kun sai oikeuden paperin eteensä harkinta-ajan kulumisen alkamisesta. Silloin alkoi kangerrella ja agressiivisuus astui jokapäiväiseen elämään. Nyt en tiedä, mitä hän haluaa. Jos sinunkaan ystäväsi ei usko, että suhteenne todella loppuu, hän voi uskoa, että voi kokeilla joka kerta samaa lääkettä, eli uhata erolla. Kokeilepa, toimiiko se. Usko itseesi, et ole ainoa, jota koetellaan. Älä masennu, hae ystäviä, vaihda ajatuksia, mutta älä sorru alkoholiin. Siitä ei apua tule. Masennus on ihan ymmärrettävää, jos yksin pähkäilet ajatustes kanssa. Vaikka tuntuu pahalta jättää toinen vähäksi aikaa, se voi olla parempi, hänkin voi kuulostella, tuntuuko paremmalta.

Oma mieheni provosoi arkea juomalla, koska tietää, että se ärsyttää minua ja en jaksa katsoa sitä. Kotoakin pitäisi varmasti muuttaa siksi, että hän saa juoda vapaasti ja lohduttautua sillä. En tiedä, oisko se sittenkään lopullinen apu, vaikka lähtisin kokonaan ja heti.Emme ole edes kahden.

Viestisi alkoi järkevästi, mutta kesken kaiken lause: "Puhun hänelle usein asioista joista ilahtuisin, mutta tulen yleensä tyrmätyksi..." Eli oletko nyt koettanut hoitaa välejänne keskittymällä siihen mitä sinä erityisesti haluat ja sen takia sokeutunut arvioimaan mikä miestä vaivaa? Punnitsetko asiaa molempien kantilta ja kaivelet virheet myös itsestäsi?

En puolla miehesi käytöstä ja vaikuttaa perin tavallisen tylsältä kaverilta, joita löytyy joka toisesta kodista. Ehkä se on sitä arkea tai ehkä se on syy, miksi hän epäonnistui edellisessä liitossaan? Mutta jatkuvalla napinalla saat hänenlaisena nopeasti lukkoon ja tilanteen pian molemmille sietämättömäksi.Valitse toinen taktiikka. Tiedät itse parhaiten mihin pystyt ja mikä saattaisi olla tehokkaampi vaikutukseltaan.

Sinuna minä jättäisin lepyttelyt väliin ja antaisin herran miettiä ihan rauhassa oloissaan. Ota itsellesi hetki vapaata ja koeta uskoa siihen, että osoittaessasi omaa tahtoasi muutoinkin kuin nakuttamalla samaa päivistä toisiin, voit ehkä vaikuttaa suhteeseenne virkistävästi. Laita mies miettimään miksi lepytyskuvio ei menekään niin kuin sen nyt pitäisi mennä. Anna hänellekin vastuuta suhteestanne ja jos sitä ei löydy, kulutat aikaasi hänen seurassaan mitä ilmeisemmin aivan turhaan.

Ero on mielestäni karmean yksipuolinen ja helppo ratkaisu, enkä ymmärrä minkä ihmeen takia se pitää aina ottaa esille. Sen vaikutuksia on hyvä punnita, sen miettiminen pysäyttää ihmisen ja ehkä auttaa löytämään ratkaisuja, mutta useasti myös aika on yllättävän hyvä neuvonantaja. Liika hätäily ja malttamattomuus vie ojasta allikkoon ja mikäs kiire teillä on omissa kodeissanne. Olette ihmissuhdekonkareita jo valmiiksi ja jos todellakin ero koituu ratkaisuksi, niin teettepä sen ainakin ajan kanssa ja olette enemmän virkkuja/vähemmän haavoittuneita jatkamaan eron jälkeen taas sinkkuina sekä ottamaan uusia haasteita vastaan.

luin tarinasi,meillä taas ollaan avoliitossa jo pian 8vuotta.samat ongelmat koen meidänkin suhteessa...tv usein keskipisteenä...joudun katsomaan ns.nurkkaan...keskusteluista ei tule mitään...päättyy yleensä riitaan...ja sovittelijana olen minä.et ole ainut,monta kertaa olen ajatellut että,nyt se on ohi mutta...rakkaus on voimakas!!

Ihmettelen näitä tilanteita. Ihmiset elävät helvetissä eivätkä toimi asian ratkaisemiseksi. Mielestäni sinun tulee päättää ollakko vaiko eikö olla yhdessä. Sinuna tutkisin tuttavien parisuhteita ja vertaisin onko itsellä merkittävästi enemmän ongelmia kuin vertailupareilla. Sitten tekisin johtopäätökset: kumppani on täysin väärää tyyppiä-->ei kannata jatkaa; parisuhteessa korjauskelpoisia puutteita -->aloita parannukset ainakin itse edes kokeeksi tai parisuhde olikin aivan normaali--> jatka kuten ennen.

Pitkäaikainen parisuhde ei ole useinkaan samaa kuin rakastumisen hetkellä. Suhde muuttuu myöhemmin kumppanuudeksi. Evoluution kannalta tämä tuntuu järkevältä. Kun on hellitty lapset maailmaan on aika keskittyä lasten JA lastenlasten hoivaamiseen. Joten, jos alkuhuumaa riittää kovin pitkään tulee mieleen epäilys onko kaikki kunnossa.

Toimivassa parisuhteessa ei keskitytä toisen mielyttämiseen. Kaikki tapahtuu luonnostaan ja itsestään. Sopiva ihminen on sopiva toiselle, jos hän on sopiva. Ei siinä teeskentely auta. Myös rahat ja omaisuus ovat välineitä, joita yhdessä ilman erillistä kirjanpitoa hankitaan lasten ja lastenlasten menestymisen turvaamiseksi.


Kumppania ei voi pakottaa muistamaan merkkipäiviä ja tekemään suosionosoituksia. Kumppani on päästettävä vapaaksi ja jos palaa luoksesi, olet ollut paras hänelle. Puolison pitää keskittyä olemaan parempi kuin televisio tai muut tyhjänpäiväiset houkuttimet.


Lisäksi toteaisin miehenä, että terve mies ajattelee jatkuvasti seksiä ja katselee ja haaveilee muita naisia. Terve mies tekee tämän hienotunteisesti naisia aidosti arvostaen. Tämä on asia josta tuskin terveessäkään parisuhteessa kovin paljon puhutaan. Se on kuitenkin asia, jonka molemmat osapuolet täysin tietävät ja tunnustavat (terveessä parisuhteessa). Kotiseksi pitää vaan olla niin hyvää, että se kestää kys. "kilpailun".

Älä tee tuota itsellesi... Sinun pitää tuntea arvosi. Et ole alempana miestäsi, eikä sinun tarvitse lepytellä eikä leperrellä. jos itse matelet, kuinka miehesi voisi sinua arvostaa?
Jos kokeilet riidan jälkeen olla itse se osapuoli joka ajattelee että tästä ei tule mitään, huomaa miehesi että haluaakin pitää sinusta kiinni kun uhkakuvat sinun lähdöstäsi pyörivät mielessä. Olen kokenut tämän ja ollut se osapuoli joka haluaa riidan jälkeen lopettaa. Kun toinen ei olekaan lepertelemässä tulee hätä että loppuuko tämä oikeasti. Ei ole oikein että toisella on vääriä vallantunteita siitä että voi tehdä kumppanille mitä haluaa ja toinen silti on aina valmis lepyttelemään. Seuraavalla kerralla ole se lepyttelemisviikko ottamatta mitään yhteyttä ja mene ulos vaikka ystävien kanssa. Olen aika varma että miehesi on aika hämmentenyt ja vaatimassa selitystä miksi et ole sopinut asiaa. Siinä voit sitten ottaa asian puheeksi ja kertoa miltä sinusta tuntuu ja mitä haluat muuttaa. älä unohda itseäsi, siitä tulee vaan sairaaksi.
Aurinkoista kesää ja tsemppiä!